Yli vuoden vauvaa yrittäneet kuumeilijat

Huomenta! Mitkäs fiilikset kaikilla? Nyt kun katson appista mun kiertoja niin ne on heitelleet 22 ja 32 päivän välillä. Eli se puoltaisi ainakin Letrozolejen ja Teroluttien jatkamista, jotta saisi kierron tasoittumaan.

Mulla aika samanlainen tilanne, kävin tänään lääkärissä ja sain uutena tuttavuutena letrozolet ja vanhoja tuttuja terolutteja jatkan myös. Verikokeiden (hormonitestit) tulokset olivat onneksi hyvät.
Tylsää odotusta nyt edessä, vaikutti siltä että ovulaatiota on turha toivoa tähän(kään) kiertoon ja terolutit aloitan ensi viikolla. Sitten letrozolit seuraavan kierron alkuun ja kp10 ultraan katsomaan onko letroista apua. Se ultra osuu ihan tämän kuukauden loppuun (jos kaikki menee suunnitellusti) eli taitaa nyt heinäkuu mennä sitten ilman mitään "panopaineita" tai turhaa toivoa raskautumisesta.
 
Meillä on yksi lapsi, joka tärppäsi yk13. Ensimmäinen ja ainut plussa siis se ja raskaus onnistui. Nyt hänelle sisarusta ollaan yritetty vuosi. Yksi raskaus on alkanut ja rv12 km. Olen käynyt ultrassa tarkastuksessa pari kertaa ennen tätä yritystä, siellä ei löydetty mitään vikaa ja kaikki näytti toimivan kuten kuuluu. Kierto on myös normaali eikä tiedetä meillä olevan mitään ongelmia tai syytä miksei raskaus ala. Käytössä mama-vitsku, d, gelee royale, ovistikut.. Oviksen tunnistan joka kuukausi ja saan myös tikuilla kiinni. Kysykää vaan jos haluatte jotain tietää mitä en älynnyt kertoa.

Pitää vissiin maanantaina kysyä tk pitääkö jo hakeutua johonkin tutkimuksiin. Ajatuksia meidän tilanteesta tai neuvoja mitä nyt tehdä?
Alkaa taas usko loppua, kun olin kuvitellut kuuluvani niihin onnellisiin, jotka ekan raskauden jälkeen tulisivat helpommin raskaaksi uudelleen.

Kertokaa jotkut pikakelaukset teidän tilanteista, en ehdi kaikkia sivuja lukea taaksepäin :) onko teillä joku lista tehty mukana olijoista?
 
Yli vuoden vauvaa yrittäneet kuumeilijat:


NewMoon, ya 12/2010, ivf/icsi 8/2019

Miriam_88, 31v, ensimmäinen toiveissa, ya 3/18

Amalia84, 35v, ensimmäinen toiveissa, ya 4/18

Amalfi, 36v, kolmas toiveissa, ya 01/2018

emily_, 33 v., ensimmäinen toiveissa, ya 10/15

smoothie. 30v., ensimmäinen toiveissa, ya 3/18


Plussanneet:

DeeDee, 30v, toinen haaveissa, ya 4/18, la 3/20
 
Joo olihan meillä toi lista, hieman unohtunut:hilarious:

Enni toivotaan että tää on taas se sun onnenkierto:Heartpink

Meilllä 3/18 ehkäisy jätetty pois ja tulee jos on tullakseen asenteella muutama kk ja 7/18 yrittämällä yritetty. Ei raskauksia eikä haamuja. Nyt viides letrokierto menossa ja ongelmana ollut loppukierron tiputtelu n viikko ennen ovista mutta lugeilla sain sen viime kierrosta kuriin! En toki tiedä vaikuttaako raskautumiseen mittenkään.. Yksityisellä tehty alkututkimukset ja periaattees selittömättömiä ollaan. Jonotetaan just julkiselle mut ei olla vielä saatu aikaa.
 
Smoothie, Kiitos kun jaksoit kertoa uudelleen. Oon nähnyt letrot, luget ja clomit vilisevän täällä, mutta en oo perehtynyt yhtää mihi mitäkin käytetään. Tuli vähän selitystä samalla siihenkin :grin Minulle ei siis ole mitään määrätty, kun ei mitään ongelmia näkynyt ultrassa eikä enempää ole toistaiseksi selvitelty. Meillä siis yritetty koko vuosi täysillä ja ei ole esikoisen jälkeen otettu mitään ehkäisyä käyttöön. Ja kiitos listasta lisään itseni. Teitä ei olekaan kovin montaa, kerkeän ja pysyn hyvin kärryillä :)
 
Yli vuoden vauvaa yrittäneet kuumeilijat:


NewMoon, ya 12/2010, ivf/icsi 8/2019

Miriam_88, 31v, ensimmäinen toiveissa, ya 3/18

Amalia84, 35v, ensimmäinen toiveissa, ya 4/18

Amalfi, 36v, kolmas toiveissa, ya 01/2018

emily_, 33 v., ensimmäinen toiveissa, ya 10/15

smoothie. 30v., ensimmäinen toiveissa, ya 3/18

Enni, 26 v, toinen toiveissa, ya 7/18


Plussanneet:

DeeDee, 30v, toinen haaveissa, ya 4/18, la 3/20
 
Smoothie, Kiitos kun jaksoit kertoa uudelleen. Oon nähnyt letrot, luget ja clomit vilisevän täällä, mutta en oo perehtynyt yhtää mihi mitäkin käytetään. Tuli vähän selitystä samalla siihenkin :grin Minulle ei siis ole mitään määrätty, kun ei mitään ongelmia näkynyt ultrassa eikä enempää ole toistaiseksi selvitelty. Meillä siis yritetty koko vuosi täysillä ja ei ole esikoisen jälkeen otettu mitään ehkäisyä käyttöön. Ja kiitos listasta lisään itseni. Teitä ei olekaan kovin montaa, kerkeän ja pysyn hyvin kärryillä :)

Mullakin kierto muuten pelaa, ovikset löydän jne ja noita letroja käytetään ovulaatio-ongelmiin mutta hyvin usein myös niitä kokeillaan ovista buustaamaan myös niillä joilla ovis luomustikin. Clomeja käytetään samaan mutta eri lääkeaine. Lugesteron taas on progesteronia eli sillä tuetaan loppukiertoa.
 
NewMoon, kiitos kertauksesta. Onpa teillä jo pitkä taival takana, toivottavasti ivf tuottaa tulosta mahdollisimman pian!
 
Nyt taas pitkästä aikaa ostin greippejä ja lopetin kahvin juonnin. Ensimmäinen päivä ja hillitön kahvinpuutospäänsärky. Kokeillaan nyt tätäkin keinoa, vaikka kahvin juonnin ei ole toistaiseksi todettu alentavan hedelmällisyyttä. :)
 
Mä en kans pysty lopettamaan kahvia, mut oon vähentänyt merkittävästi km jälkeen. Tai siis itse asiassa se raskauden alku oli sysäys kahvin vähentämiseen ja jäin sille tielle. Nyt menee enää se 1-2 kuppia päivässä. Sillä pysyy hedari poissa, muttei tankkaa tolkutonta määrää. :)
 
Minä juon 3 kuppia päivässä yleensä. En usko että vaikuttaa niin en oo ees aatellu lopettaa. Greippiä /mehua en oo vielä kokeillu enkä sitä maca-juttua. Viime kierrossa loppu ovistestit ja kohta loppuu myös geleet, liekö kannattaa ostaa enää lisää. Geleitä ei ollu kummassakaan aiemmin tärpänneessä käytössä, vain foolihappo ja mama-vitskut. Eka tärppi kävi kierrosta, jossa olin ollut viihteellä ekaa kertaa moneen vuoteen. Liekö rentouttanut nollaus. Nyt en ole lapsen jälkeen käynyt kertaakaan missään.
 
Takaisin
Top