Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
Avauduin meidän epäonnisesta unipussikokeilusta viime viikolla, joten ei siitä enempää. Mutta joillekin se sopii hyvin, joten kannattaa kokeilla.
Meillä alkoi olla sellaista, että aiemmat kaksi-kolme herätystä yöllä alkoivat vaihtua herra ties kuinka moneksi. Aiemmin vauva myös söi yöllä tarvitsemansa määrän melko nopeaan, mutta nyt syö tuskaisen pitkään. Kaveri arveli, että kyse olisi siitä, ettei malta syödä päivällä, mutta en usko, koska päivälläkin alkoi olla tississä kiinni entistä useammin. Tiheästä imusta voi toki olla kyse, mutta jos niin on, niin pitkään se on kestänyt verrattuna aikaisempaan. Maitoa tulee ihan hyvin, mutta ihan näin paljon en jaksaisi imettää. Niinpä ruvettiin nyt kokeilemaan noita kiinteitä, katsotaan auttaako pitemmällä välillä, nythän se on lähinnä maistelua. (Oli muuten viesti, joka oisi yhtä hyvin voinut mennä imetys- tai kiinteät-ketjuun).
Positiivista, ennen tyttö nukahti vain ja ainoastaan tissille. Sitten alkoi käydä niin, että olikin syömisen päälle täysin pirteä, ja pari kertaa isä saikin neidin nukkumaan. Ja eilen illalla vaan jätin sen makkariin jokeltelemaan, ja ajattelin mennä sinne jahka alkaa itku, mutta sepä nukahtikin aivan itse. Jee!