Vauvojen nukutus ja nukkuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Aiarana
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä mennään edelleen nukkumaan 20-20.30, siis samaan aikaan esikon kanssa. Jos ollaan molemmat vanhemmat kotona niin yleensä esikko lukee kirjan isin kanssa samalla kun imetän vauvan. Sitten molemmat pojat sänkyyn ja nukahtavat sinne itsekseen. Yleensä. Joskus siis pitää vielä tuttia käydä vauvalle laittamassa että nukahtaa. Esikko herää 7-8aikaan, vauva jatkaa uniaan vielä about 9asti. Saadaan siis rauhassa viettää aamuja kaksin. Yöllä vauvalla 2 herätystä syömään, joskus 3. Päivisin torkutaan edelleen miten sattuu, riippuen myös siitä ulkoillaanko esikon kanssa vai ei.
 
Huhhui täällä on nyt jotain 5kk hulinaa tai jotain meneillään :eek: Poika on nyt muutaman yön nukkunu todella huonosti! Nukkumaan menee yleensä 20-21 välillä ja herää yleensä kerran yössä syömään. Mutta uni on todella katkonaista ja poika kitisee vähän väliä. Esim viime yönä poika heräsi noin kahdeksan kertaa ennen kello kolmea, jolloin otin pojan viereen nukkumaan kun en vaan jaksanut enää pomppia ylhäällä koko ajan. Tuo pomppiminen vei toki sitte omat yöunet ihan täysin ja kattelin kuinka kello eteni neljään, viiteen, puol kuuteen...sit hetkeksi torkahdin ja puol seiskalta vauva heräs. Että äitiä vähän väsyttää nyt:dance018 ja poika nukkuu tyytyväisenä päikkäreitä nyt pihalla jo kolmatta tuntia. Mutta enhän mie osaa näin aamulla nukkua :excited001
 
Parin päivän sukulointireissu tais pistää unirytmiä sen verran sekaisin, että enää ei hulista puoleenyöhön. Kolmena päivänä putkeen on ollut yöunet n. 22-08, mikä on mun mielestä ihan jees. Heräilee kyllä melko tiuhasti joko syömään tai muuten vaan tarkistamaan että äiti on tallessa, mut nukahtaa melkein heti uusiksi.
 
Madamea kirjoitit mun viime yöstä!! Oli kyl perseestä...Meillä hereillä 00-04 ja jatkuva "kitinä" ja möykkä. Sit heräs klo 5.30....Ja sit nukku klo 7 asti. Nyt väsyttää, mut eka puolpäivä töissä....hohhoijaa...
 
Juu.. Liityn kerhoon. Ähkitään, kitistään ja huudellaan alkuyö (kahteen tai kolmeen), sitten ehkä nukutaan semmonen pari kolme tuntia jonka jälkeen sama meno taas jatkuu...
Päivällä ei nukuta, muutoin kuin vasta sitten kun jo todella harmittaa. Huudon kanssa nukkumaan ja tunnin päästä ollaan muka taas ihan pirteitä..
 
Täällä ihan sama meininki! Koko yö yhtä ähkimistä ja puhkimista. Varmaan 20 kertaa havahduin rauhottelemaan. Vauva nukahti aamulla seiskalta, kun olin viidestä asti hereillä sitä vatkaamista kuunnellu, kun pidin tiukasti kainalossa ja toisella kädellä vauvan kädestä kiinni. Ja esikoinen heräs vartti sen jälkeen. Huoh. Toivottavasti näitä öitä ei oo kovin montaa..
 
Mitä ihmeen hulinointia, minäki vietin viimeyön valvoen vauvan kitinöitä ja sätkimisiä sekä miehen kuorsausta. Seiskasta ysiin nukuttiin sitte kunnes koirat alko teputtaa. Nyt ku sais nukku, ei tuu uni..
 
Meillä myös mennyt yöt ihan painajaisiksi. Ennen valittelin kun tyttö ei nukahtanut kuin tissille ja käytti minua tuttina, mutta nykyään ei nukahda enää tissille, ei omaan sänkyyn, ei rattaisiin muuta kuin jos ne liikkuu. Jos saan nukutettua syliin, niin herää kun lasken hänet alas. Tuntuu että lapsi oikein taistelisi väsymystä vastaan. Silmät kierona huutaa kun väsyttää, mutta ei suostu nukkumaan sitten millään. Öisin heräillään noin tunnin välein. Ennen sain tytön nukahtamaan uudestaan kun laitoin tissin hänen suuhunsa, nykyään siitä seuraa vain raivokohtaus. Samoin tutista. Viime yönä heräsi 00.30 ja nukahti uudestaan vasta klo 3.00. Että jos jollain on jotain hyviä vinkkejä tähän tilanteeseen niin otan mielelläni vastaan. Vaikka taidetaankin kaikki olla samassa jamassa hulinoiden kanssa..
 
Jos tää on kausi, niin oon ekan kohdalta jo unohtanut, eli ehkä tääkin menee pian ohi. Tänään meen kyl jo salkkareitten jälkeen nukkuu itekin...
 
Ja hulinointi jatkuu nyt myös silleen että en saa tuota lasta unille sitte millään. On selkeesti väsynyt ja viis kertaa oon jo käyny pojan nukuttamassa uudelleen. Ja aina muutaman min jälkeen alkaa taas itku. Itkuhan tässä tuli jo itselläkin, alan olla tosi väsynyt...
 
Hulinointia täälläkin, edelleen... Reilun kuukauden jo jatkunut, öinen levottomuus vaihtelee paljon. Välillä menee yö suht rauhassa ja mukavasti, välillä herätään alle tunnin välein tai valvoskellaan parikin tuntia keskellä yötä. Nukahtaa uudelleen vain tissille, muista rauhoitteluyrityksistä tulee heti huuto. Kohta on 6 kk täynnä, sitten taitaakin seuraavaksi tulla taas tiheän imun kausi :rolleyes: Meillä nukkumista häiritsee nyt pahasti mahalleen kääntymisen taito: jos kyljellään nukkuu niin on vähän niin kuin pakko kierähtää siitä puoliunessa ympäri, kun se nyt kerran osataan. Toinen paha on omat jalat, jotka löytyivät pari viikkoa sitten eivätkä nyt pysy millään pois käsistä tai suusta. Unissaankin niitä sitten potkuttelee... voihan huoh.
 
Valoa tunnelin päässä: viime yö meni nappiin! Omaan sänkyyn 19.30 ja 20.30 heräs -kiitos uhma-taaperon huudon. Seuraavan kerran 6.38 :D päiväunet oon laittanut lyhyemmiksi, kaks soseateriaa ohjelmaan ja sit oon antanut illalla maitoa pullosta niin paljo, ku uppoaa noin tuntia ennen unille menoa ja viel imettänyt sit. Onpa levännyt olo.
 
Ajateltiin kokeilla laittaa vauva tänä yönä ekaa kertaa nukkumaan omaan huoneeseen. Nyt kun ilta etenee, tuntuu etten raaskikaan.
 
Eileen poika meni nukkumaan klo21 ja itku alkoi klo22. Minä väsäälin meille iltapalaa, joten mies meni katsomaan poikaa ja toi melkee heti keittiöön ja tuumas että "ei se edes meinaa enää nukahtaa". Joopa joo, ei edes tuntunut yrittävän nukuttaa uudestaan :cool:

Klo23.30 söi, jonka jälkeen laitoin omaan sänkyyn ja siellä höpötti ittekseen ja vähän alkoi itkiäkin niin annoin tutin niin alkoi sitten nukkumaan klo00.15.

Heräs joitain minuutteja yli 8! Söi ja nyt klo10 taas söi ja jatkaa uniansa :rolleyes:

Arvatkaa kun aamulla meinas tissit räjähtää, kun poika oli sen 8h syömättä! :confused: tais olla ennätyspitkä tauko.
 
Klo 23 nukahti tyttö. Kahdesti nousin imettämään. Viimeisen jälkeen kuunneltiin että nyt siitä vauvan luona olevasta cobrasta loppuu virta. Mies meni sitä säätämään. Nukahdin ja seuraavaksi kun heräsin,mies kysyi vauva sylissä " koitatko imettää, oon jo tunnin rauhoitellut tätä." no, otti tissin suuhun ja nukahti mun viereen. Kello taisi olla 6. Klo 8 herättiin kamalaan itkuun, mihin ei meinannut mikään auttaa. Aamupuuro auttoi hetken ja itku jatkui. Itse menin sänkyyn takaisin ja kuuntelin kun mies vaihtoi huutavalle vauvalle vaippaa. Toi sitten lopulta sen vaippasiltaan mun viereen peiton alle. Tutti suuhun ja silittelyä,niin pian nukahdettiin molemmat. Vähän ennen klo 11 herättiin. Et silleen meni yö omassa huoneessa. :-D
 
Meillä esikoinen siirtyi omaan huoneeseen muistaakseni joskus 8-9kk ikäisenä, tämän vauvan kanssa tuntuu ettei kyllä raaski vielä edes ajatella koska on niin äidin tyttö ja tosi läheisyydenkaipuinen. Esikoinen muutenkin oli vauvana jo sellainen ettei osannut nukkua vieressä eikä osaa vieläkään, pyörii vaan ympyrää ja myllää jos yrittää ottaa väliin nukkumaan, jotenkin ei osaa siihen rauhoittua. Joskus vauva-aikana oli semmoisia öitä että nukkui huonosti, mutta nukkumisesta ei tullut sitten sitä vähääkään yhtään mitään jos yritti viereen ottaa nukkumaan, omassa sängyssä on aina nukkunut parhaiten eikä omaan huoneeseen siirtyminenkään tuottanut yhtään minkäänlaisia ongelmia. Tämän vauvan kanssa nukutaan vielä kylki kyljessä, viimeistään aamuyön imetyksen jälkeen siihen jää nukkumaan <3
 
Takaisin
Top