Onpa tosiaan mukavaa lukea täältä teidän vauva-arjesta. Meillä jannu täytti eilen kolme viikkoa ja jonkinlaista rytmiä on alkanut elämään tulla, tosin eihän sitä tiedä milloin rytmit heittävät härän pyllyä. Meillähän nukuttiin ekan viikon aikana yöllä jopa kuuden tunnin pätkiä, mutta niille on heitetty hyvästit.
Unilta herätään klo 7-9 välillä, siinä sitten tankkailua ja pienille unille n. klo 10-11 aikaan. Sitten taas hereillä ja vähän aikaa poika jaksaa jo olla leikkimatolla tai sitterissä, jotta äitikin voi vähän touhuta omiaan. Sitten iltapäivällä n. klo 13-16 nukutaan pidemmät päiväunet. Sitten ilta onkin sellaista repaleista. Toisinaan poika on tosi itkuinen ja viihtyy vain tissillä tai sylissä liikkeellä ollessa ja toisinaan on ihan tyytyväinen ja katselee sylissä. Saattaa ottaa pienet unet aina välillä. Sitten klo 21 aikaan alkaa iltavillishow. Selvästi näkee, että kovasti jo väsyttäisi, mutta ei malta ruveta nukkumaan. Yleensä saan sänkyyn tissille rauhoittumaan klo 23-0 välisenä aikana. Sitten yöllä syödään muutaman kerran ennen herätystä. Sellainen meidän rytmi.
Tosin nyt on ollut pari aika levotonta iltaa ja yötä, kun poika nukahtaa mutta sitten melkein heti säpsähtää hereille ja aloittaa hirmuisen ähkäämisen ja möyryämisen ja heilumisen. Välillä ei tiedä, onko hän hereillä vai ei. Joskus rauhoittuu silittämällä, mutta yleensä piristyy sen verran että vain tissillä. Olen nyt sitten yrittänyt miettiä, että onko vauvalla vatsanpuruja vai kuuluuko tällainen levottomuus asiaan. Sitten samat ähräilyt alkavat aamuyöstä ja tuntuu, että eihän poika ehdi kunnolla edes nukkua, kun aina herää niihin. Päivällä tällaista ähräämistä ei ole. Mietin jo, että pitäisikö ottaa käyttöön Cuplaton tai joku vastaava, mutta kun en ole varma johtuuko mahanpuruista.
Itse olen iloinen siitä, että alan olla oma itseni. Iltojen itkuisuus on poissa ja elämä hymyilee, vaikka vähän väsyttäisikin. Ehkä jotenkin pystyn nyt vasta nauttimaan täysillä tästä kaikesta, kun ei tarvitse miettiä, että mitenkähän surullinen ilta nyt on tulossa ja sitten kun on surullinen/väsynyt, niin kaikki tuntuu niin pahalta, myös vauvan itkuisuus.
Äitini on käynyt ahkerasti apuna, joten olen päässyt käymään kaupassa, kirjastossa ja ulkona. Vaunuilua meillä ei ole vielä kokeiltu, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus, kun pakkaset hellittivät. Ajattelin myös, että kokeilisin käydä moikkaamassa ystävääni ja hänen vauvaansa autolla. Vähän vain hirvittää, että jos poika saa matkalla hirvittävän itkukohtauksen. Tosin matkaa nyt ei ole kuin 20 min, mutta jotenkin vähän pelottaa ajatus kahdestaan lähtemisestä.
