Yli 35 kuumeilevat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kirbycat
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiitos @Kaaho ja @pääskyläinen 😍

@moss onnittelut ja tarrasukkia 😍

@Nasso88 pahoittelut ja paljon voimia ❤️

Ajattelin kyllä vielä ostaa sellaisen clearblue viikkonäytöllisen testin ja teen sen viikonloppuna. Olen edellisissäkin raskauksissa sen tehnyt niin haluan myös tässäkin sillä vielä testata 😄
Tuntuu vaan vieläkin niin ihmeelliseltä, että tärppäsi näin nopeasti, vaikka ikääkin on jo paljon enemmän kuin edellisissä raskauksissa ja silloinkin kesti pidempään tulla raskaaksi. Eihän tässä tosiaan voi huokaista helpotuksesta, kun on niin alussa vasta, mutta ei voi muuta kuin toivoa parasta ja koettaa olla liikaa stressaamatta. Varmaan käydään yksityisellä nytkin varhaisultrassa niinkuin ollaan käyty edellisissäkin. En usko, että jaksan odottaa ekaa ultraa sinne rv 12-13 asti. Tosin senkin hinta on varmasti noussut paljon tässä vuosien varrella, mutta katsotaan.
 
Kiitti ❤️ tulee huono mieli ja miettii et miksi näin kävi taas. Se ei ollut oikea aika meille nyt 😭❤️ mutta joillekin se on ja se on kaunista. Meille on onneksi tulossa koiravauva, niin hemmottelen hänet sitten pilalle 😭❤️ tsemppiä muillekin ja kiitos tuesta. Vain kuumeilevat itse ymmärtävät tämän, on tärkeää saada vertaistukea ja lukea näitä juttuja täältä!
 
@Mio Ihan uteliaisuuttani kysyn; miksi ajattelet, että mies on liian vanha hoitoihin? (allekirjoituksessa on vm.82.)

Muidenkin mielipiteitä asiasta kaipailisin, milloin on liian vanha...? Mikä sen määrittää? (Naisella nyt tietenkin on aikalailla selvä.)

@Odottavainen hyvältä näyttää! :smiling face with heart-eyes:
Mun mielestä on liian vanha sit kun ei jaksa ja viimeistään sit kun lääkäri sanoo, että ei enää onnistu 😀

Onnea plussista! Tarrasukkia! 🫶🏻

@Nasso88 Voimia! Toi on rankka paikka. Valitettavasti kans kokenut vastaavaa. 😢 Halaus!


Täällä Menopur jatkuu ja tänään vielä kävin salilla ja uimassa(loma jee), mutta keskiviikon harjoittelun jälkeen alan keskittymään lepoon ja rentouteen. Mahaa kyllä turvottaa…
 
Muokattu viimeksi:
No nyt on tapahtumia! Onnea plussanneille ja tsemppiä @Nasso88 Keskenmeno on todella ikävä kokemus, jota ei toivoisi kenellekään. Minua ei ainakaan yhtään lohduttanut, kun joku sanoi että luonto korjaa virheitään. Minulle se plussatesti oli lupaus lapsesta ja omassa mielessä jo ihan todellinen ihminen. Ja kun lupausta ei voi kenellekään siitä vauvasta antaa. On tämä sellaista tunteiden vuoristorataa ja arpapeliä, että heikompaa hirvittää.
 
No nyt on tapahtumia! Onnea plussanneille ja tsemppiä @Nasso88 Keskenmeno on todella ikävä kokemus, jota ei toivoisi kenellekään. Minua ei ainakaan yhtään lohduttanut, kun joku sanoi että luonto korjaa virheitään. Minulle se plussatesti oli lupaus lapsesta ja omassa mielessä jo ihan todellinen ihminen. Ja kun lupausta ei voi kenellekään siitä vauvasta antaa. On tämä sellaista tunteiden vuoristorataa ja arpapeliä, että heikompaa hirvittää.
Hyvin kirjoitettu ❤️
 
@Kesäheinä85 ja @Sandra84 kiitos ❤️
Täältäkin Onnea @Nanesa ja @moss ! 🤩
Ja @Nasso88 pahoittelut 💔

Ehkä meidänkin aika tulee joskus!

Minulla edelleen silloin tällöin muutama tippa vaaleanpunaista jne.. Noh to-la välillä pitäis menkkojen alkaa.. tai olla alkamatta... La tai su aamu vois olla hyvä aika testaill, jos ei vuoto ala... 🤔
Ihmehän tuo olis jos ei alkais... 🙈
Jospa ne menkat jäisikin välistä ja plussa sieltä tulisi, pidän peukkuja 😊
 
Kp 16 ja ovulaatiotestin viiva oli vähän vahvistunut. Mutta mies on nyt työmatkalla että toivon todella ettei ovulaatio oo ennen perjantaita! Harmittaa ja itkettää suunnattomasti jos ei päästä tallettelee ovulaation aikoihin. Mitään ihmeempiä tuntemuksia ei oo ollu nyt vielä kehossa.
 
Täällä dpo 9. Tissit pitkästä aikaa kipeät loppukierrosta ja vähän mahaa nipistelee. Aamulla yökkäytti hampaita pestessä. On jotenkin "yleislimainen" olo, hiukset, iho ja aivot. Tämä kaikkihan ei tarkoita yhtään mitään. Koskaan en ole tiennyt olevani raskaana ennen kuin olen tehnyt testin. Yk noin 21, eli ei suuria toiveita.

Tajusin just, että siitä on 13 vuotta kun olin ensimmäisen kerran raskaana. Silloin halusin kaksi lasta ja mielellään tytön ja pojan. Lapset piti olla tehtynä alle kolmekymppisenä. Tässä asiassa elämä on kyllä opettanut nöyryyttä ja lopulta myös kiitollisuutta siitä mitä on saanut. Silti sitä hölmönä laittaa itsensä vielä uudestaan, vieläpä vapaaehtoisesti, samaan mankeliin. Kyllä ihminen voikin olla kovapäinen.
 
Muokattu viimeksi:
Ivf-kuulumisia: Täällä kurkkukipu tuli eilen kylään! Mä oon varmaan saanut jonkun pöpön joltakin, kun näin lauantaina suurta kaverijoukkoa… Yritän taltuttaa tän äkkiä pois. Mietin voiko toi Synarela aiheuttaa tätä, ainakin nuhaa se voi aiheuttaa. Täällä viis piikkiä nyt laitettu jo Menopuria ja ylihuomenna on jo ultraus, että onko folleja kasvamassa 🤞
Mulla on tässä loma ja vähän mietin, että pitää hakee saikkua, jos tää lenssu pahenee. Mietin, että laskeeko nää lääkkeet jotenkin vastutuskykyä vai onks se tää kilpirauhasen vajaatoiminta? Kun tuntuu, että mulla on aina flunssa tän hoidon ympärillä…
 
Pitihän se sitten vielä tehdä tänä aamuna epäherkkä testikin, kun alkoivat menkat olla jo myöhässä. Näytin testin miehelle ja hän tokaisi: "Kumpi näistä on se testiviiva?" :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Nyt alan ehkä hissukseen luottaa siihen, että ei ainakaan kemialliselta vaikuta tällä kertaa, kun vahvistuu niin nätisti. Silti vielä vaikeuksia luottaa siihen, että pysyy matkassa, kun ollaan vielä niin alussa.
 

Liitteet

  • IMG_9998.jpg
    IMG_9998.jpg
    138 KB · Katsottu: 38
Hienoa @moss ! Toivotaan kovasti että nyt menee kaikki loppuun asti hyvin, viivat on ainakin komiat!

Täällä flunssa on edennyt kurkkuun ja ääni käytännössä poissa, joten olen päivän kotitoimistolla. Illalla nousi vähän lämpö, mutta ei kunnon kuumeeksi vielä. Oon onneksi pärjännyt vielä ilman lääkkeitä. Vähän on tullut joskus silloin tällöin sitä NS. pyyhdintävuotoa.. ei joka päivä, eikä enempää... Kp25 kait menossa ja dpo12 🤔 mut varmaankin näillä yrityskierroilla jaksan odottaa sunnuntai aamuun testaamisen, jos ei vuoto sitä ennen ala.. 🤔
 
Noniin täällä taas piinaviikot käsillä.. tarvi kyllä vähän ajatusten kasaamista tms tuo mennyt keskenmeno/kemiallinen, mikä nyt sitten olikaan.. vasta oli kuitenkin ovulaatio todella vahvoilla oireilla, saapa sitten nähdä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään!🤷🏼‍♀️ koitan tässä kauheasti miettiä kivaa tekemistä tuleville viikoille ettei mieti ja ootan että pari viikkoa menee 😄
 
Testasin keskiviikkona uudestaan rfsu:n testillä, oli se vähän tummunut maanantaista ja tänään tein kaapista vielä viimeisen apteekin oman testin. Nyt tuli ainakin tumma viiva. Ehkä sitä uskaltaa vähäsen jo luottaa, että siellä jotain tapahtuu ja menee eteenpäin. On vaan ollu epävarma olo, kun oireita ei oo kauheesti ollu muuta kuin sitä menkka tyylistä jomottelua ja vatsan turvotusta sekä mielialan vaihteluita. Edellisistä raskauksista tyypilliset rintojen aristus ja pahoinvointi on puuttunut kokonaan, toki kerkeepä nekin vielä tulla. Nyt tosin eilen ja tänään valkovuoto on ollut runsaampaa, sen muistan aikasemmistakin raskauksista. Huomenna pääsen sen digitestin ostamaan ja teen sen vielä sunnuntaina 😄
Varasin ajan varhaisultraan 14.9, sinne asti täytyy nyt jaksaa odotella, että pääsee katsomaan mikä siellä on tilanne.
Ehkä tästä uskallan pikkuhiljaa siirtyä tuonne huhtikuisiin. Toivotan kaikille jaksamista yritykseen ja plussatuulia jokaiselle ❤️
Tulen varmasti välillä kurkkimaan kuulumisia 😊
 

Liitteet

  • IMG_4677.jpeg
    IMG_4677.jpeg
    2.7 MB · Katsottu: 25
  • IMG_4706.jpeg
    IMG_4706.jpeg
    2.9 MB · Katsottu: 28
Onnea plussista!🫶🏻

Täällä edelleen nuhaa, mutta ei pahemmin muuta. Poskionteloissa vähän painetta. Ultraan pääsin eilen ja maanantaina katsotaan hoidon tuloksia uudelleen. 🤞Oli 4 follia tällä tietoa. Tää hoito tuntuu loputtomalta, kun on niin kauan joutunu jo vetään synarelaa ja nyt piikkejä yli viikon (Menopur) isolla annoksella. Tänään mulla ei oo henkistä tukee kotona, kun lähtivät vähän retkeilemään. Ehkä parempi, jos eivät tulisi kipeäksi… (Mies ja tytärpuoli)🥰 Miehen osuus vasta edessä…
 
Takaisin
Top