Olen lukenut näitä km-ketjuja tiistaista lähtien, kun yhtäkkiä kesken päivää alkoi vähäinen vuoto, niin kun kuukautiset olis alkanut vaikka viikoja oli jo 10+1, tietysti alkoi huolestuttaa heti, koska aiemmissa raskauksissa, (olen kolmen tytön onnellinen äiti) ei koskaan ole käynyt näin, tai ollut mitään komplikaatioita.. Soitinkin päivystykseen, jossa erittäin vanha ääni sanoi; no en mä nyt tiedä, odotat vaan, ja jos on kipeetä tai runsastuu vuoto niin soita sit uudelleen, muuten vaan odotat ja kattelet..
Tuo odottaminen on aivan kamalaa, sitähän miettii vaikka mitä, epävarmuus on sitä kamalinta, kun ei uskalla edes nukkua kun odottaa seuraavaa oiretta..
Noh, vuodot jatkui kuukautisina pienesti ehkä lievemmät vuodot, mutta sitten torstaina aamulla heräsin kamaliin supistuksiin alavatsassa jotka toistuivat 1-2 minuutin välein KA 5-6.. Veimme tytöt kouluun/tarhaan ja mentiin terkkarille, jossa lääkäri totesi että kyllä se keskenmenolta vaikuttaa, sain lähetteen kättärille ja kotiin odottamaan sieltä soittoa särkylääkkeiden kera. Soittivatkin sitten 4 tuntia myöhemmin ja kyselivät vointia (ja natoivat ajan ultraan seuraavalle päivälle kl.10), tähän mennessä olin käyttänyt jo 15 sidettä ja istunut vessassa puolen ajasta ns tyhjentymässä, hyytelöähän tuli roppakaupalla.. Kun suurin yhtaikainen tyhjennys sattui niin kivut sitten loppuivatkin melkein kokonaan heti siihen, ajattelin että se nyt varmaan oli loppu.. Vuoto kylää jatkui runsaana iltaan saakka, ja aamulla sitten ei tullut melkein mitään enää.
Tänään tehtiin sitten tuo ultra ja lääkäri joka oli todella mukava ja ymmärtäväinen sanoi että on se kohtu melkein tyhjä jo, mutta ei kokonaan, ja antoivat mukaan cytoteciä ja sanoivat että ottaisin ne huomenna aamulla, se sitten supistaa uudelleen ja toivon mukaan loput tulee ulos ettei joudu kaavintaan tai tule tulehdusta, kohdunsuu auki joten en saa kylpä tai saunota, ja kontrollina sitten itse tehdään kotona raskaustesti 4 viikon kuluttua jonka tulee näyttää neg. muuten uudelleen päivystykseen.
En ole vieläkään saanut itkettyä, olen monta kertaa ollut itkuvalmis mutta pysäyttänyt itseni, ja sanoivat että minun täytyy surra, jotta pääsen eteenpäin. Mutta se on vaikeaa, minulle se on aina ollut, padotan kaikki sisälläni vaan.
Tuolla päivystyksessä tänään meni tosi pitkään ja istuin toisen äidin vieressä, juttelimme ja huomasimme että meillä on paljon yhteistä, toivottavasti hänen vuotonsa kuitenkin ei tarkoittanut km:a, hän oli ihana tuki tuon pitkän odotus ajan yli, ja toivon että hänen vuoronsa tultua hän sai positiivisia uutisia. Toivon kaikille muillekkin lukijoille että tuo terkkarin sanoma; Voihan se olla ihan harmitonta vuotoakin joka menee itsestään pois - olisi totta monen kohdalla.
Tsemppiä ja haleja ja surunvalitteluja kaikille saman kokeneille, ja pitää vaan muistaa että luonto tekee niin kuin on tarkoitus ja me emme voi vaikuttaa asiaan mitenkään, vaikka kuinka haluaisimme, mutta voimme muistaa ja ymmärtää..
Minä aloitan suru-prosessini tästä, oman enkelini lentäessä pois, muistoihini jäät
. Kovasti voimia sinne!
.
