Vauvahaaveita!
- Ketjun aloittaja Momwoc
- Aloituspäivämäärä
Tiisu
Näppärä viestien naputtelija
Momwoc: Miten ihanaa, että pikkuinen onkin siellä hyvinvoivana! 
Oli varmasti todella järkyttävä viikko. Onneksi ultrataan vielä ennen mitään toimenpiteitä. Itse asiassa tuo kävi mielessä kun sanoit että löytyi vain ruskuaispussi, koska yhdelle ystävälle on käynyt samoin. En kuitenkaan siinä tilanteessa halunnut tuoda turhaa toivoa. Itselläni kuin kkm todettiin, näkyi myös että siinä oli jotain pielessä.
Mutta nyt voitte vähän huokaista ja fiilistellä pikkukakkosta sitten. :-)
Oli varmasti todella järkyttävä viikko. Onneksi ultrataan vielä ennen mitään toimenpiteitä. Itse asiassa tuo kävi mielessä kun sanoit että löytyi vain ruskuaispussi, koska yhdelle ystävälle on käynyt samoin. En kuitenkaan siinä tilanteessa halunnut tuoda turhaa toivoa. Itselläni kuin kkm todettiin, näkyi myös että siinä oli jotain pielessä. Mutta nyt voitte vähän huokaista ja fiilistellä pikkukakkosta sitten. :-)
Moikka! Minun on pitänyt kirjoitella viime aikoina moneen otteeseen, mutta arjen tiimellyksessä aina jäänyt!
Meille kävi kaiken edestaas pomputtelun jälkeen niin, että sain kuitenkin keskenmenon. Tämä kävi ilmi ultrassa rv 9+5, sikiön kehitys oli päättynyt jo muutamaa viikkoa aikaisemmin, mikä tuntui niin julmalta. Siis se, että onnellisena olen haaveillut tulevalta kuollut vauva sisälläni, ajatus saa vieläkin palan kurkkuun ja aikaan puistattavan ja surullisen olon. Kohdun tyhjeneminen oli minulla myös hyvin raju kokemus, menin fyysisesti tapahtumasta tosi huonoon kuntoon ja jouduin sairaalahoitoon. Kaiken tämän ikävän koettelemuksen jälkeen en voi muuta sanoa kuin että onneksi se on nyt ohi. Ristiriitaisia tunteita pää täynnä. Raskaus ja ajatus kahdesta lapsesta sai aikaan voimakkaan vauvakuumeen ja haaveen kahdesta lapsesta pienellä ikäerolla. Aiemminkin oli haave kahdesta, mutta kuvittelin että tässä jokunen vuosi vierähtäisi välissä ennen kuin yrittäisimme toista. Toisaalta kuitenkin uusi raskaus pelottaa ihan hirveästi, en koskaan edes kuvitellut kuinka keskenmeno voisi tuoda niin paljon "sivuvaikutuksia" mukanaan. Toinen keskenmeno tuntuu ajatuksena niin painajaismaiselta, etten rehellisesti tiedä uskaltaisinko enää koskaan yrittää. Ja pelkään tuota lopullisuutta.
Mutta täällä toki iloisiakin kuulumisia, meidän pieni tyttö täyttää muutaman viikon päästä 1v. ja synttärijuhlajärjestelyt on täydessä vauhdissa! Hän lähti kävelemään 3 viikkoa sitten ja yhtäkkiä pienestä vauvastamme tuli jotenkin niin paljon isompi tyttö. Hän on aivan ihana, hauska tyyppi ja joka päivä saa meidät nauramaan ja hullaantumaan rakkaudesta persoonallaan!
Odotan innolla että saan lukea muidenkin kuulumisia!
Meille kävi kaiken edestaas pomputtelun jälkeen niin, että sain kuitenkin keskenmenon. Tämä kävi ilmi ultrassa rv 9+5, sikiön kehitys oli päättynyt jo muutamaa viikkoa aikaisemmin, mikä tuntui niin julmalta. Siis se, että onnellisena olen haaveillut tulevalta kuollut vauva sisälläni, ajatus saa vieläkin palan kurkkuun ja aikaan puistattavan ja surullisen olon. Kohdun tyhjeneminen oli minulla myös hyvin raju kokemus, menin fyysisesti tapahtumasta tosi huonoon kuntoon ja jouduin sairaalahoitoon. Kaiken tämän ikävän koettelemuksen jälkeen en voi muuta sanoa kuin että onneksi se on nyt ohi. Ristiriitaisia tunteita pää täynnä. Raskaus ja ajatus kahdesta lapsesta sai aikaan voimakkaan vauvakuumeen ja haaveen kahdesta lapsesta pienellä ikäerolla. Aiemminkin oli haave kahdesta, mutta kuvittelin että tässä jokunen vuosi vierähtäisi välissä ennen kuin yrittäisimme toista. Toisaalta kuitenkin uusi raskaus pelottaa ihan hirveästi, en koskaan edes kuvitellut kuinka keskenmeno voisi tuoda niin paljon "sivuvaikutuksia" mukanaan. Toinen keskenmeno tuntuu ajatuksena niin painajaismaiselta, etten rehellisesti tiedä uskaltaisinko enää koskaan yrittää. Ja pelkään tuota lopullisuutta.
Mutta täällä toki iloisiakin kuulumisia, meidän pieni tyttö täyttää muutaman viikon päästä 1v. ja synttärijuhlajärjestelyt on täydessä vauhdissa! Hän lähti kävelemään 3 viikkoa sitten ja yhtäkkiä pienestä vauvastamme tuli jotenkin niin paljon isompi tyttö. Hän on aivan ihana, hauska tyyppi ja joka päivä saa meidät nauramaan ja hullaantumaan rakkaudesta persoonallaan!
Odotan innolla että saan lukea muidenkin kuulumisia!
Ilpuri
Kommentoinnin ninja
Moikka!
Voi momwoc, mitä oletkaan joutunut käymään läpi! Olen niin pahoillani sinun puolesta! Toivotavasti kuitenkin pian pääsisit noiden ajatusten yli ja jos vielä tuntuu niin sitten ehkä miettiä toista vauvaa jos tuntuu siltä. Ihanaa että voit jo paremmin! Ja Ihania pieniä ensiaskeleita siellä on otettu, nyt sit varmasti vauhtia riittää!
Täällä oli taas ovulaatio tuossa eilen ja nyt vaan tas odottelemaan tuomiota. Oon pikku hilja yrittänyt laittaa uutamaa ystävyys suhdetta järjestykseen jos olen kokenut kohtuutonta surua ja stressiä ja nyt on jotenkin helpompi olla. Mule yleensä toisten raskaus uutiset ei ole niin kauhan kova pala, mutta tuossa pari päivää sitten mun naamaan lävästiin sillä lailla ja sellanen ihminen että ilta meni itkeskellessä. Mies oli ihana ja tukeva minulle, joten kyllä tästäkin selvitään. Huvittavaa vaan kun alkaa tuntemaan väliin vähän katkeriakin tunteita. Kyse oli työ harjoittelijasta joka oli mulla ollin 2,5 vuotta sitten ja salassa vesassa tikutin ovulaatiota ja nyt se sit tuli tohon käymään laittaa sen kulmia ja oli et " no joo, tää nyt oli vähän tällänen spontaanipäätös mut heti tärpäpäs. Ja aattele tein neljä testiä (joooooo, mä oon ehkä tehnyt sata yhteensä) ja huomenna on np-ultra ja ja ja ja.."
VOI V****U!! Ja mulla edelleen sama tilanne. Tänään se sitä lämäs faceen uä-kuvan. Että näin!
No joo, jospa tämä tästä. Kaipuu vaan lisääntyy ja lisääntyy. Enää ei mene kyllä päivääkään ettenkö mietisi vähintään kerran tunnissa miltä tuntuisi pitää vauvaa sylissä ja miltä sen iho tuntuisi. Jotenkin oon yrittänyt karsia elämästä turhia stressitekijöitä ja ihmisiäkin jotka tuo mulla negatiivista energiaa, en tiiä onko apua mut ainakin mulla itellä on helpompi olla.
Toivottavasti muille kuuluu hyvää
Voi momwoc, mitä oletkaan joutunut käymään läpi! Olen niin pahoillani sinun puolesta! Toivotavasti kuitenkin pian pääsisit noiden ajatusten yli ja jos vielä tuntuu niin sitten ehkä miettiä toista vauvaa jos tuntuu siltä. Ihanaa että voit jo paremmin! Ja Ihania pieniä ensiaskeleita siellä on otettu, nyt sit varmasti vauhtia riittää!
Täällä oli taas ovulaatio tuossa eilen ja nyt vaan tas odottelemaan tuomiota. Oon pikku hilja yrittänyt laittaa uutamaa ystävyys suhdetta järjestykseen jos olen kokenut kohtuutonta surua ja stressiä ja nyt on jotenkin helpompi olla. Mule yleensä toisten raskaus uutiset ei ole niin kauhan kova pala, mutta tuossa pari päivää sitten mun naamaan lävästiin sillä lailla ja sellanen ihminen että ilta meni itkeskellessä. Mies oli ihana ja tukeva minulle, joten kyllä tästäkin selvitään. Huvittavaa vaan kun alkaa tuntemaan väliin vähän katkeriakin tunteita. Kyse oli työ harjoittelijasta joka oli mulla ollin 2,5 vuotta sitten ja salassa vesassa tikutin ovulaatiota ja nyt se sit tuli tohon käymään laittaa sen kulmia ja oli et " no joo, tää nyt oli vähän tällänen spontaanipäätös mut heti tärpäpäs. Ja aattele tein neljä testiä (joooooo, mä oon ehkä tehnyt sata yhteensä
) ja huomenna on np-ultra ja ja ja ja.." VOI V****U!! Ja mulla edelleen sama tilanne. Tänään se sitä lämäs faceen uä-kuvan. Että näin!
No joo, jospa tämä tästä.
Kaipuu vaan lisääntyy ja lisääntyy. Enää ei mene kyllä päivääkään ettenkö mietisi vähintään kerran tunnissa miltä tuntuisi pitää vauvaa sylissä ja miltä sen iho tuntuisi. Jotenkin oon yrittänyt karsia elämästä turhia stressitekijöitä ja ihmisiäkin jotka tuo mulla negatiivista energiaa, en tiiä onko apua mut ainakin mulla itellä on helpompi olla.Toivottavasti muille kuuluu hyvää
Voi apua momwoc! Miten surullista ja julmaa! Olen pahoillani
Toivottavasti vielä ajatus pikkusisaruksesta tuntuu jossain sopivassa hetkessä hyvältä ja uskallusta riittää. Olette kyllä kovia kokeneet.
Ihana kuulla että pieni esikoinen siellä jo taapertaa, sitä on varmasti ilo seurata ja saa ajatukset pois ikävistä asioista! Niitä ekoja synttäreitä on varmasti ihanaa suunnitella! :)
Ilpurille peukut pystyssä! Kyllä varmasti kolahtaa kovaa tuo tapaus, kun noin lähelle se haikara sitten nyyttinsä "tiputtaa" ja noin vaivattomasti. Voin vain kuvitella miten epäreilulta sinusta tuntuu. Kovasti toivoisin teille nyt viimein jo sen onnen, että saatte pikkuisen viimein saapuvaksi
Täällä 10,5 kuukautta plakkarissa. Enemmän ja vähemmän rankkaa vauva-arkea. Mutta ihanaa rankkuudesta huolimatta. Viime yönä itseasiassa pikkumies nukkui elämänsä ekat kokonaiset yöunet. Nyt on kovasti luottoa, että äitikin alkais saada riittävästi unta jatkossa. Toivottavasti. Kehitys on ihan huikeassa vauhdissa nyt. Uutta opitaan päivittäin. Ryömimällä edetään, konttausta harjotellaan ja pystyyn näyttäis nyt yrittävän tukea vasten. Silmät sais olla selässäkin, kun koko ajan ollaan jossain rymyämässä.
Toivottavasti vielä ajatus pikkusisaruksesta tuntuu jossain sopivassa hetkessä hyvältä ja uskallusta riittää. Olette kyllä kovia kokeneet.
Ihana kuulla että pieni esikoinen siellä jo taapertaa, sitä on varmasti ilo seurata ja saa ajatukset pois ikävistä asioista! Niitä ekoja synttäreitä on varmasti ihanaa suunnitella! :)
Ilpurille peukut pystyssä! Kyllä varmasti kolahtaa kovaa tuo tapaus, kun noin lähelle se haikara sitten nyyttinsä "tiputtaa" ja noin vaivattomasti. Voin vain kuvitella miten epäreilulta sinusta tuntuu. Kovasti toivoisin teille nyt viimein jo sen onnen, että saatte pikkuisen viimein saapuvaksi
Täällä 10,5 kuukautta plakkarissa. Enemmän ja vähemmän rankkaa vauva-arkea. Mutta ihanaa rankkuudesta huolimatta. Viime yönä itseasiassa pikkumies nukkui elämänsä ekat kokonaiset yöunet. Nyt on kovasti luottoa, että äitikin alkais saada riittävästi unta jatkossa. Toivottavasti. Kehitys on ihan huikeassa vauhdissa nyt. Uutta opitaan päivittäin. Ryömimällä edetään, konttausta harjotellaan ja pystyyn näyttäis nyt yrittävän tukea vasten. Silmät sais olla selässäkin, kun koko ajan ollaan jossain rymyämässä.
Olen syvästi pahoillani menetyksestänne Momwoc! Anna itsellesi aikaa ja tunteille lupa olla ja tulla. Kipu helpottaa ajan kanssa. ♡ Onneksi teillä on jo yksi pieni ihana pitämässä äidin kiireisenä. Toinen lapsi ei ollut vielä valmis tähän maailmaan.
Ilpuri, teilläkin jo pitkä tie takana. Minun itkuni täällä ei auta yhtään mitään, mutta todella surullinen olo tuli sinun ja Momwocin kokemusten takia.. Toivon koko sydämestäni, että saat vielä tuntea pehmeän ja lämpimän vauvan ihollasi. Se tunne on niin ihana, että jokaisen toivon saavan sen kokea. Voimia sinulle vaikeisiin hetkiin! Äläkä menetä toivoa. ♡
Anna itsellesi aikaa ja tunteille lupa olla ja tulla. Kipu helpottaa ajan kanssa. ♡ Onneksi teillä on jo yksi pieni ihana pitämässä äidin kiireisenä. Toinen lapsi ei ollut vielä valmis tähän maailmaan.Ilpuri, teilläkin jo pitkä tie takana. Minun itkuni täällä ei auta yhtään mitään, mutta todella surullinen olo tuli sinun ja Momwocin kokemusten takia..
Toivon koko sydämestäni, että saat vielä tuntea pehmeän ja lämpimän vauvan ihollasi. Se tunne on niin ihana, että jokaisen toivon saavan sen kokea. Voimia sinulle vaikeisiin hetkiin! Äläkä menetä toivoa. ♡
Tiisu
Näppärä viestien naputtelija
Moikka pitkästä aikaa. Poistin koko sovelluksen puhelimesta, joten ei tule kovin usein käytyä.
Olen pahoillani Monwoc keskenmenostasi. :-( Se on valtavan iso suru, tiedän sen kokemuksesta. Ja vielä tuollaisten käänteiden jälkeen. Hyvä jos voit jo vähän paremmin. Ymmärrän myös kovan vauvakuumeen tuon jälkeen. Ja pelon. Ottakaa itsellenne se aika minkä tarvitsette, sitten voitte taas yrittää jos siltä tuntuu. Kiva kuulla, että teillä jo kävellään. Varmasti lapsi muuttuu ihan eri tyypiksi.
Ilpuri, olen pahoillani että tilanne on teillä vieläkin sama. :-( Ei ole sanoja. Nopeasti raskautuvat ja vahinkoraskaudet tuntuvat varmasti pahalta. Onneksi miehesi osaa olla tukena.
Sannis: Kohta on vauvavuosi mennyt. Meilläkin ryömitään ja kovaa.Konttausasentoonkin päästään ja muutaman konttausaskeleen on ottanut, mutta ryömiminen on nopeampaa. Tyttö nousi nyt tukea vasten seisomaan, mutta en usko että kävellään kuin vasta syssymmällä.
Itse voin aika huonosti parisuhteen takia. :-( Mieheltä pääsee edelleen lähes viikottain katkeruuden tuntoja tyyliin "parhaat vuodet tässä menee hukkaan..." (tarkoittaen pikkulapsiaikaa) ja hermostuu vauvan itkusta. Sitten hän pyytää anteeksi ja on kun mitään ei olisi tapahtunut vaikka se minua syvästi loukkaa. Olen tosissani miettinyt eroa jo jonkun aikaa, haluaisin onnellisen kodin lapselleni.
Olen pahoillani Monwoc keskenmenostasi. :-( Se on valtavan iso suru, tiedän sen kokemuksesta. Ja vielä tuollaisten käänteiden jälkeen. Hyvä jos voit jo vähän paremmin. Ymmärrän myös kovan vauvakuumeen tuon jälkeen. Ja pelon. Ottakaa itsellenne se aika minkä tarvitsette, sitten voitte taas yrittää jos siltä tuntuu. Kiva kuulla, että teillä jo kävellään. Varmasti lapsi muuttuu ihan eri tyypiksi.
Ilpuri, olen pahoillani että tilanne on teillä vieläkin sama. :-( Ei ole sanoja. Nopeasti raskautuvat ja vahinkoraskaudet tuntuvat varmasti pahalta. Onneksi miehesi osaa olla tukena.
Sannis: Kohta on vauvavuosi mennyt. Meilläkin ryömitään ja kovaa.Konttausasentoonkin päästään ja muutaman konttausaskeleen on ottanut, mutta ryömiminen on nopeampaa. Tyttö nousi nyt tukea vasten seisomaan, mutta en usko että kävellään kuin vasta syssymmällä.
Itse voin aika huonosti parisuhteen takia. :-( Mieheltä pääsee edelleen lähes viikottain katkeruuden tuntoja tyyliin "parhaat vuodet tässä menee hukkaan..." (tarkoittaen pikkulapsiaikaa) ja hermostuu vauvan itkusta. Sitten hän pyytää anteeksi ja on kun mitään ei olisi tapahtunut vaikka se minua syvästi loukkaa. Olen tosissani miettinyt eroa jo jonkun aikaa, haluaisin onnellisen kodin lapselleni.
Voi harmi Tiisu, että mietteet parisuhteesta on teilläkin tuollaiset. Meillä kans on mennyt miehen kanssa nyt sukset ristiin lukuisia kertoja, ja kieltämättä ero on käynyt mielessä monesti. Jotenkin haluaisin vaan uskoa, että tämä tästä tasoittuu ja kaikki ristiriidat johtuisi vaan kokonaisvaltaisesta väsymisestä tässä arjessa. Toivottavasti näin.
Tiisu
Näppärä viestien naputtelija
Harmi, että tämä on teilläkin tuttua. :-(
Meillä olisi vauvan puolesta ollut mahdollisuus onnelliseen vauvavuoteen, tyttö on rauhallinen ja iloinen lapsi eikä ole ongelmia syömisen tai pahemmin nukkumisen kanssa. Mies ei ole valvonnut yhtään yötä ja noussut parina aamuna vauvan kanssa valituksen kera. Toki hänellä on omat stressinaiheensa, mutta suurin syy ongelmiin on että hän ei ollut tähän vielä valmis ja on niin paljon muuta mielenkiintoisempaa tekemistä.
Tsemppiä Sannis teillekin!
Meillä olisi vauvan puolesta ollut mahdollisuus onnelliseen vauvavuoteen, tyttö on rauhallinen ja iloinen lapsi eikä ole ongelmia syömisen tai pahemmin nukkumisen kanssa. Mies ei ole valvonnut yhtään yötä ja noussut parina aamuna vauvan kanssa valituksen kera. Toki hänellä on omat stressinaiheensa, mutta suurin syy ongelmiin on että hän ei ollut tähän vielä valmis ja on niin paljon muuta mielenkiintoisempaa tekemistä.
Tsemppiä Sannis teillekin!
Voi ei, tuo kyllä kuulostaa kurjalta jos mies ei osaa isyydestään nauttia Vaikea sanoa, mikä tuohon voisi olla avuksi. Onko sitten vaan aika joka auttaa. Monesti miehet ei oikein "osaa" olla vauvan kanssa ja tuntevat sitten olonsa vielä etäisemmäksi kun äidin ja vauvan suhde on niin valtavan tiivis. Siihen väliin on varmasti vaikea itsensä pyrkiä asettamaan, varsinkin jos asenne on tuollainen niinkuin miehelläsi. Voi itku. Kurja tilanne. Voimia kuitenkin sinne, toivottavasti tilanne tasoittuu ja se miehen "parempaa tekemistä" alkaisi olla sitä perhe-elämää.
Meillä ehkä vähän toisella tapaa parisuhde ja perhe-elämä vaikeaa. Mies kyllä on ihan rakastava isä lapselle, eikä varmasti kyse ole siitä etteikö olisi tähän valmis. On vain tosi ajattelematon, eikä huomioi perhettään. Harrastukset ja omat menot on usein osoittautunut ykkösjutuksi. Me pojan kanssa ollaan sitten se kakkosvaihtoehto. Välillä tuntuu että pärjättäis pojan kans paremmin kaksin.
Vaikea sanoa, mikä tuohon voisi olla avuksi. Onko sitten vaan aika joka auttaa. Monesti miehet ei oikein "osaa" olla vauvan kanssa ja tuntevat sitten olonsa vielä etäisemmäksi kun äidin ja vauvan suhde on niin valtavan tiivis. Siihen väliin on varmasti vaikea itsensä pyrkiä asettamaan, varsinkin jos asenne on tuollainen niinkuin miehelläsi. Voi itku. Kurja tilanne. Voimia kuitenkin sinne, toivottavasti tilanne tasoittuu ja se miehen "parempaa tekemistä" alkaisi olla sitä perhe-elämää. Meillä ehkä vähän toisella tapaa parisuhde ja perhe-elämä vaikeaa. Mies kyllä on ihan rakastava isä lapselle, eikä varmasti kyse ole siitä etteikö olisi tähän valmis. On vain tosi ajattelematon, eikä huomioi perhettään. Harrastukset ja omat menot on usein osoittautunut ykkösjutuksi. Me pojan kanssa ollaan sitten se kakkosvaihtoehto. Välillä tuntuu että pärjättäis pojan kans paremmin kaksin.
Heippa! Ensinnäkin kaikille teille kiitos kauniista sanoista ja "osanotoista", tuntuu että ihmisten suhtautuminen keskenmenoon on niin siitä kiinni, onko koskaan todella toivonut raskautta ja haaveillut vauvasta. Olen jonkin verran puhunut keskenmenosta avoimesti muutamissa yhteyksissä, ja saanut hyväntahtoisia, mutta jotenkin samalla niin ärsyttäviä kommentteja siitä, kuinka keskenmenot ovat yleisiä ja "sehän oli onneksi niin alussa vasta". Tiedän, että näillä kommenteilla ei kukaan varmasti ole muuta kuin hyvää tarkoittanut, mutta todellisuus on kuitenkin se, että lohtu on niistä sanoista kaukana.... Se, että keskenmenot ovat yleisiä, tai että raskaus oli hyvin alussa, ei oman kokemukseni mukaan tee asiasta yhtään helpompaa hyväksyä tai olla suremmatta. Positiivinen raskaustesti mullistaa koko elämän sekunnissa, ja siitä ei ole paluuta. Tämän keskenmenon myötä tajusin, kuinka tuo raskaustesti on oikeasti se hetki, kun jo tulee äidiksi, eikä vasta sitten kun lapsi syntyy. En nyt tietenkään vertaa positiivista raskaustestiä ja lapsen syntymää toisiinsa samanarvoisina asioina, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Pitää nyt pohdiskella tulevaa, ja katsoa miten tässä tilanteet kehittyy... monet käytännön asiatkin pyörivät mielessä vaikka ovat toki aika toissijaisia, kuten esimerkiksi työhönpaluu jne. Jotenkin sitä on kuitenkin niin tunnollinen työntekijä, että jos töihin palaan, niin tuntuisi jotenkin "törkeältä" jäädä taas parin kuukauden päästä äitiyslomalle, jos niin onnekkaasti kävisi että uusi raskaus alkaisi. Mutta näitä kun ei voi suunnitella. En myöskään tietenkään voi jäädä vuosikausiksi jatkamaan hoitovapaata sillä ajatuksella, että hoitovapaa vaihtuisi sitten taas äitiyslomaksi, koska raskautumiseen voi mennä kauan tai sitten se ei onnistu ollenkaan, asuntolainaa olisi kuitenkin lyhennettävä joten minunkin on palattava töihin ihan viimeistään puolen vuoden päästä. Kotihoidontuella en pysty osallistumaan lasuntolainan lyhentämiseen, enkä oikeastaan mihinkään muihinkaan taloutemme kuluihin, joten kyllä tässä kevään aikana pitänyt vähän miettiä kulutustottumuksia ja nipistellä heräteostoksista, kun taloutemme on minun tulojeni verran köyhempi.
Ilpuri: Kuulostaa hyvältä (ja myöskin tutulta) että olet pohtinut ihmissuhteitasi ja tehnyt muutoksia jotka helpottavat omaa elämääsi ja oloasi. Olen itsekin ollut tilanteissa, joissa olen vuosien ja vuosien saatossa havahtunut siihen, kuinka kuormittavia ihmissuhteita olen harteillani kantanut, eikä se kuitenkaan ole helppoa päästää tälläisistä irti, koska usein ystävyyssuhteetkin ovat niin moniulotteisia, ja vaakakupin molemmilla puolilla on paljon asioita. Olen kuitenkin itse myös löytänyt rohkeuden ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat tuoneet elämääni lähinnä pahaa mieltä ja negatiivista kuormaa, vaikka tosiaan usein näissä ihmisissä on myös paljon hyviä puolia joiden takia ystävyys on ylipäätään alkanut ja jatkunut. Mukava kuulla, jos olet pystynyt miettimään mikä itsellesi on henkisesti parhaaksi ja olo on sen myötä helpottunut!
Voin kuvitella kuinka ristiriitaista on kuulla raskausuutisia. Varsinkin vahinkoraskaudet tai huvittuneet naureskelut siitä, kuinka heti tärppäsi, "hups!", voivat tuntua niin epäreiluilta. Ei välttämättä sitä ihmistä kohtaan, vaan ylipäätään tilannetta kohtaan. Tuntuu hullulta ajatella, kuinka "salamaraskautunut" nainen ei edes tiedä miltä tuntuu odottaa, miltä tuntuu kun kuukautiset alkaa, miltä tuntuu haaveilla äitiydestä ja vauvasta. Koen, että se vaikuttaa tänä päivänäkin (ja varmasti ikuisesti) omaan suhtautumiseeni perhettä ja lasta kohtaan, kun on kokenut sen kaipuun eikä pidä raskaaksi tuloa itsestäänselvyytenä. Säännöllisesti kun katson tytärtäni, muistan nuo hetket kuinka häntä toivoin. Kaikenkaikkiaan se ehkä on rikkaus, vaikka se silloin odottaessa tuntui niin raskaalta...
Sannis86: Onnittelut ainakin yksistä hyvistä yöunista! Toivottavasti suunta on nyt sinnepäin, että yöheräilyt ovat jäämässä "pysyvästi" pois. Siis niin, että suurin osa öistä olisi hyviä, toki aina tilanteita tulee, sairasteluja ja hampaita, jotka sitten valvottavat. Kyllä hyvin nukkunut äiti on koko perheen hyvinvoinnin kannalta aika olennainen asia, ainakin meidän perheessä olen huomannut :D
Ikävää että parisuhde on teilläkin ollut koetuksella. Kyllä vauva-arki verottaa parisuhteen paukkuja, ja vaatii paljon uskoa ja työtä etteivät välit tulehdu ja parisuhde jää kiireisen arjen, väsymyksen ja vapaa-ajan puutteen jalkoihin. Minusta tuntuu, että useammin kuulee että isällä on suurempia haasteita muuttaa tottumuksiaan vapaa-ajanvieton jne. suhteen, äideillä kun se tuntuu olevan jotenkin veressä. En ainakaan ole tavannut montaakaan äitiä joka olisi ensimmäisen vauvavuoden aikana haikaillut vanhojen menojen ja harrastusten perään, vaan totuuden nimissä aika on mennyt pitkälti vuorokauden ympäri lapsen kanssa ja se tuntuu luonnolliselta. Toki omaa vapaa-aikaa kaipaa välillä, mutta itse olen ajatellut että tämä on nyt tätä aikaa, ja ne ajat ovat vielä edessäpäin kun lapsi/lapset ovat isompia ja saa taas vapaammin mennä ja harrastaa. Voi toki olla myös ihan tyyppikysymys, mutta näin karkeasti tuntuu että miehille on tärkeämpi juttu pitää kiinni kodin/perheen/lapsiarjen ulkopuolisista "muistakin jutuista", jotka itsellä kyllä tällä hetkellä aika lailla jäissä. Jotenkin tuntuu, että tämä vuoden ikä on jonkinlainen merkkipaalu, ehkä juuri siksi ensimmäisestä vauvavuodesta juuri puhutaankin niin dramaattisin elkein, koska nyt kun lapsi on vuoden niin kyllä todella tuntuu että helpottaa. Vaikka arki on ihan mukavasti sujunutkin, niin nyt tuntuu ensimmäistä kertaa erilailla seesteiseltä tämä elämä.
Tiisu: Muistankin että kerroit kokeneesi keskenmenon ennen onnistunutta raskautta Tiedät siis varmasti hyvinkin minkälaista aikaa tässä on on elelty, mutta onneksi pikkuhiljaa alkaa taas ajatukset olla muissa, hyvissä asioissa! Taisin jo kirjoittaa jossain aiemmassa viestissä, että uskon silti että keskenmenon kokeminen ensimmäisen raskauden kohdalla olisi ollut vielä kovempi paikka. Nyt olen kuitenkin purkaa menetyksen surun lapseen, ja haaveet äitiydestä ei kuitenkaan romuttunut tämän keskenmenon myötä. Keskenmeno aiheutti vain entistä suuremman kiitollisyysryöpyn siitä, että edellinen raskaus oli onnistunut ja sujui loppuun asti, ja oli taas muistutus siitä kuinka raskaus kaiken kaikkiaan on ihme, eikä mikään itsestäänselvyys.
Tosi ikävää kuulla, että teillä parisuhteessa niin isoja mutkia matkassa, ja surkealta tuntuu lukea siitä kuinka olet toistuvasti loukkaantunut miehesi tavasta kommentoida perhe-elämäänne. Ihan ymmärrettävästi tietysti, onhan se aikamoinen pettymys varmasti myös sinulle huomata, että miehesi ei suhtaudu elämäntilanteeseenne yhtä kiitollisesti kuin sinä. Vaikka usein sanotaan, että ensimmäiset vuodet kannattaisi "vaan kestää" vaikka parisuhde rakoilisi, ja usein tilanne sitten helpottaa, niin onhan varmasti meidän kaikkien sietokyky kuitenkin vain rajallinen. Ei sitä loputtomasti kestä minkään voimalla, että kokee itsensä jatkuvasti loukatuksi. Toivon, että asiat nytkähtävät johonkin ratkaisevaan suuntaan pian, kuulostaa siltä että tilanne on tälläisenään ahdistava.
Omasta mielestäni pahin haaste on tällä hetkellä se, että arki on niin hektistä ja intensiivistä, että kumppanin kanssa ei ehdi jutella, edes riidellä "kunnolla" (siten että asiat juteltaisiin kunnolla läpi), vaan monet harmitukset, ärsytykset ja loukkaantumiset jäävät arjen jalkoihin ja pahimmillaan kasaantuu möykyksi vaiettuja tunteita. Ajan saatossa nuo kaikki ajatukset jäävät "unholaan" mutta varmasti muhivat siellä alitajunnassa kuitenkin. Itse olen viimeisen vuoden aikana ollut välillä niin väsynyt, että olen monesti valinnut nukkumisen sen sijaan että puolison kanssa kävisi läpi jotain ongelmia/tunteita/tilanteita, jotka ovat vaivanneet. Surullista mutta näin se on. Olemme välillä käyneet kahden kesken viettämässä pariskunta-aikaa, olemme käyneet illallisella tai muuten vaan jossain kaksin. Niinä hetkinä on halunnut keskittyä siihen, että on mukavaa, eikä nekään hetket siis ole oikeastaan olleet oikein otollisia puida mitään negatiivisia fiiliksiä. Nyt ihan viime aikoina on tuntunut, että olemme taas ehtineet jutella enemmän ja jos olemme käyneet jossain tuulettumassa kaksin, niin on ollut myös energiaa jutella parisuhteeseen liittyvistä asioista, niin hyvässä kuin pahassa. Meillä ei varsinaisesti ole missään vaiheessa ollut ongelmia tai mennyt huonosti, mutta nyt vuoden vierähdettyä huomaa että kyllä parisuhde on ollut monella tapaa "jäähyllä" viime kesän jälkeen. Jospa tässä taas pikkuhiljaa muistaisi huomioida puolisoa ja parisuhdetta paremmin, kun perhe-elämän alkumyllerrys tuntuu vähän laantuneen.
Aurinkoisia kesäpäiviä ja parempaa huomista kaikille! Tuntuu, että tässä on itse kullakin jotain henkisesti haastavaa meneillään. Tsemppiä!
Ilpuri: Kuulostaa hyvältä (ja myöskin tutulta) että olet pohtinut ihmissuhteitasi ja tehnyt muutoksia jotka helpottavat omaa elämääsi ja oloasi. Olen itsekin ollut tilanteissa, joissa olen vuosien ja vuosien saatossa havahtunut siihen, kuinka kuormittavia ihmissuhteita olen harteillani kantanut, eikä se kuitenkaan ole helppoa päästää tälläisistä irti, koska usein ystävyyssuhteetkin ovat niin moniulotteisia, ja vaakakupin molemmilla puolilla on paljon asioita. Olen kuitenkin itse myös löytänyt rohkeuden ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat tuoneet elämääni lähinnä pahaa mieltä ja negatiivista kuormaa, vaikka tosiaan usein näissä ihmisissä on myös paljon hyviä puolia joiden takia ystävyys on ylipäätään alkanut ja jatkunut. Mukava kuulla, jos olet pystynyt miettimään mikä itsellesi on henkisesti parhaaksi ja olo on sen myötä helpottunut!
Voin kuvitella kuinka ristiriitaista on kuulla raskausuutisia. Varsinkin vahinkoraskaudet tai huvittuneet naureskelut siitä, kuinka heti tärppäsi, "hups!", voivat tuntua niin epäreiluilta. Ei välttämättä sitä ihmistä kohtaan, vaan ylipäätään tilannetta kohtaan. Tuntuu hullulta ajatella, kuinka "salamaraskautunut" nainen ei edes tiedä miltä tuntuu odottaa, miltä tuntuu kun kuukautiset alkaa, miltä tuntuu haaveilla äitiydestä ja vauvasta. Koen, että se vaikuttaa tänä päivänäkin (ja varmasti ikuisesti) omaan suhtautumiseeni perhettä ja lasta kohtaan, kun on kokenut sen kaipuun eikä pidä raskaaksi tuloa itsestäänselvyytenä. Säännöllisesti kun katson tytärtäni, muistan nuo hetket kuinka häntä toivoin. Kaikenkaikkiaan se ehkä on rikkaus, vaikka se silloin odottaessa tuntui niin raskaalta...
Sannis86: Onnittelut ainakin yksistä hyvistä yöunista! Toivottavasti suunta on nyt sinnepäin, että yöheräilyt ovat jäämässä "pysyvästi" pois. Siis niin, että suurin osa öistä olisi hyviä, toki aina tilanteita tulee, sairasteluja ja hampaita, jotka sitten valvottavat. Kyllä hyvin nukkunut äiti on koko perheen hyvinvoinnin kannalta aika olennainen asia, ainakin meidän perheessä olen huomannut :D
Ikävää että parisuhde on teilläkin ollut koetuksella. Kyllä vauva-arki verottaa parisuhteen paukkuja, ja vaatii paljon uskoa ja työtä etteivät välit tulehdu ja parisuhde jää kiireisen arjen, väsymyksen ja vapaa-ajan puutteen jalkoihin. Minusta tuntuu, että useammin kuulee että isällä on suurempia haasteita muuttaa tottumuksiaan vapaa-ajanvieton jne. suhteen, äideillä kun se tuntuu olevan jotenkin veressä. En ainakaan ole tavannut montaakaan äitiä joka olisi ensimmäisen vauvavuoden aikana haikaillut vanhojen menojen ja harrastusten perään, vaan totuuden nimissä aika on mennyt pitkälti vuorokauden ympäri lapsen kanssa ja se tuntuu luonnolliselta. Toki omaa vapaa-aikaa kaipaa välillä, mutta itse olen ajatellut että tämä on nyt tätä aikaa, ja ne ajat ovat vielä edessäpäin kun lapsi/lapset ovat isompia ja saa taas vapaammin mennä ja harrastaa. Voi toki olla myös ihan tyyppikysymys, mutta näin karkeasti tuntuu että miehille on tärkeämpi juttu pitää kiinni kodin/perheen/lapsiarjen ulkopuolisista "muistakin jutuista", jotka itsellä kyllä tällä hetkellä aika lailla jäissä. Jotenkin tuntuu, että tämä vuoden ikä on jonkinlainen merkkipaalu, ehkä juuri siksi ensimmäisestä vauvavuodesta juuri puhutaankin niin dramaattisin elkein, koska nyt kun lapsi on vuoden niin kyllä todella tuntuu että helpottaa. Vaikka arki on ihan mukavasti sujunutkin, niin nyt tuntuu ensimmäistä kertaa erilailla seesteiseltä tämä elämä.
Tiisu: Muistankin että kerroit kokeneesi keskenmenon ennen onnistunutta raskautta
Tiedät siis varmasti hyvinkin minkälaista aikaa tässä on on elelty, mutta onneksi pikkuhiljaa alkaa taas ajatukset olla muissa, hyvissä asioissa! Taisin jo kirjoittaa jossain aiemmassa viestissä, että uskon silti että keskenmenon kokeminen ensimmäisen raskauden kohdalla olisi ollut vielä kovempi paikka. Nyt olen kuitenkin purkaa menetyksen surun lapseen, ja haaveet äitiydestä ei kuitenkaan romuttunut tämän keskenmenon myötä. Keskenmeno aiheutti vain entistä suuremman kiitollisyysryöpyn siitä, että edellinen raskaus oli onnistunut ja sujui loppuun asti, ja oli taas muistutus siitä kuinka raskaus kaiken kaikkiaan on ihme, eikä mikään itsestäänselvyys. Tosi ikävää kuulla, että teillä parisuhteessa niin isoja mutkia matkassa, ja surkealta tuntuu lukea siitä kuinka olet toistuvasti loukkaantunut miehesi tavasta kommentoida perhe-elämäänne. Ihan ymmärrettävästi tietysti, onhan se aikamoinen pettymys varmasti myös sinulle huomata, että miehesi ei suhtaudu elämäntilanteeseenne yhtä kiitollisesti kuin sinä. Vaikka usein sanotaan, että ensimmäiset vuodet kannattaisi "vaan kestää" vaikka parisuhde rakoilisi, ja usein tilanne sitten helpottaa, niin onhan varmasti meidän kaikkien sietokyky kuitenkin vain rajallinen. Ei sitä loputtomasti kestä minkään voimalla, että kokee itsensä jatkuvasti loukatuksi. Toivon, että asiat nytkähtävät johonkin ratkaisevaan suuntaan pian, kuulostaa siltä että tilanne on tälläisenään ahdistava.
Omasta mielestäni pahin haaste on tällä hetkellä se, että arki on niin hektistä ja intensiivistä, että kumppanin kanssa ei ehdi jutella, edes riidellä "kunnolla" (siten että asiat juteltaisiin kunnolla läpi), vaan monet harmitukset, ärsytykset ja loukkaantumiset jäävät arjen jalkoihin ja pahimmillaan kasaantuu möykyksi vaiettuja tunteita. Ajan saatossa nuo kaikki ajatukset jäävät "unholaan" mutta varmasti muhivat siellä alitajunnassa kuitenkin. Itse olen viimeisen vuoden aikana ollut välillä niin väsynyt, että olen monesti valinnut nukkumisen sen sijaan että puolison kanssa kävisi läpi jotain ongelmia/tunteita/tilanteita, jotka ovat vaivanneet. Surullista mutta näin se on. Olemme välillä käyneet kahden kesken viettämässä pariskunta-aikaa, olemme käyneet illallisella tai muuten vaan jossain kaksin. Niinä hetkinä on halunnut keskittyä siihen, että on mukavaa, eikä nekään hetket siis ole oikeastaan olleet oikein otollisia puida mitään negatiivisia fiiliksiä. Nyt ihan viime aikoina on tuntunut, että olemme taas ehtineet jutella enemmän ja jos olemme käyneet jossain tuulettumassa kaksin, niin on ollut myös energiaa jutella parisuhteeseen liittyvistä asioista, niin hyvässä kuin pahassa. Meillä ei varsinaisesti ole missään vaiheessa ollut ongelmia tai mennyt huonosti, mutta nyt vuoden vierähdettyä huomaa että kyllä parisuhde on ollut monella tapaa "jäähyllä" viime kesän jälkeen. Jospa tässä taas pikkuhiljaa muistaisi huomioida puolisoa ja parisuhdetta paremmin, kun perhe-elämän alkumyllerrys tuntuu vähän laantuneen.
Aurinkoisia kesäpäiviä ja parempaa huomista kaikille! Tuntuu, että tässä on itse kullakin jotain henkisesti haastavaa meneillään. Tsemppiä!
Tiisu
Näppärä viestien naputtelija
Momwoc: Oli mukavaa lukea pitkää ja ajatuksia herättävää kirjoitustasi. Se on totta, että arjen kiireessä ei välttämättä ehdi kunnolla jutella ja sitten kun sitä kahdenkeskeistä aikaa on, niin ei haluaisi puida negatiivisia asioita vaan viettää kivaa aikaa. Olen huomannut, että meillä sekin on omalta osaltani osoittautunut vaikeaksi. Niitä pettymyksiä ja loukkaantumisen tunteita on niin paljon kertynyt, että on hyvin vaikeaa työntää niitä syrjään. Varmasti olen itsekin osasyyllinen, kun asioita murehdin ja märehdin.
Sanoit, että tuntuu että elämä alkaa nyt helpottamaan yhden ikävuoden kohdalla. Mitkä asiat mielestäsi siihen vaikuttavat? Meillä on monta asiaa mitkä varmasti helpottaisivat arkea, jos ne loppuisivat mm. yöimetykset ja oman sängyn ja meidän sängyn välillä siirtäminen. Mutta energiaa ja määrätietoisuutta pitäisi ensin löytää näiden asioiden muuttamiseksi. :-)
Sanoit, että tuntuu että elämä alkaa nyt helpottamaan yhden ikävuoden kohdalla. Mitkä asiat mielestäsi siihen vaikuttavat? Meillä on monta asiaa mitkä varmasti helpottaisivat arkea, jos ne loppuisivat mm. yöimetykset ja oman sängyn ja meidän sängyn välillä siirtäminen. Mutta energiaa ja määrätietoisuutta pitäisi ensin löytää näiden asioiden muuttamiseksi. :-)
Suosittelen lukemaan Hannele Törrösen kirjan Vauvan kanssa vanhemmiksi. :) Ei se ole mikään avain kaikkiin ongelmiin, mutta äiti, joka kokee äidiksi kasvamisen vaikeana ja vauva tuntuu rasittavan parisuhdetta, voi löytää ehkä uusia näkökulmia ongelmiin. :) Ja toki kirja sopii myös sille toiselle puoliskollekin!
Meillä suurin helpotus kaksosten kanssa on ollut kokonaiset yöt! Monen vauvan kanssa alkaa helpottaa yleensä noin 10kk iässä ja siitä elämästä pienen ihmisen kanssa tulee ihan nautittavaa. Minä en nauttinut pikkuvauva-ajasta! Suorastaan inhosin sitä.. väsymys teki hulluksi - nukuin kolme tuntia vuorokaudessa ja senkin useassa pätkässä. Jossain vaiheessa päätin, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää ja minun täytyy se etsiä. Vauvahelvetistä tuli ihan siedettävä, vaikka ei se aina helppoa ole ollut. Oma asenne kuitenkin ratkaisi ainakin minun kohdallani paljon. Miehen kanssa päätimme, että olemme tiimi ja pelaamme samaan maaliin. Myös vauvat tai vauva on äidin ja isän kanssa samalla puolella. Päämäärä on selvitä yhdessä läpi vaikeiden hetkien toinen toistaan tukien. Voimia kaikille, joiden matka tuntuu nyt raskaalta! Myrskyisän yön jälkeen tulee aina kaunis auringonnousu! ♡
Meillä suurin helpotus kaksosten kanssa on ollut kokonaiset yöt! Monen vauvan kanssa alkaa helpottaa yleensä noin 10kk iässä ja siitä elämästä pienen ihmisen kanssa tulee ihan nautittavaa. Minä en nauttinut pikkuvauva-ajasta! Suorastaan inhosin sitä.. väsymys teki hulluksi - nukuin kolme tuntia vuorokaudessa ja senkin useassa pätkässä. Jossain vaiheessa päätin, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää ja minun täytyy se etsiä. Vauvahelvetistä tuli ihan siedettävä, vaikka ei se aina helppoa ole ollut. Oma asenne kuitenkin ratkaisi ainakin minun kohdallani paljon. Miehen kanssa päätimme, että olemme tiimi ja pelaamme samaan maaliin. Myös vauvat tai vauva on äidin ja isän kanssa samalla puolella. Päämäärä on selvitä yhdessä läpi vaikeiden hetkien toinen toistaan tukien. Voimia kaikille, joiden matka tuntuu nyt raskaalta! Myrskyisän yön jälkeen tulee aina kaunis auringonnousu! ♡
Kiitos kirjavinkistä elaffy! Eipä oo montaa päivää aikaa kun mietin, et onkohan tällasesta aiheesta mitään kirjallisuutta. Usein asiat alkaa jäsentyä ja moni vaikea asia helpottaa kun saa jotain perspektiiviä ja uutta näkökulmaa asioihin. Yleensä niitä löytyykin kirjoista.
Tämä arki on tavallaan niin ihanaa, mut samalla niin järkyttävän raskasta. Meillä nyt 10kk:n iässä ONNEKSI alkoi yöt jotenkuten helpottua. Tosin kevyen unikoulun tuloksena vasta, sekin uuvutti vielä entisestään äitiä. Onneksi se toimi.
Unimäärä kyllä äidillä lisääntyi rutkasti, se on jo auttanut kieltämättä näkemään tätä kokonaisuutta valoisampana. Silti tuntuu että parisuhde on "heikoilla jäillä" ja eipä kovin kummoista tarvita kun taas alkaa salamoida... Mutta kuten sanoit, asenne ratkaisee. Niin paljon tässä on vielä hyvääkin, että ei tätä ihan helpolla luovuteta. :)
Tämä arki on tavallaan niin ihanaa, mut samalla niin järkyttävän raskasta. Meillä nyt 10kk:n iässä ONNEKSI alkoi yöt jotenkuten helpottua. Tosin kevyen unikoulun tuloksena vasta, sekin uuvutti vielä entisestään äitiä. Onneksi se toimi.
Unimäärä kyllä äidillä lisääntyi rutkasti, se on jo auttanut kieltämättä näkemään tätä kokonaisuutta valoisampana. Silti tuntuu että parisuhde on "heikoilla jäillä" ja eipä kovin kummoista tarvita kun taas alkaa salamoida... Mutta kuten sanoit, asenne ratkaisee. Niin paljon tässä on vielä hyvääkin, että ei tätä ihan helpolla luovuteta. :)
Tiisu
Näppärä viestien naputtelija
Kiitos kirjavinkistä, taidan hakea kirjan kirjastosta. 
Parisuhteeseen liittyen vielä, niin mietin enemmän paljonko meidän haasteista liittyvät vauvavuoteen (perinteiset haasteet) ja paljonko liittyy siihen, että meillä on erilainen arvomaailma ja haluamme ja arvostamme elämässä ainakin osittain eri asioita ja siitä nämä ristiriidat kumpuavat. Mietin kuitenkin, että vauvavuosi olisi voinut olla melko helppokin. Mitään ylipääsemätöntä väsymystä ei ole päässyt kertymään (ainakaan fyysistä) ja hyvällä tahdolla ja asenteellä näitä muitakaan ongelmia ei olisi pitänyt tulla.
Mutta se siitä spekuloinnista.
Mukavaa sunnuntaita kaikille, ensi viikolla alkaa kesä!
Parisuhteeseen liittyen vielä, niin mietin enemmän paljonko meidän haasteista liittyvät vauvavuoteen (perinteiset haasteet) ja paljonko liittyy siihen, että meillä on erilainen arvomaailma ja haluamme ja arvostamme elämässä ainakin osittain eri asioita ja siitä nämä ristiriidat kumpuavat. Mietin kuitenkin, että vauvavuosi olisi voinut olla melko helppokin. Mitään ylipääsemätöntä väsymystä ei ole päässyt kertymään (ainakaan fyysistä) ja hyvällä tahdolla ja asenteellä näitä muitakaan ongelmia ei olisi pitänyt tulla.
Mutta se siitä spekuloinnista.Mukavaa sunnuntaita kaikille, ensi viikolla alkaa kesä!
Tiisu: Kysyit minkä asioiden uskon vaikuttavan siihen että arki on alkanut tuntumaan helpommalta. Mietin tuota enkä keksinyt ihan yksiselitteistä vastausta, varmasti siihen liittyy monet asiat yhteensä! Yöt on meillä sujunut pääasiallisesti ihan hyvin jo pidemmän aikaa, yösyötöt jäivät reilun puolen vuoden iässä pois ja samaan aikaan siirsimme tytön omaan huoneeseen nukkumaan. Tämä rauhoitti kaikkien nukkumista, lapsi heräili heti vähemmän ja itsekin pystyin taas nukkumaan levollisemmin kun en herännyt jokaiseen yskähdykseen tai liikahdukseen jonka kuulin viereisestä pinnasängystä. Muuten tuntuu että nyt kun lapsi osaa taitavasti jo liikkua itsenäisesti, kävelee, saa otettua/haettua leluja ja tavaroita leikkeihinsä ja viipotettua pitkin kotia, on vaan vapauttanut meidän kädet moneen muuhunkin päivän aikana vaikka on lapsen kanssa kaksin kotona. Kuluneen vuoden aikana on myös rytmi muuttunut sataan otteeseen, ja ennen nälkä ja väsymys vaativat välitöntä reagointia ja toimenpiteitä. Nyt tuntuu että kaikessa on enemmän joustoa, vaikka lapsi olisi väsynyt niin jaksaa pidempään olla tyytyväinen ja hyväntuulinen, ja on paljon kärsivällisempi nälän ja janonkin suhteen. Rutiinit ovat muodostuneet, rytmi ei enää muutu joka toinen viikko vaan arki on asettunut uomiinsa. Lapsi myös ymmärtää yhtäkkiä niin paljon, yhteisiä leikkejä ja hassitteluja on jo tosi monia ja kommunkaatiokin kehittyy hurjaa vauhtia! Meidän pieni osaa jo osoitella kiinnostavia asioita joita hän haluaa katsoa, tai osoittaa nokkamukia jos on janoinen. :) Uskomatonta kuinka niinkin pieni ja yksinkertainen ele kuin sormella osoittaminen voi tuoda niin paljon enemmän ymmärrystä lapsen ja vanhempien välille! On myös niin hellyyttävää kuinka nyt ihan viime aikoina tyttö on oppinut tulemaan luokse halaamaan jos haluaa läheisyyttä, vaikka muuten on nyt niin hurmiossa kävelystä ettei malta hetkeäkään olla sylissä! Välillä kuitenkin tulee luokse ja painaa posken poskea vasten ja on siinä vain hetken ihan hiljaa, sitten lähtee taas määrätietoisesti jatkamaan touhujaan Sydän siinä pakahtuu!!
Keskenmenon jälkeiset fiilikset ovat tasoittuneet hitaasti mutta varmasti, ja kiertokin on lähtenyt käyntiin normaalisti, mikä on tietysti hyvä juttu. Uuden raskauden yrittäminen mietityttää, pelottaa, ja samaan aikaa siintää haaveissa ihanana asiana. Kyllä se toive toisesta on vahvempi kuin epävarmuus ja pelko, eli
uskon että tulemme pian yrittämään uutta raskautta.
Sydän siinä pakahtuu!!Keskenmenon jälkeiset fiilikset ovat tasoittuneet hitaasti mutta varmasti, ja kiertokin on lähtenyt käyntiin normaalisti, mikä on tietysti hyvä juttu. Uuden raskauden yrittäminen mietityttää, pelottaa, ja samaan aikaa siintää haaveissa ihanana asiana. Kyllä se toive toisesta on vahvempi kuin epävarmuus ja pelko, eli
uskon että tulemme pian yrittämään uutta raskautta.