Varhainen keskenmeno

P

pearl82

Jostain jotain jo tietävä
Täällä yksi surullinen nainen, jonka pienestä toukasta tuli enkeli.

Viime viikon tiistaina alkoi ruskea vuoto. Loppuviikkoa kohden alkoi tulla menkkamaisia kipuja ja vuodosta alkoi tulla vähitellen veristä. Kaikki sanoi että se on ihan normaalia, mutta musta tuntui, että kaikki ei ollut kunnossa.

Tän viikon maanantaina käytiin yksityisellä ultrassa. Tekivät ultran vatsapeitteiden läpi, vaikka näillä viikoilla vielä ei saisi tehdä. Heillä kun ei kuulemma ollut gynekologisia välineitä. Sikiö näkyi, mutta se oli pieni verrattuna viikkoihin eikä kuulunut ääniä. Lääkäri sanoi et ihan normaalin kokoinen ja sikiö on kuitenkin hyvin kiinni ettei pitäis olla keskenmenon vaaraa. Sikiön koko jäi mietityttämään, koska se oli puolet pienempi mitä piti olla.

Seuraavana päivänä soitin kättärille ja selitin tilanteen. Sit ne otti mut vihdoin vastaan. Eli ultrassa selvisi, että sydänääniä ei tosiaan enää ollut. Ja kokonsa puolesta sikiö on lopettanut kasvunsa viikoilla 8+1 (nyt oli menossa 10+6). Eli olen kantanut kuollutta sikiötä sisälläni yli 2 viikkoa. Istukka on kuitenkin erittänyt koko ajan raskaushormoneja. Jotkin oireet tosin olivat loppuneet.

Tiistaina aloitin tyhjennyslääkityksen. Keskiviikko-iltana tuli lapsivedet ja sikiö ulos. Siitä lähtien olen vaan vuotanut ja itkenyt.

Tässä menee järki. Kenenkään ei kuulu kokea tätä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia keskenmenosta ja siitä miten siitä on päässyt yli.
 
ktk82, todella suuret pahoittelut keskenmenostasi,tiedän kuinka kamalaa se on..Paljon voimia<33[:(]

Oma kokemus, Mulla todettiin ensimmäinen keskenmeno kun olin viikolla 12+2 ja pvm oli:13.1.2010..Sikiö oli menehtynyt jo joulukuussa 2009 ja oli ollut jo reilu kuukauden kuolleena ja istukka oli tuottanut raskaushormoonia kuitenkin..Kun sain tietää saaneeni keskenmenon niin olin ihan maassa,en mitään muuta osannut tehdäkään kun itkeä vain ja välillä olin hymyssä suin kun sain mielestäni vähäksi ajaksi sen ajatuksen poissa ja pystyin ajattelemaan hetken jotain iloista asiaa mutta sitten aloin miettimään että sisällä kehittyvä lapseni oli menehtynyt kunnes taas itku minut valloitti ja kamala suru ja tuntu että sydämestäni vietiin liian iso pala pois.Jotenkin sitä vain tunsi niin paljon surua kun ei ole aikasemmin keskenmenoa tullut..Otin muistoksi ultrakuvan ja kirjoitin pienen tarinan muistoksi itselleni.Vaikka keskenmenosta oli silloin aikaa 1kk ja 3pv niin kyllä vieläkin saatan itkeä ja muistella kuinka onnellinen toinen raskaus minulla oli niin kauan kuin sitä kesti.Jos kaikki olisi mennyt lapsen kohdalla hyvin loppuun asti niin mulla olisi ollut Laskettu aika 1vk ja 2pv päästä..[:(]

En kyllä itsekään toivo kenenkään kokevan samaa,pahalta se tuntuu ja en ole vieläkään päässyt yli siitä varsinkaan ku laskettu aika olis kohta
 
Mä kanssa pelkään, et miltä tuntuu se LA päivän lähjestyminen. Mutta sä onneksi olet siinä ihanassa tilanteessa, että olet jo ilmeisesti äiti.[:)] Onnea siitä. Mä toivon kanssa, että kun mulla olis keskenmenneen lapsen LA, niin olisin jo uudestaan raskaana.
 
voimia ktk82, itse sain puolen vuoden sisällä kolme keskenmenoa. kaksi ekaa alkoivat spontaanisti, samanlaisesti kuin sun. kolmannessa kaikki oli hyvin varhaisultrassa mut sit np-ultrassa todettiin että sikiö oli kuollut jo n. 6 viikkoa aikaisemmin eli vain muutaman päivän varhaisultran jälkeen. vuoto aloitettiin lääkkeillä ja aika kauan sitä vuotoa kesti, viikkoja. varsinkin kun kohtu vielä tulehtui yms.
itsellä noi la:t ovat menneet ohi niin ettei niitä hirveesti ole edes huomannut tai edes muistanut. mulla tosin ollut se onni että olen ollut aina uudestaan raskaana niihin aikoihin.

voimia kaikille keskenmenon saaneille!
 
Tulitikku:
Kolme keskenmenoa! Kamalaa! Hienoa että silti sinulla on ollut uskallusta yrittää uudelleen ja uudelleen. Ilmeisesti tulet kanssa helposti raskaaksi. Mulla vuoto kesti viikon. Kolme päivää vuoto oli todella runsasta. Nyt kahteen päivään ei ole tullut enää mitään. Kuinkahan nopeasti voi alkaa yrittämään uudestaan?! Seksin harrastaminen kiellettiin ainakin siksi aikaa kun on vielä vuotoa. Minkälainen oli sinun kohtutulehdus?
 
ktk82, pahoittelut keskenmenostanne[:(][:(].
Aina on toivoa; mulla on nyt kolmas lapsi syntymässä ja kymmenes raskaus, joten "aika" monta keskenmenoa kokeneena voin sanoa, että aika parantaa haavat.
Vaikeinta se on ennen ensimmäistä lasta, mutta toivotaan, että sinä saat vauvan seuraavasta yrityksestä.
Tsemppiä!
 
Kaika: Kymmenes raskaus ja kolmas lapsi!!!!!!!!!!!!!! Onko tietoa keskenmenojen syistä???? Kamalaa! Miten sulla on ollut voimia yrittää aina uudelleen?
 
Meillä on kolmas lapsi tulossa, ja keskenmenoja raskauksien välissä on ollut useita .. liian paljon!

Joka ikinen keskenmeno on vienyt minulta ja mieheltäni toivoa, mutta aina me ollaan sieltä "pohjasta" noustu ja päätetty yrittää uudelleen, ja uudelleen. Toiveena olisi saada 6 lasta, mutta taitaa toiveeksi jäädä.. Olemme erittäin tyytyväisiä ja onnellisia näistä lapsista joita olemme saaneet, ja toivomme että uusin tulokas jaksaa kehittyä masussa rauhassa.

Minulle keskenmeno on ollut erittäin kova henkinen kolahdus, haluan olla yksin, itkeä, "syyttää" itseäni ja elämääni, ja sen jälkeen kun kaiken vihan ja epätoivon purettua tarvitsen mieheni olkapäätä jota vasten päästän kaiken muun ulos. Olen itkenyt monta päivää, ja kieltämättä joka ikisen alun menettäminen tuntuu vieläkin pahalta.
Pelko on seurannut, mutta emme ole antaneet pelolle valtaa.
 
Minulla takana keskenmeno vuosi sitten heinäkuussa. Vuoto alkoi 7+?, ilmeisesti kehitys lakannut rv5-6. Saatiin siinä seuraavan kk aikana lisää raskautumisuutisia kavereilta ja muutaman parin vauva syntyi.. Oli todella rankkaa koittaa olla onnellinen heidän puolestaan.

Me ei pidetty sitä suositeltua yhtä kiertoa yrityksen välissä. Kävin gynellä elokuun lopulla joka bongasi ovulaation(eka siis km jälkeen) eikä hänkään nähnyt syytä olla sitä yrittämättä. Siitä tuloksena on isin kanssa nyt kärryttelemässä 3kk vanha maailman ihanin neiti! <3
Koko raskausaika meni pelätessä, näin jälkeenpäin vähän harmittaa, mutta mitään en itselleni voinut sen pelon suhteen. Lisäksi kun peloteltiin ettei mahassa kaikki olisi hyvin.. No, oli kuitenkin.

Ja tuo keskenmenneen laskettuaika. Se sai itkun monena päivänä sen lasketun aikoihin, vaikka olin siis jo viimeisellä kolmanneksella raskaana tätä meidän neitiä. Ei se mielestä häviä ikinä, mutta kyllä tämä syntynyt neiti helpotti sitä, ja arvostaa häntä paljon enemmän!
 
Odottajien puolelta nyt sitten tänne...taas. Ensimmäinen keskenmeno oli toukokuussa kun ultrassa todettiin että sikiö vastasi viikkoja 7+ vaikka niitä piti olla kasassa jo 12+. Lääkkeillä sitten käynnistettiin tyhjennys ja vietin sen päivän sairaalassa. Vuotoa tuli kuusi viikkoa ja yksi ilta se alkoi muuttumaan sellaiseksi tulvaksi, että päivystykseen oli mentävä. Seuraavana päivänä sitten kaavintaan. Kaavinnankin jälkeen tiputteli vielä pari viikkoa ja kun vuoto viimein loppui en oikein enää osannut olla ilman siteitä. "Kuukautisvuodosta" oli tullut arkipäivää. Kaikeksi ihmeeksi ekat menkat tuli päivälleen ajallaan, 28 päivää kaavinnasta. Sen jälkeen alettiin uutta yrittämään ja tärppäsihän se. Pelon ja onnensekaisin tuntein varasin ajan yksityiselle varhaisultraan että saisin jo aikaisin tietää onko siellä elämää vai ei. Muutenkin ravasin vessassa vähän väliä tarkistamassa ettei verta vain ole tullut.

Viime torstaina se sitten alkoi. Mies oli juuri lähtenyt yötöihin ja minä olin käymässä nukkumaan kun huomasin vessassa puuhkiessäni kirkasta verta. Se oli sellainen shokki että aloin samantien itkeä ääneen. Soitin päivystykseen ja sieltä luonnollisesti tuli neuvo ottaa rauhallisesti. Vuoto on ihan normaalia kun se on vähäistä. Menin seuraavana päivänä tk-lääkärille ja hän totesi tunnustelemalla, että kohdunsuu on tiukasti kiinni. Olin huojentunut. Vielä on toivoa. Samana iltana vuoto kuitenkin muuttui entistä runsaammaksi. Soitin gynen polille ja kysyin neuvoa, he halusivat ultrata mutta siihen tarvittiin lääkärin lähelte. Soitin taas tk-lääkärilleni mutta kaikeksi järkytykseksi hän ei suostunut lähetettä kirjoittamaan. On kuulema aivan turha. Itkien menin suoraan polille sillä halusin pois epävarmuudesta. Onneksi minut otettiin joka tapauksessa tutkittavaksi ja gynekologi oli järkyttynyt yleislääkärini toiminnasta. Kohdussa ei näkynyt mitään ja siitä heräsivät epäilyt ulkoisesta raskaudesta. Verestä mitattiin Hcg joka oli vain reilu sata. Viikkoja minulla piti jo olla 6+. Koska kipuja ei ollut, pääsin kotiin. Pelko kohdunulkoisesta varjosti kuitenkin viikonloppua ja kun sunnuntai-iltana alkoivat vatsakivut käskettiin, suoraan päivystykseen. Hcg oli enää 70 ja gyne sanoi ettei edes uskoisi minun olevan raskaana ellei hormoni sitä paljastaisi. Niin "puhdasta" ja siistiä kaikki oli. Ihmettelin vain kun hyytymiä oli tullut vasta tasan 2 ja nekin peukalonpään kokoisia. Ja ne ovat ainoat hyytymät jota koko aikana on tullut. Muutenkin vuoto on kuukautisvuotoa niukempaa. Tarkempia tutkimuksia ei kuitenkaan tarvittu koska Hcg oli laskussa ja muutenkin niin hirveän matala.

Viikon päästä teen itse raskaustestin ja jos se on nega, saa aloittaa uuden yrityksen. Olemme mieheni kanssa päättäneet että yritys aloitetaan heti sillä minulla on vahva tunne siitä ettei ole kahta ilman kolmatta. Kuitenkin tarkempiin tutkimuksiin pääsee vasta tuon kolmannen jälkeen.
Kaipaisin kovasti tarinoita, joissa kolmas raskaus onkin onnistunut vaikka keskenmenon riski on suuri. Ja kuinka te, jotka olette useita keskenmenoja kokeneet, selviätte siitä alkuviikkojen piinasta? Voin vain kuvitella mitä se minulla tulee olemaan jos/kun tästä vielä raskaudun.
 
Kanerva, osanottoni [:(].
Minulla on nyt kolmas lapsi tulossa ja 10. raskaus, joten km:t ovat valitettavan tuttuja.
Ennen ensimmäistä lasta oli minulle vaikeinta, koska minulla alkoi vuoto samoilla viikoilla kuin km:jen yhteydessä (minulla oli mennyt kesken jo 4 alkua..), mutta ihme ja kumma 5.:stä ihmisen alusta sain 1. lapsen.
Sitten siinä välissä tuli 1 km ja toista odottaessani alkoi kirkas vuoto 9+ viikoilla, kiirehdin taksilla (pyyhe housuissa) päivystykseen ja kohdusta löytyi 1 hyvin voipa ihmisen alku. Ilmeisesti oli kaksi tuloillaan..toinen siis tuli tuolloin pois..
Sittemmin viimeisin km oli n. vuosi sitten ja nyt olen loppusuoralla 3.:nen täysiaikaisen raskauden kanssa..

Eipä se helppoa ole koskaan ensimmäisellä kolmanneksella, mutta minun oli helpompaa hyväksyä km osana tätä elämää ensimmäisen lapsen saatuani..

Kaikki tavallaan selviävät vaikeista tilanteista ja toivonkin, että saat kumppanistasi tukea ja olet hänelle tukena.
Minua auttoi myös se, kun ajattelin, että en itse voi mitään km:lle- niinhän se onkin. Raskaus keskeytyy, jos niikseen on.

Toivorikasta syksyä sinulle!
 
Enpä uskonut kirjoittavani tänne ainakaan ihan heti.
No, nyt kuitenkin on todettu että plussa jonka sain niin on elimistöstä poistunut heinäkuussa ja no, hurjalta ja kamalaltahan tää tuntuu... Ensimmäinen lapsi olis toiveissa. Kaikista pahimman olon teki ultraava lääkäri, joka teki tänään ultran ja totesi kylmästi "ootko sä ollenkaan raskaana", se kylmä tunteeton lause kaikuu vieläkin mun korvissa.
Eihän ollut kovinkaan pitkälle ehtiny 5+4 menkoista laskien lähti menemään kesken luultavimmin ja nyt sit vasta kun piti olla viikkoja 11+1 niin sai tietää tästä. Asia olis mun mielestä ollut eri, jos olis neuvolan kautta päässy ultraan sen vuodon vuoksi, mutta eivätpä aatelleet että oli vaarallinen. Näköjään oli. En ite varmaan enää koskaan osaa luottaa vuotojen vaarattomuuteen ennenko ultrassa nähny vuodon jälkeen elävän alkion/sikiön.
 
Kanerva ja Dark91 voi olen niin kovin pahoillani puolestanne! Kestää pitkään kun asian yli pääsee eikä se KM taida koskaan unohtua. Toivottavasti oma nyytti on sylissä itse kullakin ensi kesänä!
 
Meillä on vähän sama tilanne kuin Kaikalla...tosin lapsia enemmän ja raskauksia myös. Jokainen keskenmeno ja kohdun ulkoinen raskaus on kova paikka. Jokainen pitää käydä läpi erikseen. Ei niihin koskaan totu. Mutta kyllä niistä yli pääsee, pitää vain antaa itselleen aikaa.  Elämä kouluttaa välillä kovalla kädellä, mutta sen jälkeen noustaan vahvempina. Monesti hoitohenkilökunnan sanat saattavat satuttaa, vaikka eivät varmaan pahaa tarkoitakaan. Heille keskenmenot ovat vain työtä. Voimia kaikille keskenmenon kokeneille, ette ole yksin vaikka asiasta ei monesti paljon puhuta. Ehkä se on liian kipeä asia julkiseen keskusteluun...
 
Omalle kohdalle tuo tilanne sattui vuoden alkupuolella. Iloisina ja onnellisina olimme miehen kanssa ultraan menossa katsomaan vaavelia ensimmäisen kerran. Hymy kuitenkin hyytyi pian, kun näytölle pamahti kuva tyhjästä kohdusta [:(] . Vaikka en ammattilainen olekaan, tilanne hahmottui aika nopeasti, kun ultraaja laitetta ympäriinsä pyöritteli ja käänteli eikä ruudulla näkynyt kuin iso musta alue, josta kuitenkin löytyi alkio vastaten viikkoja 6+ (ultra viikolla 11+). Omaksi onneksi ultraaja oli todella mukava ja esitti heti suruvalittelunsa. Varattiin aika seuraavalle päivälle sairaalaan, jossa lääkäri vielä ultrasi ja lääkkeelliseen tyhjennykseen päädyttyäni antoi aloitustabletin.

Parin päivän päästä menin sairaalaan uudestaan ja siellä hoitaja laittoi loput lääkkeet ja antoi kipulääkecocktailin (itse en lääkkeitä juurikkan syö, joten olo oli aika humalainen [:)] ). Vuoto ei kuitenkaan alkanut itsellään, joten lääkäri päätti avustaa. Yritti kuulemma vetää sikiöpussia kokonaisena ulos, joka sattui aivan ********. Pussi kuitenkin repesi ja lapsivesi tyhjentyi melkein huoneen lattialle [:)] . Siitä se vuoto sitten lähti. Vesiputous olisi ehkä paras termi tässä kohtaa. Kotiin pääsin verta valuvana. Onneksi sain ottaa mukaani sairaalasta suojavälineitä (lue: vaippoja), muuten en olisi toimeen tullut. Kivut alkoi sitten illalla ja kesti ehkä päivän verran.

Vuotoa tuli 3 viikkoa ja kuukautiskierto palautui onneksi heti samanlaiseksi välittömästi. Yhdet omat kuukautiset taisi tulla, kun tärppäsi uudelleen ja tällä mennään edelleen (pelonsekaisin tuntein).

Itsellä henk.koht. auttoi, kun sain puhua keskenmenosta ja ihmiset jaksoivat kuunnella. Uusi raskaus on onneksi auttanut pääsemään yli, mutta pahimmillaan suru oli kyllä todella kova. Tuntui, kuin kukaan ei oikeasti ymmärtäisi ja usein pienet huomautukset "sehän oli vasta ihan alussa" ja "luonto hylkää alussa huonot" satutti yllättävän paljon.

Jaksamisia kaikille km:n kokeneille.
 
Ensimmäinen keskenmeno 3.3.2010. viikkoja 11+6  vuodoilla alkoi muutama päivä aikaisemmin. sitten 3.3.  aamulla alkoi tulla hyytymiä tiesin jo silloin että mitään toivoa ei enään ole.. sitten päivällä yhtäkkiä pikkaisen alkoi supistaan ja olo mene huonoksi joten äkkiä menin vessaan ja sitten alkoi tulee hyytymiä oikein kunnolla.. siinä mä sitten vaan vuosin ja sitten kun helpottui olin pyyhkimässä ja mitä näinkään meidän pieni ihmisen alku oli siinä mun kädellä.. siinä sitten sitä pyörittelin kädessä ja huusin miehen kanssa katsomaan. Todella pitkään sitä kädelläni pidin ja ajattelin että siinä se nyt oli meidän pikku kakkonen joka ei matkassa jaksanut pysyä ? suru oli kova..  seuraavana päivänä oli ultra katsoivat että oliko mitään enään jäljellä vähän oli jotai hyytymää jäänyt joten antoivat kaksi lääkettä jotta tyhjenisi loppuun. Meidän pikku kakkosen laskettuaika olisi ollut 16.9.2010? mutta pieni enkeli hänestä tuli ? lääkäri epäili koon perusteella kun kerroin että oli menehtynyt jo viikolla 9 tai 10.

Ja sitten seuraava tunsin jo olevani raskaana mutta tein testin sitten 8.7.2010. ja plussaa näytti olin niin iloinen asiasta vaikka tietenkin pieni pelko oli päällä viime kerran jälkeen. raskaus oireet tuli ja masu rupesi kasvamaan olin niin onneni kukkuroilla mutta sitten 28.8.2010. tuli pientä vaaleanpunaista juttua kun pyyhin oli lauantai. olin ihan paniikissa kun pelkäsin että taasko käy näin. soitin sitten maanantaina 30.8. neuvolaan ja kerroin tilanteetn lohdutteli että ei usko että mitään olis hätänä. Mutta sitten muutaman tunnin kuluttu lorahti jotain kunnolla pöksyyn meni paniikissa taas katsomaan että mitä oli semmoista oransihtavaalimaa.. soitin polille ja kerroin tilanteen kysyi että onko kipuja sanoin että ei.. rauhoitteli sitten siellä että ei usko että on mitään hätää ja sanoi että katsotaan sitten huomenna ultrassa kun mulla oli aika sinne.
 
Tiistai 31.8.2010. lähdimme aamulla polille pelon sekavin tuntein en uskaltanut odottaa mitään.. Ja sitten oli ultrauksen aika katsoivat eka masun päältä ja totesi että taitaa kattoo sisäkautta. Siinä sitten tuijotin näyttöä' ja huomasin samantien että kaikki ei ollut hyvin koska näkyi vaan tyhjä kohtu siinä se sitten iski. kätilö totesi että ei täällä kyllä mitään ole. ja sanoi että lääkäri viellä katsoo tarkemmin. pääsin lääkärille ja katsoi ultralla ja totesi sitten että tuulimuna oli ollut. Tuli niin kamala olo kun olin jo varma että olin tuntenut liikkeitä masussa ja masu oli kasvanut ihmettelin että miten tää on mahdollista kun kaikki oireetkin oli. lääkäri selitti sitten tilanteen minulle ja itkuhan siitä tuli. määräsi sitten tyhjennys lääkkeet sain siellä suun kautta otettavan ja parin päivän päästä piti laittaa 4 taplettia.
oikeastaan jo samana päivänä rupesin vuotaan ja seuraavana päivänä tuli hyyhtymiä ja eilen laitoin lääkkeet sitten mutta niillä ei ollut mitään vaikutusta. vuoto on jatkunut ja välillä tulee hyytymiä kipuja ei ole ollut. tämän toisen laskettuaika olisi siis ollut 10.3.2011. mutta hänkään ei ikinä meidän syliin päässyt meidän pikku toukka ? siellä ne pikku enkelit nyt pilven reunalla katselee
? Mutta aina ovat sydemessäni ja ajatuksissa??

Suru ja katkeruus on niin kova kun joudunkin yhtäkkiä käsitteleen jo kahta päättynyttä raskautta kun en ollut edes viellä ensimmäisestä selvinnyt..

Mutta onneksi on ihana mies ja edes yksi pikku kulta joka meille on suotu. jonka avulla jaksaa surun keskellä ??


Pelottaa seuraava kerta viellä enemmän ja se että miten seuraava kerta tulee päättyyn..


Mutta oikein kovasti kaikille voimia ja jaksuja halin kera ??
 
mullakin tosiaan massu vaan kasvoi ja oksensin vielä samana päivänä kun tyhjentävät lääkkeet otin .. kätilö totesi ed päivänä ultrassa että kuollut noin puoltoist viikkoa sitten .. olin viikko ennen sitä käyny ultrassa neuvolassa, ultrasivat kun kovat pahoinvoinnit olivat ja lkri sanoi vaan et juu siellä sitä köllötellään, kaikki ok .. kiittikiitti vaikkei tietenkään senkään vika mutt silti. argh.
nyt kävin ostaas apteekista 7 kpl ovistikkupaketin, kysyin kun neuvolaan soitin ett milloin voi alkaa yrittään, sano että vaikka heti jos siltä tuntuu mut hyvä ois oottaa ekat menkat et on helpompi sitten laskea. aattelin että vitut minä sen takia oota että helpompi laskea, varhaisultra on sitä varten vaikka sitte. raskaus oli eka ja suhtauduin aika nääh - yksityisten rahastusta tuo varhaisultra mut nyt kyll luulen et jos raskaustesti näyttää plussaa niin kyll varaan ajan .. sitä vaan tossa oon pohtin kun minä näistä mitään tiedä, et jos meen vaik viikol 6 v-ultraan ja kaikki ok, onk mahollista et menee viel kesken ennek ehin neuvolan n 11 vk ultraan .. ? tai lähinnä just sitä onko se varhaisultra nyt niiiin luotettava ja näin ..
helvetin rankka juttu kyll. ennek ite jäi raskaaksi niin mietti toisinaan et noh, sillä meni nyt kesken ennen 12vk et osaako sitä ees aatella viel sillon et on vauva kuollu. ja voi luoja et kyll sitä vaan aattelee. tiedänhän minä että matkaa vauvaksi oli viell mut kuten lääkäri sanoi sairaalassa niin kun tikkuun pamahtaa plussa niin kyll se äidiks valmistautuminen alkaa jo siinä vaik joskus toivois et vasta sitten ekan kolmanneksen jälkeen. kova halu on alkaa yrittää uuelleen vaik tiiän jo nyt en pelkään varmaan aivan sairaasti ekaan ultraan asti ja viel sieläkin niin et varmaan pyörryn kun kätilö sisään kutsuu. huh.
 
mirr, meillä kävi niin sillai että kahden keskenmenon jälkeen kun taas olin raskaana niin varhaisultrassa kaikki ok. tuudittauduin siihen koska kahdessa ekassa raskaudessa ei löytynyt elämää ollenkaan, tuulimunia siis. kuinkas kävikään. niskapoimu-ultrassa rv 13 todettiin että sikiö kuollut pari päivää varhaisultran jälkeen. olin siis noin 6 viikkoa "turhaan" raskaana. keskenmenon riski on olematon jos varhaisultrassa kaikki on hyvin mutta ainahan ikäviä asioita tapahtuu. mä sit päätin etten enää riskeeraa ja kun neljännen kerran olin raskaana kävi varhaisultrassa viikon, kahden välein. ihan oman mielenrauhan takia. olihan se tietenkin aika tyyristä mutta se piti mun olon hyvänä ja sain rauhassa ja hyvillä mielin olla raskaana. nyt olen jo loppusuoralla ja koko matkan ajan olen mennyt yksityiselle lääkärille jos joku asia on vaivannut. olen halunnut varmistaa et vauvalla on kaikki hyvin ja mulla sen takia parempi mieli. olen toki käynyt neuvolankin lääkärillä mutta en oikein luota häneen. pari tulehdusta jäänyt huomaamatta ja nyt viimeks virtsiksen oireet pahenivat antibioottikuurin jälkeen....
 
onhan täss nyt aika paljon kyll pohdittavaa .. inhottaa ajatella niin kovin tulevaa raskautta, tiiän et petyn niiiiin kovin jos ei heti tärppääkään. oon vähän samaa mieltä neuvolan lääkäristä, asianosaava ihminen kyllä mut vaatis kunnon laitteet sinne. turhauttavaa.
 
Netistä vastauksia hakien eksyin vaun sivuille taasen. Laitan oman tarinani tänne joukkoon....

Viikko ennen oletettujen kuukautisten alkamista alkoi armoton väsymys, huono olo, pieni lämpöily, ikenet turvoksissa, kaikki perinteiset oireet, ensimmäisen testin tein innoissani pari päivää ennen kuin kuukautisten piti alkaa ja eihän siinä mitään kontrolliviivan lisäksi näkynyt. Päivänä jolloin kuukautisten piti alkaa sitten selvä plussa....
LA 13.5.2011 perjantai; olishan tuosta jo pitänyt arvata että ei hyvin jatku. Ruskea tuhruvuoto alkoi viime torstaina ja loppui viikonloppuna, vuotoa ei tullut edes housuihin asti, ainoastaan paperiin vessakäynneillä, raskausoireet pahoinvointia lukuunottamatta hävinneet, vasta rv6 ja tänään hcg vain himpun päälle 200.... Maanantaina uusi verikoe ja ultra.

Edelleen pieni osa minussa toivoo että jospa kuitenkin.... ja toinen osa käskee lakata haaveilun ja on varma että sinne meni taas. Pessimismin kai pitäisi mieltä suojella....

Edellinen meni kesken 4.3.2010, silloinkin aivan alussa. Mutta tuli edes reilusti vuodon kanssa pois ettei tarvinnut arpoa ja ihmetellä. Pillerit jätin loppuvuodesta 2006 ja nämä kaksi nyt vasta ensimmäiset plussaukset. Ei taida tähän perheeseen tulla muuta kuin enkeleitä?
 
Takaisin
Top