Kellitys
Piirimestaruustason postaaja
Kannatti käydä täällä purnaamassa liitoskivuista, kun eilen sitten illalla pystyi kuitenkin lähtemään lenkille koirien kanssa! Eivät enää välttämättä kiusaa kävellessä, mutta ei voi kuitenkaan unohtaa, kun esim. istuutuessa tai ylös noustessa voi sattua. Aivastaminen sattuu, yskiminen ei enää joka kerta. Huomenna ajateltiin kokeilla, josko pystyisi käymään vielä kotieläinpuistossa tytön kanssa. Ajattelin pystyä kävelemään sen verran!
Tuosta mahasta. Onhan se ihana, mutta toisaalta kyllä täälläkin odotan sitä, että saa taas "oman kropan ihan itselleen". Odotan niin sitä, että pääsee taas ratsaille, eikä yhtään harmita sitten, kun pääsee näistä kivuista eroon. Sen synnytyksen voisi kyllä melkein skipata, mutta ehkei ihan kuitenkaan. Känkkis: Minä varmaan kuulun niihin, joilla on vaan toi vauvamaha, raskauskiloja ei ole muualle siunaantunut, ei vielä turvotuksiakaan. Kun tulee tuijoteltua lähinnä tuota mahaa, niin välillä itsekin hämmästyy, miten esim. kintut ovatkin edelleen samassa kuosissa. Odotan kuitenkin kovasti sitä, että saa pienokaisen syliin ja pääsee toipumaan synnytyksestä. Tyttökin on luvannut pitää Pakesta huolta, ettei Pake mene takaisin mahaan.

Raskaus on sujunut yllättävän hyvin, työkseni ohjaan liikuntaa niin painokin pysynyt hyvin kurissa ja mitään isompia vaivoja ei ole ollut. Sellainen ikävä kipu vain tullut viime viikkojen aikana, joka ei tunnu poistuvan, että ajattelin kysyä onko muilla vastaavaa. Eli tuossa aivan rintojen keskellä ja alapuolella on todella kipeä kohta (tuntuu sisäelimeltä) joka kipuilee heti kun istuu kumarassa ja samoin jos siihen koskee kädellä. Mulla on viikot nyt 33+3, edellinen neuvola oli 30vkolla ja seuraavaksi on vain neuvolantädin kotikäynti ensi viikolla. Lääkäriin en viitsi moisen takia mennä, itselle on vain todella epämukava ja kivulias. Kohtu tuntuu olevan kovin ylhäällä vielä ja kipu on heti kohdun yläreunassa, vauva ollut raivotarjonnassa jo usean viikon. Eikä siinä ole mitään vauvan raajaakaan painamassa, on vain todella kipeä kohta eikä pysty kuin makaamaan, seisomaan tai istumaan aivan tikku suorana 
zzz