Vauvahöpinöitä

Hirveesti tsemppejä etenkin erilaisten tautien tai muiden haasteiden kanssa kärvisteleville! Onneksi, onneksi kaikki vaikeat vaiheet menevät kyllä ohi. Samoin tietenkin ne ihanat hetket! Oon ollu jo tippa linssissä, kun toi pieni poika kasvaa ja muuttuu niin hurjaa vauhtia. Toisaalta on myös ihanaa päästä seuraamaan uusia vaiheita pikkusen elämässä. Esimerkiks nyt hän on jo viikon hymyillyt pieniä kontaktihymyjä, ei enää vain refleksinomaisesti, ja voi apua, miten sydän muljahtaa joka kerran sen hymyn edessä.

Tänään rakas pikkuisemme saa virallisesti nimen. Ristiäisjörjestelyt on lopulta sujuneet oikein ihanasti, mutkin huomioitiin, kun vähän kimahdin, että mä aion olla päättämässä oman lapseni ristiäisasioista. Innokkaat mummut onneksi ymmärsivät, että mulla on tarve olla mukana kuvioissa, vaikka en käytännön syistä hirveesti ehdikään tekemään.

Mies on ollut kotona vain viis päivää kuluneen kuukauden aikana, mutta ens viikosta lähtien tulee kotiin JOKA viikonloppu, se muuttaa arkee ihan hurjasti. Nytkin istun YKsIN ja rauhassa aamukahvilla ja kohta meen yksin ja rauhassa suihkuun. Tää yhteishuoltajuus on niin paljon helpompaa kuin yksinään vauvan kanssa oleminen. Mulla on jopa omia hetkiä! :D.

Tää on nyt niitä onnen hetkiä, kun voin hörppästä kupin loppuun ja ikävöidä mun elämäni kahta miestä, jotka vielä köllii tuolla makkarin puolella. Helteinen, ihana päivä edessä. :Heartred voi tätä rakkauden ja onnen määrää :Heartred

Iloa teille kaikille pilttienne hoitoon!
 
Huhhei, oltiin reissussa koko viikonloppu niin kirjoittelu on ollu vähemmällä, enkä oikein ole kerennyt lukemaankaan.

Hugemama: Onnea nimestä. :) Kiva että sait apua järjestelyihinja ihanaa että mieskin saa olla enemmän kotona. 5 päivää kuukaudessa on kyllä tosi vähän!

Täällä kärvistellään allergioiden kanssa. Voi kamala kun silmät vuotaa, kutisee ja nenä turisee. Menis jo ohi, muutenkin on tosi hehkeä olo niin sitten vielä on ihan kamalan näköiset silmät ja iho. Omistan siis atooppisen ihon ja pari kuukautta oli tosi ihanassa kunnossa, nyt taas ihan järkyttävä..

Pitäisi alkaa siivota huushollia kuntoon, hommaa riittää ja kaksi isompaa lasta pitää huolen ettei jäljet kauaa näy.. Ois useammatkin juhlat tiedossa, ristiäiset ja synttärit ja ja.. Matot onneksi saatiin jo pestyä miehen kanssa. Hyvät kelit siivoamiselle (tai lähinnä kuivaamiselle), tosin tuo siitepöly on aika ikävää puhtaassa pyykissä..

Vauveli kasvaa kamalaa vauhtia, hymyilee ja juttelee kovasti jo. Kuudes viikko jo menossa. Kyllä se aika vaan alkaa juosta, vaikka viikko ennen synnytystä oli hitain ikinä. :wink Yöt on mitä on, ei meillä 3 h enempää kerralla nukuta mutta joskus sitten.. Keskimmäinen on taas nukkunut vähän paremmin, toivotaan että suunta pysyy..
 
Huuhkaja, voi olla että ymmärsin väärin ja lisäksi en ilmaissut itseäni selvästi. On meilläkin öitä jolloin vauva kitisee ym. Mutta mä en oikeastaan reagoi siihen muuta kuin tarjoamalla tissiä (plus tarkistan vaipan tietty), jos ei siihen rauhotu niin sitten kitisee aikansa mun vieressä ja nukahtaa sitten.

Lämmintä on ollut ja se on vaikuttanut kyllä meidän pojan uniin. Ei ole päivisin juuri nukkunut. Eilen illalla sitten nukahtikin heti yhdeksän jälkeen ja heräsi tänään kymmeneltä. Toki söi noiden tuntien aikana neljä kertaa, mutta muuten nukkui! Ei varmaan nukuta tänäänkään sitten päikkäreitä.

Meillä on vatsavaivat vähentyneet huomattavasti kun olen jättänyt sipulin, tuoreen ruisleivän ja paprikan pois omasta ruokavaliosta. Ja todella ihanaa on se, että me ollaan saatu jätettyä lisämaito kokonaan pois! Toki saa pullosta korviketta, jos tulee nälkä enkä mä ole kotona, mutta noin niinkun normaalisti pärjätään hienosti pelkällä rintamaidolla.
 
Huh onneks omalt osalta tauti ohi, eiskoinen vähä viel räkänen. Pikku ukko huuteli viime viikol tosi paljo ja sit tajusine t se johtu d-vituskuista ja nyt lopetin ne väliaikasesti ja aion alottaa uusiks viikon päästä pikku hiljaa, hain myös maitohappobakteereit. Tänänä pieni jätkä jo 1kk:Heartred aamul kävin vaa alla ja näytti et olis 4,8kg toi jätkä :eek: oli kyl juuri syönyt, et en nyt tiiä sit mitä se neukus ois mut kamaala jos se noin kauheesti o saanu painoa alle viikos. Väsynyt oon,oon kukukillu myöhää ja sit toi pikkujätkä ehrää usien kukkuilee 6-7 ja sit nuakhtaa ja sit herääki esikoine jossaa vaihees, tosin onneks se on alkanu taas nukkuu pidempää. Semi eli siis lastenisä o ollu tääl ööm tän 3 vk auttamas, ei nyt kyl ole ollu apua ku koirienkaa mut pian se muuttaa takas kotiinsa sit jään yksin tänne mut hyvihä mä olen nytki selviytynyt :) vaikak hermoja kiristää välillä! Pikkukitisijä ukkile o kans alkanut iha tarkoituksella eikä enää vahingos vaa hymyilee. Sit hiuksista, se o iha pälvikaljun näkönen ku sil o vähä akdonntu hiuksii :eek: onks mudie lapsil lähteny hiuksii? :eek: mun esikoisel ei kyl lähtenyt, sil oliki vähemmän hiuksii ku täl
 
Meidän pojalta on vähän lähteny hiuksii etenkin takaraivon alueelta.
 
Meidän tytöllä oli syntyessään paljon hiuksia, nyt ei oo enää kuin takatukka :D
Päälaelle on kyllä alkanut kasvaa jo söpö siilitukka.

Karstaa on aika paljon päälaella ja se on niin rasittavaa! Ollaan nyt kaikenlaista kokeiltu, toivottavasti taistelusta ei tuu kauhean pitkä.

Joo tsemppiä tautien kanssa kamppaoleville. Ei oo kivaa ainakaan näillä helteillä kärsiä erinäisistä vaivoista.
 
Enpä oo hetkeen käyny lueskelee teijän höpinöitä vaikka appsi löytyy luurista, anteeksi!

Täällä oli jo Hugemaman vauva saanut nimenkin, onneksi olkoon! Meijän nimijuhlat siirtyy elokuun ekaan viikonloppuun, mutta toisaalta kutsumme poikaamme ihan nimellä ja sen myös muut tietävät. Ja toki oon väestörekisteriinkin sen ilmoittanut.

Me ollaan jätkän kanssa käyty vyöhyketerapiassa sen 3 kertaa tuolla Vauvantaissa, voin suositella! Meillä ei poika oikein nuku päivisin ja vatsakin pikkasen tuntuu vaivaavan vaikka on cuplatonit menossa. No on kyllä ollut apua tuosta vyöhyketerapiasta! Uni lissäntynyt ja se masukaan ei niin paljoa ärsytä. Meillä on lähinnä ollut kitinää, mutta toki iltaisin sitten ihan itkua välillä. Tosin refluksi tuntuu enemmän haittaavan, jojottaa ikävästi puklu tuolla eli hiljainen veriso vielä. Onko muiden pikkuisilla refluksi oireita? Meillä on tuo 6 vk neuvola+lääkäri torstaina niin siellä kyllä otan lääkärin kanssa puheeksi, jos ei ota asiakaseen niin sitten mennään yksityiselle.

Hiusjutuista meijän jätkällä on ollu alusta asti komee pystytukka joka on uusinu vaan toiselta sivulta :D
 
Meillä kanssa tukka päälaelta kadonnut, ja menin kyllä ihan paniikkiin kun kerran vauva oli sylissä ja jälkeen jäi kauhea kasa haituvaa, piti ihan neuvolaan soittaa, että mikä tauti tää tämmönen on, kuulema normaalia, en ollu kuullutkaan moisesta :/
Nyt meillä on tommonen 40-vuotiaan autokauppiaan näkönen vauva :D
 
meillä lähti esikoiselta tukka päälaelta alkaen ja oli kyl hassun näköinen sillon:D söpöä. nyt pojalla on sitkeesti tukka kyllä päässä, vaaleentunut hieman mut muuten ihan ennallaan. mut sitä olikin niin paljon ja selalsta suht vahvaa ettei varmaan tipukkaan.
arjessa ei uutta, ehkä hitusern alkaa rytmiä muodostumaan vauvalle, nyt aamupäivisin ja kahden aikaan nukkuu "pitkät päikkärit" ja illalla ihan miten sattuu(vieläkin). tosi paljon nukkuu edelleen! yöllä syö klo 4.30-5.00 välillä kerran ja se on n.5min eli helpolla sikäli pääsee. 2kk neuvolassa pituus menee ihan yläkäyrillä ja paino siellä keskikäyrän alapuolella..obnneksi ollut välillä viileämpää joten senkin takia varmaannuo pitemmät päikkärit+rytmi. helteillä nukku aika levottomasti päivisin ja halus jva:sti rinnalle!

ootteko jo paljon pitäneet leikkikaaren alla tms? mä en oo suurinpiirtein edes leluja näyttänyt pojalle kun en oo vaan tajunnut/muistanut:D mennyt lähinnä siinä kun ihmettelee toisia ihmisiä. hyvin jo päätä kannattelee, mut kääntymis- eikä mitään tavaroihin tarttumisyritystä ole ollenkaan. nyt kun tänään näytin vauvaleluja sille niin ei se oikein edes innostunut niistä, lähinnä etsi aina äitin naaman ja hymyile leveesti mulle...mut koskahan lelut alkaa kiinnostaa??

rotasta taisi maha mennä hieman sekaisin. miten muilla?

ristiäiset takana, ihanat oli. sählättiin vaan alkuun miehen kanssa kun oli paperit hukassa ja tulitikut myös:D no, onneksi kaikki muu menikin hyvin. lapset leikki ulkona ja päivänsankari nautti kun pää kastettiin, kyllä on leppoisa kaveri:Heartred isosisko sai kuivata pään (ehti pyyhkiä mm nenänsä siihen liinaan ensin:)) ja lauloi reippaasti jumalan kämmenellä muiden mukana:)

isosisko ollut reipas ja kiltti ja uhma lähinnä pientä marinaa ajoittain. lähinnä muiden lasten kanssa leikkiessä kun ei mee leikit niinku haluu tms. saa nähdä mitä tykkää kun syksyllä alkaa käymään muutaman tunnin viikossa päiväkodissa.....vähän mietityttää.
 
Moikka taas! Meillä on n.6-viikkosen pojan touhuihin tullut uutena hirmuinen kielellä lipominen ja nuoleskelu. Välillä se saattaa pitkäänkin vain työnnellä kieltä ulos, niinku joku lisko tai käärme ilmaa haistellessaan, ja kun ei oo kovin nälissään, se nuoleskelee nänniä ja myös pois rinnalta ollessaan käsiään. Onks teillä muilla samanmoista?
Minkä ikäsenä teidän vauvat on kiinnostuneet leluista, vai ovatko vielä? Meillä ei poika 6+2-viikkosena oo vielä kiinnostunu leluista, vaan edelleen lähinnä ihmisten kasvoista ja lampuista. Ja rinnoista! Paljasta rintaa seuras katseellaan, mutta ei värikästä, helisevää lelua.
 
Meijän tytsyllä on ollu tukkaa aika kovasti ihan syntymästä asti, mutta näyttäis, että otsalta ja päälaelta on ehkä vähän harventunu. Toivottavasti ei lähe ihan kokonaan, vaikka semmonen vanha setä -look on vauvoilla vaan hassun hellyyttävä :D Oon ollut hämmästynyt kun pikkunen näyttää napanneen minulta ihan kunnolla punapigmenttiä tuohon tukkaansa, saa sitten nähdä vaaleneeko ajan myötä.

Lelut kiinnostaa meillä vähän vaihtelevasti. Sitterissä killuvat Nalle Puh, Nasu ja Tikru saa osakseen aika paljon tuijottelua ja hymyhelistintä seuraa sillon ku sille päälle sattuu, mutta täälläkin tuntuu kiinnostus liittyvän eniten kasvoihin, verhoihin ja lakanoihin :D Vallilan Jaffa-verhot on tällä hetkellä ihan paras tuijottelukohde makkarissa. Niin ja minun Angry birds -uimarengas, jonka mies kävi hakee marketista ku kotiuduttiin sairaalasta :P Nyt ku äiti ei sitä enää oo aikoihin tarvinnu niin se on viihdyttäny vauvaa :D
 
Meidän pojalla meni kans siitä rotasta maha sekasi. Tai ensin pihtas 3 päivää ja sitte ku sitä tavaraa tuli niin... no sitä tuli! :wink.
Nyt on pari yötä menny tosi hyvin ku ei oo tarvinnu herätä 4-5 aikaan ärisemään mahavaivoja. Poika on nyt 10 viikkoa joten jospa ne vaivat alkais oikeestikki nyt helpottaan... Toivottavasti.
Jonkilaista rytmiäki alkaa muodostua, mikä on kyllä tosi hienoa ku voi vähä jo ennakoida ja suunnitella elämää:wink
 
Vitsukka syökö teidän vauva oikeasti vain 5 minuuttia? Kyllä ihana pikkuherra, meillä herkutellaan yöllä sellanen 45min-1h, ja jos väsymyksen takia syö vaan 20 min niin jo tunnin tai puolentoista jälkeen herää syömään.. Muutenkin nyt alkanut heräilemään yöllä useammin, kolme viikkoa meni yhdellä herätyksellä, nyt useampana yönä herännyt kahdesti ja usein huutamaan, ennen vaan ähisi, en tiiä sitten liittyykö helteeseen, vai voisko olla vatsavaivaa kun huudattaakin niin, rauhottuu kuitenkin tissille useimmiten.. Voihan se olla että nälkääkin useammin kun kasvaa koko ajan :)
Vielä vähän vauvaa vaivaa kun mulla on niin runsas maidon tuotanto, koko aika parempaan suuntaan kuitenkin! Syötöt sujuu suht ok, ainut mikä harmittaa satunnaisten rintaraivareiden lisäksi on mun rintojen koko, mulla on niin isot tissit että ei oo mitenkään mahdollista imettää istuen, jotenkuten onnistuu imetystyynyn kanssa, muttei ilman, olisi niin mukava joskus lähteä johonkin ilman että kauhea stressi pumpatusta maidosta :/

Mä en oo jotenkaan vielä tajunnu näyttää mitään leluja, meillä tänään tasan 4 viikkoa täynnä! Nyt jo innolla seurailee kyllä katseella minua ja muitakin ihmisiä, ehkäpä voisi kiinnostua jostain värikkäistä leluistakin! Enkä oo yhtään tajunnu pitää vauvaa lattiallakaan että oppisi kääntymäänkin joskus, ehkä en oo vielä myöhässä :)
 
pikkulintu: Et varmasti ole myöhässä :) En mäkään tajunnu aluksi et vauvaa tulis pitää lattialla, mutta nyt ollaan makoiltu lattialla selälleen ja mahalleen, niin hyvin se jo alkaa punnertaan käsien päälle itseänsä :)
 
pikkulintu: kyllä se äkkiä ja noilla syönneillä ( :D ) vahvistuu ja pikkuhiljaa oppii kroppaansa käyttämään.

Meillä on ollu välillä ihan mahtavia öitä, kahella lyhykäisellä imemisellä sujuneita, mut sitten välillä herätään usein ja ähkitään enemmän. Jos päivällä nukkuu koko ajan,on yöllä odotettavissa heräilyä. Yritän seurustella sen verran pojan kanssa päivisin, et pysyis vähän pidempiä aikoja hereillä, mutta jos ollaan esim. kaupungilla ja mulla on ollu toimitettavia asioita/kaverilounaita,on pojan unet saattaneet venyä. Sitten heräillään enemmän öisin. Mulle tulee helposti myös huono omatunto,jos vauva joutunu oleen pitkään yksinään esim.vaunuissa, tulee tarve pitää sylissä ja makoilla sen kaa lattialla.
 
Saapa nähdä mitä neuvola maanantaina sanoo, paljon on pojulla paino noussut :D
Hienosti jo vähän päätä kannattelee, että voihan se olla että viihtyisi jo masullaan valveillakin vähän aikaa! Ootteko yhtään uskaltanu nukuttaa masullaan? Mä oon nyt kokeillu kahdesti nukuttaa mahallaan, ja ai että kun nukkuu hyvin! Ite en uskalla luottaa niin että nukkusin täysin rauhallisin mielin, mutta vauva nukkuu vähän pitempään ja tosi rauhassa!

HugeMama; mulla ihan sama homma jos vauva nukkuu jossain pitkään yksin niin on kyllä haettava jo syliin, kyllä niin pahalle tuntuu pitää pikkusta itekseen, vaikka on ihan tyytyväisenä unessa, onneksi toinen ei herää vaikka mamma on tämmönen sekopää, unet jatkuu sylissäkin :Heartred
 
pikkulintu: joo, n.5min syöttö yöllä, mut päivisin varsinkin kun helteitä ollut niin on ihan kooko ajan tankkaamassa(mut nekin on aika lyhyitä hetkiä). eli varmaan sen verran päivisin tankannut et jaksaa yön(?). kiva noin, mut vähän tuo päivän aikainen tankkaus haittaa välillä esikoisen kanssa leikkejä. tosin nyt ollut kiva kun vähän muodostunut rytmiä pojalle, nukkuu kahdet pitkät päikkärit aamupäivällä ja sit toiset iltapäivällä. iltasin sitten nukkuu lyhyitä pätkiä muutaman. ihmeteltiin viimeks eilen miehen kanssa että miten se noin paljon nukkuu.

meillä poika siis jo reilu 2kk, mutta ei olla ihan kauheesti mitään leluja näytetty! mä jotenkin unohdin( voiko sellasta unohtaa!) ja ihan huono omatunto. noi nyt parina päivänä on näytetty leluja ja pidetty lelukaaressa, ihan viihtyy jonkun aikaa ja päätä kans kannattelee hyvin. ei tartu kyllä vielä mihinkään vaikka yritystä on. kädet vispaa ilmassa ja huitoo lähinnä leluja(varmaan vahingossa?) mä muistelen et esikoinen alkoi tässä vaiheessa suurinpiirtein tarttumaan ja kääntyikin jo 3kk iässä. nyt tuntuu että tämä herra taitaa olla niin paljon leppoisampi ja kiireettömämpi kaikessa:)

mahallaan nukuttamisesta: poika nukkuu monesti mun mahan päällä kun katon telkkaria tai et esikoinen on miehen kanssa ulkoilemassa, niin voi itekin pötkötellä. muuten en oo mahallaan nukuttanut. mut aika paljon kun on hereillä, niin ollaan pidetty mahallaan. se on helpottanut sitä et tulee hotkitut ilmat ulos nopsaan.

rotasta: mä en tajunnut et se laittaa ummellekin mahan. meillä ollut vähän ummetusta, ja saa ponnistella kunnolla et saa tavarat ulos. välillä oli myös ihan normaalia vetelämpänä. eli vaihdellut paljon rotan saannin jälkeen.

meillä menee vieläkin 56cm vaatteet ainakin osin, vaikka jo 63senttinen kaveri 2kk neuvolassa:)
 
Jos sitä nyt kerkeis kirjotella tännekkin kuulumisia kun neiti vetää kunnolla hirsiä vielä.

Vauveli täytti 7 päivä kuukauden :Heartred ja neuvolassakin käytiin viikko sitten (ehkä?) ja puntari näytti 3900g ja pituuttakin 52.5cm.
Musta tuntuu että toi venyy ihan silmissä. Kaikki sanoo että 'vooi miten pieni' no ei kyllä oo enää :D

Ihanaa, nyt on alkanu meilläkin jonkinlainen rytmi muodostua, vauva tietää mikä on yö ja millon kuuluu nukkua. Yöllä herää syömään kerran tai kaksi, riippuu monelta nukahtaa ja jatkaa syömisen jälkeen unia tyytyväisenä.
Iltakiukut tulee kasin pintaan ja kestää sen tunnin-kaks ja sillon ei auta muu kun nukahtaa syliin.
Tää on ehkä vaativin neitokainen IKINÄ! Lie kehen tullut... :wink

Päivällä seurustellaan ja touhutaan lattialla. Ollaan pidetty vatsallaan lattialla niin on alkanu pääkin sieltä vähän jo nousemaan, lelut kiinnostaa missä on jonkinlainen iso naamankuva ja paljon erivärejä :)
Hymynki oon saanut!

Vatsakivut on kadonnu kun seinään. Ahh kiitos niin ihanille relatipoille :Heartred cuplatonista ei ollu apua meille yhtään.
Nyt uskalsin aloittaa vihdoin ne Dtipatkin kun ei vatsa enää vaivaa.
Eli huh ei koliikki lasta mitä alunperin pelkäsin...
Korviketta kokeilin vähän antaa ja tuntu että ainakin meillä paheni vatsavaivat eli pelkällä imetyksellä mennään.

Ristiäispäivä on lyöty lukkoon ja kirkko varattu ens kuulle. Etunimi on päätetty.. toisesta nimestä väännetään vielä kättä mutta eiköhän toi ukko taivu :wink
 
ei oikeesti taho ekrkee täälkää käydä, elämä o tosi kiireistä, vauva o vaikea ja esikoinen touhukas neiti, koira ulkoilutettavana ja nytki noiden isä muutti takas kotiinsa eikäs iitäkää ollut mtn apua ku koiran viemisessä koko tän kuukauden aikana, ja meil nyt tulehtumaan päi nää välit koska hän haluaa elää poikamieselämää mutta niin että minä en kuitenkaa saa jatkaa elämääni ja mun täytyis ola sitoutunut häneen, ja mä en todellakaan sitä halua ja aaargh tää o nii ärsyttävä tilanne et en jaksa ees selittää sitä. ei hätn kiinnosta kuulema muut muijat vaa et hän sais rellestää ja olla kavereidenkaa ja tula takasin sitku lapset o isoi! vittu mikä idiotti! kaduttaa et koskaa aloin seurustella tollasen mulkunkaa ja et mul o noi paska faia mu lapsilla et kaverit o tärkeempii ku omat lapset!!!
 
Takaisin
Top