Mutta joo, tänään tapahtui se, mitä olen pitkään pelännyt. Neidin rakas pupu katosi.
Kauppareissulla oltiin, ja yleensä kun tarkistan säännöllisesti että se on mukana, niin nyt taisin vaan olla ajatuksissani, ja katsoin ekan kerran kaupassa, eikä sitä ollut missään. Kävin uudestaan läpi meidän reitin kaupassa, kysyin infosta ja kävelin meidän kauppareitin kahdesti läpi. Neidin serkut tulivat vastaan, ja reippaina pyöräilivät reitin pariin kertaan läpi, mieskin kävi töistä kahvitauolla auttamassa. Pupu vaan on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
No onni onnettomuudessa on se, että kyseessä oli Pentikin pupu, joten oli aika helppo löytää samanlainen tilalle. Uusi pupu tuntuu myös kelpaavan, meni heti suuhun ja lopulta neiti nukahti sen kanssa päiväunillekin kolme tuntia myöhässä. Nyt on vaunuissa, ja puristaa pupua tiukasti käteensä.
Olen muuten miettinyt, että jos ihmisellä olisi entisiä elämiä, niin meidän neiti olisi varmaan ollut kissaemo. Tuo konttaa ympäri asuntoa ja kantaa sitä pupua hampaissaan ihan kuin emokissa pentujaan. Ja meillä ei ole eläimiä, eikä edes kellään lähipiirissä, joten mallia ei ole saanut.