Täällä sama. Jos äiti tosissaan kieltää (ts. kiukkuinen äänensävy), neiti alkaa nauraa. Muutenkin näyttää siltä, että hymy on helppo tapa ratkaista vaikeat tilanteet.
Meillä on nyt myös jonkin aikaa osoiteltu kaikkea mahdollista. Täytyy tietää, miksi tavaroita kutsutaan. Taulu, kukka, telkka, äiti, isi, lamppu, potta ja omien lelujen "nimet" on ihan hallussa. Kun kysytään, missä jokin on, osoittaa sitä. Kirjoja luettaessa osaa etsiä perhosen ja leppäkertun uudestakin kirjasta, eli tunnistanee hahmon. Hurjaa, miten nämä kehittyy. Lisäksi meillä on tänään lähdetty tuosta noin vaan konttaamaan. Siirtyy ryömimään vain, jos on kova kiire. Rappusissa on kävellyt isin kanssa, ja alas tullessa sulkee aina silmät askelman vaihtuessa. Suloisuus... tosin en tykkää itse rappusissa leikkimisestä. Äidin aikana on portit kiinni ja kävelytuki kortilla.