Viimeisin neuvolakäyntisi

Olipa kurjaa, et jäi ole, ettei mitään jäänyt oikein mitään käteen. Tuo lässyttäminen on ihan pahinta, mitä tiedän! Se kertoo vaan siitä, ettei kuulijalla ole mitään käsitystä, mitä sille puhuu. :sad001

Mullekin on tullut muutama kilo jo heti tässä alkuraskaudessa. Terkka ei siihen sanonut mitään muuta kuin kysyi vain, että onko mulla hoidot vaikuttanut painoon. Kyllähän se kolmen vuoden hormonien vetäminen tuntuu:shifty: Tosta hänen kysymyksestään tuli jotenkin sellainen olo, ettei hän halunnut moralisoida vaan ymmärtää.

Kummallista, ettei sanonut mitään tosta hb:sta. Sun varmaan kannattaa alkaa syömään rautaa jo nyt! Mun hb oli ihan toista luokkaa: 152:grin Terkka sitä hämmästeli ja kysyi, oonko muistanut juoda riittävästi. Mielestäni olin ja mulla on pääsääntöisesti aina ollut hyvä hb.


Tuli joo vähän käsitys siitä terkasta, että se on aika kokematon ja ei vaan osaa suhtautua negatiivisiin tunteisiin ja ajatuksiin. Onneksi äityspolilla oli aivan ihana kätilö jonka kanssa kemiat kohtasi kyllä heti :Heartred Sillä oli ihan eri asenne pelkoihin ja ymmärsi tosi hyvin ja kuunteli. Hb oli ollut labrojen perusverenkuvassa 130 eli hyvä :) Neuvolan laite vaan vähän pissitti siis hb:ta huonommaks :D Parempi näin. Kalkkitabletit käskettiin äitiyspolilta. Neuvolan ravitsemus kyselyyn olin vastannut vissiin vähän turhan optimistisesti maitotuotteiden osalta :grin
 
Onpas outoa, että mittaukset heitti noin kovasti:eek: Hyvä, että selvisi heti, ettei tarvinnut huolestua :)
 
Mulla oli tiistaina eka neuvola, lähinnä paperien täyttelemistä ja veri- ja pissanäytteiden otto. Verenpaine oli 120/80. Juteltiin niitä näitä, kaikkiaan meni siis pari tuntia koko jutussa, täällä on vähän erilaiset systeemit ku Suomessa. Seuraava neuvola elokuun lopussa, siinä välissä sit eka ultra.
 
Taalla käydään vain ultrassa, verikokeet jos lääkäri viitsii kirjoittaa lapun sulle, mun tuttava klinikalt kauhistui kun ei nähnyt mitään verikokeiden tuloksia aiemmista raskauksista ja kirjoitti lähetteen, pitää käydä joku päivä tk:ssa kokeissa ja pyytää sit tulokset itselle mukaan viimeksi "hukkasivat" ja sit syyttivät ettei oltu muka maksettu kokeita. Mun verenpaine huitoo 80/50 ja 95/63 välillä meinasin joutua laakitykselle.
 
Moi!

Pari viikkoa sitten käytiin miehen kanssa yhteistuumin ensimmäisellä neuvolakäynnillä.. Joka oli aika mieleenpainuva käynti, eikä valitettavasti siinä positiivisessa mielessä, jota toivoin. Olisin mieluummin tännekin kirjoittanut jotain positiivisempaa, mutta ei vaan voi :smiley-angelic002 Ensinnäkin hän oli aika paljon myöhässä.. ja hänellä tuntui olevan hirveä hoppu. Hän vain saneli asioita toisten perään varsinaisesti paneutumatta niihin tai meihin. Hän merkitsi ylös vääriä tietoja mm. alkoholinkäytöstäni. Hän kutakuinkin tuomitsi sen, että olen kasvissyöjä. Totesi, että proteiineja saan nähtävästi sitten vain kananmunista ja maitotuotteista. En olisi uskonut, että vielä nykyään suhtautuminen voi olla noin nihkeää.. Tietysti loukkaannuin :hilarious:

Kovasti suositteli ottamaan rypsiöljyä ja leipää ja muita hiilareita, joita en yleensä ensisijaisesti suosi, vaan ennemminkin paljon monipuolisia kasviksia, kananmunia, hillitysti juustoja, marjoja, kuitupitoisia leseitä, pähkinöitä ja laadukkaita omega kolmosta sisältäviä öljyjä ym proteiinipitoista.. Leivästä tulee suolaa yllättävän paljon ja lisäksi se ja hiilarit itselläni turvottaa ja kerää nestettä.. Vähän ihmetteli, kun sanoin jättäneeni sokerinkin pois.. Mainitsi myös, ettei tuorejuustoja saisi syödä kuumentamatta, vaikka olen ymmärtänyt, että ainakin Valion niitä voi syödä siltäänsä o_O Puuttui hän myös ynseästi syömiini ravintolisiin, jotka ovat yleisten ohjeiden mukaisia, mutta valmisteiden merkki oli ns väärä..

Paino ei ole noussut, paineet oli 123/88.. Olen jännittäjä ja edellä käydyt keskustelut eivät ainakaan alentaneet paineita :grinNormaalisti noin 112/68. Hb oli "vain" 130, pari viikkoa ennen sitä oli 142. Johtui varmaan runsaasta nesteen juomisesta pitkin aamua ja ei niin lämpimistä käsistä.. Huono ääreisverenkierto. Ensi kerralla on varmasti parempi. Ultrattu ei.. Lähetteet sain verikokeisiin ja ensi kerralla testataan pissan sokerit ja proteiinit. Koitan saada neuvolatädin vaihdettua, koska koin että minua ei kuunnella yhtään, vaan arvostellaan ja toivoisin positiivisempaa lähestymistapaa, että neuvolassa käyminen ei olisi noin hankalaa. En vaan näe mahdollisuutta jatkaa tätä näin.
 
Muokattu viimeksi:
Tänään oli ensimmäinen neuvola.
Aika paljon juteltiin esikoisen odotusajasta, synnytyksestä ja vauvavuodesta.
Esikoisesta jouduin 6 vkoksi vuodelepoon kun uhkaili syntyä ennen aikojaan, kuitenkin syntyi vasta viikko ennen laskettua.
Synnytys oli jotain ihan kamalaa koska kivunlievitykset ei ehtineet mukaan, siirryttiin saliin vähän liian myöhään..
Mutta! Jokainen raskaus ja synnytys on erilainen, eikö? :smiley-angelic001

Viikot nyt 11+3, sydänäänet kuului vaikka mietittiin että kuunnellaanko, lupasin olla stressaamatta jos ei kuulukaan :smiley-angelic006
..mut onneks löytyi tosi pian :Heartpink

Ja koska esikoista odottessa todettiin raskausdiabetes, joudun sokerirasitukseen jo parin viikon päästä. Ällöä.
 
Kävin tänään toisella neuvolakäynnillä, rv 12+0. Käytiin alkuraskauden ultrassa jo 7+4 ja siellä näkyi syke, mutta tänään neuvolassa niitä pääsin kuulemaan vaikka ensin kyllä painotettiin että ei saa panikoitua vaikka niitä ei vielä kuuluisikaan. Meinasi jo epätoivo iskeä kun terkkari etsi ääniä varmaan 15 minuuttia ja oli jo luovuttamassa, mutta päätti kokeilla sitten vielä ylempää vatsasta ja syke löytyikin sitten navan korkeudelta. Oli kuulemma harvinaisen ylhäällä näille viikoille. Maha pullahti esiin viime viikolla ja ajattelin sen olevan pelkkää turvotusta, mutta ehkä korkealla majailevalla sikiölläkin on osuutta asiaan. :)
Ensi viikolla päästään nt-ultraan ja neuvolalääkäriaika on noin neljän viikon päästä.
 
Eilen oli toinen neuvolakäynti.

Ekalla kerralla jo saatiin kuulumaan sydämen äänet viikoilla 10+3

Eilen neuvolatäti laittoi anturan vatsan päälle ja samantien alkoi kuulua tasainen syke. Pikkunen ilmeisesti nukkui :shy:, koska anturaa ei tarvinnut yhtään liikuttaa. Lopuksi todettiin et antaapa hänen nukkua ja lopetettiin kuuntelu :grin

Kaikki hyvin. :)
14+6
 
Äitiyspolilla kävin viime torstaina. Siellä vaan katottiin verikoetulokset ja juteltiin hetki hoitajan ja lääkärin kans. Nopee käynti oli kyllä, mutta kiva silti. Unilääkkeen lopetukseen sain mielipidettä, että pikkuhiljaa vähentäisi sitä ensin vaan tarvittaessa otettavaksi. Joskus 30+ viikolla vasta pitää lopettaa täysin. Veriryhmäni on rh negativiininen niin täytyy käydä useammin verikokeissa vasta-aineiden varalta ja vasta-aine rokotuksen saan myös jossain kohtaa.
 
Mullakin oli eka lääkärineuvola. Sisätutkimusta ei onneksi tehty. Eikä kyllä oikein mitään muutakaan... Hemoglobiini otettiin ku tarpeeksi anelin. Oli kyllä tosi turha käynti. Oikeastaan ainoastaan sykkeet kuunneltiin ja kysyttiin miten voin :D
 
Viikon päästä on seuraava neuvolakäynti. Olen tyytyväinen siihen, että saatiin vaihdettua neuvolatätiä ilman ongelmia ja selittelyitä.. Nyt ei enää ahdista mennä sinne. Tullaan hyvin toimeen. Ehkä näin on parempi, voi sitten rennoin mielin käydä henkilön luona, joka ei tuomitse ja johon voi luottaa. Nyt jää neuvolastakin hyvät muistot :love017
 
Tänään kävin neuvolassa ja oli kyllä oikein mukava käydä, kun sain vaihdettua ekan kerran jälkeen hoitajaa. Oli tosi mukava ja oikeasti kiinnostunut hoitaja. Naurujakin sai irtoamaan minusta, siksi ne verenpaineetkin huiteli ekassa mittauksessa :grin Ihan eri planeetalta oli se tunnelma siellä. Juteltiin lapsuudesta, mielialoista, parisuhteesta, taloudellisesta tilanteesta, tulevasta perhe-elämästä, huolista ja ruokavaliosta.

Pääsenkin sitten jo ensi viikolla ensimmäiseen sokerirasitukseen. Tämä hoitaja sen huomasi nyt. Se on käytäntö, jos vanhemmilla, sisaruksilla tai isovanhemmilla on todettu diabetes. Mummivainaalle kiitos tästä. Huolehtii meistä vielä haudan takaa :grin Jos on negatiivinen, niin uudestaan viikoilla 24-28.

Nyt viikkoja siis 15+4 ja ei ollut proteiinia tai glukoosia virtsassa. Paino oli päässyt putoamaan 700g ja hemppaa ei mitattukaan, kun oli viime kerran perusteella hyvä (130). Onkohan toi ees hyvä? :rolleyes:Verenpaine asettui lopulta lukemiin 118/85 ja vauvan sykkeet oli 150 molemmin puolin. Kovasti liikkui, kun mittailtiin :Heartred

Kaiken kaikkiaan hyvä käynti ja päivä :smiley-bounce012
 
Muokattu viimeksi:
Kaikki (eli kaikki 2) neuvolakäynnit ovat olleet tosi kivoja kokemuksia! Meillä on ensimmäinen lapsi kyseessä, joten asiat on uusia. Ihana neuvolantäti on kuitenkin saanut mut tuntemaan, että kyllä tää homma hoituu:D Mies on ollut mukana joka kerta ja aikoo vastaisuudessakin olla. Sekä minä että vauva voidaan hyvin ja mittausten perusteella keskiarvossa mennään. Jes:)
 
Eka lääkärikäynti tällä viikolla ja asiat ok. Sisätutkimus, verenpaineet, pissanäyte ja hemoglobiini katsottiin :)
Ja toki vauvan sykkeet kuunneltiin.
 
Takaisin
Top