Vauva-arkea osa 2
- Ketjun aloittaja Aamutähti
- Aloituspäivämäärä
Mies oli juuri, OMG, kaksi tuntia tytön kanssa. Ja tyttöhän raivosi puolisen tuntia, kun suivaantui jäädytetystä maidosta. Mies on ihan rikki ja työnsi tytön minulle samantien, kun tulin ovesta. Ei kuulemma päässyt edes juomaan, saati syömään noiden parin tunnin aikana. Yritän tässä niellä naurua. 
Jokohan nyt loppuu sitten ne "voisithan sinä päivällä vaikka joutessasi tehdä plaaplaaplaa..." ja "olen niin väsynyt, kun käyn töissä, sinä saat levätä, kun haluat..." - kommentit?
P.S. Siis nimenomaan huumorilla! En vertaile tässä nyt sitä, miten vaikeaa tai helppoa meidän tytön kanssa on olla, vaan naureskelen sille kuvitelmalle, että minä täällä vain vähän lomailen kotona vauvan kanssa sillä aikaa, kun hän raataa töissä. :)
Jokohan nyt loppuu sitten ne "voisithan sinä päivällä vaikka joutessasi tehdä plaaplaaplaa..." ja "olen niin väsynyt, kun käyn töissä, sinä saat levätä, kun haluat..." - kommentit?
P.S. Siis nimenomaan huumorilla! En vertaile tässä nyt sitä, miten vaikeaa tai helppoa meidän tytön kanssa on olla, vaan naureskelen sille kuvitelmalle, että minä täällä vain vähän lomailen kotona vauvan kanssa sillä aikaa, kun hän raataa töissä. :)
Muokattu viimeksi:
Viikonlippuna mies laittoi tytön ekaa kertaa ulos nukkumaan. Puolen tunnin kuluttua neiti heräs ja mies tokas "mikä tätä vaivaa".:D Usein nukkuu kolme-neljä tuntia ja niistä hehkutan miehelle. Kai se on luullu et sen ku lykkää vaunut ulos niin se on sit monta tuntia omaa aikaa. Ja oon kuullu kommentin "sul on niin helppoo". Toki siis teihin muihin verrattuna meillä on nolostuttavan helppoa tämä arki, mut en tykkää et mies ajattelee mulla olevan helpompaa kun en käy töissä..
No joo, toki noi on osittain huumorilla heitettyjä. Mut ois se hyvä astua välillä toisten saappaisiin.. :)
No joo, toki noi on osittain huumorilla heitettyjä. Mut ois se hyvä astua välillä toisten saappaisiin.. :)
ccix
Piirimestaruustason postaaja
Heinukka, niin mä vähän kelailinkin :D mä niin ehdin jo toivoa, et Karposta tulisi rauhallinen laps, mut jos nää ennusmerkit nyt pitää paikkansa niin aika vaahteramäen eemeli täällä on varttumassa! Noh, ainakin tää lempinimi pysyy osuvana, jos ja kun tää mölyäminen jatkuu...
Niin ja mitä tulee miehiin - aamulla ehti jo olla kärkäs kiista, ja mistä: sitä en tiedä, kuhan vaan välillä vähän keittää yli. Ja juurikin tuo, et miehellä ei tunnu olevan havaintoakaan kuinka raskaita jotkut päivät voi olla, varsinkin jos yö on mennyt jotenkin levottomasti tai päikkäreit ei nukuta. Onneksi ei tartte päivittäin kinastella, mut enköhän mä onnistu pientä eripuraa kerran viikkoon mahduttaa...
Niin ja mitä tulee miehiin - aamulla ehti jo olla kärkäs kiista, ja mistä: sitä en tiedä, kuhan vaan välillä vähän keittää yli. Ja juurikin tuo, et miehellä ei tunnu olevan havaintoakaan kuinka raskaita jotkut päivät voi olla, varsinkin jos yö on mennyt jotenkin levottomasti tai päikkäreit ei nukuta. Onneksi ei tartte päivittäin kinastella, mut enköhän mä onnistu pientä eripuraa kerran viikkoon mahduttaa...
Meillä mies on onneksi jo esikoisen ajoilta oppinut, ettei se täällä kotona oleminen mitään lekottelua ole. Oli hän kuitenkin sen 6 viikkoa esikoisen kanssa kotona, kun minä palasin töihin. Tietenkin poika oli jo paljon isompi siinä vaiheessa, eikä mikään sylivauva enää. Muistan kuitenkin, miten esikoisen itku vaikutti aikoinaan mieheen ja kuinka hän aina jännitti kahden jäämistä vauvan kanssa. Mä kyllä jätin heidät keskenään muutamaksi tunniksi jo aika alussa, joten tottui siihenkin hyvin pian. Nykyään hänelläkin on ihana rentous vauvan hoitoon, eikä niin murehdi, jos toinen vähän itkee.
Toisaalta kun ajattelee, niin itsekin antaa helpommin miehen hoitaa homman ja rauhoittaa vauvan. Jotenkin sitä esikoisen aikaan enemmän meni siihen väliin ja otti ns. homman haltuun, eikä antanut miehelle edes mahdollisuutta. Ja toisaalta, kun itse oli paikalla niin olihan se miehellekin helpompaa lykätä vauva mulle. Ihan tyhmää näin jälkikäteen ajatellen vaikka kuinka vannotin, etten puutu miehen hoitohommiin ja kuinka se on vauvallekin tärkeää tottua vähän erilaisiin hoitotapoihin. Nykyisin ei lykkää vaan kanniskelee kyllä itse ihan rauhoittumiseen saakka
Nykyisin en puutu mitenkään vaikka tekisikin asiat hieman toisin, saatan toki ystävällisesti vihjaista jotain, mikä itsellä toimii, jos tuntuu, että homma pitkittyy. Ja tosiaan, on meillä se esikoinenkin tässä viihdytettävänä, ei meistä kumpikaan pääse oikein lekottelemaan :)
Lapsista puheenollen, viime viikko oli mulle aika raskas kun esikoinen oli kipeänä koko viikon ja vauvakin valvotti jne. Mies tulee yhtenä päivänä töistä ja alkaa puhumaan, että hän on miettinyt, että pitäisihän minun se tyttölapsikin saada, että olisihan se kolmas mukavaa.. Voin kertoa, ettei siinä vaiheessa ollut kolmas edes lähelläkään mun ajatuksia. Nyt taas..maitokaakaon jälkeen.. sitä voisi harkitakin :) Toisaalta tämä 2,5 vuoden ikäero on meillä osoittautunut erittäin hyväksi mutta tämän kolmannen haluaisin kyllä aika perään (huom. jos haluaisin) jos on vain tullakseen. Mutta olisiko se sitten jo liian raskasta, en tiedä. Näitä elämän suuria kysymyksiä..
Toisaalta kun ajattelee, niin itsekin antaa helpommin miehen hoitaa homman ja rauhoittaa vauvan. Jotenkin sitä esikoisen aikaan enemmän meni siihen väliin ja otti ns. homman haltuun, eikä antanut miehelle edes mahdollisuutta. Ja toisaalta, kun itse oli paikalla niin olihan se miehellekin helpompaa lykätä vauva mulle. Ihan tyhmää näin jälkikäteen ajatellen vaikka kuinka vannotin, etten puutu miehen hoitohommiin ja kuinka se on vauvallekin tärkeää tottua vähän erilaisiin hoitotapoihin. Nykyisin ei lykkää vaan kanniskelee kyllä itse ihan rauhoittumiseen saakka
Nykyisin en puutu mitenkään vaikka tekisikin asiat hieman toisin, saatan toki ystävällisesti vihjaista jotain, mikä itsellä toimii, jos tuntuu, että homma pitkittyy. Ja tosiaan, on meillä se esikoinenkin tässä viihdytettävänä, ei meistä kumpikaan pääse oikein lekottelemaan :)Lapsista puheenollen, viime viikko oli mulle aika raskas kun esikoinen oli kipeänä koko viikon ja vauvakin valvotti jne. Mies tulee yhtenä päivänä töistä ja alkaa puhumaan, että hän on miettinyt, että pitäisihän minun se tyttölapsikin saada, että olisihan se kolmas mukavaa.. Voin kertoa, ettei siinä vaiheessa ollut kolmas edes lähelläkään mun ajatuksia. Nyt taas..maitokaakaon jälkeen.. sitä voisi harkitakin :) Toisaalta tämä 2,5 vuoden ikäero on meillä osoittautunut erittäin hyväksi mutta tämän kolmannen haluaisin kyllä aika perään (huom. jos haluaisin) jos on vain tullakseen. Mutta olisiko se sitten jo liian raskasta, en tiedä. Näitä elämän suuria kysymyksiä..
Nimenomaan siis mies oli kaikkein traumatisoitunein tuosta tytön itkusta. En siis minä eikä vauva. :) Onhan se avuton tunne, kun ei tiedä mitä tehdä ja vauva vain itkee kyyneleet silmissä. Mutta kuten olen miehelle sanonut monesti, että itku on vauvan tapa kommunikoida että jokin vaivaa ja että viestin ymmärtämiseen auttaa vain ja ainoastaan se, että viettää aikaa vauvan kanssa. Tietystihän mies tekeekin niin, mutta hän ei vielä aina hoksaa sitä, kun vauva antaa merkkejä, vaan havahtuu vasta itkuun.
Ja siinäkin on miehellä vielä opeteltavaa, että vauvan tarve menee hänen tarpeensa edelle. Että jos on vaikka ruoka tai maili kesken, se voi odottaa, jos vauvalle pitää vaihtaa vaippa - eikä niin että ensin kirjoittaa maili loppuun, jolloin vauva jo huutaa pää punaisena. :) Että jos olisi tehnyt toisin päin, vauva olisi tyytyväinen ja sen mailinkin voisi kirjoittaa loppuun rauhassa. :)
Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. :) En puutu juuri miehen tapaan tehdä asioita, ellei hän kysy itse apua. Ja joskus se on kyllä tooooodella vaikeaa. :)
Ja siinäkin on miehellä vielä opeteltavaa, että vauvan tarve menee hänen tarpeensa edelle. Että jos on vaikka ruoka tai maili kesken, se voi odottaa, jos vauvalle pitää vaihtaa vaippa - eikä niin että ensin kirjoittaa maili loppuun, jolloin vauva jo huutaa pää punaisena. :) Että jos olisi tehnyt toisin päin, vauva olisi tyytyväinen ja sen mailinkin voisi kirjoittaa loppuun rauhassa. :)
Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. :) En puutu juuri miehen tapaan tehdä asioita, ellei hän kysy itse apua. Ja joskus se on kyllä tooooodella vaikeaa. :)
Äidit tosiaan huomaa ne merkit niin paljon aiemmin, niin ehtii niihin jo reagoimaan, meilläkin edelleen mies reagoi vasta kun itku on jo alkanut. Me ollaan tietenkin niin paljon näiden mussukoiden kanssa ja lisäksi meillä on ne kuuluisat äidinvaistot, jotka ohjaa toimintaa. Hienoa Libra, että jaksat olla puuttumatta. Se on todella vaikeaa välillä mutta palkitsee ihan varmasti sitten myöhemmin :)
Muutenkin olen huomannut, että eniten ärsyttää juuri silloin, kun on suunnitellut itselleen jotain tekemistä esim. sitten kun vauva nukkuu. Sitten ärsyttää, kun ei nukukaan tai torkahtelee vartin pätkissä. Olenkin tehnyt niin, etten suunnittele oikein mitään vaan annan mennä ihan omalla painollaan, yllättyy usein vallan positiivisesti ja saakin jotain aikaiseksi. On myös paljon parempi mieli. Tietenkin, jos on johonkin meno niin sinne mennään, olipa fiilis mikä hyvänsä mutta näin kun kotosalla vain ollaan niin ei niin väliä, miten ne hommat saa hoidettua ja missä järjestyksessä.
Muutenkin olen huomannut, että eniten ärsyttää juuri silloin, kun on suunnitellut itselleen jotain tekemistä esim. sitten kun vauva nukkuu. Sitten ärsyttää, kun ei nukukaan tai torkahtelee vartin pätkissä. Olenkin tehnyt niin, etten suunnittele oikein mitään vaan annan mennä ihan omalla painollaan, yllättyy usein vallan positiivisesti ja saakin jotain aikaiseksi. On myös paljon parempi mieli. Tietenkin, jos on johonkin meno niin sinne mennään, olipa fiilis mikä hyvänsä mutta näin kun kotosalla vain ollaan niin ei niin väliä, miten ne hommat saa hoidettua ja missä järjestyksessä.
Meilläkin mies on alusta saakka osallistunut paljon ja nyt palattuani harrastuksiini, mies viettää pojan kanssa pari iltaa viikossa. Usein poika on nuo illat todella rauhallinen, mutta esimerkiksi viime maanantaina kuulin miehen laulun ulos saakka kun ajoin kotipihaan. Pojua oli joku harmittanut ja vain laulu auttoi :)
Yöt ja nukkumaan menot ovat minun vastuullani vaikka mies niistäkin selviää. Oli ihanaa huomata, että mies oli ihan valmis ottamaan yövastuun pariksi yöksi kun poika taas hetken valvotti.
Mutta minäkin joudun keskittymään etten puutu miehen hoitotyyliin. Eihän kaikkea tarvitse tehdä minun tyyliini! Toki vinkkaan miehelle jos tuntuu, että mikään ei auta.
Joskus kuitenkin toivoisin mieheltäni vähän enemmän oma-aloitteisuutta vauvan hoitoon liittyen. Siis laittaisi ulos pyytämättä jne.
Yöt ja nukkumaan menot ovat minun vastuullani vaikka mies niistäkin selviää. Oli ihanaa huomata, että mies oli ihan valmis ottamaan yövastuun pariksi yöksi kun poika taas hetken valvotti.
Mutta minäkin joudun keskittymään etten puutu miehen hoitotyyliin. Eihän kaikkea tarvitse tehdä minun tyyliini! Toki vinkkaan miehelle jos tuntuu, että mikään ei auta.
Joskus kuitenkin toivoisin mieheltäni vähän enemmän oma-aloitteisuutta vauvan hoitoon liittyen. Siis laittaisi ulos pyytämättä jne.
Tuo on niin totta myos meilla etta miehen taytyy oppia etta vauvan tarpeet menee edelle. Mies monesti minulle purnuttaa etta en kuuntele hanta kun pidan huolta etta vauva on tyytyvainen. Olen hanta joutunut opastamaan etta emme voi esim keskustella asioista yhta italialaisen kiihkeasti kuin aikaisemmin silla vauva saikahtaa sita jos aanta korottaa. En kylla usko etta mies kykenisi imettamaan ja hoitamaan vauvaa oksennustaudissa. Kylla olo oli poikki eilen ja onneksi poika nukkui rinkassa paikkareita kun ei paasty ulos. Onneksi nyt ei enaa yokota vaikka kuumetta onkin. Millonkahan meidan kaveri nukkuu itsenaisesti, no kaikki varmaan ajallaan.
Muokattu viimeksi:
Minä täällä taas hei! "Kiirettä" on mukamas pidellyt, niin en ole täällä käynyt kuukauteen. Me oltiin pojan kans 4pvää sairaalassa rs-viruksen tukkoisuuden takia, mut muuten arki on edelleen samaa, syödään (pikkuhiljaa kiinteitäkin aloitellaan), nukutaan ja kakataan. Viikonloppuna olisi reissu isolle kirkolle ja automatka on "vain" 7 h suuntaansa, saa nähdä mitä poika siitä tuumailpp
ee...å
ee...å
Huh huh, mikä päivä. Tuossa valitin miehelle, että kun väsyttää ihan sairaasti, ja hän kysyi, että no, mistä olet tehnyt. Minä siihen, että on pidetty sairastupaa täällä tytön kanssa koko päivä. Olen pakkaillut tulevaa muuttoa varten, mainostanut ja myynyt turhia huonekaluja, käynyt kaupassa ja kokannut, pessyt pyykit, viikannut pyykit, kylvettänyt tytön, käynyt kahvilla työkaverin kanssa, imuroinut... Sitten tajusin itsekin, että minähän olen hullu!!
Tai sitten olen kuin äitini, joka herää pirteänä klo 6 ja kokoajan "vähän vain puuhailee", mikä taas ajaa muut hulluuden partaalle ja aiheuttaa ahdistusta niissä (LUE: minussa :)), jotka haluaisivat rauhassa lötköttää sohvaperunoina ilman, että joku heiluu koko ajan luutun kanssa tai kolisuttaa astioita keittiössä. Äitini on ihana, mutta vähän vain neuroottinen puuhastelija.
Ja nyt nukkumaan! Toivottavasti menisi putkeen! :)
Tai sitten olen kuin äitini, joka herää pirteänä klo 6 ja kokoajan "vähän vain puuhailee", mikä taas ajaa muut hulluuden partaalle ja aiheuttaa ahdistusta niissä (LUE: minussa :)), jotka haluaisivat rauhassa lötköttää sohvaperunoina ilman, että joku heiluu koko ajan luutun kanssa tai kolisuttaa astioita keittiössä. Äitini on ihana, mutta vähän vain neuroottinen puuhastelija. Ja nyt nukkumaan! Toivottavasti menisi putkeen! :)
vastavirrassa
Asioista perillä oleva
lellukka onpa ikävää, että teidän pieni on ollut noin kipeä! 
Onneksi kuitenkin jo parempi ja toivottavasti jälkitauteja ei tule.
Libra hui, mikä päivä!
Eipä ihme, että tuntee jotain tehneensäkin!
Isien rooleista olitte puhuneet; olin aika yllättynyt kun sukuloimassa ollessa poika itki (oli väsynyt) ja mies oli hänen kanssaan. Kanniskeli ja hyssytteli, kun yksi sukulainen vain totesi mulle toisessa huoneessa ollessamme, että tarvitaankohan siellä äitiä nyt. Mä en oikein ymmärtänyt, että mihin siellä välttämättä minua tarvittaisiin, kun tiesin, ettei tissiä kaivattu. Miksi mies olisi jotenkin huonompi itkevän vauvan kanssa, kuin minä? Miksi itkevä vauva tarvitsisi aina äitiä rauhoittuakseen?
Onneksi kuitenkin jo parempi ja toivottavasti jälkitauteja ei tule. Libra hui, mikä päivä!
Eipä ihme, että tuntee jotain tehneensäkin! Isien rooleista olitte puhuneet; olin aika yllättynyt kun sukuloimassa ollessa poika itki (oli väsynyt) ja mies oli hänen kanssaan. Kanniskeli ja hyssytteli, kun yksi sukulainen vain totesi mulle toisessa huoneessa ollessamme, että tarvitaankohan siellä äitiä nyt. Mä en oikein ymmärtänyt, että mihin siellä välttämättä minua tarvittaisiin, kun tiesin, ettei tissiä kaivattu. Miksi mies olisi jotenkin huonompi itkevän vauvan kanssa, kuin minä? Miksi itkevä vauva tarvitsisi aina äitiä rauhoittuakseen?
Alan jo epäillä, että vajaa 4 kuukautinen ymmärtää jo isän päälle? Tai siis, että tämä viikko oli niin levotonta kun isä oli poissa. Heti kun mies tuli kotiin niin tyttö kikatti hänelle! Ei vaan mulle paljoa kikattele ääneen. :D tylsät jutut mulla.. Ja päiväunet oli viimeinki taas levolliset ja pitkät, ja yöunille menokin paljon helpompaa.
heinukka
Sanavalmis juttuseppä
Libra, mun isä on myös tollanen puuhastelija ja esim. yhdessä mökillä ollessamme saa mut tuntemaan itteni tosi laiskaksi ku en mä todellakaan jaksais mökillä koko ajan puuhailla jotain! Siellä kuuluu levätä :D
Mua stressaa ihan mielettömästi ku ollaan lähdössä tänään laivaristeilylle juhlistamaan äitini 50v päivää ja valmistumista. Ja stressin aihe on tietty tää pikkujäbä.. Miten nukkuu yönsä täysin vieraassa ympäristössä ja vielä vaunuissa, jossa yleensä nukutaan vain se muutama tunti päikkyjä. Ja kun on kylpylä varattuna niin miten se menee kun ei vauva varmaan paljon puolesta tunnista kauempaa voi siellä altaassa olla. Senhän verran vauvauinti kestää. Meitä lähtee sinne monta aikuista ja kovasti minulle on vakuuteltu, että hoitoapua saa, jotta minäkin saisin jotain reissusta irti. Tiedän kuitenkin tasan tarkkaan, että jos ja kun kylpylästä poistutaan muita aiemmin vauvan kanssa niin se olen minä, joka poistuu. Kun vauva syötetään, se olen minä, joka poistuu toisten seurasta hyttiin koska julki-imetys hermostuttaa mua ja useat imetyskerrat päätyvät huuton, joka lakkaa kun pullo on suussa. Jos yö on levoton, se olen minä, joka valvoo. Mieheni auttaa kotona kyllä, mutta ei todellakaan tollasissa tilanteissa kun reissussa ollaan. Se nähtiin kun esikon vauva-aikana oltiin espanjassa. Hän ei lomaansa tuhlaa vauvanhoitoon. Ja niin vaan mummi ja pappakin puhuvat auttavansa, mut tosipaikan tullen se on äiti joka hommat hoitaa. Eikä siinä mitään, rakastan vauvaani ja hoidan häntä mielelläni, mutta minun vain on turha tuollaisille reissuille lähteä kun en saa niistä mitään irti. Mielummin hoitaisin vauvaa siis kotona, mutta kun hölmöyksissäni olen lupautunut, että tuonne risteilylle lähdemme.
Anteeksi avautumiseni, mutta soimaan itteeni kun turhaan hankaloitan lapseni ja itseni elämää lähtemällä jollekin hiton risteilylle
Mua stressaa ihan mielettömästi ku ollaan lähdössä tänään laivaristeilylle juhlistamaan äitini 50v päivää ja valmistumista. Ja stressin aihe on tietty tää pikkujäbä.. Miten nukkuu yönsä täysin vieraassa ympäristössä ja vielä vaunuissa, jossa yleensä nukutaan vain se muutama tunti päikkyjä. Ja kun on kylpylä varattuna niin miten se menee kun ei vauva varmaan paljon puolesta tunnista kauempaa voi siellä altaassa olla. Senhän verran vauvauinti kestää. Meitä lähtee sinne monta aikuista ja kovasti minulle on vakuuteltu, että hoitoapua saa, jotta minäkin saisin jotain reissusta irti. Tiedän kuitenkin tasan tarkkaan, että jos ja kun kylpylästä poistutaan muita aiemmin vauvan kanssa niin se olen minä, joka poistuu. Kun vauva syötetään, se olen minä, joka poistuu toisten seurasta hyttiin koska julki-imetys hermostuttaa mua ja useat imetyskerrat päätyvät huuton, joka lakkaa kun pullo on suussa. Jos yö on levoton, se olen minä, joka valvoo. Mieheni auttaa kotona kyllä, mutta ei todellakaan tollasissa tilanteissa kun reissussa ollaan. Se nähtiin kun esikon vauva-aikana oltiin espanjassa. Hän ei lomaansa tuhlaa vauvanhoitoon. Ja niin vaan mummi ja pappakin puhuvat auttavansa, mut tosipaikan tullen se on äiti joka hommat hoitaa. Eikä siinä mitään, rakastan vauvaani ja hoidan häntä mielelläni, mutta minun vain on turha tuollaisille reissuille lähteä kun en saa niistä mitään irti. Mielummin hoitaisin vauvaa siis kotona, mutta kun hölmöyksissäni olen lupautunut, että tuonne risteilylle lähdemme.
Anteeksi avautumiseni, mutta soimaan itteeni kun turhaan hankaloitan lapseni ja itseni elämää lähtemällä jollekin hiton risteilylle