Täällä lueskelen aikani kuluksi omaa ja teidän muiden synnytyskertomuksia. (tyttö heräilee vähän väliä niin en viitsi mennä nukkumaan enää. Ja vedin aika paljon kahvia naamaan ja kaiken kukkuraksi sänkyyni oli muuttanut hämähäkki, enkä haluis mennä sinne.
) Vähän on saanut jo etäisyyttä parin kk takaiseen, niin tuntui ihan kivalta. Samalla tajuaa millaisen helvetin on läpikäynyt saadakseen lapsen syliinsä ja arvostaa ja rakastaa sitä entistä enemmän. :)
Meidän keskustelut päättyy täällä edelleen siihen, että jompikumpi loukkaantuu. Viime yönä mieheni lateli mulle taas tekstiä mun "ongelmista" ja rivien välistä sanoi, että ne on enemmän yläpäässä kuin alapäässä. Perusteli vähän silläkin, että mä hänen mielestä tunnuin ihan normaalilta. Meinasi, että liioittelen ja pidän tekosyynä kipuja.. No edelleen tuntuu kuin puolentoista kilon möhkäle yrittäisi päästä pihalle alapään kautta (laskeuma siis) ja yhdyntäyritys tuntui moniteräiseltä puukolta. Mies kyselee koko ajan koska yritetään taas ja koska oon parantunut ja kivahdan, että en osaa antaa mitään päivämääriä ja helpommin varmaan menis jossei tarviis semmosessa henkisessä paineessa elää. Seurasi loukkaantuminen.
Toiseksi sille on vähän hämärän peittoon jäänyt tyttäremme nukkumisrytmi ja miten saa nukkumaan. Se, että se sai eilen sylissään tytön heijattua päiväunille (jotka kesti sänkyyn laskun jlk 10 min..) ei tarkoita, että se olis yhtä iisiä yöunille mentäessä. Syytti, kun jäin katsoon myöhään telkkaria vauva sylissä, että mä omalla toiminnallani estän lasta nukahtamasta aiemmin. Sen verran myönnän, että tarkoituksella pidän hereillä, jotta olis sit kunnolla väsynyt, kun perinteinen nukkunmaanmenoaika lähestyy, vaikka tarkkailenkin koko ajan voisiko yrittää jo aiemmin. Viime yönä onnistuin jo puoli kahden aikaan! Ja sit kun sain vauvan nukahtaan ja laskettua sänkyyn, jäin tarkkaileen hetkeksi, kun uni vaikutti aika pinnalliselta ja TIEDÄN, että ekan nukahduksen jälkeen se herää puolen tunnin päästä. Mies siis joka yö, kuten viime yönä, sanoo, et josko se kumminkin nukahti lopullisesti, tuu sänkyyn niin halitaan tms. Joo mutku ei se nukahda ja mä oon korva kiinni seinässä ja koko ajan syöksyvalmiina. Eli kohtelen kuulemma epäreilusti miestä.
Miehellä on myös muita teorioita nukkumisesta, kuten "kyllä se voi nukahtaa jos lasket sen vaan siihen sänkyyn", "ala nyt vaan imettää jo heti, jos se nukahtais siihen", "ehkä se nukahtaa uudestaan herättyään hetken päästä, josset heti reagoi siihen" yms.
Reality: Yöunille itkuisen, yliväsyneen, ilmavaivaisen ja periaatenälkäisen vauvan nukuttaminen on sekunnintarkkaa puuhaa. 1) Yritän venyttää imettämisen aloittamista niin pitkään kuin suinkin, jottei tyttö sit maha täynnä innostuis vielä seurustelemaan tyytyväisenä, vaan olis oikeesti tarpeeks väsyny siihen nukahtamiseen. 2) Se ei todellakaan yleensä nukahda vain sänkyyn laskemalla. Viime yönä toisella heräämisellä laskin syömisen jälkeen sen puoliunisena sänkyyn ja jouduin 20 min silitteleen päätä ja taputteleen, että sain sen niin unen rajamaille, että saatoin jättää koittaan itsekseen nukahtamista. 3) Kun tyttö herää, se vaatii tietää, että äiti ei ole kadonnut mihinkään, vaan ainakin on vieressä ja mieluiten ottaa rinnalle. Itku alkaa jo ennen silmien aukaisemista ja hyvällä tuurilla ja nopealla reagoinnilla saatan saada sen uudestaan uneen niin, ettei silmät aukea koko aikana. Reagoimattomuus johtaa kunnolla heräämiseen, josta on vaikeampi nukuttaa uudestaan. Ja se huuto ei odottamalla lopu.
Ainakin meillä nyt on rytmi ja MÄ osaan ja tiedän koska vauva nukkuu tai kuinka kauan kerrallaan, miten se nukahtaa jne. Joten jos miehellä ei ole mitään hajua meidän yöelämästä, parempi olla neuvomatta.
Korvaamattomaksi osaksi nukkumista on muodostunut youtubesta yks tietty tunnin mittainen tiskikoneen äänitys. Kun vauva alkaa rinnalla rauhoittuun ja sulkeen silmät, napsautan hurinan päälle ja se nukuttaa ja auttaa laskemaan sänkyyn herättämättä.
Jos laitan klipin liian aikaisin, se ei tehoa, rauhoittaa kyllä.
Voihan niitä olla muitakin toimivia keinoja, mutta nyt kun ollaan tuohon pisteeseen päästy, jotenkin toimiva systeemi päällä, miks alkaisin väkisin pakottaan jotain muuta. Miten itse helpoimmalla pääsee..!
Mut positiivista purkautumisen jälkeen. :) Miehellä alkaa kohta tipaton tammikuu, odotan HARTAASTI. Ja tytön vuorovaikutustaidot kasvaa päivä päivältä. Enää ei ilmaise itseään itkemällä joka tilanteessa, vaan on kehittänyt sanaston ja varsinkin mulle selittelee välillä pitkän tovin mitä on sydämellä. Eri äänensävyjäkin käyttää. Yhä useammin se juttelee isälleen ja eilen oltiin mummolassaan visiitillä, niin jopa mummolle selosti kaikkee "vauvauvau aiai iu ei kruu ää au" vakavalla naamalla tai ilmeikkäästi, eleillä tehostettuna, väliin ihan oikeeta hehheh-nauruakin! :D Ja mummo tietenkin ymmärsi kaiken ja puhui takaisin. Sitä oli hauska seurata.
Nyrkki maistuu entistä paremmin ja sen mukana kaikki muukin. Vähän välillä hirvittää, mutta siitähän se vastustuskyky kasvaa. Jotkut tutut on hirmu tarkkoja, ettei saa koskee käsiin, vauvalla pitäis aina pitää lapasia, eläinten pitäis pysyä kaukana jne. Meillä on vähän rennompi ote, mutta terveenähän tuo on pysynyt. Eilen anopin koira kävi lipaisemassa nopeasti salaa pikkuisen käsiä ja jopa naamaa, ennenku ehdittiin komentaa. Sit tuttavia nähtiin ja niiden pikkupojat tuli ihasteleen, kuinka pienet kädet vauvalla on ja käpistelivät paljon. Tiedä sitten mitä heidän käsissään kulkeutui.
Kyllä me silti tytön käsiä puhdistetaankin hei! :)
Tän päivän terapiaistunto päättyy. Mukavaa loppuvuotta kaikille!
Ja edelleenkin, kylla me myos ruokitaan sita. 