Yleinen keskustelu

Jos ultrassa lääkäri sukupuolen sanoisi näkevänsä niin haluaisitko tietää?
Kyllä me sukupuoli haluttaisiin tästä pikkuhipusta tietää jo etukäteen :smiling face with heart-eyes:
Esikoisesta ei silloisen miehen kanssa tiedetty kuin vasta ensiparkaisulla, että on poika. Olihan se ilon ja ihmetyksen hetki. Toisesta jo ultrassa saatiin tietää, että on tyttö, ja se oli siinä hetkessä aivan yhtä ihanaa. Ei voinut lakata hymyilemästä :smiling-eyes:
 
Muuten, miten tarkkoja te olette esim kauneus juttujen kanssa näin raskausaikana? Ihan yleisesti kyselen.

Itse raidoitan kyllä hiuksia ja lakkaan kynsiä. 😊 Mutta joskus sekin kauhistutti ja yhden raskauden taisin olla kokonaan ilman kynsilakkoja. Olin silloin lukenut pitkät artikkelit siitä mikä kaikki imeytyy ja miten suurinta osaa kemikaaleista ei ole voitu tutkia, että miten vaikuttavat.
Juuri värjäsin hiusten tyvikasvun. Mutta mitään kosmetiikkaa en muuten juurikaan käytä, eli jos jotain imeytyy, se on hyvin vähäistä :smiling-eyes:
 
Mä kävin päästäni punastuttamassa viime raskaudessa 6-8vk välein, jota jatkoin myös imetys ajan.
Parempi pää punaisena kuin mieli mustana -metodia aion noudattaa myös jatkossa. 🥵
Vastaavasti kynsilakka, sekä puuteri yms kasvoalue tuotteet joutuivat pannaan. Vähensin myös deodorantin käytön minimiin.
Jälkikäteen vauvan jo synnyttyä mies sanoi mun tuoksuneen loppuaikoina aivan vauvalle, jonka tarkoitti kohteliaisuudeksi.
Metodisi kuulostaa oikein hyvältä :smiling face with heart-eyes:
 
Jos ultrassa lääkäri sukupuolen sanoisi näkevänsä niin haluaisitko tietää?
Me ainaki on joka kerralla kysytty ja lapset on onneksi värkkinsä näyttäneet 😁 niin ajattelisin tällä kerrallakin että kysytään. Ja jos ei virallisessa ultrassa näy, nii luultavasti kävisin yksityisellä ihan vaan sitä varten. Oulussa on onneksi yksityinen neuvola, jossa ultraaminen ei ole hirvittävän kallista.
 
Täällä on heti välineurheilu mielessä eli tuplavaunujen hankinta :D jos on kokemuksia mistään niin saa vinkata!

Eilen oli pakko testata uudestaan kun oli paketista vielä toinen liuska jäljellä. Viiva näytti jopa aavistuksen vahvistuneen. Tää palstan selailu on näköjään tekemässä mustakin himotestailijan, esikoisen kohdalla testasin vasta kun olin suunnilleen viikolla 7 :tears:
 
Mulla on emmaljungan tuplaviikkarit ja oon kyllä tykänny! On menty niillä niin kaupungissa kuin pellolla 😁

Ja mää kans tein tänään uuden testin, oli vahvistunu eilisestä 👌🏻
 
Täällä tehtiin tänään positiivinen testi ❤️ rv 3+5. Aika haalea testi oli, mutta selkeästi näkyi ja vahvistui kuivuessaan. Siis ei todella tarvinut epäröidä onko testissä toinen viiva, muttei ollut siis tumma viiva, kuten ei näillä viikoilla kait tarvikaan. Ihanaa, mä oon raskaana 😍
Halailtiin ja pussailtiin onnesta ❤️🥰 Tää on vähän yllätysvauva, mulla on anemia ja miehellä heikentynyt siittiöiden tuotanto, et ei pitänyt olla mahkuja raskautua heti. Mutta mä oon syöny rautaa ja kait se miehelläkin sit riitti, löyty ainakin yks terhakas yksilö ja kiitos siitä 😍

Mies sanoi, että ajattelemme, että kaikki menee hyvin ja ilakoimme jo nyt täysillä. Huolestumme sitten, kun on aihetta siihen todistetusti. Itse kun aloin etukäteis panikoimaan. Kummasti tarttu ilo ja optimismi minuunkin. ❤️

Se ajatus, että vatsan sisällä kasvaa meidän pieni, oi ilon itku ja onnen tunne 😍
 
Täällä vähän jo varovaisen toiveikkaasti kurkitaan helmikuisiin 🥹❤️ Eilen ja tänään tehty haaleat positiiviset testit. Oireita ei juurikaan ole ainakaan vielä ollut. Kotona touhaa myös helmikuinen 2021 (meillä vain helmiä tehdään, hehe) Omien laskelmien mukaan nyt olisi 3+5 ja laskettu aika olisi 21.2.

Tsemppiä kaikille 🫶
 
Mä kävin päästäni punastuttamassa viime raskaudessa 6-8vk välein, jota jatkoin myös imetys ajan.
Parempi pää punaisena kuin mieli mustana -metodia aion noudattaa myös jatkossa. 🥵
Vastaavasti kynsilakka, sekä puuteri yms kasvoalue tuotteet joutuivat pannaan. Vähensin myös deodorantin käytön minimiin.
Jälkikäteen vauvan jo synnyttyä mies sanoi mun tuoksuneen loppuaikoina aivan vauvalle, jonka tarkoitti kohteliaisuudeksi.
Ihana kommentti mieheltä.😍 Juteltiin miehen kans tänään, et tuoksut pannaan jo ihan mun hajuherkkyyden vuoksi. Ja muutenki jätän kemikaaleja vähemmäks. Oon käyttäny hiuslakkaa välillä, kynsilakkaa ja hajuvettä. Muuten onkin aikalailla tuoksuttomat. Shampoona toimii marseille 😄
 
Mua kutkuttelee ajatus siitä, että sukupuoli selviäis vasta syntyessä, mutta tuskin taaskaan malttaa odotella. Ei toivota tiettyä sukupuolta, pojan äitinä oleminen on aivan mahtavaa ja varmasti tähän sakkiin tyttökin sopii yhtä hienosti. 😍 Mutta varmaan kysytään kun tulee ajankohtaiseksi. 😆
 
Tavallaan ois ihana jos sukupuolen pitäisikin yllärinä 🥰

Mutta tälleen poikien äitinä myös taloudellisesti tärkeää tietää kumpaa sukupuolta tulokas että tietää löytyykö kaikki tarvittava vai ei. 😁
Eikä kyse oo siitä että ei voisi tyttöä pukea ns poikien vaatteisiin vaan jos olisikin tyttö, ehdottomasti haluaisin fiilistellä sitä! 😆💖
 
Mä haluaisin ehdottomasti tietää vauvan sukupuolen ja mitä aiemmin sen parempi 😂 Ainakin ensimmäisessä raskaudessa auttoi luomaan suhdetta vauvaan, varsinkin kun nimikin oli päätetty jo raskausaikana. Nyt haluaisin tietää siksikin, että esikoiselle voisi puhua siskosta tai veljestä.
 
Takaisin
Top