Vauvan syömiseen liittyviä asioita

Tavallista maitoo hiukkasen maisteltu. Makua ei vierastettu, eikä mitään oireita ilmaantunu. Tosin määräkin oli vielä aikas pieni... Tai no, menihän sitä juomalla ja sitten perunamuusin joukossa.

Kuin voikin olla niiiin söpön näköstä kun toinen syö leipää! Repii/pureksii päästä paloja irti ja sitten maiskuttelee. Oih =D

Muiden syömiset kiinnostaa, vaikka olis oman ruokansa lopettanu ns kesken, niin saattais silti viel syödä muilta. Ja lusikalle saattaa tulla edelleen stoppi, mut samaa ruokaa saattaa syödä silti jos antaa sormin :D
 
Meillä syödään aina osa ruoka käsin, siis syötän itse lusikalla ruoan ja pojan edessä on aina jotain mitä voi itse syödä käsin, kuten makaroonia, riisiä,ckeitettyjä kasviksia, lihan palasia, leipää, raejuustoa jota rastaa ylikaiken, puuron kanssa annan usein jotakin hedelmää jota poika sitten nakertaa.

Ollaan yritetty myös et söis itse lusikalla... hauskaa puhaa, ei oikein ota onnistuakseen. Eilenkin poika söi rahkaa lusikallaan, vaikeuksia oli ottaa lusikalla kulhosta joten käsillä syönnikshän se meni ja rahkaa oli sitten ympäri naamaa.

Maitotuotteita käytän ruoanlaitossa ja saatampa jopa sipasta leivän päälle margariiniä, lisäksi syö jugurttia ja rahkaa kylläkin aika pieniä määriä.
 
Mitenkäs ruokailut nykyään sujuu?

Meillä on nyt alkanut kiinnostamaan lusikka + lautanen, ainakin niitä on kiva kolistella. Välillä lusikka eksyy jopa suuhunkin, pääosin kuitenkin äippä lusikoi. Grilliruoka on jees :) 
Nokkiksesta juodaan, ja oppipa tuo juomaan pillilläkin, mummi oli tarjonnut smoothieta (niitä mitä löytyy muksujen hyllystä). lasista jos juottaa niin jätkä lähinnä puhaltelee sinne :D Sormiruokailu onnistuu ongelmitta.
Ärsyttää tapa kun täytyy jossain vaiheessa alkaa heitteleen tavarat pois edestään, ja se kun ei aina meinaa kuitenkaan sitä että syöminen olis lopetettu... mutta se vaihe kait kuuluu kehitykseen :)
 
Me ollaan nyt reilu viikko reenailtu lusikan käyttöä vaihtelevalla menestyksellä, välistä onnistuu viemään monta lusikallista putkeen itsekin suuhun asti useimmiten se on kyllä lautasen kolisuttelua ja tyhjän lusikan nuoliskelua :) Meillä tuo ruoan heittely on merkki lopettamisesta ja mua sitten vihastuttaa se kun lattia on tännä raejuustoa yms.... Ilmaisee muutenkin erittäin voimakkaasti jos ei joskin ruoasta pidä, eikä myöskään suostu sitä syömään paria lusikkaa enempää. Maito ollaan nyt otettu ruokajuomaks mutta ei oikein maistu, hyvä että pvän aikana menee 1dl.
 
Poika on saanut syödä itse lusikalla jo jonkin aikaa. Lautaselta ruoan poimiminen tosin sujuu vielä heikosti eli mun pitää ladata lusikka/haarukka valmiiksi. Ennemmin tuo syö sormin kuin välineellä.. Tavallisesta mukista (tai lasista) juo jo suht sujuvasti piimää ja maitoa ruoan kanssa. Maidon/piimän lisäksi on tarjolla vettä nokkamukista. En ole antanut tavallistakaan maitoa pullosta, koska poika ei ole käynnössä syönyt pullosta lainkaan, joten uudet juomat on juotu alusta asti oikeasta kahvattomasta ja nokattomasta mukista. Syöminen sujuu keskimäärin hyvin, kaikki maistuu, eikä ole allergioita :) Meillä ruoan heittely loppui lyhyeen, kun lopetin ruoan antamisen tasan siihen paikkaan. Meidän ahmatilla se osui herkkään kohtaan :D Sen jälkeen on oltu taas siivosti pöydässä (mitä nyt vahinkoja sattuu ja ruokaa tippuu lusikasta/kädestä..).
 
Takaisin
Top