Vauvahaaveita!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Momwoc
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa!

Tosiaan kävi nyt niin, että meidän pikkukakkonen ilmoitti tulostaan eilen, vielä hieman olemme päästä pyörällä mutta tietysti päällimmäisenä onni ja luotto siihen että hyvin tämä menee :) Ei voi sanoa, että ihan olisi ollut suunniteltu juttu, mutta toki satavarma voi olla vain jos ehkäisyasiat on kunnossa...meillä ei ole ollut! Tammikuussa alkoi kuukautiset, eli nyt kolmansia odottelin. Tuli outo vuotoa viikko sitten, ihan vähän vaan ja loppui kun seinään. Sitten mieleenki hiipi käsite kiinnittymisvuodosta, ja kaikenlaista muutakin pientä oiretta alkoi ilmaantumaan. Todella kova väsymys ja jotenkin sekopäinen olo tällä viikolla :D
Mutta, pientä ikäeroa olemme tavallaan aina pitäneet hyvänä asiana, mutta kuvittelin kuitenkin että me olisimme ne, joiden lapsilla olisi sitten kuitenkin se isompi ikäero. Toisaalta alkushokin jälkeen tuntuu helpottavalta, ettei tuota aikatauluasiaa nyt tarvinnutkaan miettiä, että "milloin olisi hyvä aika", varsinkaan kun aikataulu nyt ei juuri koskaan mene niinkuin olisi suunnitellut tai ajatellut. Ja koska tuota päätöstä ei oltu tehty, että toinen saisi tulla, ei luonnollisesti tullut myöskään sitä kipeää tärpin odotusvaihetta, vaikken tiedä kuinka tässä lapsen kanssa olisi ehtinytkään sitä hirveästi murehtia. Joka tapauksessa, tämä nyt meni näin ja olen jo varma että jostain syystä näin oli tarkoitettu, ja hyvin me tästä selviämme. Oma jaksaminen mietityttää, mutta loppujen lopuksi jos on rankkaa, niin se on kuitenkin vain hetki tästä elämästä, niin nopeasti tuo vauva-aika menee! Tosi hurjaa ajatella , että kohta aloitetaan kaikki alusta, neuvolat ja ultrat edessä jne. Mutta on tässä niin paljon hyvääkin, samanikäisistä lapsista on varmasti seuraa toisilleen, meidän ei käytännössä tarvitse hankkia kuin tuplarattaat, kaikki muu jo löytyykin, ja kun tämä vauva-aika on tässä vielä käsillä niin ei tarvitse aloittaa sitä vauvarumbaa alusta vuosien päästä. Jotenkin alkaa tuntua tosi kätevältä kuviolta! :D Ja tuo meidän pikkuinen on niin sosiaalinen tapaus, että olemme ihan varmoja että tulee ikionnelliseksi pienestä kaverista. Niin paljon tykkää olla muiden lasten kanssa.

Tuossa yöllä en saanut nukuttua kun tuleva pyöri mielessä, ja googlailin kokemuksia pienestä ikäerosta. Odotin lukevani kauhutarinoita toisensa perään, mutta yllättäen törmäsinkin moniin tosi rohkaiseviin tarinoihin siitä, kuinka juuri tämä 1,5 vuoden ikäero olisi monelta kannalta ihan loistohomma, ja olen itsekin nyt vähän rauhoittunut. Odotin mieheltäni myös syvää järkytystä aiheesta, mutta onkin ihan innoissaan ja rauhoittelee minua, että hyvin me pärjäämme!

Miten täällä muilla menee??

Ja Ilpuri: Olisi kiva kuulla teidän tilanteesta, missä vaiheessa menette ja millä mielin?
 
Äääää! Ihania uutisia momwoc!! Sylin täydeltä onnea pienestä ihmeestä ja rutkasti voimia ja jaksamista tulevaan!
Kuulostat siltä, että osaat sopeutua ajatukseen kahdesta pienestä tosi hyvin. Ja kuten sanoitkin, se vauva-arjen rankkuus on vain väliaikaista. Sisaruksista tulee olemaan varmasti enemmän iloa kuin harmia toisilleen ja pieni ikäero tulee olemaan varmasti tosi iso etu.

Millon laskettu aika nyt sit pikkuiselle onkaan?

Kieltämättä oon ajatellut tota samaa "kohtaloa" itselle. Just sitä, et jaksaako sen rankan vauva-arjen jos yllätys sattuisi kohdalle. Kai sitä osaisi sit sopeutua yhtä hyvin, kuin sinäkin. Toistaiseksi vauvahaaveet seuraavan suhteen on kuitenkin jossain muutaman vuoden päässä. Toisaalta, se ultrien ja neuvoloiden yms jännittäminen on IHANAA. Toivottavasti sä saat momwoc suht oireettoman raskauden, että jaksamisen kanssa ei tule ongelmia nyt kun esikoinenkin on teillä vielä pieni. Ihanaa että sun mies otti asian vastaan noin mukavasti. Onnea vielä tuhnnesti <3 Tulethan kertomaan tänne sitten ihanimmat kuulumiset ja uutiset raskauteen liittyen!

Täällä kaikki hyvin. Tavanomaista vauva-arkea elellään ja kasvetaan ja kehitytään kovasti. Nautitaan pitenevistä päivistä ja odotetaan kovasti kevättä ja kesää. :)
 
Momwoc, mä oon niin onnellinen sun puolesta! :Heartpink Mä uskon et tuo pieni ikäero on juurikin hieno juttu, ja olen kans ajatellut juuri noin et samoilla väsymyksillä ja nopeesti menee. Ja upeaa tossa on erityisesti juurikin se et on ainakin hienoinen yllätysraskaus ettei tarvitse kärvistellä plussaa odottaen. Oletko vielä äitiyslomalla? Oliko sulla tarkoitus mennä jo piankin töihin? Eikös teidän neiti syntynyt viime kesäkuussa? Mites nyt uusi raskaus vaikuttaa vai ootko ehtinyt miettiä?

Sannis, mukavaa kuulla myös et teillä menee kivasti vauva-arki

Meillä on nyt se tilanne et on meneikkään yk25. YK25... ei jotenkin pysty uskomaan todeksi. jotenkin kun on elämässä ollut kaikenlaisia vastoin käymisiä, ehkä vähän keskitasoa enemmän tai ainakin siltä tuntuu, niin jotenkin kuvittelin että tämä asia muotoutuisi helposti. Mulla ja sulla,momwoc alkoi yritys yhtä aikaa ja nyt sinulle tulee jo toinen. Tämä on hyvin katkeran suloista. Tästäkin, kuten muistakin tuttujen, kavereiden sekä täällä foorumilaisten plussista onnellinen mutta rehellisyyden nimissä kyllä alkaa tulla olo että eikö olisi jo minun vuoro. Välillä sallin itseni katsella netistä lastentarvikkeita ja välillä jos jollekin kummilapselle käy lastenvaateliikkeestä jotain katsomassa, niin kyyneleitä saa pidätellä. Kaipuu on järkyttävän valtava. Välillä laitan silmät kiinni ja mietin miltä tuntuisi pidellä vauvaa kylvyn jälkeen omaa ihoa vasten, miltä vauva tuoksuisi, miltä tuntuisi, miten hän ääntelisi, miten hän koskettaisi ja miten ilmeilisi. Ja välilä kyyneleiden pidättely ei riitä vaan itken aika usein tätä asiaa.
Parisuhteellekin tämä on tosi rankkaa, en olisi uskonut, että se oikeasti menee niin. Itselläni seksihalut on aika nollassa, mut miehellä ei onneksi. Hän nyt viimeisen puolen vuoden aikana on selkeästi muuttunut, toki hän on koko ajan vauvaa halunnut mutta nyt selkeästi vielä enemmän ja näyttää sen. Mikä itetenkin on todella ihanaa!
Viime kesän lopussa mulla oli tosi iso riita mun 2 parhaan ystävän kanssa, ja tilanne on sellainen että oikein erimielisyyksiä ei ole mahdollista ratkaista ja tällä hetkellä tilanne on se että toinen sanoi että ei voida puhua enää ystävyydestä, koska minä tunnen mitä tunnen ja toisen kanssa en myöskään enää osaa olla. En luota kumpaankaan enkä osaa kuvitella että he toivovat minulle hyvää. Lisäksi minun miestä loukkaa tosi paljon kun oon yrittänyt olla heidän kanssaa yhteyksissä, joten sekin on aiheuttanut kränää minun ja mieheni välille ja lisäksi hän on oikeassa loukkaantuessaan. Tämä on sellainen kokonaisuus että mietin sitä päivittäin, itsken sen asia takia vähintään kerran viikossa ja välillä olen tosi tosi vihainen että se on tapahtunut minulle, ja se myös nostaa paljon mun stressitasoa. En ois tarvinnut tätä itselleni.
Muutaman kuukauden kuluttua tästä tilanteesta mulla todettiin häikkä kilpirauhasessa, ensi oli vajaatoimintaa ja sit liikatoimintaa ja nyt viimeisenä nyt se vajaatoiminnan puolella ja aika reilusti. Kuulemma stressi voi laukaista tän, ja pelkään et tuo kesän homma oli osa syyööisenä tähän. toki on kaikkea muutakin ollut. Sit lopulta sain lääkkeet ja nyt tällä hetkellä on niin että arvot on normaalin rajoissa, mut vieläkin vähän korkeat. Mutta tämä kierto on nyt ensimmäinen pitkään aikaan
kun on oikeasti mahdollista että tärppi kävisi. Ja huomenna itseasiassa olisi tarkoitus testata. siksi siellä marraskuistenkin puolella kävi kurkkimassa ja huomasin Momwocin uutiset,

Että tälläistä tänne!

Mites muut?
 
Ilpuri: Ihanaa kun kirjoittelit pitkän viestin kuulumisistasi, olen usein miettinyt sinua ja tilannettanne ja että mitähän teille kuuluu. Kiitos onnitteluistasi, vaikka voin todella melkein tuntea rinnassani sen ristiriitaisen tunteen, kun pitäisi jonkun toisen puolesta iloita mutta samaan aikaan tuntuu niin epäreilulta ettei itse niitä onnitteluja ole vielä saanut vastaanottaa. Se tuntuu itsestäkin epäreilulta, koska jo pelkkien tekstiesi perusteella sinusta välittyy niin paljon äidillistä rakkautta syntymätöntä lastasi kohtaan, että onni on lapsella joka sinut vihdoin saa äidikseen! :Heartred
Kuulostaa todella ikäviltä nuo ihmissuhdekuviotkin joita olet joutunut kohtaamaan. Tuollaiset riidat, varsinkin ratkomattomat sellaiset vievät hurjasti voimia, ja ylipäätään se että läheinen ihminen loukkaa pahasti, se jättää pitkät jäljet. Kuulostaa siltä, että olet joutunut kohtaamaan liian paljon pettymyksiä viime aikoina. Toivottavasti voit pian katsoa tätä aikakautta taaksesi ja jonain päivänä todeta, että jostain syystä nämä asiat ovat menneet näin. Ehkä se selviää sinulle joskus jotain kautta, kun valo syttyy ja ymmärrät kaiken tarkoituksen.

Olenkin ehkä kertonut, pahoittelut jos toistan itseäni, kuinka tapasin mieheni tämänastisen elämäni ikävimpien tapahtumien seurauksien johdosta. Toisin sanoen, jos näitä ikäviä asioita ei elämässäni olisi tapahtunut, en olisi tavannut miestäni, enkä nyt olisi hänen vaimonsa ja ihanan tytön äiti. Tuolloin vuosia sitten olin katkera, masentunut ja iloton, ja päiväni menivät miettiessä kuinka elämä voikaan kohdella minua niin huonosti, kuinka epäreilua kaikki oli. Miksi juuri minä. Ja sen seuraukset ovat tällä hetkellä parasta elämässäni. Tästä syystä uskon siihen, että ihan jokaisessa asiassa on se kultareunus, silloinkin kun elämä potkii päähän, voi ajatella että tässä on jotain suurempaa takana, ymmärrän sen joskus. Se ajatus on helpottanut minun elämääni niin paljon, vaikka nuo oivalluksen hetket eivät ole viikottaisia eikä edes vuosittaisia, vaan todella harvoja elämän hetkiä jolloin ymmärtää jotain suurempaa oman eämänsä tarkoituksesta.

Ainiin, ja vielä vastaukset kysymyksiisi, että edelleen siis olen äitiyslomalla ja tarkoitukseni oli palata töihin kesän jälkeen. Äitiyslomani alkaisi kuitenkin jo lokakuun alussa, joten en nyt todennäköisesti palaa töihin tässä välissä ollenkaan. Mieheni oli tarkoitus jäädä kesäkuussa kesälomalle ja jatkaa siitä hoitovapaata vuoden loppuun. Harmittaa että tuo hänen haaveensa nyt tuntuu romuttuvan, ja yritämme kuumeisesti miettiä vaihtoehtoja. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan palata töihin hetkeksi vaikka jo kesällä ja mieheni saisi olla edes vähän aikaa kotona tytön kanssa, mutta työnantajaa kohtaan tuntuu kyllä melkein törkeältä palata srovin ääreen muutamaksi kuukaudeksi. He joutuisivat kuitenkin järjestelemään asiani vain muutaman kuukauden tähden ihan hirveästi, eikä se tunnu kovin mielekkäältä vaihtoehdolta muutenkaan mennä töihin pariksi kuukaudeksi sekoilemaan kun siinä olisi muutenkin taas kaikenlaista uutta opeteltavaa. Meidän neito syntyi siis kesäkuussa kyllä, eli kesällä täyttää sitten vuoden.

Ainiin, jostain syystä olemme ihan varmoja että pikkusisko on matkalla, saa nähdä :dummy1: Hassua, kuinka vahva tunne tällä(kin) kertaa tytöstä, en kyllä muista milloin se viimeksi iski, ei muistaakseni näin aikaisin.
 
Momwoc, kiitos kauniista sanoistasi! :Heartred En muista ainakaan että olisit kertonut tuota historiastasi, mutta noinhan se usein meneekin. Se vaan, että aina ei jaksaisi odottaa sitä hetkeä, tai näinnä aikoina nuo kultareinukset tuntuvat kovin kaukaisilta vaikka tiedän että minunkin vuoro varmasti vielä tulee. Varmasti on järkevää että et mene takaisin töihin välillä mut varmasti myös tosi inhottavaa että miehesi "joutuu" nyt luopumaan kotiajasta. Saas nähdä että pitääkö tyttöfiiliksesi paikkansa :joyful: Ootko vielä mitenkään sen kummemmin oireillut?

Mun piti testata tänään ja testasinkin mutta uusi kierto myös lähti käyntiin ja olo on ollut tänään tosi masentunut. Oon itkenyt melkein koko päivän ja nyt illalla oon yrittänyt kerätä itseäni et pystyn taas huomenna alottaa uuden työviikon. Ei tunnu reilulta :sad001
 
Olen aloittanut vastaamisen monta kertaa, mutta joka kerta homma keskeytynyt! On kyllä tosi surkeaa taas kuulla Ilpuri ettei plussa koittanyt tässä kuussa. Viikot seuraaviin tuntuvat pitkiltä. Ja ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ei se kultareunus lohduta jos se ei ole näkyvissä. Varsinkaan äitiyden kaltaisen syvän tarpeen suhteen. Se haave vanhemmuudesta on läsnä joka hetki. Vaikkei aktiivisesti ajattelisi, niin siellä se koko ajan kolkuttaa.

Sannis86: Nauratti kun kirjoitit sopeutumisestani raskauteen, koska fiilikseni ovat todellakin menneet hurjaa vuoristorataa asian tiimoilta. Missään vaiheessa en ole ajatellut ettenkö olisi onnellinen raskaudesta, lähinnä kysymyksiä pyörii päässä ja mietityttää arjen pyörittäminen kahden pienen kanssa, nukkuminen, jaksaminen, ja kaikki muutkin käytännön asiat. Olemme tytön kanssa olleet koko ajan liikenteessä, kylässä, harrastuksissa ja kaikenmoisissa tapahtumissa ja kokoontumisissa, ja mietityttää että saanko ylläpidettyä tätä menoa kahden kanssa vai onko elämämme sellaista kaaosta ettemme edes kotoa pääse liikkäenteeseen. Uskon, että juurikin tämän sosiaalisen ja meneväisen elämämme takia äitiysloma on ollut minulle niin mukavaa aikaa. Tiedän että sekoaisin kotona neljän seinän sisällä, mutta tiedän ettei mihinkään ole mukava lähteä kaaoksessakaan. Tälläisiä mietteitä siis, joten on tässä vielä sulateltavaa! :) Mutta olen tässä yrittänyt miettiä, että yhdenkin kanssa on välillä haastavaa, vaikeita päiviä ja väsymystä. Ei niiltä voi välttyä lasten lukumäärästä ja ikäerosta huolimatta. Ja yritän myös miettiä sitä, että vauva- ja pikkulapsiaika on loppujen lopuksi ohikiitävän lyhyt hetki, kohta vaikeimmatkin hetket ovat haikeita muistoja menneisyydessä. Ja tosiaan laskettu aika ajoittuu marraskuun alkupuoliskolle, tarkentuu sitten pian. Ihanaa kuulla että teilläkin menee siellä mukavasti!

Mietimme tässä juuri, että kävisimmekö varhaisultrassa tälläkin kertaa. Toisaalta kutkuttaisi mennä, mutta sitten taas toisaalta viimeksi tajusi kuinka lähellä ekaa varsinaista ultraa se oli, ja maksoi kuitenkin jonkin verran. Malttaisikohan sitä tällä kertaa odotella vaan? Jollain lailla alitajuntaisen taikauskoisesti ajattelen, että pitäisi tehdä kaikki ihan samoin kuin viime kerralla, jotta kaikki menisi taas yhtä hyvin! Älytön ajatus, eikä varsinkaan mistään ultrista kiinni! Ruokavaliohommat ja sen sellaiset tietysti samalla kaavalla kuin viimeksikin. Vielä ei ole oireita ilmaantunut, muuta kuin väsymystä. Pitääpä käydä lukemassa taaksepäin tätä keskustelua ja kurkkia milloin viimeksi oireet alkoivat :) Tosin täytyy varmaankin pitää mielessä, että jokainen raskaus on erilainen. Ja se on satavarma, että säikähdän pahanpäiväisesti jos mitään edelliskerrasta poikkeavia tuntemuksia tai oireita ilmaantuu!
 
Moikka tänne pitkästä aikaa, kiva lukea kuulumisianne. Olen pitänyt taukoa forumista ihan tarkoituksella, toisesta lapsesta haaveilu alkoi häiritä minua liikaa.

Momwocille lämpimät onnittelut uudesta rakaudesta! :Heartred Voi että, miten ihana juttu! Puolentoista vuoden ikäero kuulostaa just hyvältä, siitä minäkin aikoinaan haaveilin. Toivottavasti raskautesi sujuu vähäoireisesti ja jaksat hyvin. Pienen perässä saa kohta juosta ja kovaa, nopeasti ne ehtivät joka paikkaan.

Ilpuri: Voi kurjuus.:arghh: Olet ollut mielessä aika ajoin ja olen miettinyt, onko teille jo tullut plussa. Mutta siis ei. :sad001 Hyvä, että kilpirauhastasot on saatu oikeille tasoille nyt. Kurja kuulla kahdesta ystävästäsi. Varmasti tuollainen lisää stressiä entisestään.

Meille kuuluu toisaalta hyvää, toisaalta huonoa. Mieheni kanssa oli taas raskaampi jakso kuunvaihteessa, eikä hän tosiaan halua sitä toista lasta.:sad001 En varmaan sitä koskaan saa ja se onkin hyvin masentava ajatus minulle. Toisaalta tuntuu pahalta sanoa näin kun Ilpuri teille ei ole vielä plussaa suotu. :sad001 Tytön kanssa menee mukavasti ja hän on ihana, nauravainen ja utelias tapaus. Hän myös nukkuu ja syö hyvin ja ollaan oltu paljon erilaisissa jutuissa mukana. Mukavastihan tämä äitiysloma sujuu.
 
Näin meidänkin haaveet pikkukakkosesta kariutuivat toistaiseksi, kävimme tänään varhaisultrassa jossa todettiin ettei kohdussa ole elämää, vain ruskuaispussi merkkinä alkaneesta raskaudesta mutta ei elävää sikiöä. Näin elämä heittää kortteja pöytään yllättäen.

Kirjoittelen myöhemmin lisää ja muiden kuulumisiin liittyen, nyt vähän sulatellaan tapahtunutta enkä oikein osaa ajatella muuta. :(
 
Pahoittelut momwoc, tulin pitkästä aikaa lukemaan tätä ketjua ja näin ikäviä uutisia olitte saaneet. Voimia surun keskelle!
 
Pakko kertoa teillekin, että meidän tilanteeseen tuli yllätyskäänne! Tänään kävin sairaalassa juttelemassa jatkotoimenpiteistä keskenmenoon liittyen, koska keskenmenovuoto ei ollut alkanut. Rutiinitarkastuksena vielä ultrattiin, ja kappas, sieltä löytyikin täysin hyvinvoiva pikkuinen ja terhakka syke lisäksi. Voitte vain kuvitella millaista tunnemyrskyä ja itkukonserttia lääkäri ja hoitajat pääsivät todistamaan, en voinut uskoa koko hommaa todeksi ja odotin herääväni unesta.

Raskaus olikin siis varhaisemmassa vaiheessa kuin kuukautisista laskettuna, ja viime viikon ultraava lääkäri oli kuvitellut kehityksen pysähtyneen raskausviikkojen täsmäämättömyyden takia. Raskaustestikin näytti plussaa "liian varhain" raskausviikkoihin nähden, mutta näin kävi myös esikoisen kohdalla. (Siis jälkikäteen kun katsoin raskausviikkoja ja testauspäiviä, olin saanut plussan jo rv 3+1, vaikka periaatteessa "myöhään" koska kuukautisethan olivat jo hurjasti myöhässä, ja testasin yli kp 40 vasta plussan.) Meillä näköjään tärppää silloin kun ovulaatio on auttamattoman myöhässä ja kierto sekaisin!!

Nyt onni on suunnaton, epäusko vielä hyvänä kakkosena mutta ehkä taas tämän suruviikon jälkeen totumme pian ajatukseen että kaikki onkin hyvin <3
 
Kiitos vielä kaikista kauniista sanoista joita tänne olitte kirjoittaneet kun olin nämä musertavat uutiset saanut. <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top