Yleinen keskustelu

Minusta tuntuu jotenkin helpommalta olla kertomatta vielä kenellekään. En ole ehkä täysin itsekään sisäistänyt tätä. Keskenmenoriskikin on vielä niin suuri ja en jaksaisi kovin monelle kertoa, jos sellainen sattuisi. Tavallaan haluaisin kertoa yhdelle ystävälle, mutta pelkään hänen innostuvan vähän liikaa uutisesta... Mulla toki helppoa vielä salailla, tänään ollut oikeastaan ensimmäisen kerran selvästi vähän huono olo välillä. Jos alkaisi vaikuttaa työntekoon, olisi varmaan pakko esihenkilöille kertoa.
 
Minä kans koen etten oo valmis tästä vielä puhumaan. En halua vähätellä keskenmenon tuskaa, oon nähnyt ihan hirveitä tilanteita, kuten sellaisia joissa ensimmäinen raskaus päättyy munajohtimen repeämiseen ja aiheuttaa lapsettomuutta myöhemmin. Ja kauan toivotun raskauden päättymisen keskenmenoon eikä uutta kuulu 😪 Omalla kohdalla kuitenkin ajattelen että riski siitä ettei kaikki mene hyvin on aina olemassa kun raskaus alkaa. Ja koska on lapsettomuushoitotausta niin jokainen alkanut raskaus on vielä ihan erityinen. Mutta kun raskauksia on useampia, niin todennäköisyys siihen että jollain kerralla kohtaa epäonnistumisen kasvaa. Ajattelen niin että tämä on nyt vain käytävä läpi, mutta koska mulla on kolme elävää lasta niin ei ole oikeutta jäädä suremaan sitä ettei 4.tullutkaan. En vain osaa nähdä uhkaavaa keskenmenoa (tässä vaiheessa, näin alussa, myöhemmin olis varmasti ihan eri asia kun vauva olisi ollut todellisempi) niin ”isona” juttuna omalla kohdallani ja täytyy olla itselle armollinen myös siinä että ihmiset kokee nämä asiat elämäntilanteista ja muista jutuista johtuen eri tavalla ja se on ihan ok.
 
No nyt on käyty gynellä työtapaturman vaikutusta selvittämässä, totesi että vaikutukset onneksi pitäisi olla erittäin vähäisiä. Ultrattiin ja löydettiin sykkeellinen alkio oikeasta paikasta, vastasi viikkoa 6+5 mikä olisi ovulaatiosta laskettuna täsmälleen oikein. Eli todennäköisesti neuvola menee muutamaa päivää edellä koska miun kierto on pidempi mitä neuvola laskee.
 
En nyt ihan heti, mutta yllättävän nopeasti kuitenkin!
Mikä viikko sulla onkaan menossa? Mä oon pari kertaa kanssa yrittänyt, mutta vielä ei ole onnistunut. Tänään 9+1. Edellisessä raskaudessa syke löytyi ekaa kertaa 10+0
 
Mikä viikko sulla onkaan menossa? Mä oon pari kertaa kanssa yrittänyt, mutta vielä ei ole onnistunut. Tänään 9+1. Edellisessä raskaudessa syke löytyi ekaa kertaa 10+0
9+4 neuvolan mukaan nyt, mutta oviksesta jokusen päivän vähemmän.
 
Täällä on kanssa mietitty dopplerin hankkimista, mutta viikkoja vasta 6+, joten haluaisin muutaman viikon vielä päästä eteenpäin ennen hankintoja. Meillä ei raskaudesta tiedä kuin puoliso ja esikoisen ajan salainen ryhmä tällä foorumilla. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Vaikka esikoisen odotusajasta on jo monta monta vuotta, on ollut huippua huomata miten tiivis porukka tällä foorumilla voi syntyä. Ennen juteltiin alkuraskaudesta ja lopulta vauvoista, nykyään jo koululaisten pärjäämisestä, huh!
 
Minä tilasin myös dopplerin. Luulen kyllä, että en varmaan kuule vielä lähiviikkoina mitään, kun kohtu on taaksepäin kallistunut.
 
Minäkin kokeilin eilen doppleria, ja sain kyllä näytölle muutamaksi sekunniksi oikeita lukemia (n. 150), muttq ääntä ei kuulunut vielä. Kaipa nuo kuitenkin sykkeitä oli, kun mistä muualta laite tuon suuruisia lukemia olisi ottanut, vai onko kellään tietoa?
Nyt on 9+3.
 
Tänään tullut pyyhkiessä rusehtavaa vuotoa. Alavatsalla välillä menkkamaisia tuntemuksia ja pientä juilintaa, mutta ei suoranaista kipua. Tässäköhän tämä nyt oli. 🙁 Ei auta kuin odotella ja katsoa, mitä tapahtuu. Jos tämä nyt menee kesken, niin harmittaa, etten ehtinyt kertoa kenellekään muulle kuin puolisolle. 😔
 
Toivotaan, että olisi vaan normaalia alkuraskauteen liittyvää vuotoa. Mulla tuli esikoisen kanssa kahdesti ruskeaa vuotoa ja oireet väheni just samoihin aikoihin. Onneksi oli kuitenkin harmitonta
 
Onko muilla vaikeuksia löytää hyvä nukkumisasento? Itse en pysty ollenkaan nukkumaan vasemmalla kyljellä, jolla normaalisti nukun, kun heti tulee huono olo. Oikealla kyljellä taas oikea lonkka kipeytyy ja välillä myös olkapää. Selälläni en ole koskaan tykännyt nukkua,mutta nyt se on ainoa asento, jossa voi edes jotenkin olla.
 
Sama täällä ja paikat puutuu tosi helposti missä vaan asennossa. Ahdistavaa että tämä alkoi jo näin aikaisin.
 
Onko muilla vaikeuksia löytää hyvä nukkumisasento? Itse en pysty ollenkaan nukkumaan vasemmalla kyljellä, jolla normaalisti nukun, kun heti tulee huono olo. Oikealla kyljellä taas oikea lonkka kipeytyy ja välillä myös olkapää. Selälläni en ole koskaan tykännyt nukkua,mutta nyt se on ainoa asento, jossa voi edes jotenkin olla.
Joo täällä sama… kauheeta kääntelyy ja vääntelyy koko yö…
 
Tänään tullut pyyhkiessä rusehtavaa vuotoa. Alavatsalla välillä menkkamaisia tuntemuksia ja pientä juilintaa, mutta ei suoranaista kipua. Tässäköhän tämä nyt oli. 🙁 Ei auta kuin odotella ja katsoa, mitä tapahtuu. Jos tämä nyt menee kesken, niin harmittaa, etten ehtinyt kertoa kenellekään muulle kuin puolisolle. 😔
Miten menee? :red-heart:
 
Mites teillä oireet?

Allekirjoittaneella on todnäk. ovulaation pohjalta laskettuna vasta 3+5 ja silti tänä aamuna oli jo merkkejä pahoinvoinnista. Yökin hampaita pestessä ja autoa ajaessa iski sellainen yökötys-kuumotus päälle. Ei siis mikään paha vielä, mutta aika varhain tämä jo antaa merkkejä.

Lisäksi tosiaan vatsa on turvonnut, ja alavatsa kipunoi.
Mulla ihan selvät ”oireet” alko jo 3 päivää ovulaatiosta. Mut ihan olin varma et nyt tärppäs ja niinhän se teki. Pahoinvointia, väsymystä ja rintojen arkuutta. Aika pitkään piti malttaa oottaa et tulis plussa testiin 😂
 
Takaisin
Top