Avaudunpa minäkin sitten tänne "vuoden mutsi"-päivästäni.
Aloitetaan aamuyöstä: Poika nukahti eilen illalla vasta klo 23.30 ja ajateltiin, että ah, jospa se nyt nukkuisi hieman pidemmälle aamuun. Ja mitä vielä. Klo 4 aamulla poika aloitti sen tutun ähertämisenvähertämisvehtauksensa, kieri ja pyöri sängyssä, hakkasi päätänsä ja jalkojaan pinnoihin ja lopulta heräsi. Nappasin pojan pian itkun alkamisen jälkeen väliimme, ettei ehtisi liiaksi virkistyä. No meno jatkui meidän välissä, mies kiukkusi vieressä, että ei ole taas moneen yöhön nukkunut ja nyt tuon tuon ipanan väliin potkimaan. Muksu oli ihan väsynyt ja silmät kiinni, mutta silti oli pakko kokeilla sitä konttaamista ja muuta yöelämää. Meni hermot, siirsin pojan omaan sänkyynsä tovin tuota touhuilua katseltuani. Sänkyyn siirrosta saatiin tietysti hirveä itku aikaiseksi ja nousin silittämään pojan uneen. Silittelin ja yritin pitää itseni jotenkin hereillä sängynlaidan yli roikkuessani ja lopulta poika nukahti. No, ehti kulua 2 minuuttia, kun taas poika kääntyili ja löi päänsä pinnasägyn reunaan ja taas huudettiin. Taas nousin rauhoittelemaan ja poika nukahti, vain herätäkseen taas uudelleen viiden minuutin päästä. Menetin hermoni, tiuskaisin pojalle, että nyt nukutaan ja jos ei uni täällä maistu niin saa mennä omaan huoneeseensa nukkumaan. Kävin paiskomassa matot pois lattioilta ja työnsin pinnasängyn pyörillä pojan "omaan huoneeseensa". Raukka oli aivan ihmeissään, kun jätin hänet sinne, vedin oven kiinni ja lähdin vaan pois. Siellä se sitten itki lohtutonta itkuansa kymmenisen minuuttia kunnes nukahti.
No poika heräsi aamulla vasta kymmeneltä ja hain pojan kainalooni perinteiseen aamuhellimishetkeemme ja potien huonoa omaa tuntoa viime yöstä.
Aamutoimien jälkeen laitoin pojan olohuoneen lattialle ja hieman leluja ym. virikkeitä viereen vain mennäkseni parin metrin päähän vessaan hieman ehostamaan naamaani. Kävin vilkuilemassa poikaa jatkuvasti, mutta siinä ripsivärin sutimisen lomassa kuului hirveä räsäys, lasinsirpaleiden lento ja pojan lohduton itku. Poika oli saanut kaivettua tv-tason takaa (!!) meidän iiison Bourgie-lampun johdon ja kiskaissut sen sitten suoraan niskaansa sieltä tason päältä ja minä tietysti hirveässä paniikissa juoksin olohuoneeseen nappasin pojan syliini ja tarkistin haavat ym. lasinsirpaleet pois vaatteilta, totesin pojan olevan ihan kunnossa, mutta pelästynyt ja ALOIN TORUA tuota pientä viatonta lasta suutuspäissäni, että menikin repimään sen sitten alas ja samalla tietysti hajottamaan kappaleiksi. Lamppu on häälahjamme ja tärkeä meille, joten ehkä siksi tunnepurkaus tuli myös harmituksena tuon lampun takia.
Sen jälkeen alkoikin se jatkuva kitinä! Jos jotain vihaan vauva-arjessa se on juuri tuo kitinä, mihin ei auta mikään. Kokoajan piti saada olla sylissä ja miehen lounasaika läheni lähenemistään, eikä ruokaa ollut valmiina. No, soitto miehelle, että hakee lounaansa jostakin muualta ja sitten yritin tehdä pojalle ruokaa siinä hyvin heikosti onnistumatta.
Ruuan jälkeen laskin taas pojan olohuoneeseen siivotakseni tiskit, tarkistin kaiken mahdollisen mikä voisi aiheuttaa vaaraa ja olin silmä kovana jatkuvasti. No, poika ryömi sivupöytänä toimivalle Componibilille, jossa siis on edessä sellaiset sivulle vedettävät laatikon päädyt. Ajattelin sen olevan turvallinen ja poika viihtyikin sen parissa, kunnes napautti sitten tuon laatikon kannen suoraan sormilleen.
Siinä vaiheessa päätin, että sisäsiittoelämä loppuu nyt ja menemme ulos…..
Vain huomatakseni, että olen parin kilometrin päässä kotoa, taivas putoaa päälle ja sadesuoja nököttää eteisessämme..
