Suvetar, voimia "yrittämättömyyteen". Tuntuu varmasti raskaalta myös jo ihan se odottaminen, että raskautta voisi kunnolla yrittää. Kun toisinaan jo se pari viikkoa oviksen tai kuukautisten odotteluakin tuntuu loputtoman pitkältä ajalta. Harmi, että miehesi lomat nyt ajoittuivat näin. Toivotaan, että huhtikuun kierrosta tärppäisi!
Äiti vaan, kyllä mulla ainakin vielä joka ikinen kierron vaihtuminen on ihan hirveä pettymys. Vaikka vähän sellaisella tappiomielialalla, vähän kuin jo valmiiksi luovuttaneena, olenkin ollut pari viimeistä kiertoa, niin silti se tuntuu pahalta, kun vuoto alkaa. Se oman lapsen kaipuu on niin järjettömän suuri, että se pitää kuitenkin toivoa yllä, vaikka järjellä yrittääkin ajatella toisin.
Yritin eilen vihjailla, jos varmisteltaisiin mahdollisuuksia tässä kierrossa. Tuloksetta. Yritin sitten käydä nukkumaan ovisjomojeni ja huonon omatunnon kanssa, kun sain lopulta riidankin aikaiseksi. Mä en oikein tiedä, mitä tekisin tämän pääni ja toiveeni kanssa. Suoraan sanoen harmittaa ihan hirveästi ja tuli sellainen tunne, ettei mies haluakaan vauvaa yhtä paljon kuin minä, vaikka sanoi kyllä toisin ja luottaa viikonlopun tuloksiin. Mulla on kuitenkin niin epävarma tunne siitä, että oma kehoni pystyisi mitään elämää tuottamaan, että itse en pysty olemaan yhtä luottavaisella mielellä. Meillä riidellään vähän, mutta nyt viime aikoina olen saanut tästä yrittämisestä useamman mojovan riidan aikaiseksi. Tiedän, että riidat johtuvat mun stressistä liittyen siihen, ettei olla saatu uutta raskautta alulle sekä pettymyksistä kierron vaihtuessa. Mun on jotenkin tosi vaikea tällä hetkellä kestää tätä tilannetta. Sen kuitenkin tiedän, etten halua enää yhtä ainutta riitaa tästä aiheesta. Minä olen ainut, joka pystyy korjaamaan oman pääni sisäistä ajatusmaailmaa, mutta kuinka se tehdään? Olen aika neuvoton.
Äiti vaan, kyllä mulla ainakin vielä joka ikinen kierron vaihtuminen on ihan hirveä pettymys. Vaikka vähän sellaisella tappiomielialalla, vähän kuin jo valmiiksi luovuttaneena, olenkin ollut pari viimeistä kiertoa, niin silti se tuntuu pahalta, kun vuoto alkaa. Se oman lapsen kaipuu on niin järjettömän suuri, että se pitää kuitenkin toivoa yllä, vaikka järjellä yrittääkin ajatella toisin.
Yritin eilen vihjailla, jos varmisteltaisiin mahdollisuuksia tässä kierrossa. Tuloksetta. Yritin sitten käydä nukkumaan ovisjomojeni ja huonon omatunnon kanssa, kun sain lopulta riidankin aikaiseksi. Mä en oikein tiedä, mitä tekisin tämän pääni ja toiveeni kanssa. Suoraan sanoen harmittaa ihan hirveästi ja tuli sellainen tunne, ettei mies haluakaan vauvaa yhtä paljon kuin minä, vaikka sanoi kyllä toisin ja luottaa viikonlopun tuloksiin. Mulla on kuitenkin niin epävarma tunne siitä, että oma kehoni pystyisi mitään elämää tuottamaan, että itse en pysty olemaan yhtä luottavaisella mielellä. Meillä riidellään vähän, mutta nyt viime aikoina olen saanut tästä yrittämisestä useamman mojovan riidan aikaiseksi. Tiedän, että riidat johtuvat mun stressistä liittyen siihen, ettei olla saatu uutta raskautta alulle sekä pettymyksistä kierron vaihtuessa. Mun on jotenkin tosi vaikea tällä hetkellä kestää tätä tilannetta. Sen kuitenkin tiedän, etten halua enää yhtä ainutta riitaa tästä aiheesta. Minä olen ainut, joka pystyy korjaamaan oman pääni sisäistä ajatusmaailmaa, mutta kuinka se tehdään? Olen aika neuvoton.

Vaikeita ja raskaita ajatuksia sinulla 

.
. Taas on sellainen olo, että tuleekohan meille koskaan sitä vauvaa..huoh
.