Varhainen keskenmeno

[Tupu90]

Moi. Mä ajattelin tulla kertomaan tänne tilanteesta kun olo on niin kurja. Ollaan mun vaimon kanssa hedelmöityshoidoissa, hän siis se raskaana oleva osapuoli. PAS tehtiin marraskuun puolivälissä ja positiivinen raskaustesti marraskuun loppu puolella. HCG lähti normaaliin nousuun alkuun mutta eilen vaimo sano että tuntuu että ei oo kaikki hyvin ja meni verikokeeseen ja HCG ei ollut siinä tasolla missä tässä vaiheessa pitäisi. Vaimolla oli alavatsakipuja joten käytiin ultrassa ja siellä näkyi ruskuaispussi ja jotain siellä reunalla. Lääkäri sanoi että se on joko sitä ruskuaispussin reunaa tai alkio mutta ei voi olla varma vielä. Eilen oli siis 6+2. Ollaan lueskeltua ja osalla näkynyt jo syke noilla päivillä ja sitten kun se HCG on vielä niin matala niin hyvin todennäköistä on että on joko tuulimuna tai mennyt kesken. Nyt täytyy odottaa maanantaihin asti, sillon uusi ultra.

Ollaan ihan todella poissa tolaltamme molemmat. Ehdittiin jo innostua kovasti. Hedelmöityshoitoja takana 1,5 vuotta ja toive lapsesta niin kovin suuri.

 

[Alcyone]

Moi. Mä ajattelin tulla kertomaan tänne tilanteesta kun olo on niin kurja. Ollaan mun vaimon kanssa hedelmöityshoidoissa, hän siis se raskaana oleva osapuoli. PAS tehtiin marraskuun puolivälissä ja positiivinen raskaustesti marraskuun loppu puolella. HCG lähti normaaliin nousuun alkuun mutta eilen vaimo sano että tuntuu että ei oo kaikki hyvin ja meni verikokeeseen ja HCG ei ollut siinä tasolla missä tässä vaiheessa pitäisi. Vaimolla oli alavatsakipuja joten käytiin ultrassa ja siellä näkyi ruskuaispussi ja jotain siellä reunalla. Lääkäri sanoi että se on joko sitä ruskuaispussin reunaa tai alkio mutta ei voi olla varma vielä. Eilen oli siis 6+2. Ollaan lueskeltua ja osalla näkynyt jo syke noilla päivillä ja sitten kun se HCG on vielä niin matala niin hyvin todennäköistä on että on joko tuulimuna tai mennyt kesken. Nyt täytyy odottaa maanantaihin asti, sillon uusi ultra.

Ollaan ihan todella poissa tolaltamme molemmat. Ehdittiin jo innostua kovasti. Hedelmöityshoitoja takana 1,5 vuotta ja toive lapsesta niin kovin suuri.

Epätietoisuudessa dottaminen on varmasti kamalan piinavaa. Voimia teille molemmille!

 

[Tupu90]

Epätietoisuudessa dottaminen on varmasti kamalan piinavaa. Voimia teille molemmille!

Oli rankkaa tuo epätietoisuus, mutta nyt sitten viime yönä tuli keskenmeno vuoto, ja jatkuu vähän edelleen. Niin surullista kuin onkin niin pieni helpotus juuri siitä että ei tuota epätietoisuutta enää ole, varsinkin kun niin vahvasti viittasi kaikki keskenmenoon mutta ei vaan ollut sitä lopullista varmuutta vielä.

Se on ihan hyvä kai kuitenkn että se tuli tolleen spontaanisti että ei tarvinnut mitään lääkkeitä. Huomenna kuitenkin uä ja lääkäri niin sit tiedetään et miten tästä nyt eteenpäin homma etenee.

 

[Alcyone]

Oli rankkaa tuo epätietoisuus, mutta nyt sitten viime yönä tuli keskenmeno vuoto, ja jatkuu vähän edelleen. Niin surullista kuin onkin niin pieni helpotus juuri siitä että ei tuota epätietoisuutta enää ole, varsinkin kun niin vahvasti viittasi kaikki keskenmenoon mutta ei vaan ollut sitä lopullista varmuutta vielä.

Se on ihan hyvä kai kuitenkn että se tuli tolleen spontaanisti että ei tarvinnut mitään lääkkeitä. Huomenna kuitenkin uä ja lääkäri niin sit tiedetään et miten tästä nyt eteenpäin homma etenee.

Osanottoni menetyksestänne! Totta, että on myös helpottavaa saada varmuus asiaan. Hyvä kun pääsette huomenna lääkäriin.

 

[Kaino-Vieno]

Mulla alkoi tuhruvuoto sunnuntaina, maanantaina illalla tuli jo vähän siteeseen ja eilen vähän enemmän, kipuja ollut myös. Tänään pääsin naistenklinikan päivystykseen ja todettiin kkm, mennyt jo viikolla 6 tai 7, nyt piti olla 11+2 eli monta viikkoa ollut jo. Tyhjennetään lääkkeellisesti. Oon ihan rikki.

 

[Koirankorva]

Moi. Mä ajattelin tulla kertomaan tänne tilanteesta kun olo on niin kurja. Ollaan mun vaimon kanssa hedelmöityshoidoissa, hän siis se raskaana oleva osapuoli. PAS tehtiin marraskuun puolivälissä ja positiivinen raskaustesti marraskuun loppu puolella. HCG lähti normaaliin nousuun alkuun mutta eilen vaimo sano että tuntuu että ei oo kaikki hyvin ja meni verikokeeseen ja HCG ei ollut siinä tasolla missä tässä vaiheessa pitäisi. Vaimolla oli alavatsakipuja joten käytiin ultrassa ja siellä näkyi ruskuaispussi ja jotain siellä reunalla. Lääkäri sanoi että se on joko sitä ruskuaispussin reunaa tai alkio mutta ei voi olla varma vielä. Eilen oli siis 6+2. Ollaan lueskeltua ja osalla näkynyt jo syke noilla päivillä ja sitten kun se HCG on vielä niin matala niin hyvin todennäköistä on että on joko tuulimuna tai mennyt kesken. Nyt täytyy odottaa maanantaihin asti, sillon uusi ultra.

Ollaan ihan todella poissa tolaltamme molemmat. Ehdittiin jo innostua kovasti. Hedelmöityshoitoja takana 1,5 vuotta ja toive lapsesta niin kovin suuri.

Pahoittelut virallisestihan kai tuulimunaraskaudessa ei ole ruskuaispussia, ei ole mitään muuta kun raskausontelo(pussi).

Pahoittelen suuresti menetyksestä

 

[Koirankorva]

Mulla alkoi tuhruvuoto sunnuntaina, maanantaina illalla tuli jo vähän siteeseen ja eilen vähän enemmän, kipuja ollut myös. Tänään pääsin naistenklinikan päivystykseen ja todettiin kkm, mennyt jo viikolla 6 tai 7, nyt piti olla 11+2 eli monta viikkoa ollut jo. Tyhjennetään lääkkeellisesti. Oon ihan rikki.

Miten siellä menee?
Pahoittelut

 

[Marcipa]

Voimia @Kaino-Vieno . Tiedän miltä susta tuntuu.

 

[Kaino-Vieno]

Oon tosi kipeä ja itkettää, hetkittäin oon saanut ajatuksia muualle. Saatiin miehen kanssa juteltua tästä ja sain nukuttuakin sitten iltapäivällä. Viime yö meni valvoessa kun olin varma että se on mennyt kesken mutta pelkäsins kuulla sitä. Aamulla istuin kolme tuntia siellä odottamassa että lääkäri ottais vastaan ja sitten heti kun ultrattiin niin näin että ei siellä mitään eloa ollut ja oli aivan liian pieni viikkoihin nähden. Lääkäri ja hoitaja oli tosi asiallisia ja empaattisia. Sain sen ekan lääkkeen jo siellä ja loput otan huomenna aamulla. Oon ottanut jo tänään Buranaa 600mg ja panadolia 1g, mutta ei niistä hirveästi apua ole. Heti kotiin tultua I keräsin kaikki raskauteen liittyvät tavarat ja muut pussiin ja kaappiin, vaikka sitten myöhemmin kun mietin niin ehkä ne vitamiini- pitää hakea takaisin. Tarkoitus olis kuitenkin jossain vaiheessa yrittää uudestaan. Pelottaa kuitenkin. Jotenkin mulla oli selkeitä, joskin ehkä lieviä raskausoireita varmaan kymppiviikolle asti. Parille kaverille kerroin raskaudesta ja oon koko ajan ollut silleen että no katsotaan nyt jatkuuko tämä ja oon jännittänyt ja ollut huolissani, eli ehkä jotenkin aavistin kuitenkin? Pienen pientä toivoa silti elättelin vielä vaikka oon monta päivää ollut melko varma että kesken on mennyt.

 

[Liirumlaarum]

Paljon voimia tyhjennykseen ja toipumiseen Kaino-Vieno!
Keskenmenon kokeneiden salaiseen ryhmään kannattaa laittaa liittymispyyntöä :) Siellä on keskustelua kaikesta keskenmenoon liittyvästä, tyhjennyksestä, uudesta yrityksestä ja uudesta plussasta jne.

 

[Alcyone]

Oon tosi kipeä ja itkettää, hetkittäin oon saanut ajatuksia muualle. Saatiin miehen kanssa juteltua tästä ja sain nukuttuakin sitten iltapäivällä. Viime yö meni valvoessa kun olin varma että se on mennyt kesken mutta pelkäsins kuulla sitä. Aamulla istuin kolme tuntia siellä odottamassa että lääkäri ottais vastaan ja sitten heti kun ultrattiin niin näin että ei siellä mitään eloa ollut ja oli aivan liian pieni viikkoihin nähden. Lääkäri ja hoitaja oli tosi asiallisia ja empaattisia. Sain sen ekan lääkkeen jo siellä ja loput otan huomenna aamulla. Oon ottanut jo tänään Buranaa 600mg ja panadolia 1g, mutta ei niistä hirveästi apua ole. Heti kotiin tultua I keräsin kaikki raskauteen liittyvät tavarat ja muut pussiin ja kaappiin, vaikka sitten myöhemmin kun mietin niin ehkä ne vitamiini- pitää hakea takaisin. Tarkoitus olis kuitenkin jossain vaiheessa yrittää uudestaan. Pelottaa kuitenkin. Jotenkin mulla oli selkeitä, joskin ehkä lieviä raskausoireita varmaan kymppiviikolle asti. Parille kaverille kerroin raskaudesta ja oon koko ajan ollut silleen että no katsotaan nyt jatkuuko tämä ja oon jännittänyt ja ollut huolissani, eli ehkä jotenkin aavistin kuitenkin? Pienen pientä toivoa silti elättelin vielä vaikka oon monta päivää ollut melko varma että kesken on mennyt.

Voimia ja osanotto menetyksestänne! Komppaan Liirumlaarumia, tule tuonne keskenmenon kokeneiden salaiseen ryhmään (laita liittymispyyntö modelle). Sieltä saa rutkasti vertaistukea, meitä on monta saman tuskan kokeneita.

 

[Marcipa]

Mullakin jatkui raskausoireet, vaikka oli mennyt kesken jo aikaisemmin. Kaksi viikkoa odotin aikaa kontrolliultraan ( yksityisellä oli jo todettu ettei sykettä löydy) ja vielä siitä muutaman päivä tyhjennykseen. Koko sen ajan raskausoireet oli voimakkaina.

 

[zar_]

Minäkin uskaltaudun kirjoittelemaan. Mulla keskenmeno tapahtui tämän vuoden alussa, tarkalleen Loppiaisena..Olin raskaana n. rv 7 kun tää tapahtui. Puoli vuotta oltiin yritetty ensimmäistä plussaa ja sit kävi näin. Tuli itsekseen pois, ei tarvittu toimenpiteitä. Vuosin läpi tämän raskauden ja hormonit nousi hitaasti, siksi en alussa tiennyt olevani näin pitkällä. Silti pienoinen oli niin odotettu ja toivottu. Miestäkin on selvästi surettanut tämä, mutta hän suree tavallaan - ei ehkä niin näkyvästi kuin minä.
Nyt jäljellä on enää suunnaton tyhjyys ja suru. Tiedän syvällä sisimmässä, että näin täytyi tapahtua, pieni ei olisi ollut elinkelpoinen. Suru vyöryy kuitenkin päälle vähän väliä ja nyt tarvitsee käydä vain kaikki nämä tunteet läpi. En olisi uskonut, että suru on näin valtavaa ja samalla hyvin musertavaa. Työskentelen perheiden parissa ja siksi olen hetken ollut sairaslomalla, sillä minusta tuntui, että tarvitsin vain taukoa kaikesta, mikä muistuttaa menetyksestäni. Toisaalta nyt kun palailin työn pariin, sain siitä voimaa jatkaa - jokainen pieni ihminen on tosiaan ihme ja se on suuri ilonaihe.
Itse keskenmeno oli minulle äärimmäisen kivulias ja vaikea tapahtuma, itkin koko sen ajan, kun vuotoakin oli. En millään haluaisi tuota uudelleen tapahtuvaksi, mutta tiedän, etten siihen pysty vaikuttamaan. En toivoisi tätä kenellekään.
Tietysti jatkamme yritystä, mutta pidämme kuukauden tauon, sillä pääni ja kehoni tarvitsee aikaa palautumiseen. Minä vein isovanhempieni haudalle kynttilät tänään ja samalla sytytin yhden kynttilän muualle nukkuvien muistopaikalle, pienen muistoksi. Tämä auttoi minua konkreettisesti hyväksymään asian, menemään eteenpäin ja jättämään tulevan Korkeamman käsiin.:angelic:

Kaikille saman kokeneille annan suuren halauksen, syvät pahoitteluni ja voiman toivotukset!

 

[Alcyone]

Minäkin uskaltaudun kirjoittelemaan. Mulla keskenmeno tapahtui tämän vuoden alussa, tarkalleen Loppiaisena..Olin raskaana n. rv 7 kun tää tapahtui. Puoli vuotta oltiin yritetty ensimmäistä plussaa ja sit kävi näin. Tuli itsekseen pois, ei tarvittu toimenpiteitä. Vuosin läpi tämän raskauden ja hormonit nousi hitaasti, siksi en alussa tiennyt olevani näin pitkällä. Silti pienoinen oli niin odotettu ja toivottu. Miestäkin on selvästi surettanut tämä, mutta hän suree tavallaan - ei ehkä niin näkyvästi kuin minä.
Nyt jäljellä on enää suunnaton tyhjyys ja suru. Tiedän syvällä sisimmässä, että näin täytyi tapahtua, pieni ei olisi ollut elinkelpoinen. Suru vyöryy kuitenkin päälle vähän väliä ja nyt tarvitsee käydä vain kaikki nämä tunteet läpi. En olisi uskonut, että suru on näin valtavaa ja samalla hyvin musertavaa. Työskentelen perheiden parissa ja siksi olen hetken ollut sairaslomalla, sillä minusta tuntui, että tarvitsin vain taukoa kaikesta, mikä muistuttaa menetyksestäni. Toisaalta nyt kun palailin työn pariin, sain siitä voimaa jatkaa - jokainen pieni ihminen on tosiaan ihme ja se on suuri ilonaihe.
Itse keskenmeno oli minulle äärimmäisen kivulias ja vaikea tapahtuma, itkin koko sen ajan, kun vuotoakin oli. En millään haluaisi tuota uudelleen tapahtuvaksi, mutta tiedän, etten siihen pysty vaikuttamaan. En toivoisi tätä kenellekään.
Tietysti jatkamme yritystä, mutta pidämme kuukauden tauon, sillä pääni ja kehoni tarvitsee aikaa palautumiseen. Minä vein isovanhempieni haudalle kynttilät tänään ja samalla sytitin yhden kynttilän muualle nukkuvien muistopaikalle, pienen muistoksi. Tämä auttoi minua konkreettisesti hyväksymään asian, menemään eteenpäin ja jättämään tulevan Korkeamman käsiin.:angelic:

Kaikille saman kokeneille annan suuren halauksen, syvät pahoitteluni ja voiman toivotukset!

Osanottoni menetyksestänne ja voimia surun käsittelyyn! Jos kaipaat vertaistukea, niin meitä saman kokeneita löytyy keskenmenon kokeneiden salaisesta ryhmästä.

 

[_kirahvi]

Pahoittelut zazar keskenmenosta ja voimia toipumiseen. Anna surulle tilansa ja aikansa, en osaa oikein muuta sanoa oman kokemuksen pohjalta marraskuulta. Yllätyin itsekin kuinka voimallisesti ja yllättäen tunteet nousi pintaan.Kynttilän sytytys hautausmaalle oli kaunis ajatus, pitää itsekin vielä ehkä tehdä vastaava konkreettinen teko.

 

[zar_]

Kirahvi ja Alcyone, kiitos myötäelostanne

Jotenkin tuntuu, että sitä enemmän tunteet nousevat pintaan, mitä kauemmin on mennyt aikaa
Mutta puhuminen auttaa ja nyt koen, että on surun aika, muu tulee sitten myöhemmin. Hiljalleen eteenpäin, päivä kerrallaan.

Mua auttoi asian konkretisointi ja tuo kynttilän sytyttäminen, laitoin kynttilään vielä runonkin. :angelic: Ei tapahtunut tule poistumaan elämästäni, enkä saa sitä muutettua, mutta kun saan tämän käsiteltyä voin antaa rauhallisin mielin tilaa uudelle elämälle

 

[zar_]

Kyselisin täällä vielä, että onko teille keskenmenoista aiheutunut psyykkistä tai traumaperäistä stressiä? Itse lähinnä mietin, kun minulla aiemminkin tapahtunut vaikeita asioita elämässä ja ne aktivoineet herkästi tuon traumaperäisen stressireaktion, vaikka tapahtuneesta on kulunut aikaa. Esimerkiksi takaumia tulee minulle edelleen tuosta keskenmenosta hyvin ahdistavalla tavalla, toki siitä on ajallisesti varsin vähän aikaa, mutta pohdin onko joku kokenut saavansa apua esimerkiksi puhumisesta ammattilaisen kanssa?

 

[APM]

Kyselisin täällä vielä, että onko teille keskenmenoista aiheutunut psyykkistä tai traumaperäistä stressiä? Itse lähinnä mietin, kun minulla aiemminkin tapahtunut vaikeita asioita elämässä ja ne aktivoineet herkästi tuon traumaperäisen stressireaktion, vaikka tapahtuneesta on kulunut aikaa. Esimerkiksi takaumia tulee minulle edelleen tuosta keskenmenosta hyvin ahdistavalla tavalla, toki siitä on ajallisesti varsin vähän aikaa, mutta pohdin onko joku kokenut saavansa apua esimerkiksi puhumisesta ammattilaisen kanssa?

Sain keskenmenon noin vuosi sitten tammikuussa ja nyt uuden raskauden alkaessa olen käynyt työterveyspsykologilla keskustelemassa keskenmenosta ja siihen liittyvistä tunteista. Ajan kotiin samaa reittiä kuin yksityiseltä klinikalta, jossa keskenmeno todettiin, ja se laukaisee minussa usein hillittömän itkureaktion. Muistan missä kohtaa käännyin, missä itkin, mitä mietin. Takaumia siis tulee. Joskus istuessani sohvalle muistan kuinka soitin äidilleni ja itkin, että olen saanut keskenmenon. Muistan tarkalleen kohdan, jossa istuin, sanat jota sanoin.

Nyt näistä ollaan sitten keskusteltu psykologin kanssa ja huomaan todella paljon sellaisia pelkoja joita liittyy nimenomaan siihen keskenmenoon ja sen jälkeen koettuihin tunteisiin ja tapahtumiin. Onnekseni olen myös huomannut, että puhuminen helpottaa huomattavasti.

 

[zar_]

Sain keskenmenon noin vuosi sitten tammikuussa ja nyt uuden raskauden alkaessa olen käynyt työterveyspsykologilla keskustelemassa keskenmenosta ja siihen liittyvistä tunteista. Ajan kotiin samaa reittiä kuin yksityiseltä klinikalta, jossa keskenmeno todettiin, ja se laukaisee minussa usein hillittömän itkureaktion. Muistan missä kohtaa käännyin, missä itkin, mitä mietin. Takaumia siis tulee. Joskus istuessani sohvalle muistan kuinka soitin äidilleni ja itkin, että olen saanut keskenmenon. Muistan tarkalleen kohdan, jossa istuin, sanat jota sanoin.

Nyt näistä ollaan sitten keskusteltu psykologin kanssa ja huomaan todella paljon sellaisia pelkoja joita liittyy nimenomaan siihen keskenmenoon ja sen jälkeen koettuihin tunteisiin ja tapahtumiin. Onnekseni olen myös huomannut, että puhuminen helpottaa huomattavasti.

Kiitos, että jaoit kokemuksesi. Minulla on aiemmin elämässä tapahtunut vaikeita asioita ja niistä saan vielä tänä päivänäkin jonkin verran takaumia, vaikka olen asioita puinut pitkään ammattilaisen kanssa. Ne ei kuitenkaan enää aiheuta ahdistusta. Nyt tämä keskenmeno nosti uudestaan paljon pintaan. Se, että muut sanoo, että se oli vain keskenmeno, ei ainakaan omalla kohdalla pidä paikkaansa. Minulle tapahtuneeseen liittyi paljon kipua ja fyysisiä tuntemuksia, jotka on nyt myöhemmin purkautuneet paniikkina. Koen myös, että tilanne oli minulle traumaattinen, vaikka tiedän, ettei se kaikille ole sitä. Uskon, että tähän on vaikuttanut aiemmat kokemukseni, vaikka ne olenkin saanut käsiteltyä.
Varasin nyt keskusteluajan, ihan omaa jaksamistani ajatellen - minulla, kun on tapana reagoida vahvasti ja toivon, että pääsisin tämän asian kanssa helpommalla, ettei menisi niin kovin pitkään purkaa näitä lukkoja.
Eilen nukkumaan mennessä mietin tilannetta ja tajusin, että minulla oli suuria vaikeuksia muistaa keskenmenoa edeltäviä päiviä, enkä meinannut erottaa sitä esim. milloin menin sairaalaan, milloin vuoto alkoi, mitkä oireet oli jne. Koko tuo viikko on jotenkin sumennossa, mutta itse tapahtuneen muistan kellon tarkasti: fyysiset oireet, tunteet, vaatteet, hajut yms.
Sen jälkeen olenkin kärsinyt näistä takaumista, ne iskee usein iltaisin ja niin, että jokin asia muistuttaa minua tapahtuneesta, kuten fyysinen asia esim. kylmät jalat tai jokin vaate tms.
Minusta keskenmenot pitäisi nähdä useammin ihmisyyteen ja naiseuteen vaikuttavina asioina - ei tämä kaikille ole pikkujuttu, uskoisin, että suurin osa oireilee jollain tavalla keskenmenon jälkeen. Onhan tämä raskasta, mutta tunteet kannattaa käydä läpi - vain niin voi irrottaa, mutta samalla myös tallettaa kaiken sydämeensä, hyväksyen tapahtuneen osaksi omaa elämäänsä :angelic:
Ja puhua ei kai koskaan voi liikaa, se kyllä auttaa. :)

 

[APM]

zarar_, kuulostaa tutulta. Nyt työterveyspsykologilla ja neuvolassa sanottiin, että usein raskauskin nostaa pintaan vanhoja käsittelemättömiä asioita tai vanhoja oireita esimerkiksi masennuksesta tms. joten täytyy siihenkin sitten varautua.

Itselläni oli pitkään ollut toive lapsesta ja kävimme lapsettomuustutkimuksissa ja olimme juuri aloittamassa hoitoja, kun plussatesti tuli. Raskaus etene viikolle 10 asti, joten fyysisesti oli myös rankka kokemus.

Nuo takaumat tulevat minulle välillä ihan yllättäen, kun avaan vaatekaapin ja näen jonkun tietyn paidan ja muistan, että käytin sitä keskenmenon jälkeen tai olin se päällä ultrassa tms. Kyllähän noin rankalla kokemuksella varmasti on vaikutusta pitkän aikaa. Välillä huomaan ajattelevani ihan samoja juttuja kuin edellisessä raskaudessa ja hätkähdän iltaisin omia surullisia ajatuksiani. Eli ei tässä raskaudessa ainakaan vielä ole voinut huoletta olla, kun edellisen raskaus kummittelee mielessä.