Varhainen keskenmeno

Eilen oli nt-ultra rv 11+2. Järkytys oli suuri kun sikiön sydänääniä ei löytynytkään ja kooltaankin vastasi vain rv6-7, oli siis ollut kuolleena jo useamman viikon :'( Tänään olin sitten osastolla jossa tehtiin kohdun lääkkeellinen tyhjennys. Pääsin kotiin kun isoimmat oli tulleet ulos. Sain vielä kotiin yhden annoksen cytotecia. Ihmeen vähällä kivulla tästä on kuitenkin selvinnyt ja mietinkin onkohan kaikki ok. Minulla on neljän viikon päästä ensin verikokeet jossa katsotaan hcg-arvo ja siitä parin päivän päästä on jälkitarkastus.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Tässä minun tarinani tästä surullisesta aiheesta:
Mulla oli viikko sitten spontaani keskenmeno rv 5+6. Se mikä kummastutti kovasti oli vuodon vähyys ja se, että kipuja ei yksinkertaisesti ollut. Kuumeen vuoksi epäilivät kohtutulehdusta, mutta onneksi niin ei kuitenkaan ollut.
Nyt loppuviikosta oli kontrolli labra ja hcg olikin laskenut jo puoleen.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Heippa vaan kaikille. Jaksamista menetyksissänne. <3

Olen tässä useana päivänä miettinyt kirjoitanko vaiko enkö.

Tänään tasan kaksi viikkoa siitä kun minulla todettiin keskeytynyt keskenmeno ja aloitin tyhjennyksen. Vuotoa ei enää ole.
Raskaus oli minulle omalla tavallaan yllätys. 10 vuoden pillereiden popsimisen jälkeen tulin raskaaksi lähes tulkoon heti ne lopetettuani. Olin asennoitunut odottelemaan vähän kauemmin. Ei sen puoleen; positiivinen yllätys äkkiraskautuminen oli.

Hakeuduin erittäin kovien vatsakipujen takia lääkäriin, joka tutki ja pohti. Raskaustesti otettiin vaan vähän niin kuin ohimennen. Niinpä se sitten olikin positiivinen. Seuraavana vuorossa sitten ultra, jotta nähtiin että kaikki ok. Ja niin olikin. Lääkäri puhui silloin viikoista 5. Uusi ultra varattiin kahden viikon päähän, jotta nähdään onko siellä alkanut tapahtumaan kehitystä vaiko ei. Tästä käynnistä jäi fiilis, ettei kaikki ole hyvin. Eikä tule olemaan.
Ja eihän ne sitten ollutkaan. Kahden viikon päästä todettiin ettei sykettä löydy. Lääkäri sanoi tällä käynnillä että raskaus oli kaksi viikkoa sitten 6+0, vaikka silloin puhuttiin 5+0. Eli nyt olisi pitänyt olla 8+0, mutta siellä olikin max 6+6.
Tokalla kerralla ultrattiin kahdesti. koska hcg-hormoni oli kuitenkin noussut, mutta ei sitten kuitenkaan niin paljoa kuin viikoilla 8 pitäisi olla.

Kahteen viikkoon on mahtunut melkoinen skaala tunteita. Tämä foorumi on kyllä ollut iso apu.
Toivottavasti vielä joskus saan liittyä johonkin iloiseen ketjuun.
 
Sympatiat kaikille teille :Heartred

Itseltäni päivitystä noihin aiempiin kuulumisiin: 16.4. oli tosiaan cytotec-tyhjennys ja sen jälkeen alkoi kuumottava kuukautisten odotus. Eilen vihdoin alkoivat. Kyllä niitä ehdin jo kaipailla.. Toistuvasti on tuntunut alavatsalla menkkoja tai sitten jotain muuta enteilevää "nippailua" ja muita tuntemuksia. Tein jo raskaustestinkin pariin otteeseen tässä odotellessä, mutta negatiivista näyttivät. Ylipäänsä olen jo päässyt tiiviisti arkirumbaan kiinni, etten ole hirveästi muistanut muutoin asiaa enää miettiäkään.

Verestä löytyneeseen vasta-aineasiaani sain sellaisen lausunnon erikoislääkäriltä, että vasta-aineet ovat tunnistamattomat, tuskin liittyvät keskenmenoon/tuulimunaan, mutta jos tämä toistuu, niin täytyy tehdä kromosomitutkimus. En siis saanut oikeastaan mitään konkreettista selvyyttä asiaan, mutta nyt ei auttane asiaa murehtia sen enempää. Toivon myös, että voisin liittyä vielä joskus tulevaisuudessa sellaiseen iloisempaan keskusteluketjuun..

Voimia teille naiset!
 
Huomenna tasan 3 viikkoa tyhjennyksestä. Pitäisi tehdä raskaustesti. Toivon sen olevan negatiivinen. Saisi myös pian kuukautiset alkaa. Tuntuu että sitten vasta on koko "projekti" saateltu päätökseen ja voi alkaa tyhjältä pöydältä.
 
Tuulimunaraskaudesta ja lääkkeellisestä keskeytyksestä kokemus täällä. Ensimmäistä lasta alettiin odottaa aivan onnellisina, sillä vauva olisi ollut enemmän kuin toivottu. Raskausoireet olivat kuitenkin hyvin voimakkaat: nopeaa turpoamista heti ensimmäisistä viikoista asti sekä erittäin kivuliaat rinnat. Lääkäri sanoikin usein tuulimunaraskauksissa oireiden tulevat alussa voimakkaina ja niistä usein voi päätellä jonkun olevan vialla (ei toki aina). Viikon välein alkoi pieni tuhruilu joka tapahtui pyyhittäessä aamulla, ei kipuja ei mitään. Tätä siis 5+6, 6+6 sekä 7+6 päivinä. Neuvolatäti sanoi kuuluvan alkuraskauteen ja jäätiin odottelemaan. Kuitenkin pelotti ettei kaikki ole kohdallaan ja varattiin aika varhaisultraan 8+5 perjantaina, jossa lääkäri vain töksäytti "sori, ei täällä kyllä mitään ole. Mut tehän olette vielä nuoria." Käteen lähete maanantaille lääkärille uuteen ultraan ja cytoteceja hakemaan.
Järkytys oli kova ja viikonloppu meni molemmilla itkiessä ja surressa jotakin mitä oltiin odotettu niin kovasti ja rakastettu enemmän kuin mitään koskaan aiemmin.
On kuitenkin uskomatonta miten nopeasti ihminen pystyy toipumaan henkisesti tällaisestakin asiasta. Sunnuntaina oltiin jo aika turta ja enemmälti pettymys vei surulta tilaa. Miksei meille tullutkaan vauvaa ja miksi meni aikaa "hukkaan" kun oikeakin vauva olisi voinut olla jo tekeytymässä. Nopea toive myös keskeytyksestä kyti takaraivossa, sillä toipumista ei voisi aloittaa kunnolla ennen kuin tämä raskaus olisi saatettu loppuun.
Tiistaina saatiin vihdoin lääkärille aika, jossa annettiin kohtua pehmentävä lääke ja käskettiin kotona ottamaan muutaman päivän päästä varsinaiset lääkkeet 4+2. Torstaina aamulla heräsin viideltä ottamaan ensimmäiset neljä tablettia sekä panacodin, buranan sekä primperania pahointointiin ja takaisin sänkyyn nukkumaan. Kuudelta meni maha aivan sekaisin ja jouduinkin viettämään vessassa tovin kramppien vuoksi. Yhdeksältä heräsin seuraavan kerran ottamaan seuraavat kaksi. Noustessa tuntui että nyt holahtaa jotakin housuihin jos en äkkiä vessaan ehdi. Pöntölle päästyä tulikin ulos paljon raskausmateriaalia, mutta ei kipuja ei mitään. Ajattelin että tässäkö tämä nyt oli. Kivut alkoivat kuitenkin nousta kovien kuukautiskipujen kaltaisiksi ja 11 aikoihin olin jo seuraavia lääkkeitä nappaamassa. Puoli 12 iskivät panacodit ja kovaa. Kipuihin ei auttaneet yhtään mutta vitutus pieneni ja valtava väsymys otti vallan. Huomasin että edestakaisin käveleminen vähenti kipuja mys jonkin verran. Istuin vessassa vartin kaksinkerroin ja tunsin kohdun tyhjentyvän. Kipu helpotti heti sen tapahduttua. Tämän jälkeen nukuinkin sitten ilta kahdeksaan asti suurimman osan ajasta, välillä syöden ja hetken hereillä ollen. Vuoto on pienentynyt ja seassa on enää pieniä määriä kohdun paloja mukana, enimmäkseen kirkasta verta vain. Lääkkeitä ei ole enää tarvinnut ottaa ja kipuja ei ole. Tuntuu että fyysisen koettelemuksen jälkeen alkaa myös henkinen puoli olla kunnossa. Huomenna lähdemme juhannuksen viettoon, jotta saadaan muuta ajateltavaa eikä vain ryvetä surussa. Joskus käy näin mutta ei aina mene kaikki suunnitelmien mukaan. Aiomme käydä yrittämään uudelleen heti kun yhdet kuukautiset ovat olleet välissä. Neljän viikon päästä käyn tarkistuskäynnillä tarvitseeko hoitoa uusia vai tyhjentyikö kohtu kerralla kunnolla.
Kokemukseni lääkkeellisestä tyhjennyksestä oli kaikinpuolin niin ok kuin voi olla. Pelkäsin ihan hirveästi kipuja ja tajunnanmenetystä ja oksennusta ja kaikkea mahdollista ja pääsinkin todella helpolla. Älkää siis kanssasisaret panikoiko turhaan asiasta mihin ette voi vaikuttaa lainkaan. Jokainen keskenmeno ja tyhjennys on yksilöllistä ja kuitenki 90 % niistä on onnistuneita.

Lopuksi laulu jonka mieheni kirjoitti keskenmenon jälkeen. Laulu on toiminut molemmille terapiana ja sen kautta on ollut helpompi käsitellä menetystämme. Toivottavasti tästä on jollekin muulle myös lohtua ja apua:

Tänään kaikki tuntuu hauraalta

Tänään taivas näyttää raskaalta

Kun et ollut siellä

Kun et tullut tänne

Tänään olet valonani

joka loistaa unissani

Kun et ollut siellä

Kun et tullut tänne

Tänään en enää susta haaveile

vaikka kaipaan sua lähelle

Tänään
 
Onko se ihan paikkakohtaista, miten noi jälkitarkastukset menee? Itsellä piti tosiaan vain 3 viikon jälkeen tyhjennyksestä tehdä raskaustesti.

Olen itse ihmetellyt miten nopeasti sitä on henkisesti toipunut km:sta. Kyllä se asia mielessä käy joka päivä, mutta en koe olevani alakuloinen tms.
Kyllähän se jonkinlaisen pienen arven minuun jätti, mutta elämä jatkuu.
 
^ ilmeisesti on. Mulla Espoossa tuulimunan jälkeen piti tehdä vain kotona testi. Vaasassa kkm:n jälkeen hcg arvot otettiin terkkarissa. Espoossa sain napit kotiin ja Vaasassa olin tyhjennyksen ajan sairaalassa, jossa vielä lääkäri ultrasi lopuksi, että kohtu on tyhjentynyt yms. Cytoteceilla molemmat tyhjennykset. Parempi mieli jäi sairaalassa tapahtuneesta tyhjennyksestä.
 
Mulla oli vaihtoehto olla sairaalassa tai kotona. Halusin ehdottomasti kotiin. Kotona kyllä nappeja laittaessa itkin että miksi en valinnut sairaalaa, mutta kaikki menikin tosi hyvin lopulta.
 
Varhainen keskenmeno täällä...
Juhannuksena plussattiin. Seuraavalla viikolla torstaina tein uudestaan clear bluen digitaalisen viikko-testin ja se näytti edelleen vaan viikkoja 1-2 vaikka sen olisi pitänyt olla jo 2-3. Heti alkoi epäilykset, ettei kaikki ole hyvin.
Vajaa viikko siitä (tänään) heräsin siihen että sattuu ja polttaa mahaan. Näin yöllä unta, että verta alkoi tulemaan ja että kesken meni. Aamulla ei siis ollut yhtään ihme kun vessassa tuli täti vastaan. Kipu vaan paheni päivän mittan ja sainkin ajan tk-lääkärille, joka laittoi lähetteen sairaalaan ultraan.
Kun meillä oli takana lapsettomuushoidoista inseminaatiot, päästii sen poliklinikan kautta verikokeisiin ja ultraan.Kohtu oli ihan tyhjä, hcg-arvo vain 6, joten kesken oli mennyt jo varmaan heti hedelmöittymisen jälkeen, nyt vaan tuli sitten vuoto kipuineen....

Asia on surullinen. Ollaan 2 vuotta yritetty, mutta se ei vaan tunnu meillä onnistuvan. Lääkäri sanoi, että pitäs olla iloinen että hedelmöittyminen tapahtui spontaanisti. Syksyllä jatketaan sitten lapsettomuushoitoja, saas nähdä miten jatketaan, päästäänkö IVFiin... vaikkakin pelkään niitä aika paljon...

Nyt sitten vaan jatketaan elämää, kesällä nautitaan elämästä ilman "yrittämistä"
 
Heippa :) mulla tapahtu silleen että kuukaus oli kipuja ala selässä ja alamahassa mie luulin että ne kivut johtu vaan tulehuksista niin kun enenkin mut sitten alkoi olemaan tosiaan tuskaset kivut välillä kävelin kaksin kerroin ja viime viikolla tiistaina menein sairaalan kun en jaksanna enään tuskia ja kipuja! siellä otettiin verikokeet ja sain kuulla että olin raskaana mut sikiötä ei näynyt mutta sitten kohdun kaula oli paksuuntuna sen verran että olisin raskaana mut lääkäri kysyi multa että pärjäänkö itekseni kipujen kanssa kotona vastasin että en! joten jäin sitten osastolle tarkkailuun..yön aikana alkoi verta vuotamaan ja kivut kovenemaan eli kesken meno tuli yön aikana... tällä hetkellä mulla on kipuja ollut ja mieitin että mitn pitkään nää kivut ja veren vuoto kestää ja wc juoksuttaa?! mulla on jo siis 8vuotias poika :) mutta toi kesken meno on laitto mun ajatukset sekaisin tosiaan en jaksas iloita enkä tehä mitn.! onko muilla miten pitkään kestännyt vuodot mitn pitkään kivut?? wc juoksut ??
 
Muokattu viimeksi:
Tänään 7+2,oli eka ultra. Jossa ei pienen sykettä löytynyt
Joulupäivänä jo alkoi rusehtava vuoto,mutta vain pyyhittäessä.eikä ees joka päivä.soittelin päivystykseen asiasta,mutta vastaus oli vaan se sama; alkuraskaudessa vuotoja voi tulla. Odottelin sit tätä ultraa,muutamat digitestitkin tein välissä.viimeks tänään aamulla,joka näytti 3+,mutta järkytys oli suuri,kun katsoin näyttöä,jossa näin mun pikkusen,mutta en sykettä
Missään vaiheessa ei oo mitään kipuja ollut,tosin nyt tässä tunnin sisällä alkanut tekeen kipeetä. Kaavinta varattu ens ma jos pieni ei tuu ite pois.
 
Äippä2015, keskeytynyt keskenmeno on niin salakavala. Mulla myös selvisi syyskuussa nt-ultrassa, että raskaus oli keskeytynyt jo viikolla 7. Hieman oli ollut rusehtavaa vuotoa, josta neuvolaan olin yhteydessä. Sain ohjeeksi olla stressaamatta ja alkuraskauteen liittyy usein vuotoja. Ensikertalaisena tuudittauduin noihin neuvoihin, että kaikki on hyvin. Jatkossa osaan vaatia pääsyä ultraan eikä yksikään vuoto enää ole mulle harmiton ennen kuin muuksi todetaan.

Paljon voimia keskenmenon käsittelyyn. Ei ole sanoja, jotka nyt voisivat tuoda lohtua. Ajan kanssa kuitenkin olo helpottaa ja tulee vielä päivä, jolloin keskenmenoa pystyy ajattelemaan ilman valtavaa ahdistusta.
 
Eilinen päivä meni kyllä niin itkiessä. Hirveet vatsakivut alkoi,ja tunne et jotain tulee,menin vessaan,ja siinä se mun pikkunen oli nyt ei enään hirveesti vuoda. Maanantaina uus ultra,ja toivonkin et kaikki olis tullut pois,ei tarvisi Kaavintaa,ja voisi toivon laittaa uuteen raskauteen.
 
Oon toistaiseksi seurannut lähinnä sivusta kaikkia keskusteluja ja kuitenkin ajatellut etten itse osallistu. Nyt on kuitenkin sellainen olo että johonkin on pakko purkaa näitä fiiliksiä.

Lopetin ehkäisyn elokuussa ja jo lokakuun alussa plussasin. Ensimmäinen lapsi kyseessä ja vaikka halu lapseen oli kova, raskaus kuitenkin jännitti. Imin itseeni kaiken tiedon ruokavaliosta sun muusta ja googlailin oliki alkoholinkäyttöni ennen kuin tiesin raskaudestani voinut aiheuttaa jotain. Kerroin monille ystävilleni siinä ajatuksessa että jos jotain tapahtuisi niin voisin kertoa myös siitä heille.Mutta en tosin ikinä uskonut että jotain ikävää oikeasti voisi tapahtua. Viikolla 7 rupesin kuitenkin vuotamaan ja paniikki iski. Päädyin varhaisraskauden ultraan jossa todettiin tuulimunaksi. Olin niin pettynyt. Tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi ja kehoni vialliseksi, kun se oli onnistunut huijaamaan kaikilla raskausoireilla (jotka tosin olivat vähentyneet kun vuoto alkoi). Sain lähetteen polille ja vuoto vaan jatkui. Pari viikkoa vuosin ja polillakin ultrassa totesivat että lähes kaikki oli tullut pois. Onneksi ei ollut mitään kipuja, vain enemmän ärsytystä siitä että vuoto vaan jatkui ja jatkui. Toisaalta ihanaa, että oli ne kaverit jotka tiesivät joille pystyi puhua ja sitä kautta sain hyvin käsiteltyä asiaa. Piti odottaa ne yhdet menkat ennen kuin rupesi ees yrittämään. Suurin isku tuli kuitenkin ennen joulua, kun kuulin ystäväni odottavan vauvaa. Hänellä ei ollut mitään yritystä tai suunnitelmaa edes perheenlisäykseen ja tajusin että oltais oltu samoilla viikoilla ja että hänen vauvansa laskettu aika olisi samoihin aikoihin kuin omani olisi ollut jos se ei olisi ollut tuulimuna. Vaikka haluisin olla vain onnellinen hänen puolestaan niin en voi katkeruudelleni mitään. Joka päivä asia tulee mieleeni ja se saa raivon valtaan. Mies sanoo ihanasti että ainakin meidän lapsi on toivottu, mutta en silti ymmärrä miksi näin piti käydä juuri sen ensimmäisen kohdalla.

Olen taas raskaana, vko 5 alkamassa ja pelko on mieletön. Tällä kertaa en taida pystyä kertomaan kenellekään ja mietin jo etukäteen että jos tämäkin on tuulimuna tai jää kesken niin miten pystyn kohtaamaan raskaana olevan ystäväni. Tuntuu etten voi hyväksyä hänen raskauttaan ennen kuin omani onnistuu. Inhoan tätä katkeruutta..
 
Olen tosi pahoillani, Hope. Itselläni takana myös nopea raskaaksitulo, joka päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon. Tyhjennys tehtiin marraskuun alussa (vko 9) ja sen jälkeen ollaan kerran päästy "yrittämään", nyt olen siinä vaiheessa kiertoa, että menkkojen pitäisi alkaa n. vkon päästä. Toiveet on korkealla sen suhteen, että ei alkaisi.

Nuo erilaiset tuntemukset muiden raskauksista ovat ihan normaaleja ja pahempi vaihtoehto on, että kiellät itseltäsi tunteet. Oletko pystynyt puhumaan ystäväsi kanssa asiasta? Se voisi helpottaa, jos voit pikkuisen kertoa ajatuksistasi.

Olen pohtinut myös, miten mahdollisessa uudessa raskaudessa uskallan kertoa läheisille. Välillä ajattelen, että odottaisin np-ultraan asti ainakin, kun viimeksi ei odotettu. Mutta nyt minulla on vahvistunut tunne siitä, että löheisten tuki on kuitenkin niin tärkeää, että kerron sitten kun hyvältä tuntuu. Vaikka jotain ikävää ehtisikin tapahtua sen jälkeen.

On täysi mahdottomuus elää ilman pelkoa näiden kokemusten jälkeen, mutta toivon sinulle voimia! Ja tietenkin sitä, että kaikki menee nyt hyvin loppuun asti :)
 
Kiitos Suvetar2015 kauniista sanoista! Pidän peukut täällä ylhäällä että sielläkin menisi kaikki hyvin!

Tilanne ystäväni kanssa oli sinänsä hankala kun ehdin kertoa että yritetään lasta mutta ennen hänen ilmoitustaan en ollut ehtinyt sanoa miten meille kävi. Ja sen jälkeen en kai vain ole osannut. Kyse ei ole ihan parhaasta kaverista joten kovin usein ei olla yhteydessä. Siksi vasta ottaakin päähän tämä katkeroituminen :/

Plussan jälkeen olen huomannut valehtelevani kun ystävät jotka tietävät yrityksestä saada lasta kyselevät tilannetta. Ehkä se on eniten pelkoa ja sitä että jos ei tälläkään kertaa raskaus pääty onnellisesti niin en yksinkertaisesti en ehkä jaksaisi siitä enää puhua. Vielä pari viikkoa ja sitten varhaisraskauden ultraan, mutta mitä kohtaloita täältäkin löytyy niin senkin jälkeen voi tapahtua mitä vain. Ei auta muu kuin pitää pää pystyssä :)
 
Hope, mitkä tunnelmat? Toivottavasti pelko ei ole ihan kokonaan ottanut valtaa!
Ymmärsinkö oikein, että nyt et siis ole kertonut ystävillesi olevasi raskaana? Tosi ymmärrettävää on tuo mitä kirjoitit, että ei jaksaisi puhua, jos joku menee pieleen. Mutta muista myös se, että kunnon ystävät ymmärtävät tunteesi :Heartred
Jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan, mutta kannustan sinua kertomaan tuntemuksistasi rehellisesti jollekulle. Se todennäköisesti helpottaa!

Tsemppiä!!
 
Takaisin
Top