Vauvan (ja miksei äidinkin) nukkuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja herne
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä on kyllä viime viikkoina otettu takapakkia noiden yöunien kanssa... Kun välissä oli pitkän aikaa niin että yössä saattoi olla vain yksi herätys, normaalisti kaksi, niin nyt melkein joka yö on kolme herätystä plus pari tutin laittoa. Uskoisin sen johtuvan siitä kun poika oppii koko ajan uutta, on paljon liikkeessä ja touhukas; kaipa nämä asiat vaikuuttaa yöuniin niin että ne on levottomampia.

Poika on nykyään myös paljon väsyneempi kuin aiemmin. Yöunien yhteispituus on sama kuin aiemminkin ja päikkäritkin on kutakuinkin ennallaan, mutta illan suussa poika alkaa olla niin väsynyt että hänet on PAKKO laittaa ottamaan pienet unet vaikka taisteleekin niitä vastaan. Yöunille ja päikkäreille menee siis tosi kivasti ja ilman taistelua, mutta jostain syystä ne iltanokoset ei ole jees vaikka tilausta niille olisikin. Semmoista pientä selvää väsymyskiukuttelua saattaa olla pitkin päivää. No, laitan nämä kaikki nyt tämän uuden touhukkaamman vaiheen piikkiin ja uskon että tilanteet tasoittuu ajan myötä.
 
Itketäänkö teillä muuten nukkumaan mennessä, vai sammuvatko pikkuiset ihan tyytyväisinä? Meillä poika rupeaa useimmiten yöunille (tai loppupäivän päikkäreille) mennessä itkemään sellaisia yksittäisiä huutoja. Tai siis saattaa tovinkin itkeskellä, mutta itku ei ole jatkuvaa tai yltyvää, vaan sellaista äää - tauko - äää - tauko -tyyppistä kitinää (onpas taas hyvin kuvattu :grin). Ja tuo tapahtuu ihan juuri ennen nukahtamista, eli kaveri saattaa ensin maata sängyssä jonkun aikaa ihan tyytyväisenä ja hakea nukkumisasentoa/huitoa/syödä peittoaan/mitälie, ja sitten kun alkaa vaipua uneen, ihan kuin "taistelisi" sitä vastaan.

Mä olen lähinnä istunut sängyn vieressä ja odottanut, että itku menee ohi ja poika vaipuu uneen, mitä nyt joskus saatan silittää masusta tai vähän hyssytellä. Välillä olen kuitenkin miettinyt, pitäisikö enemmänkin reagoida, tai voiko pojalla olla jotain turvattomuuden tunteita (varhainen vuorovaikutus ja niin edelleen). Toisaalta, jos kaivan hänet sängystä syliin, hän ei ainakaan pääse nukahtamaan, ja siinä vieressähän mä olen ja reagointia kai on sekin, että tarvittaessa silittää tms.? Hoksaahan poika siitäkin, että äiti on lähellä. Toivottavasti ainakin..?

Tietty jos itku yltyy ja poika alkaa vollottaa ihan valtoimenaan, sitten otetaan syliinkin. Kaiken kaikkiaan kaveri kuitenkin nukahtaa nykyisin tosi hyvin, eli prosessi ei mitenkään veny tuon kitinän vuoksi.
 
Ai niin, Sophie, meillä on myös tyypillisesti tuollainen 4+3+3 -rytmi, yleensä kaksi kertaa herätään öisin. Silloin tällöin saadaan 6-7+3 :)

Ja Henu, tuo iltaväsy kuulostaa tutulta, mä olen laittanut sen myös uuden oppimisen piikkiin. Nukkuminen on myös ollut vähän levotonta, toinen äheltää unissaan enemmän kuin ennen. Ja kai tuo päivärytmikin elää, kun toinen kasvaa :)

Meilläkin illan vikat päikkärit ovat ne hankalimmat. Olen nyt myös laittanut pojan yöunille vähän aiemmin kuin ennen, kun on tuntunut "pyytävän" päästä nukkumaan. Ihan hyvin on nukahtanut n. 30 min - 1h aiemmin, eikä ole ollut heräillyt normaalia enempää (paitsi tässä pari viikkoa sitten, kun oli flunssassa).
 
Ekoille päikkäreille poika menee lähes poikkeuksetta ilman minkäänlaista ääntelyä, on sitten hereillä tai puoliunessa kun vaunuun kannan. Yöunille mennessä saattaa joskus harvoin jäädä hetkeksi juttelemaan tai muuten vaan ölisemään itsekseen tai unilelulle, mutta en sanoisi että tuokaan ääntely on edes itkun tapaista. Nuo iltaunet on sitten asia erikseen, joskus on sellainen mölinä tuolla sängyssä että ollaankin arveltu että poika kertoo lemppariunilelulleen kuinka ankeita äiti ja isi on kun laittaa tänne makaamaan vaikkei edes väsytä (mukamas) :D Joskus sammuu itsekseen siihen mölinäänsä, joskus ei sitten millään. Jos se sitten muuttuu sellaiseksi itkun tihrustamiseksi niin saavumme paikalle ja otetaan poika pois sängystä ja usein hetken päästä on sitten oikeasti valmis ottamaan ne tirsat.
 
Vaihtelee tosi paljon tuo itkeminen ennen nukkumaan käyntiä (yöunille siis). Joskus ihan suoraa huutoa tai sitten just sellaista vää-vää-tauko-vää-vää tai sitten jotain pientä ääntelyä. Joskus taas ei mitään, vauva sänkyyn ja sinne nukahtaa ilman mitään ääniä. Mutta jos ihan tosissaan huutaa niin nostetaan syliin. Kyllä sen tunnistaa milloin on vaan semmoista viimeisillä voimilla unta vastaan taistelua, tooodella laiskaa itkeskelyä. Päivällä vaunuihin laittaessa itkeskelee myös vähän. Nukkumaankäynti on meidän vauvan mielestä niiiiin hirveetä :)

En oo vielä keksinyt, mikä on se täydellinen hetki meillä laittaa vauva sänkyyn (onko semmoista edes vielä?); ei liian pirteä, ei liian väsynyt, vaan sopivan rauhallinen ja rentoutunut ja uninen... Vireystila vaihtelee aika paljon iltaisinkin. Valojen hämärtämisen yritän pitää merkkinä pojalle, että nyt aletaan rauhottua. (Kyllä meillä edelleen joskus nukahdetaan syliin tai tissille.)

Muuten, meillä on myös välillä jotain unihuutoa (mahakipua?) tmvs. eli poika alkaa itkeä kesken unien. Joskus itku loppuu yhtä nopeasti kuin alkaakin, ilman että sängyn viereen edes ehtii ja joskus itkee useammankin minuutin ja nostetaan silloin syliin. Ja tuntuu, että poika ei kuitenkaan varsinaisesti herää koko aikana.

Meillä poika on ollut myös tavanomaista väsyneempi viime päivinä. Ei oikein jaksa yhtä paljon leikkiä ja seurustella ja pinna palaa pojalla tosi nopeasti. Tykkää kyllä kitistä kovasti ;) Voi olla, että kasvaminen ja kehittyminen on sen verran raskasta hommaa, että meidänkin olen-4kk-ja minulla on mustat silmän aluset -poju joutuu antautumaan Nukkumatille.
 
Muokattu viimeksi:
Meilläkin neiti on ollut tässä viime aikoina väsyneempi kuin ennen, ja tuntuu jotenkin väsähtävänkin tosi herkästi ja ennen kaikkea nopeasti. Ensin on niin aurinkoista, hetken päästä menee suupielet alaspäin.. Illat ollaan kuunneltu huutoa ja eilen tuumasin, että jos vähän aikaistettaisiin päikkäreitä ja illalla voisi nukkua vielä pienet tirsat ennen yöunia. No, tirsojahan ei sitten nukuttu ja kylläpä oli todella kärttyinen neiti.. Yö meni vähän heikonlaisesti, mutta siitä en jaksa edes ruveta kertomaan. Tänään sitten noustiin vaille 8 ja neiti nukkui vain yhdet puolen tunnin tirsat ennen kuin lähdettiin ulos kolmen aikaan. Päikkärit vajaa 4 tuntia, pari tuntia hereillä ja alkoi olla sellaista tirinää, että unten maille mars.

Potkiminen on kova juttu ja siihenpä minä melkein herään yöllä, kun sängystä alkaa kuulua hirmuinen kahina. Vasta vähän myöhemmin alkaa tulla äänimerkkiä. Tietysti välillä potkitaan unissaankin. Neiti siis sätkäyttää molemmat jalat yhtä aikaa ilmaan. Kerran seurasin kun neiti harjoitti kyseistä aktiviteettia sohvalla, ja siinähän oikeasti liikkui monta senttiä eteenpäin!
 
Mä oon tän neljän kuukauden aikana juonut tasan kaksi kertaa ison lasin viiniä ja mennyt nukkumaan vasta puolenyön aikaan. Molemmilla kerroilla poika on nukkunut huonosti, mitä siis on tapahtunut viime kuukausien aikana ehkä viisi kertaa. Viime yönä poika oli elämänsä hurmiossa 3-6, onneksi viihdytti itse itseään ettei mun tarvinnut tehdä muuta kun vaihtaa vaippaa ja antaa maitoa, muuten makasin sängyssä ja kuuntelin pojan priva bileitä kolme tuntia. Huoh. Ja miten voi muka saada lasillisesta viiniä pääsäryn!? Laitan viime yön rokotuksien piikkiin koska poika nukkui tosi paljon rokotusten jälkeen.
 
Mulle taas kävi niin, että punaviini maistuu nykyisin lähinnä pahalta. Valkoviini on ok, samoin kuohuviini, mutta kummastakaan en varsinaisesti nauti. Kaksi suullista valkoviiniä tuottaa käsittämättömän huonon olon, ja kunnon unta saa odottaa pari tuntia. Lasillista en edes uskalla kokeilla.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mun nukkumista häiritsee alkoholi myös, ja - oletettavasti imetyksen aiheuttamasta nesteiden tarpeesta johtuen - saan krapulan varmasti, jos haksahdan kahteen alkoholiannokseen kerralla yhden sijaan :eek:

Mutta sitä uhmatakseni mä avasin just PÄIVÄKALJAN :) Poika on vasta syönyt, sammui päikkäreille, mies vei koirat koirapuistoon ja kun kurkkasin jääkaappiin, sieltä kurkkasi takaisin neljän pullon sol-paketti. Päätin, että nyt istun ahterillani ja kerrankin nautin oluen kaikessa rauhassa!
 
Onko jollakin käytössä unipussia/ootteko kokeillu ja todennu huonoksi? Pojan yöunet on ollu ny vajaan viikon tooosi levottomia, kädet ja jalat vispaa kilpaa ja peitto on alta aikayksikön poispotkittu jolloin itketään vilua :( Ovatko ne kuinka lämpimiä ne unipussit? Tää on aika kuumakalle niin ei sais kovin lämpönen pussi olla, mut niitäkin on vissiin erilaisia..
 
Meillä on unipussi, ihan tuollainen Ikean Dåsig: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20240693/. Pussi jäi aluksi käyttämättä, kun koin (ja mies kokee edelleen) sen hieman hankalaksi pukea, kädentiet ovat nimittäin vähän ahtaat kun selkäosa ei yhtään anna periksi. Toisaalta tykkään tuosta mallista, koska myös pussiosa on jämäkkä eikä mene sotkuun niin helposti.

Nyt ollaan pussia kuitenkin käytetty, koska poika on kova sekä huitomaan, että erityisesti syömään kaikkea käden ulottuvilla olevaa, eli tavallisen peiton kanssa nukuttaminen on välillä taistelua, kun minä roikun toisessa päässä ja poika toisessa :grin Ja sitten pojalla menee hermo, kun peitto onkin silmillä... Kyllä hän sitä unipussiakin syö kuin paraskin fakiiri, mutta ainakaan sitä ei saa naaman yli.

Mutta siis, meille pussi on ollut ihan jees, vaihtelen aina välillä sen ja peiton kanssa. Noissa Ikean pusseissa taitaa kaikissa olla huoneen lämpötilasuosituksena 16-20 astetta, meidän makkari on juurikin sen 20 ja pussissa pojalla päällä pelkkä body ja vaippa. Näillä spekseillä lämpötila on ollut sopiva, vaikka meidänkin sankari on usein muutoin helpommin kuumissaan kuin kylmissään. Pussin kiva puoli on minusta myös se, että jos (ja meillä kun) poikaa joutuu nostelemaan syömään yön aikana, hän ei niin helposti herää takaisin laskiessa, kun on tukevasti "paketissa". Mutta sitten jos vaippaa joutuu vaihtamaan, on pussi tietty hankalampi, vaikka ainakin tuon mallin saa periaatteessa auki niin, ettei pussia tarvitse kokonaan riisua vaipanvaihdon vuoksi.
 
Alan epäillä, että tässä meidän vauvaversiossa on joku unitankki, joka täytetään joko kunnon yöunilla tai kunnon päiväunilla.

Pari viikkoa sitten avauduin, kun yöt oli ihan kamalia, mutta päiväunet ulkona maistui toista tuntia. No, homma kääntyi, poika nukkuu nyt 7-8 tunnin kokonaisen unipätkän ja yhteensä yhdellä syötöllä n.12 tuntia, mutta päiväunista ei puhettakaan.

Poika on päivällä aivan naatti ja kun väsymyskitinä alkoi, nukahti hän yleensä tissille ja siitä siirsin vaunuihin, joihin nukahti. Poika on edelleen päivällä aivan naatti, mutta nytpä ei sitten nukukkaan.

Yritin ensin sitä helpointa tapaa, eli parisänkyyn nukuttamista tissin avulla. Joo nukahtaahan se, mutta myös herää samantien, kun tissi viedään pois. No, vein pojan vaunuihin ja lähdin lenkille, silmät meinaa väkisin painua kiinni, mutta ei, vähintään raollaan ne on pidettävä ja jos on mitään puhetta liikumattomissa vaunuissa nukkumisesta, niin sitähän ei sitten harkitakkaan :D

Miehellä oli vapaa(!!!) viikko treeneistä ja käytiin aina töiden jälkeen pitkällä vaunulenkillä lähimetsässä. Naurettiin, että tuo pikkujäbä on tainnut edellisessä elämässään olla vahtikoira. Silmät kokoajan hieman raollaan ja välillä ne räväytetään auki laittaakseen taas silmät raolleen. Tähän vielä lisätään vinkuminen ja murahtelu, jota poika harrastaa aina nukkuessaan :D

Mutta, eipä sillä, olen tosi iloinen pitkistä yöunista. Pomppikoot vaikka päällään koko päivän, kun antaa öisin nukkua :)
 
Siis millä ihmeen ilveellä tee saatte jälkikasvunne nukkumaan noita pitkä pätkiä??? Vähän on turhauduttavaa kun viikon vanhoilla vauvoilla on sama unirytmi kun meidän 4kk ukolla.
 
Täällä ollaan kyllä otettu sellaista takapakkia että huhhuh! Maksimissaan kahden tunnin pätkissä ollaan nukuttu 3 viikkoa, ja tää viimeisen viikon yöt on mennyt siihen että pidän peitosta kiinni ettei herra saa sitä potkittua pois :mad: Joten ei täälläkään nukutua mitenkään hyvin :confused:
 
Lapsi käy aina kahdeksalta nukkumaan, herää kerran tai kaksi maidolle yön aikana, viime aikoina herännyt vasta neljän ja kuuden välillä syömään. Tänään heräsi vähän ennen seitsemää vanhempien herätyskelloon, ensimmäiset koko yön unet!
 
Meillä on nukuttu kaksi yötä putkeen!! :cool05Jeah! Tätä ennen menikin usempi viikko niin että nukkui vain tissi suussa. Epäilen että nuo hankalat viikot olivat seurausta kääntymään oppimisesta ja 4 kk:den rokotuksista.. Ja tuosta alkon käytöstä vielä, join illalla saunassa pullon ykkösolutta ja jestan kun oli yöllä krapula!:sick009 Mutta jospa se onnii vain harjoituksen puutetta:wink
 
Takaisin
Top