Vauvahaaveita!

Täällä taas ollut hiljaiseloa. Mä en jotenkin kerkee juuri käyttää tätä sovellusta yhtään, kun toimii minusta jotenkin hankalasti tämä sovellus.

Miten Ilpurilla menee? Ja Tiisulla ja momwocillakin siellä jo kohta 1-vee synttärit :) meille syntyi silloin 28.3. Ihana poika ja on kyllä sellainen hurmurimies. On myös melkoisen vilkastus, joten päivät on menny perässä juostessa :D nyt sitten vissiin odotellaan pikkukakkosta elokuussa syntyväksi ♡
 
Heippa! En tiiä että käyttekö enää täällä, mutta tämä ryhmä oli mulle tosi tärkeä aikoinaan. Siksipä tulin nyt kertomaan, jos teistä joku sattuisi lukemaan.
Meillähän yritys alkoi 4.5 vuotta sitten ja lopulta nyt tammikuussa aloitimme ivf-hoidot. Hoitokierros päättyi 3 päiväisen alkion tuoresiirtoon joka ei valitettavasti onnistunut. Kuitenkin pakkaseen jäi 3 6-päiväistä blastokysti alkiota.
Siinä oli väli kierto ja sit 2 kiertoa missä ei päästy siirtoon, ensin oli flunssa ja sit siirtopäivä olis ollut lauantai . No nyt viimein, 14.6 mulle siirrettiin erinomaisen luokituksen saanut alkio joka selvisi 100% sulatuksesta. Tiesin jo siirrossa et nyt tärppää joten en yllättynyt kun plussasin. ja niin kävi, en ole vielä pitkällä, tänään 4+1 mutta varmuus että tämä menee hyvin loppuun asti on vallannut mun sydämen, en ois ikinä uskonut että voisi tuntua tältä. Mua ei pelota tää raskaus yhtään. Olo on varma, rauhallinen ja onnellinen.
Voi kumpa kuulisin teistä, mitä teille kuuluu? :)
 
ILPURIIIIIIIIIIII!!!!!!

Miten mä tulinkin täällä piipahtamaan just nyt, en oo ikuisuuksiin käynyt! Ja ihana viesti Ilpurilta odottamassa. :Heartred

Ihan tuli tippa linssiin täällä, tuli tunteet pintaan ja siis vaan niin onnellinen olo sun ja sun miehen puolesta! SANOINKUVAAMATTOMAN PALJON ONNEA PLUSSASTA!! Ihan mielettömän ihanaa kuulla kuinka rauhallisin mielin oot pystynyt nauttimaan ja iloitsemaan raskaudesta jo ihan alkumetreiltä asti :Heartred En malta odottaa että kuullaan lisää, ultrakuulumiset sitten kun niiden aika koittaa, ja kaikki ihanat hetket jotka teillä on edessä.

Pidäthän meitä ajan tasalla joohan, joohan?? :)
Tää ryhmä oli itsellekin niin tärkeä ja todella koen että täällä on aidosti myötäeletty näitä toistemme vaiheita läpi suurten tunteiden, ilojen ja pettymysten. Vaikka nyt hiljaisempaa ollut, niin ihanaa että vielä pystyssä ja aika ajoin jotain actioniakin ollut. Ihanaa Ilpuri kun laitoit viestiä tännekin, säännöllisesti on ollut mielessä teidän kuulumiset ja tilanne, ja toivoinkin että tänne sitten pompsahtais viestiä viimeistään kun plussa pärähtää tikkuun :Heartred

Nyt on kello hirveesti ja pakko ois mennä nukkumaan, mutta pikaisesti meidän kuulumisia:
Meidän typy täytti just 3 vuotta ja on aivan valloittava pikkuneiti, fiksu ja filmaattinen, melko dramaattinen ja syvällinen tyyppi. :Heartred Ihana pikkuveli on nyt 1v 3kk ja nyt 1 vuotta täytettyään on kasvattanut roppakaupalla hurmuriluonnetta ja uusi taitoja, on touhukas, veikeä ja ennen kaikkea huumorintajuinen pieni mies, hauskuuttaa koko perhettä aamusta iltaan ja on kyllä jotenkin ihan äidin poika! Äitiä pussailee, halailee ja paijaa, ja on kyllä niin mamman silmäterä :Heartred :) Tyttö jakelee halauksia paljon säästeliäämmin ”vain tosipaikan tullen” joten ihanaa että tämä pikkumies on tuollainen vieressä köllöttelijä ja muiskauttaa pitkin päivää ihania märkiä suukkoja millon minnekin varpaaseen kun laitan ruokaa. Aivan mahtavia pieniä ihmisiä ovat ja vaikka pakko myöntää että tällä ikäerolla melko rankkaa on ollut, parisuhdetta on koeteltu ja välillä täällä on lasten lisäksi itkenyt kiukkuaan myös äiti, niin päivääkään en vaihtaisi pois.

Ihanaa kesää kaikille ja toivottavasti täällä on pian sitten taas lisää luettavaa!! :Heartred
 
Momwoc, kiitos paljon!
Ihanaa kuulla että teidän pienet kasvaa, se on varmasti niin ihanaa nähdä miten heistä tulee omia persooniaan ja millaiseksi heidän luonteet ja tavat muokkaantuu.

Mulla oli tänään naistenpolin antama virallinen testipäivä, digi antoi raskaana 2-3 ja tänään on 4+5 eli aikataulussa mennään.
Soitin sinne ja sain varhaisultraan ajan 24.7, jolloin on jo 8+3, mutta se on ihan hyvä, koska mun lääkäri on aiemmin lomalla niin sit se tulee töihin. Hyvä niin koska pidän hänestä tosi paljon, välillä on ollut sijainen, hänkin ok, mutta ei puhu mitään.
Neuvolaankin soitin mutta pääsin johonkin jonoon, ne soittelee mulle kun joku ottaa mut. Sanoin kyllä että en halua yhdelle tietylle. En myöskään halua lääkäriin mennä täällä, vaan naapurikaupungissa jonne menen synnyttämäänkin.
Mulla eilen alkoi häviämään ääni ja tänään ei ole kuulunut oikein mitään. Tosi outoa, kurkku on ollut kipeä mut eipä muita flunssan oireita. Toivottavasti menee pian ohi.
 
Heippa! Mitä kuuluu, ja erityisesti Ilpuri - miten on mennyt, oletteko jo päässeet ihailemaan pikkutyyppiä ultrassa? Edellisen viestisi mukaan ainakin varhaisultra taitaa olla takanapäin, ja ehkäpä pian jo Nähdään pian!-ultrakin?
Miten olet voinut, onko ollut voimakkaita raskausoireita vai oletko selvinnyt vähemmillä oireilla? Mulla oli eka raskaus melko vähäoireinen kaikenkaikkiaan, ja toinen raskaus aiheutti sitten taas melkein alusta loppuun melko voimakkaitakin oloja ja tuntemuksia. Oletteko jo julkistaneet raskauden lähipiirille, vai miten on tuntunut luonnollisimmalta?
Oletko edelleen saanut nautittua raskaudesta rennoin mielin, vai onko ollut huolta tai epävarmuutta siitä että kaikki menee hyvin? (Mahtaakohan kukaan odottava äiti säästyä peloilta ja huolelta kokonaan? :D)
Onko sinulle tai miehellesi tullut jotain fiiliksiä, että olisikohan sieltä typy tai pikkumies tuloillaan? :Heartred :Heartred Mulla on molemmissa raskauksissa tullut niitä vaihtelevia fiiliksiä pitkin raskautta, mutta miehenihän on näissä varsinainen meedio! Tietää aina kaikkien kavereidenkin lasten sukupuolet ennen rakenneultraa! Hahaha!

Toivottavasti voit hyvin ja odotusaika on tähän asti ollut ihanaa ja ihmeellistä :Heartred :) Laittele raskauskuulumisia kun ehdit!

Kiva olisi kuulla muidenkin kuulumisia!
 
Moi!

Joo mua nauratti tuo nähdään pian- ultra, mutta näinhän se onkin! Tänään nyt olisi kasassa 12+0. Eli jo aika turvallisilal mielin olen, kuten oikeastaan koko ajan olen ollutkin. Varhaisultra meillä oli muistaakseno 8+3 ja siellä se pieni vispasi, np-ultra oli nyt jo viime tiistaina, 11+3 mutta vastasi 11+6, eli hyvin on kasvanut ja siellä jalat heiluivat ja näytti uivan jotain merenneitohommia :Heartpink
Fiilikset on olleet tosi hyvin koko ajan, pari päivää ennen tätä viimeisintä ultraa kun oikeet, mitä nyt on ollut hävisivät melkein kokonaan, joten tuli vähän sellainen fiilis et onkohan siellä ketään. Oikeestaan tohon asti fiilis kokonaisuudessaan on ollut sellanen kummallinen, oon ollu tietenkin tosi onnellinen mutta jotenkin oon pidätellyt sitä, vaikka en ole kokenut siihen tarvetta. Oon kertonut nyt kaikille niille joille halusinkin ja hyvin menikin, mutta sit kun tuo np-ulta tuli niin jotenkin kaikki muuttui. Omassa sekä miehen päässä. Itse olen jotenkin saanut sellasen hyper-onnellisen fiiliksen ja tekis nyt mieli alkaa hommaamaan jo kaikenlaista ja sit mieskin on puhunut ja kysellut ultran jälkeen paljon erilaisia juttua. Itseäni vähän jännittää kuhn miehelläni on sairaalakammo, etm itä siitä tulee. Kun oltiin ultrassa niin se jsut sanoi että onpa ahdoistavaa täällä ola kun kauheesti käytäviä eikä ikkunoita. Mut sit kun mentiin huoneeseen ja siellä oli mukavan hämärää ja kiikkutuoli, hän kuulemma rauhottui :laughing021 Eli pitänee kiikkutuoli tilata synnytyssaliin jos siellä ei sitä jo ole.

Oireista, mulla oli alussa väsymystä mut ei mitään ylitsepääsemätöntä, töissä kuitenkin kauhee kiire niin sekin väsyttää koko ajan, mut siitä selvittiin. Pahoinvointia ei ole ollut, ajoittain tullut vähän etova olo mutta mennyt ohitse. Tissit oli alussa kipeät muta nyt sellaset normaalit. Niin ja sillon kun tein testin niin siillonhan mä sain ihan järkyn flunssan ja nyt kin on vähn kurkku karhea, mut eiköhän sekin mene tästä. Eipä oikeestaan muuta ole ollut, en ainakaan muista. Ainiin, alusa ihan hullut ilmavaivat ja turvotta välillä ihan hulluna, mut painoa ei ole oikestaan tullut. Hyvä nin kun on ennestään jo ylimääräistä.
Se mikä on koominen juttu, niin mulla on nyt parin viime viikon ajan tullut ja koko ajan tuntuu voimistuvat ihan hirveet seksihalut! Jotenkin kun tässä 4,5 vuotta meni pakon edessä niin ne hävisi kyllä ihan mun osalta kokonaan. Tottakai kun ovis oli ja jos miehen teki mieli niin oltiin, mutta itse en kyllä muista tehneeni aloitetta kertaakaan. Mutta nyt sit oon jo melkein ihan hätää kärsimässä. Eilen en ees meinannut saada unta kun mieheni vain pyöri mielessä ja meni jotenkin kovin myöhään niin ei sit jaksanut, tai no mä olisin kyllä :smiley-ashamed005 Sanoin jsut tuossa töistä tullessa että katsohan että illalla ei mene liian myöhään! :grin

Mitä sukupuoleen tulee niin ei ole oikeastaan olo mihinkään suuntaan, toivotaan kovasti molemamt tyttöä, mutta jos poika tulee nin tervetuloa :Heartred
Tuntuu kaiken kaikkiaan tosi ihmeelliseltä ja onnelliselta:Heartbigred Ostettiin jo varhiasultran tienoilla yhdessä yöhaalari ja nyt kun käytiin sit np-ultrassa ostettiin body ja siihen kuluvat housut. Muuten jätän vaate hankinant rakenneultran jälkeen joka on 15.10.

Mitä sulle kuuluu?
 
Kirjoitin ”N P - ultra” ja joku automaattikorjaus muunsi tuon ”Nähdään pian!”-ultraksi Koomista!

Apua pakko tulla sivusta sanomaan että kylläpä sain hyvät naurut tästä nähdään pian - ultrasta [emoji1][emoji1][emoji1][emoji173]️
 
ILPURI paljon, paljon onnea plussasta! ❤️ Miten ihania uutisia! Minäkään en ole käynyt täällä varmaan vuoteen, mutta tänä iltana tuli mieleen että onkohan tänne tullut uutisia ja lähinnä sinua ajattelin. Paljon onnea vielä odotukseen.

Meillä pienet kasvavat ja ensi viikolla arki muuttuu kun palaan töihin. Nyt olemme harjoitelleet päiväkodissa. Hyvää syksyä kaikille! ❤️
 
Heips! Ihanaa Ilpuri kun kirjoittelit fiiliksiä, ja nythän raskaus alkaa jo olemaan puolivälissä! Oliko teillä siis se rakenneultrakin jo? Miten olet voinut?? :Heartred
 
Heippa!

Täällä on voitu tosi hyvin, nyt pikku hiljaa alkaa tuntumaan et on oikeesti raskaana. Mulla ei ole oikein mitään ongelmia ollut, helppo raskaus mutta nyt henkinen puoli alkaa kyllä tuntumaan. Stressa sijaisen löytyminen töihin tosi paljon ja muuteNkin siihen liittyvät jutut, mutta eikÖhän ne omalla painollaa mene. Fyysisiä juttuja nyt alkaa tuntua että lantio on joteNkin löystynyt. Tuntuu et luut on irrallaan. Tänäänhän on siis jo rv25+0. Et kyllä tämä ihan käsittämättömän nopeasti on mennyt. Rakenneultra oli kuukausi sitten, siellä kaikki oli ihanasti ja saatiin tietää myös sukupuoli, mutta ei olla sitä kellekkään kerrottu. Nyt vain päivittäin kasvatellaan masua ja ihmetellään että kyllä se vauva jaksaa ihan käsittämättömän kovasti potkia :Heartred
 
Ilpuri, ihana kuulla että kaikki on mennyt hyvin! ❤️ Nyt vaan onnellista loppuodotusta ja hyvää vointia, aika menee todella nopeasti vaikka loppuraskaus voi tuntua pitkältä jos nukkuu huonosti ym.

Olen ollut töissä nyt muutaman kuukauden ja arki rullaa ihan mukavasti. Välillä kuumeilen kolmatta, vaikka kädet on ihan täynnä ja hommia riittää. Taidan olla ikuinen kuumeilija.
 
Takaisin
Top