Vauvan (ja miksei äidinkin) nukkuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja herne
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tää on taas näitä, mitkä voisi mennä valitusketjuunkin, mutta laitan tänne, kun kyse on kokonaan nukkumisesta.

Ensinnäkin meille kävi vähän vahingossa niin, että tyttöä ruvettiin nukuttamaan tissille. Ei ollut tarkoitus, mutta kun se aina nukahti siihen ja homma on toiminut niin ajattelin että unikoulu sitten kun sen aika on. Nyt pari kertaa on käynyt niin, että tissin jälkeen neiti onkin ollut ihan pirteä. Olen sitten tehnyt niin, että olen antanut sen riehua ihan rauhassa, ja mennyt katsomaan sitten kun itkee, ja tarjonnut tissiä. Tällä on yleensä selvitty hyvin eikä nukahtamisesta ole tullut mitään suurta ongelmaa. Pari kertaa on käynyt jopa niin, että mies onkin mennyt katsomaan, ja tyttö on nukahtanut ilman tissiä, mikä itsessään olisikin jo ilon aihe.

No eilen ei mennyt ihan putkeen. Mulla oli kuumetta, ja olin tosi väsynyt. Pesin hampaat ym. jotta voisin vaan jäädä nukkumaan kun vauva nukahtaa. Eipä nukahtanutkaan. No, päätin että jään vaan siihen nukkumaan, ja syötän jos sitä pyytää, mutta enhän mä nukahtanut kun toinen potkii ja kujertaa vieressä. Kokeilin sitten tehdä sellaista shhh-ääntä, kun se on usein rauhoittanut. No, tyttö alkoi rauhoittua, mutta mulla oli nenä tukossa ja oisin tarvinnut suuta hengittämiseen. Muistin, että täällä joku puhui YouTuben astianpesukoneen ääni -videosta. Etsin kännykällä sen, ja laitoin soimaan, ongelmana vaan se, että kännykkään piti laittaa äänet päälle jotta sen videon ääni kuului. Tyttö alkoikin rauhoittua ja olla uninen, ja siinä vaiheessa pyysi tissille. Kun vauva on melkein unessa, kello hyvin yli yhdeksän mun äitini soittaa. :mad: Tyttö havahtuu, mutta näyttää vielä siltä, että tilanne on pelastettavissa (löin siis luurin korvaan). No nyt äitini laittaa tekstiviestin. :mad::mad: Sille äänelle en sitten voinut enää mitään, ja tyttö heräsi kunnolla ja oli täysin pirteä. Ja siis asia ei ollut mitenkään tärkeä, äiti oli vaan ostanut tabletin eikä osannut käyttää sitä. :rolleyes: No, aamulla olin jo vähän leppynyt, niin äiti laittoi viestin missä pyysi anteeksi. Hyvä. Vastasin, että olen pahoillani kun olin töykeä, mutta olin kipeä ja väsynyt, ja meidän nukkumaan meno venyi sitten puolitoista tuntia normaalista. Niin tähän äiti, että mikset laittanut puhelinta äänettömälle? :mad::mad::mad: Kato kun tota en tullutkaan ajatelleeksi!

No, nyt latasin kännykkään YouTube-sovelluksen ja illalla kaivelen kännykästä sen älä häiritse -toiminnon, niin ei tule noita yllätyksiä. Mutta kyllä mun mielestä vois myös vähän ajatella mihin aikaan ihmisille soittelee ja onko asia oikeesti niin tärkeä, ja varsinkin kun kyse on vauvaperheestä, jossa se uni voi muutenkin olla kortilla. Ja jollekin vähemmän tutulle olisi vielä helpompi laittaa ajattelemattomuudesta piikkiin, mutta kun kyse on omasta äidistä, joka tietää ihan varmasti että mä olen aina ollut iltauninen, ja oisin luultavasti ollut nukkumassa vaikka ei tota vauvaa olisikaan. Enkä mä edes ole mikään tabletti-asiantuntija, varsinkin kun olivat ostaneet eri merkkisen kun meillä.
 
Latteäiti, mä just aamulla mietin, että ärsyttävimpiä ovat sellaiset neuvot, jotka ovat itsestäänselvyyksiä :mad: Toivottavasti teidän lentsut jo menossa parempaan päin.

Meillä taidetaan elää jotain unirytmin muutosta, tai sitten tää flunssa vaan sekoittaa kuvioita täälläkin. Pojalla on ollut pitkään tosi säännöllinen unirytmi, mutta nyt hän on "pyytänyt" muutamana iltana päästä aiemmin nukkumaan, heräillyt syömään vähän tiheämmin ja aamulla sitten herännyt vähän aiemmin. Tänä aamuna poika heräsi kasin kieppeillä, söi ja oli sitten niin virkeä, etten enää alkanut häntä uudestaan nukuttamaan vaan nousimme vaipanvaihtoon ja aamutoimille. No, puoli tuntia syömisen jälkeen kaveri kitisikin jo väsymystään ja rupesi pilkkimään sitterissä, joten laitoin hänet vielä hetkeksi nokkaunille. Hetken nokkaunet olivatkin kaksi ja puoli tuntia :grin On ihan normaalia, että tuo aamun eka hereilläolopätkä on lyhyehkö ja sen jälkeen otetaan puolen tunnin tirsat, mutta en muista, että olisi koskaan ollut näin lyhyt, ja että unet sen jälkeen näin pitkät. Mä ehdin jo moneen kertaan miettiä, pitääkö mennä tarkistamaan, hengittääkö poika...
 
Vihdoin näyttää siltä että me keksittiin miten pojan saa unten maille. Maidon sekaan velliä sen verran että sitä joutuu imemään ihan kunnolla, poika kun näyttää haluavan nukahtaa tuttipullo suussa. Parina iltana nukkumaanmeno on tapahtunut kaikessa rauhassa pullo suussa :)
 
Meilläkin toivottavasti vihdoin löytynyt tapa nukuttamiseen. Pikkuherra "tutti on pahin viholliseni" päätti alkaa lutkuttaa tuttia ihan virkeillä ollessaan, kun sai sen yksin omaan suuhunsa laitettua ja huomasi, että täähän rauhottaa mua. Siihen vielä lisättiin unirätti, jota sitten hieroo naamaansa, niin uni tulee melko pian, kunhan on saanut riittävästi tissiä ja vaippa on kuiva. Ihanaa, vihdoinkin päästiin siitä ikuisesta "nukahdan vain tissille"-syndroomasta.

No nukkuminen öisin tuottaakin sitten enemmän vaivaa: Pojalle nousee mahahappoja pitkin yötä, kuulee vaan kun poika nieleskelee hirveästi ja on vaikea hengittää ja siihen sitten herää. Sänkyyn ei vielä osata rauhoittua, joten syliin on nostettava ja onhan tuo melko rankkaa nousta 5-6 kertaa yössä hyssyttelemään toinen uneen. Toivotaan, että kiinteiden aloitus vähän hillitsisi noita refluksioireita.

Sen sijaan ikuinen dilemmamme, päiväunet, on saatettu onnistuneesti päätökseen. Poika halusi pois siitä ahdistavasta vaunukopasta (jossa tosin näyttääkin jo aivan kornilta, kun on pojalla tuota kokoa melkolailla) ratasosioon. Päivällä alan jo tunnistaa tuon väsykiukun, sitten tissitankille ja suoraan päätä ulos. Yleensä riittää, että kävelen kotitiemme päähän, niin silmät on jo kiinni ja sitten tuon pojan ikkunan alle nukkumaan. Ja siellähän se sitten nukkuukin, tänään nukahti hieman neljän jälkeen ja seitsämältä päätin, että tule nyt edes sisälle sieltä, joku tekee vielä lastensuojeluilmoituksen, kun poika on pilkkopimeässä "päiväunilla". Raahasin vaunut eteiseen, riisuin suurimmat vaatteet ja poika senkun jatkaa uniaan. Salkkareiksi sitten sopivasti silmänsä päätti avata, fiksu poika ;)
 
Onko teillä Saria sängyn pääty nostettu ylös? Meillä on pari paksua kirjaa nostamassa päätyä, just sen verran ettei maidot ihan vähästä tule ylös. Suuremmat puklut sitten roiskahtaa ympärinsä, jos on tullakseen.

Myös meillä on tuo unirätin hierominen naamaan ihan pakollinen rituaali :)
 
On joo nostettuna, mutta ei tunnu oikein auttavan.

Päiväunilla ulkona ratasosio on hieman koholla ja kuten totesin, siellä kyllä uni maittaa pitkiäkin pätkiä. Hmm :)
 
Tässä tyylinäyte kun oli puhetta siitä että meidän sankari nukkuu naama peiton tai unirätin alla :)
 

Liitteet

  • zzz.jpg
    zzz.jpg
    806.6 KB · Katsottu: 19
Onko tuo naamalla oleva juttu sellainen rättilelu (enimmäkseen rättiä, mutta sillä on jonkun elukan pää)? Näyttää tutulta :) Meillä ei vaan tuo naamalla nukuta, vaan kun rätti on naamalla, iskee hirveä kiukku :D
 
Juu, hiiren pää siinä keskellä jota on kiva jyrsiä :)

Kun poika nukahtaa niin rätti on naaman päällä kun se ensiksi on siihen aseteltu puhisten, otan sen tietenkin yöksi pois :)
 
Samanlainen unirätti meilläkin, tyttö painaa sitä kasvoja vasten. Jo ihan pienenä siitä oli apua iltarauhoittelussa.
 
Meilläkin on samanlainen (taitaa olla lampaan pää) ja se on usein pojan kainalossa nukkumaan mentäessä. Poskea vasten (tai joskus naaman päällä) on sitten päivällä käytössä ollut "pukluharso".
 
Meillä kokeiltiin eilen unipussia. Virhe. Vauva heräili puolen tunnin välein, kunnes tajusin vaihtaa sen pussin peittoon, reppanalla oli ihan kuuma. Peiton kanssa saatiin sitten nukuttua, mutta alkuyön valvomisen tyyppi korvasi pitkillä aamu-unilla (sikäli hyvä), ja seurauksena oli että päiväunille mentiin vasta 13 maissa.

Tää meidän tyyppi on oikea kuumakalle, mä aina stressaan että sillä on liian vähän päällä, kun vertaan muihin vauvoihin, mutta sitten kun puen samoin kuin muut niin tuo on ihan kuuma ja kiukkuinen.
 
Joo, oon kans muutaman kerran tehny sen virheen että oon pukenu pojan päälle "saman verran kuin muutkin", sillä seurauksella että poika raivoaa ihan hikisenä kunnes mamma tajuaa vähentää vaatetusta! :mad: On ne vauvat vaan jokainen niin erilainen, mikä yhelle sopii ei sovikaan toiselle:)
 
no niinpä - meidän esikoinen hikoili ihan koko ajan vauvana, ja tällä nykyisellä on taas aina jalat ja sormet kylmä, eli on pitänyt opetella pukemaan vauvan päälle enemmän vaatetta kuin mihin on tottunut.
 
Monta kertaa olen miettinyt etenkin neuvolaan mennessä, että mitenkä paljon tuolla lapsukaisella pitäisi olla päällä.. Vauva-lehdessä oli juttua vauvan pukemisesta talvella ja sen mukaan meidän neidillä on tietysti liian vähän päällä, mutta kuten sanottu, jokainen lapsi on oma yksilö ja kai sitä äiti osaa lapsensa pukea. Hyvin tuo on ulkona tarennut, posket, kädet ja jalat lämpöisinä enkä näe tarvetta miksi pitäisi opettaa vauvasta pitäen tumppaamaan päälle ihan ylipaljon.
Nukkumisesta puheen ollen, piti ihan käydä tarkistamassa tilannetta kun normaalisti puolen tunnin tirsoja sisällä nukkuva neiti on nukkunut jo yli tunnin!!
 
Meidän Hikijalka nukkuu öisin bodyssa ja kevyellä peitolla tai sitten, jos on pöksyt jalassa niin kokonaan peitoitta. Kämpässä on kuitenkin lämpöä lähemmäs 22... Toi äitiyspakkauksen mukana tullut peitto on aivan liian paksu meille, poika oli ihan hiestä nihkeenä, jos sitä käytti.
 
Meilläkin asustaa hikipeikkopoika :) Alusta asti on saanut pitää lähinnä ulkoillessa päällä vähemmän vaatetta kuin on "suositus". Meillä ei sisällä ole todellakaan mitenkään kuuma (vanhan talon ihanuuksia) joten kotosalla pojalla on ihan normimäärä vaatetta päällä mutta jos ollaan vaikka kylässä jossain missä on lämpimämpi kuin meillä kotona niin heti saa olla vähentämässä vaatetta ja monesti poika hilluukin vain body päällään noissa paikoissa. Jännä juttu, että varpaat pojalla tuppaa jäätymään vaikka muuten olis hyvä, eli ilman sukkia ei voi pitkiä aikoja pitää. Öisin pojalla on päällä unihaalari ja sukat, mutta peitto on ollut alusta asti sellainen ohut "huopamainen" ja se on ollut riittävä myös niillä kovemmilla pakkasilla. Kesää odotellessa, tuo varmaan hengaa koko kesän pelkkä vaippa päällä :D
 
Miksi mä en ole kokeillut tätä aikaisemmin? Muksu vaunuihin, vain pikkasen työntelyä pihalla, muksu sammuu.

Tuolla se on nyt nukkunut LIIKKUMATTOMISSA vaunuissa pitkään (meidän mittapuulla 1h päikkäreitä kerrallaan on paljon) tyytyväisenä. Miksi mä olen tapellut sen sisällä nukkuttamisen kanssa?

Idiootti olen. Just shoot me.
 
Meillä on nukuttu parhaimmillaan 3-4 tuntia vaunukopassa parvekkeella (tai vaunukopassa sisällä kovalla pakkasella). Yöunista olen ajatellut etten kerro mitään, koska on tuntunut kostautuvan heti jos on vähänkään leijunut hyvin sujuneesta yöstä. mutta...

Meillä alkoi tammikuussa olla tosi pätkittäisiä öitä, neiti nukkui jotain 3 tunnin pätkiä ja heräsi yöllä huutamaan vähän väliä. Nukkumaan käytiin joskus puolen yön jälkeen ja luin (pakko myöntää) erittäin kateellisena, miten toiset vauvat käyvät jo aikaisin illalla nukkumaan. Neiti nukkui ehkä 00-03 ja 04-07 ja ehkä aamulla vielä vähän lisää, mutta todella pätkittäin. Aloin olla ihan tosi väsynyt itsekin ja tietysti ihmeissäni ja huolissanikin, miksi tyttö nukkui niin kauhean vähän. Ratkaisuksi osoittautui makuupussi. :sleep002 Neiti potki unissaan peitot pois ja todennäköisesti havahtui joko omaan potkimiseensa tai viluun. Yksi yö mummon luona makuupussissa ja meininki muuttui kertaheitolla. Nyt saadaan neiti nukkumaan ihan ajoissa illalla, makuupussissa nukkuukin jotenkin rauhallisemmin eikä tarvi peitellä monta kertaa yössä!

Ja nyt sitten rupesi hirvittämään kostautuuko kun piti mennä tämä kertomaan...
 
Takaisin
Top