meillä on kans menny oudoksi elämä.. maanantaina oli rokotukset, siitä asti ollut ihan hirveää. eilen sitten eskaloitui siihen että itki aamusta iltaan koko päivän, ja oli jo illalla aivan hysteerinen, mietin että pitääkö se viedä sairaalaan. no, nukahti sitten kun mentiin kaikki viiden aikaan illalla makkariin, alettiin muka yöpuulle, ja hytkyttelin sylissä kunnes sammui huutoonsa. nukkui sitten pari tuntia, ja heräsi huomattavasti paremmalla, mutta edelleen väsyneellä ja kitisevällä tuulella. valvottiin muutama tunti ja mentiin oikeasti kaikki nukkumaan, ja olikin sitten paras yö pitkiin aikoihin. tänään ollut kuin herran enkeli, jutteleva, naureskeleva ja kaikin puolin oma itsensä. nyt nukkuu toista tuntia tuolla ulkona, mitä ei oo tehnyt kun muutaman kerran parin viime kuukauden aikana. en tiiä sitten voiko ne rokotukset vaikuttaa, rota se tuskin oli kun siitä ei tullut kun pistopäivänä pari pierua (viimeinen tehoste). lämpöä tai muuta ei ollut. vai voiko tämä tämmönenki olla sitä hulinointia?