Tervetuloa pilvikirsikka! Ihanaa yrityksen aloittamista, se on kutkuttavaa ja jännittävää aikaa kun päätös on tehty ja sitä tuntee olonsa jotenkin erilaiseksi sen päätöksen jälkeen! Minulla ainakin oli jotenkin "uudistunut" olo, kun vihdoin päätettiin että nyt olisi vauva tervetullut.:) Hirveästi tuli mietittyä sitä, kuinka hetkenä minä hyvänsä elämä saattaa mullistua ja" äitiys" saattaa alkaa raskauden myötä!
Yhdyn Ilpurin kommenttiin, että henkisesti sitä voi varmasti parhaiten kun jatkaa elämää ihan normaalisti siihen positiiviseen raskautestitulokseen asti. Itsekin mietin näin jälkikäteen, että olisin kyllä katunut jos olisin "pysäyttänyt" elämäni raskauden yrittämiseen plussaan asti, tai edes rajoittanut tulevaisuuden suunnitelmia, olisi muuten jäänyt aika monet ihanat hetket kokematta. Hain jopa uuteen työtehtävään viikkoa ennen positiivista raskaustestiä, koska ajattelin että you never know. Uskon, että tekee myös mielelle ja kropalle hyvää, että sitä odottaa innolla joitain muitakin kivoja juttuja lähitulevaisuudessa kuin sitä plussaa ja vauvaa. Nämä ovat tietysti mielipidekysymyksiä, eikä kenenkään tapa toimia ole se oikea tai väärä. Jollekin voi varmasti tulla stressiä sitten taas siitä, jos on liian monta rautaa tulessa samaan aikaan, ja haluaisi keskittyä pelkkään raskauden suunnitteluun ja siihen liittyviin asioihin. :) Meillä on laskettu aika 4.6., ja olemme maaliskuussa lähdössä vielä reissuun - neuvolassakin sanottiin että reissuun vaan! Olen siis tuolloin raskausviikoilla 27-29.
Ilpuri: Onnea synttärisankarille! Tuokoon tuleva vuosi sinulle paljon onnea ja uusia (plussa)tuulia
Kerro sitten maanantaina, miten lääkärissä meni!
Tiisu: Rakenneultra jännittää, mutta np-ultra jännitti kyllä paljon enemmän! Silloin jännitti vauvan vointia ihan hirmuisesti, nyt on paljon luottavaisemmin mieli että vauvalla on kaikki hyvin, kun liikkeitäkin on jo alkanut tuntea! Tietysti sitä murehtii ja miettii että onko nyt kaikki hyvin ja onko pikkuinen kehittynyt normaalisti, mutta paljon kevyemmin murhein on np-ultran jälkeen ollut. Meillä on muuten samana päivänä ultrat!? 16.1.? Jännää!! Mustakin tuntui niin hassulta aluksi, kun mitään ei tuntenut eikä näkynyt missään ja ainoastaan raskaustestituloksen perusteella piti uskoa että raskaana ollaan! Minusta oli muutenkin outoa, että koko neuvola- ja ultraprosessi lähti käyntiin ilman mitään raskaustestejä tai varmistusta siitä että onko raskaus edes jatkunut, kaikki vain oman ilmoitukseni perusteella. Olisi kyllä tipahtanut korkealta ja kovaa, jos np-ultrassa olisi selvinnut ettei siellä mitään ole, ja itse olisi elänyt siinä illuusiossa viikkokausia....
No, faktahan on se että kyllähän keho varmasti olisi oireillut jos raskaus olisi keskeytynyt, mutta epäilin sitä silti kovasti välillä. Mullakaan kun ei alkuun ollut mitään oireita, pahoinvointi ja väsymys alkoivat vasta hetken päästä testistä. Mutta ihanaa, viikon päästä saamme molemmat taas vähän lisätietoa salamatkustajasta, ja meille saataa jopa selvitä sukupuolikin, kääk!
Eilen vähän säikähdin kun oli kovaa vatsakipua iltapäivästä ihan yöhöna sti, sellaista kuukautiskivun tyyppistä. Soittelin tänään neuvolaan ja keskusteltuamme neuvolan hoitaja sanoi että pitäisi vähän hidastaa vauhtia ja levätä enemmän, että nuo oireet viittaisivat kohdun supisteluun joka yleensä johtuu rasituksesta. Siinä sitten ihmettelin, kun aika hidasta tämä vauhti on ollut, mutta pidempään juteltuamme kävi ilmi, että minulla tuo ehkä saattaa johtua henkisestä rasituksesta, olen ollut aika stressaantunut joulu- ja tammikuun, ja kävin tuossa lääkärissä siitä jo juttelemassakin. Kaikki kivut loppuivat yöuniin, ja neuvolasta sanottiin että varsinkin levolla ohimenevät vatsakivut kuulostavat siltä, että kohtu saa rauhaln levollisessa kehon tilassa, ja kaikki fyysisestä tai henkisestä rasituksesta johtuvat jännitystilat laukeavat. Juuri eilen kävin siis lääkärissä päivällä, ja siellä tuli käytyä läpi kaikenlaisia asioista ja huomasin että koko päivän olinkin vähän "hermorauniona". Minulla on kaikenlaisia outoja pelkotiloja vähän epärealistisiinkin kauhukuviin liittyen, ja ne aiheuttavat välillä ahdistunutta oloa. Onneksi mieheni "passitti" minut taas juttelemaan asioista ammattilaisen kanssa. Tuli heti "huono omatunto" omasta stressaamisesta, kun mietin että meidän pikkuisen kodissa (=kohdussa) on ollu maanjäristys kun itse on murehtinut ihan naurettavia asioita ja keho on varmasti ollut siksi vähän niinkuin krampissa. Yritän nyt kovasti suunnata ajatuksia pois turhista murheista ja löytää jonkinlaista sisäistä rauhaa.... anteeksi, kauhea synkkä tilitys näin viikonlopun kynnyksellä!
Nauttikaa viikonlopusta! Onneksi itselläkin luvassa rentoa ja mukavaa tekemistä ja muutamat treffit ystävien kanssa, hyvillä mielin siis varmasti viikonloppu tässä menee
