Yleinen keskustelu

Mä ajattelin soitella neuvolaan perjantaina, sikäli mikäli testiviiva on silloin vahvistunut siihen eiliseen nähden. Kysyn sitten vielä sieltä mielipidettä tohon rautaan, mutta jos siellä ei asiaa jostain syystä kielletä, niin alan jo nyt varmuuden vuoksi ottaa lisärautaa. 😊
 
Mä syön aina rautalisää, ympäri vuoden. Mulla kans Sideral Folic käytössä. Runsaiden menkkojen vuoksi.
 
Jos ne laskee kuukautisten mukaan niin johan mullaki ois jo joku 10+2. Mutta ei oo, vasta 4+6. Ovulaatio tapahtu mulla kp 53-54. ☺️
No tämäpä juuri, tosi tylsää neuvolassa olettaa että kaikilla olisi oppikirjamainen n. 30pv kierto.
Okei! Uskoiko ne nyt, ja sun laskettu aika menee sun omien tietojen mukaan? Sori jos oot jo kertonut, mulla on varmaan osa keskusteluista mennyt ohi.😅
Kävin eilen varhaisultrassa niin sain soittaa tänään lälläslää-soiton neuvolaan, että olin oikeassa lasketusta ajasta😆 Nyt pitää vaan siirtää nt-ultran aikaa, kun se olisi tietysti liian aikaisin. Mulla tosiaan laskettu aika 31.3., mutta identifioidun enemmän huhtikuisiin kun maaliskuisissa on jo kaikki niin pitkällä🤣
 
Joo noi menkkajomotukset on ihan kauheita! Koko ajan pelkää että kohta alkaa, vaikka testit sanoo, että ei pitäis alkaa.
Rinnat on mulla kyllä tosi paljon kipeämmät nyt kuin loppukierrossa yleensä.
 
Joo noi menkkajomotukset on ihan kauheita! Koko ajan pelkää että kohta alkaa, vaikka testit sanoo, että ei pitäis alkaa.
Rinnat on mulla kyllä tosi paljon kipeämmät nyt kuin loppukierrossa yleensä.
Mulla oli just eilen koko päivän sellasta, pelkäsin että kohta valuu housuun jotain. Levossa taas menny ohi.
 
Mä aloin miettiä tässä, varasin ensikäynnin neuvolaan maisan kautta. Myöhäisin vapaana oleva aika klo 16, otin sen. Siitä tuli jo kirjakin eilen kotiin, mutta aloin miettiä että onko toi aika oikeesti klo 16. Vai onkohan siellä järjestelmässä joku bugi. Koska googlen mukaan terveysasema/neuvola pitäisi mennä kiinni klo 16. Mun täytyy varmaan jättää tänään soittopyyntö sinne, ja varmistaa asia. Koska mä myös varasin kuopuksen 5v neuvolan joka alkoi klo 16.15.
 
Mä soitan neuvolaan vihdoin tänään kunhan se aukeaa!

Jotenkin en vieläkään usko että olen muka oikeasti raskaana, saatika että se jatkuisi. Jotenkin kokoajan pelkään tai jopa odotan että nojooh kohta se vuoto varmaan alkaa ja tää menee kesken taas. :side_tear:
 
Pitäsköhän itekki? En ole vielä vaivautunut soittamaan. En varsinaisesti edes odota koko neuvolaa, kun ei sieltä juuri mitään positiivisiä kokemuksia ole. Ainoa joka siellä kiinnostaa, on vauvan sykkeiden kuunteleminen ja tietty lähetteet ultriin jne.
 
Onko teillä muilla aaltoilevat raskausoireet. Eilen oli tosi selvää pahoinvointia ja jatkuvaa nälkää. Tänään eipä juuri mitään. 🤔 Pitäiskö taas huolestua 🤦🏼‍♀️
 
Mulla myös vaihtelee oireet. Ainoa mikä pysyy on nyt kolmatta päivää kestänyt kauhea päänsärky 😭
Vaihtelevasti on ollut myös ihmeellistä paineen tunnetta alavatsalla. Onko muilla ollut sellaista? Sekin tietysti heti mietityttää, että onko normaalia tässä vaiheessa 😅
 
Juu mulla tuntunut kuin kohtu olisi jo suurentunut!
 
Täällä on tasaisesti ollut kokoajan jotain oireita, pahoinvointia aaltomaisesti, päänsärkyjä, vatsatuntemuksia ja valkovuotoa on alkanut olla paljon! Välillä tuntuu että lorahtaa kunnolla housuihin ja sit saakin mennä vessaan tarkistaa et no nytkö ne menkat alkoi..😅
Pahoinvointikin on vähän muuttunut ihan alun koko päivän pahoinvoinnista selkeästi aamuun painottuvaksi pahoinvoinninksi (onneksi ettei tarvi koko päivää kärsiä!) mutta siitäkös sitä sit taas pelästyy et miksei ole oireita😅 on tämä kun ei mihinkään osaa olla täysin tyytyväinen 😂 paitsi siihen että raskaustestit edelleen näyttää että raskaana ollaan🥹🥰
 
Juu mulla tuntunut kuin kohtu olisi jo suurentunut!
Jostain sovelluksesta luin et on jo appelsiinin kokoinen! Vaikka en mie muista ekasta raskaudesta näin aikaisin tällaista tunnetta, et ehkä tosiaan se aiempi raskaus vaikuttaa, et jo tuntuu 🤷🏻‍♀️

Seuraatteko muuten raskautta jollakin sovelluksella? Mulla on Preglife, Raskaus+, Libero ja Ipana Äitiys aktiivisessa seurannassa 😅
 
Heippa kaikille! 👋Liityn nyt mukaan keskustelemaan. Hetken jo seuraillut muiden juttuja, mutta oli koko ajan tunne, että päivänä minä hyvänsä kuitenkin alkaa vuoto niin ei kannata vielä iloita. Oireita on ja nyt 5+4 niin kai sitä hieman uskaltaa jo osallistua 😊
 
Joo just sellainen tunne 😮 Mietin jo että voiko olla raskaus on pidemmällä mitä luulen.. Mutta ei oo kyllä kovin todennäköistä. Tai voiko se vaikuttaa kun ei oo eka raskaus 🤔
Luulen että johtuu siitä että takana jo useampi raskaus. Mulla myös kohtu aina kasvanut yläkäyrillä. Toisessa raskaudessa näky ulospäin jo kahdeksannelta viikolta 😅
 
Jostain sovelluksesta luin et on jo appelsiinin kokoinen! Vaikka en mie muista ekasta raskaudesta näin aikaisin tällaista tunnetta, et ehkä tosiaan se aiempi raskaus vaikuttaa, et jo tuntuu 🤷🏻‍♀️

Seuraatteko muuten raskautta jollakin sovelluksella? Mulla on Preglife, Raskaus+, Libero ja Ipana Äitiys aktiivisessa seurannassa 😅
Mulla preglife. Oho! Olisiko jo niin suuri! Hyvin mahdollista! Täytyypä varhaisultrassa kysellä missä kohtaa kohtu on!
 
Onko teillä muilla aaltoilevat raskausoireet. Eilen oli tosi selvää pahoinvointia ja jatkuvaa nälkää. Tänään eipä juuri mitään. 🤔 Pitäiskö taas huolestua 🤦🏼‍♀️
Mullakin tänään ihan puskista oireeton päivä. En vielä päivästä-parista huolestu, mutta jos oireet ei palaa viimeistään ensi viikolla, niin sitten kyllä alkaa huolettaa. 🤔
 
Takaisin
Top