No eihän se ponnistusvaihekkaan mitenkään nautinnollinen ollu, en vaan muista siitä niin paljon.
39 minuuttia oli seki kestäny, huh, en kyllä ymmärrä miten joku voi ponnistaa parissa minuutissa muksun pihalle.
Tuolla toi äipän pikku "justiina" nyt tuhisee, vihdoin ja viimein..
Aamu kuudesta lähtien valvottiin taas monta tuntia, kunnes lykkäsin vaunuihin ja käytiin tekeen tunnin lenkki. Hyvin nukuttiin kunnes päästiin takas kotiin ja sain oman ruoan lautaselle.
Nukahti kuitenki sitte tissille loppujen lopuks ja sain itekki vähän torkahtaa.
Päästäis nyt noista vatsanväänteistä taas ni helpottais.
Ei oo teilläkään enään pitkiä aikoja, kun pitäis nyytit saada kainaloon. :)
Tsemppiä odotukseen!
Nopeesti se aika menee, vaikka välillä tuntuuki, ettei se pikkunen tuu sieltä koskaan. :D