Vauva-arkea osa 2

Triina oletko ollut pilkkopimeassa rauhoittelemassa? Mina joudun usein menemaan kylppariin pimeaan niin ettei nae yhtaan mitaan ja se rauhoittaa vahitellen.

Taalla sita tyonnellaan poikaa ulkona. Yritan uskoa siihen etta aivojen kehittyessa unikin normalisoituu ja mika ei onnistu tanaan voi jo viikon paasta onnistua.
 
Muokattu viimeksi:
Etanainen, ihan pilkkopimeässä poika hätääntyy ihan hirveästi. Samoin käy jos vaikka pipo menee silmille. Alkaa siis haukkomaan henkeään ja kirkumaan pelästyneenä. Mutta illalla ja öisin meillä on vain pieni yövalo päällä.

Viimein 1,5h taiston jälkeen poika nukahti. Katsotaan mitä illalla käy. Ja yöllä. Noh, haen voimia treffeiltä miehen kanssa.

Minäkin toivon ja uskon, että pikkuhiljaa kun pojan aivot ja hermosto kehittyvät, käy nukahtaminenkin helpommin. Mutta jotenkin sitä ennenkin olisi nukuttava... Olen huomannut, että poika rauhoittuu vähiten huonosti sänkyyn. Eli siis huonoista vaihtoehdoista tuo oma pinnis on iltaisin se parhain. Sylissä kaveri vaan virkostuu. Toki jos ihan hädissään huutaa, otan hetkeksi syliin. Mutta sylissä ei tosiaan yritä käydä nukkumaan vaan hakee katsekontaktia ja tahtoo jutella.

Noh, viime yön pissakatastrofin jälkeen (pissaa siis ihan joka puolella, mutta ei vaipassa :D ), minun piti ottaa poika pois kapalosta ja hän piti parin tunnin valvomissessiot huutoineen ja jutteluineen. Toinen sessio oli sitten 2h päästä, mutta meni huomattavasti nopeammin. Eli samaan konkurssiin laitetaan nyt tulevatkin yöt ja valvotaan!
 
Meilla on myos ollut parina yona noita pissat leukaan asti episodeja. Niin kuin ei yolla herattais muutenkin....:banghead:
Tanaan sitten arsyttaa miehessa kaikki. Ymmarran nyt miksi pienten lasten vanhemmat eroo eniten. Tulee uusia piirteita esille tai niilla ei ollut ennen merkitysta. Mina vietan 24/7 vauvan kanssa ja yritan kaikkeni keksi miten vauva nukkuisi parhaiten. Mies tokaisi etta ei kait se tilanne niin paha ole. No kokeilepa olla sidottuna vauvaan 24/7. :shifty: Anteeksi tama valitus mutta kylla helpotti. :wink
 
Etanainen, TÄSMÄLLEEN sama juttu täällä!! Ärrinmurrin.........
 
Etanainen sama homma täällä ton miehen suhteen.. minä oon ihan täynnä,hoidan viikot yksin ja näköjään viikonloputkin kun jätkä viilettää harrastuksissa. Todella perseestä suoraansanottuna ettei suhteesta saa mitään irti. Olen sanonu että hoidappa viikko yksin kotia niin olisi kuulemma valmis,veikkaan että alkas rispektii satelemaan sen jälkeen.
Eiköhän kanssasiskot saaha valittaa täällä niin paljon kun sielu sietää :love2
 
Melkein ärsyttää, että poika nukahti puolessa tunnissa unipussinsa kanssa ja mies olikin oikeassa.

Tosin, ei tämä nukahtaminen vielä mitään kerro yön kulusta. Pitäkää peukkuja, päätä särkee jo valmiiksi.

Mutta treffit olivat ihanat ja pojalla meni mummin ja papan kanssa hyvin!
 
Oijoi, en ole ehtinyt lukea viestejä tänään. :) Katson ne sitten yöllä. :)

Etanainen, olet kyllä niin oikeassa, että lapsi tuo toisesta esiin erilaisia puolia. On se kyllä tuonut itsestänikin. Varsinkin väsyneenä tuntuu, että kaikki ajatukset ovat negatiivisempi ja vahvempia kuin normaalisti. Sellainen minkä normaalisti kuittaisin hieman harmittavana, onkin yhtäkkiä tooooosi raivostuttavaa. :)

Omasta arjesta: Olen tänään ollut tosi väsynyt. Meinasin ihan totaalisesti repiä pelihousuni, kun aamulla olimme menossa tapaamiseen, siivosin kahdet niskakakat, minkä jälkeen tyttö puklasi neljät vaatekerrat läpimäriksi. Tarpeetonta sanoa, että myöhästyimme reippaasti siitä tapaamisesta. Nooooh, loppu hyvin kaikki hyvin, päästiin lopulta matkaan ja saatiin kuitenkin se kaikki hoidettua. Mutta mikä stressi ennen kuin oltiin autossa! Ei enää hetkeen kyllä aamutapaamisia, kiitos.

Koko päivä meni hyvin lopulta hyvin ja tyttö oli kuin enkeli myös kauppakierroksella - mitä nyt päästi niskakakat huonekaluliikkeessä. :D Siellä oli onneksi tosi ihania myyjiä, jotka auliisti tarjosivat vaipanvaihtopöydäksi upeaa italialaista designpöytää ja imetykseen sairaankallista sohvaa (oli muuten ihan sairaan hyvä istua ;)). Löydettiin myös etsimämme kalusteet uuteen kotiin ja onpahan yksi stressi vähemmän. Mutta voi apua, miten väsyneitä oltiin kaikki, kun päästiin kotiin. Tyttö kitisi koko illan, raivosi rinnalle ja lopulta tipahti sänkyyn alta minuutissa.

Huomenna valitsemaan seinämaaleja ja lattioita. Voin sanoa, että rakastan sisustamista ja huonekalujen valitsemista, mutta näin vauva-arjen lisänä se on kyllä raskasta. Ei ole aikaa eikä voimia koluta joka kauppaa, mutta kuitenkin haluaisi tehdä hyviä hankintoja kelpohintaan. En malta odottaa, että muutamme, ja kaikki tavarat löytävät paikkansa! :)

Nyt taas nukkumaan. :)
 
Muokattu viimeksi:
En siis olekkaan ainut jota mies tympäsee. Eilinen poikien saunailta oli jo vähän liikaa. On kyllä menny omia menoja aika reilusti. Noh, ajattelin et voisin ite käydä uimassa ens viikolla, saas nähdä miten menee. Ja raaskinko mä oikeesti mennä, vaikka pääkoppa halajaakin jotain omaa.
 
Mä taas oon antanu mennä omissa harrastuksissaan, etten repisi verkkareitani, kun olemme muutoin yhdessä kotona 24/7. :D Ja kyllä, nyt tiedän, miksi pienten lasten vanhemmat eroavat. Mutta en aio antaa itselleni lupaa erota ainakaan ensimmäisen vuoden aikana, koska vauvavuosi..
 
Joo en minäkään ihmettele. Mä olen miettinyt myös, et muutamaan vuoteen ei "saa" erota. Vaikka ei kyllä oo käynyt mielessäkään moinen, vaikka välillä tympäseekin.

Eihän siinä mitään jos käy omilla menoilla, riippuu siitä miten sen ajan käyttää kun on kotona. Jos kotona ollessaan auttais ensin ja sit lähtis, niin ok. Mutta kun kotonakin haluaa tehdä niitä omia juttuja.
Hassua miten helposti se menee siihen, että nainen hoitaa lapset. Vielä kun ollaan paljon puhuttu mm. tuttavapariskunnan rooleista. Sielä nainen hoitaa kodin ja lapset ja ruoka aina valmiina kun mies tulee kotiin.
Kohtahan meillä ollaan samoissa uomissa. Noh, täytynee huomena jutella ukkokullan kanssa.
Monesti vaan teen sanomatta mitään, kunnes räjähdän ja tulee riita. :confused: Helpompi puhua ajoissa. :)
 
Minun kiukkua helpotti kun mies teki lounaan, jonka jalkeen olin pari tuntia kauppareissulla ja mies siis jai pojan kanssa. Itse asiassa ei siella kaupassa mennyt niin kauan mutta istuin vaan autossa omien ajatusteni kera. Kotiin tullessa poika oli nukkunut repussa ja oli hyvantuulinen. Mies illalla kehui minua ja sanoi etta teen hyvaa tyota pojan kanssa ja etta meilla on molemmilla vaikeaa. Oli mukava etta han huomioi minun tilanteen. Ollaan oltu 8,5 vuotta yhdessa ja tahan mennessa ei suurempia haasteita ole ollut, joten nyt kylla koetellaan. Haasteellista tasta tekee sen etta on vaikea keskustella ettei asiasta tulisi sanaharkkaa ja usein jatan sanomatta mutta sitten asiat jaavat vaivaamaan. Ennen oli helpompi riidella ja sopia mutta nyt pojan edessa tama on vaikeaa. Joskin pojalle ajan saatossa on terveellista nahda etta asioista voidaan keskustella ja paasta yli. Nyt vasyneena se oikeiden sanojen loytyminen on hankalaa jottei mene vain syyttelyksi.

Nyt pitaisi kylla nukkua...
 
Tuo kyllä toimii meilläkin aika hyvin, että jättää miehen kotiin hoitamaan vauvaa - se kyllä antaa miehelle perspektiiviä. ;) Olen joskus sanonut, kun mies valittaa väsymystään, että nyt valitat väärälle tyypille. :) Että voit luottaa siihen, että riippumatta siitä, miten väsynyt olet, olen aina noin kolme kertaa väsyneempi kuin sinä. Enkä valita. Ja jos vielä valitat, ettet nuku riittävästi, tökkään sinua tyynyllä joka kerta, kun herään imettämään, laittamaan tuttia tai korjaamaan peittoa ja kuuntelen samalla unituhinaasi. Että sori, ei heru sympatiaa, valita jollekulle toiselle, jos haluat, minulla ei ole voimia keskittyä negatiiviseen. :) Samalla muistutin, että kehuja otan mielelläni vastaan koska tahansa, yritän niitä itsekin viljellä. ;)

Ja nyt tuntuu, että avautumisestani oli hyötyä, koska mies tuntuu nyt keskittyvän enemmän positiiviseen kuin valittamiseen. Ja sekin on kiva, että vaikka meillä on molemmilla heikkoja hetkiä, ne toistaiseksi ovat olleet eri aikoihin. :)
 
Täällä mennään jo vähän paremmin sitä samaa latua, vaik on ne sukset aina välist ristissä. Kuukausi pari sit kun tuntui, ettei missään asiassa kohdata ja oikeastaan kaikki otti toisessa päähän. Minkäänlaist oma-aloitteisuutta ei löytynyt miehen puolelta. Ehkä tää parisuhdekin tässä ajallaan alkaa taas kukoistamaan ja suunta on oikea. En ole enää siellä syvimmässä kolossa miettimässä eroa :D On tää esikoisen syntymä vaan niin mullistava, et ihmettelen kyllä todella niitä pareja, jotka vauva-arjesta ensimmäisen kohdalla selviävät ilman minkäälaista draamaa.

Ja mulla kans on tavallaan henkireikänä se, et toi äijä on joskus omilla menoillaan. Jotenkin oon huomannut, et ei se mies niinkään mitään tee kotona, kunhan möllöttää (se siis ottaa ehkä eniten päähän) ja arkipäivisin kun ollaan pojan kaa kahdestaan menee meillä tosi hyvin. Mies sitten iltaisin reihuu (leikkii, vauvatuttaa yms) pojan kanssa, mut kyllä ne vaipan vaihdot ja syötöt jää mulle. Muutenkin must on alkanut tuntuu, et Karpon mielest oon aika mälsä... :P

Mä toivon, et jo parin kk:den päästä meillä alkaa tää arki jo muistuttaa jota kuinkin normaalin vauva-/lapsiperheen arkea ja et pahimmat ketutukset oltais saatu ratkottuu ja hoidettua. Ja mä pääsisin eroon mun nalkutuksesta (eiks ollu joku tutkimus, et naisen nalkutus on miehelle hengenvaarallista?) :D
 
Joku tutkimus myös on todennut, että avioliitto, huonokin sellainen, pidentää miehen elämää - hyvä avioliitto tietysti vielä enemmän. Naisilla taas hyvä avioliitto pidentää elämää eniten ja sinkkuuskin enemmän kuin huono avioliitto. Että viisas mies pitää puolisonsa tyytyväisenä. ;)
 
Mä huomaan välillä ymmärtäväni miestäni liikaakin. Levottomien öiden jälkeen huolehdin hänen jaksamisestaan enemmän kuin omastani. Viikonloppuaamuisin annan hänen nukkua kun joutuu muutoin nousemaan niin aikaisin. Eilen olin suunnitellut lähteväni kirppareille ilman vauvaa, mutta mies olikin lähdössä moottorikelkkailemaan eikä minulla ollut sydäntä "kieltää" menemästä. Mies ei juokse omilla menoillaan mitenkään liikaa, joten siitäkin tunnun välillä huolehtivan, että menisi saunailtoihin jne.

Mies muistaa aina kiittää ja kehua vauvan hyvästä hoidosta ja varsinkin yöheräilyistä. Hän on monen monituista kertaa sanonut, ettei pystyisi samaan kuin minä. Mutta nyt nämä nukkumishommat alkaa mua ottamaan pattiin. Kyllä toi mies ehkä tosiaan voisi viikonloppuaamuisin nousta pojan kanssa. Vaikka olenkin aamuvirkku, olisi silti ihanaa heräillä ihan rauhassa ja kuunnella kun mies hoitaa aamuhommia. Kyllä mies auna la ja su aamuisin hoitaa pojan sitten kun olen syöttänyt ja kuivittanut hänet.

Mä tässä viikon verran olen "huudattanut" poikaa päiväunille omaan pinnikseensä. Eilen meni vielä se 1,5h ennen nukahtamista, mutta nukkuikin saman verran (sittenkin piti herättää). Tänään meni 3 minuuttia ja yli tunnin jo vedellyt unia onnellisena. Väitän, että näinkään pieni ei mene tuosta pikkuisesta huudattamisesta rikki. Tai siis, tuolle meidän jäärälle tuntuu toimivan!
 
Me olemme sanattomasti sopineet niin, että lauantainaamuisin mies saa nukkua ja sunnuntaisin minä. :) Sunnuntait ovat muutenkin isä-tytärpäiviä ja minä saan levätä, mitä nyt imetän. Jo se, että voin vaikka köllötellä sängyssä kirjan kanssa niin pitkään kuin haluan, mennä lenkille tai juoda tynnyrillisen teetä keskeytyksettä ja hyvällä omatunnolla, on luksusta! Ja ah, niin virkistävää, että taas jaksaa viikon. :)

Triina, mahtavaa! Ei tuo ole minusta huudattamista, se on oppimista. :) En nyt tietenkään kannata mitään vauvan karaistamista, mutta uskon, että joissain tilanteissa itkulta ei voi välttyä. :)
 
Miten te joilla refluksivaivaiset (tai muutkin) vauvat, meneekö vauvoilla "kuola väärään kurkkuun" jolloin vauva yskii sitä pois ja selvittelee kurkkua?

Musta tuntuu et toi on jokapäiväistä meillä. Ei tule enää niin pahoja refluksikohtauksia (että ei sais henkeä), mutta kuitenkin ihonvärin muutoksia, ja mietinkin että pitäiskö meidän kuitenkin viedä tyttö tutkimuksiin..
 
Kei_jo meillä ei ole niitä enää. Ainoasraan jos maito on liian litkua, eli ei tarpeeksi sakeutettua, meinaa poika lähes tukehtua kun maito nousee heti takaisin.

Yskäinen ja limainen poika on refluksin vuoksi kyllä edelleen koko ajan vähän.
 
Triina, musta tuntuu että noi meidän tytön yskimiset ja kurkun selvittelyt on sitä kuolan väärään kurkkuun menemistä, eikä niinkään sitä maidon kulkeutumista ruokatorvessa. Tai mistä sitä tietää, ehkä ne refluksikohtaukset on vaan lieventyneet..

Hirveästi hänellä on muutenkin kuolaa suussa ja tuntuu että sitä köhitään välillä. Enpä tiedä, pitää jutella neuvolassa jos kuitenkin käytäisi näytillä lääkärissä. Sitä rota-tehostetta viivyteltiin 4kk neuvolaan asti, mutta se varmaan vaan pahentaa noita oireita että pitää nyt harkita otetaanko sitä ollenkaan. :/
 
Kannattaa ehkä käydä lääkärissä Kei_jo. Meillä kontrolloidaan refluksia lastenpolilla nyt toistaiseksi kolmen kuukauden välein vähintään. Tuo itselle rauhaa kun tietää että voin olla yhteydessä lääkäriin jne.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top