Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Jaettuna ilo ehdottomasti suurempiNiin juu mä oon jo kertonut lähes kaikille mun puolelta paitsi omalle siskolle. Isä, äiti ja isoäiti tietää siis plus ulkomaalaiset pari ystävää, kun Suomessa ei ole kavereita edes, saati ystäviä. Ja mies ei ole kertonut kellekkään vielä.![]()
Ihana tuo anoppi!@Marjukkainen me kerrottiin miehen vanhemmille melkeen heti. ☺ Anoppi oli pyörtyi ilouutisesta. Tänään hössötti jo nimiäisistä ymja mun mies kun taas ei oo sisäistänyt koko asiaa vielä (hänelle esikoinen). Tässä nyt voi muutenkin tulla vielä vaikka mitä mutkia matkaan tai koko matka tyssätä alkuunsa. Mutta oli ihana kertoa ja ei me osata niiltä mitään näin tärkeää salata
Muille läheisille kerrotaan varmaan joulun aikaan.
Joo mä oon muistaakseni aiemmin tehnyt samoin että nt-ultraan, nyt ei jotenkin ehkä malta@Marjukkainen ihana idea tuo jouluna kertominen!
Jos tässä kaikki menee hyvin niin meillä menee nt-ultra tammikuulle joten todennäköisesti vasta sen jälkeen kerrotaan kun on sopiva ajankohta perheille. Muutamille ystäville varmasti ennen tätä kerrotaan kun tietävät muutenkin jo yrittämisestäkin.
En ole varma, mutta sain koodin johonkin kauppaan josta kyllä sai pari tuttia ja jonkun pullon ilmaiseksi ei edes postikuluja.![]()
Ei siis ihan Suomessa koko ikäni asunut, kaverit/ystävät olleet sellaista haihtuvaa sorttia etteivät ole pysyneet elämässä paria vuotta kauempaa ja sekin oli parikymppisten alkupuolella kun niitä viimeksi ollut Suomessa siis kavereita. Nuoruudessani tai no parikymppisenä yritin aina etsiä kavereita sen jälkeen kun kaikki hävisivät tuhkana tuuleen, mutta olen jo luovuttanut sen suhteen aikoja sitten..Jaettuna ilo ehdottomasti suurempiOotteko muuttaneet siis muualta, ku mainitsit ettei Suomessa oo kavereita?
Mä huomaan että tekee mun mieli kans tosi paljo kertoa mutta jotenkin vielä pidän salassa![]()
Voi onpa ikävää että ystävien suhteen asiat on menneet noin. Monesti äitiys saattaa tuoda uusia ystäviäkin elämään, voi tulla erilaista yhteisöllisyyttä ja lastenkin kautta myöhemmin eri tavalla ystäviä kun jaetaan kuitenkin niin samanlainen iso asia. Ihana ku netistä löytyny tollaset kuitenkin, jokainen meistä kuitenkin itselleen määrittää mitä ystävyys onEi siis ihan Suomessa koko ikäni asunut, kaverit/ystävät olleet sellaista haihtuvaa sorttia etteivät ole pysyneet elämässä paria vuotta kauempaa ja sekin oli parikymppisten alkupuolella kun niitä viimeksi ollut Suomessa siis kavereita. Nuoruudessani tai no parikymppisenä yritin aina etsiä kavereita sen jälkeen kun kaikki hävisivät tuhkana tuuleen, mutta olen jo luovuttanut sen suhteen aikoja sitten..Netistä löytänyt pari todella hyvää läheistä ystävää pelien kautta, joiden kanssa ihan päivittäin jutellaan ja kaikesta mahdollisesta, mutta en heitä ole koskaan livenä tavannut, tosin kiva olisi tavata mutta toinen asuu Usa:ssa eli kaukana ja toinen maassa jonne mahdoton päästä tällä hetkellä.
![]()
Mä oon taas sitä ääripäätä, joka kertoo kaikille läheisille heti, kun oon plussannut. Perhe ja läheiset ystävät tietää. Lisäksi töissä meillä on tiivis esihenkilöistä koostuva tiimi, jolle olen myös kertonut, koska on helpompi selittää poissaolot yms. Viimeksi kun sain keskenmenon, sain ihan uskomatonta tukea tuolta tiimiltä siinä kaiken muun turbulenssin keskellä.Millä viikolla olette ajatelleet kertoa läheisille raskaudesta ja ystäville? Ja mihin ajalle se sijoittuu?
Me kerrotaan perheelle jouluna, jonkin kivan yllärin muodossa, mietin vaan sitä, että myös lapsille tulee tieto siinä vai pitäisikö heille kertoa hieman aikaisemmin, ne on vaan sen ikäiset että salaisuus ei välttämättä säily. Oonkin parille läheiselle ystävälle kertonut jo. Koen jotenkin että tähän kolmanteen kierrokseen tarvii tukea![]()
Parille ystävälle oon kertonut jo. Muille varmaan rakenneultran jälkeenMillä viikolla olette ajatelleet kertoa läheisille raskaudesta ja ystäville? Ja mihin ajalle se sijoittuu?
Me kerrotaan perheelle jouluna, jonkin kivan yllärin muodossa, mietin vaan sitä, että myös lapsille tulee tieto siinä vai pitäisikö heille kertoa hieman aikaisemmin, ne on vaan sen ikäiset että salaisuus ei välttämättä säily. Oonkin parille läheiselle ystävälle kertonut jo. Koen jotenkin että tähän kolmanteen kierrokseen tarvii tukea![]()
Mulla tää flo nyt myös :) käytin myös kuukautisten kirjaamiseen. Ei huono tuokaanMulla on Flo vaikka en tiedä onko se niin hyvä. Käytin sitä kuukautisten kirjaamiseen ym nii se on jäänyt käyttöön. Sitten on toi Preglife. Voisin nuita toisiakin vaihtoehtoja katsella ☺
Hitto tuttua...Menin nukkumaan puoli 11, eli suunnilleen normaaliin aikaan mulle tai no ehkä vähän aikaisemmin kun normaalisti alan nukkumaan 11-12 aikaan yöllä.Heräsin kahdelta tosin jo, josta lähtien ollut hereillä.
Eikä yhtään tunnu että unta enään saisi näin yli 2 ja puoli tuntia valvotun ajan jälkeen...
Oon itse kertonut mun vanhemmille, he tiesivät että yritellään niin halusin heti jakaa ilouutisenMillä viikolla olette ajatelleet kertoa läheisille raskaudesta ja ystäville? Ja mihin ajalle se sijoittuu?
Me kerrotaan perheelle jouluna, jonkin kivan yllärin muodossa, mietin vaan sitä, että myös lapsille tulee tieto siinä vai pitäisikö heille kertoa hieman aikaisemmin, ne on vaan sen ikäiset että salaisuus ei välttämättä säily. Oonkin parille läheiselle ystävälle kertonut jo. Koen jotenkin että tähän kolmanteen kierrokseen tarvii tukea![]()
Oi, toi meille tulee vauva -paketti olis ihana! Mies ei halua kertoa vielä omalle perheelleen. Tuollainen joululahja olisi kyllä ihana etenkin hänen äidilleen.Oon itse kertonut mun vanhemmille, he tiesivät että yritellään niin halusin heti jakaa ilouutisenmiehen vanhemmat ei vielä tiedä jos eivät eilen arvanneet kun join isänpäiväkahvituksilla teetä mitä en ikinä tee
pakko kertoa ennen joulua kyllä ettei tuu kiusallisia hetkiä kun tuputetaan joulupöydässä viiniä jne
ajattelin odottaa varhaisultraan saakka.
Mietin jos ostan sen meille tulee vauva kyltin ja paketoin sen pakettiin ja annan
Muutamat ystävät tietävät mutta rakenneultran jälkeen ajattelin vasta kertoa muille![]()
onneksi sieltä sain sitten hyvin ajan ja jo heti joulukuun alulle, täytyy varmaan ehkä hieman aikaistaa meidän varhaisultraa et se ny ainakin olis ennen ensikäyntiä.