Varhainen keskenmeno

[jamm]

Musertuneena taidan liittyä mukaan tähän joukkoon. Yritystä 8/18 asti ilman yhtäkään plussaa. Mulla PCOS ja ilmeisesti toinen munatorvi tukossa. Lapsettomuushoidot aloitettu 10/19. Ensimmäinen inssi tehtiin 2/20, toinen inssi 3/20, kolmas inssi 4/20 josta vihdoin ja viimein saimme ihkaensimmäisen plussamme. Tänään olisi siis 5+5. Plussasta asti pelko ollut vahvasti läsnä, epäuskoinen olo ollut koko ajan - voiko muka onni vihdoin kääntyä meidän suuntaan.
Viikonloppuna itkettiin jo silmät päästä kun tein perjantaina digin joka näytti viikot 2-3, samat viikot oli näyttänyt viikko sitten. Olin 100% varma että noniin, viikot ei nouse - tässä tämä oli. Koko vappupäivä huutoitkettiin. Lauantaiaamuna tein kuitenkin uuden digin joka näytti 3+, ihanaa - viikot nousevat sittenkin Pelko kuitenkin kuristaa kurkkua kokoajan, oireet ovat kadonneet TÄYSIN. Lohdutan itseäni että niin kauan kun ei vuotoa tule niin kaikki hyvin. Eilen maanantaina se vuoto sitten alkoi, ruskeaa vuotoa joka iltaan mennessä muuttui verestävämmäksi. Menkkakivut alavatsalla. Vuotoa ei tule vielä paljon tule mutta eiköhän tämä ole vain alkusoittoa.
Itku. Järkytys. Suru. VIHA. Niin iso VIHA. Koska on meidän vuoro olla onnellisia?!?!
Elämän julmuus iskee päin kasvoja kun aamulla facebookissa lävähtää kaverin kuva pikkunyytistä joka saapui yöllä maailmaan.
Me oltaisiin maailman parhaimpia vanhempia, me halutaan lapsi enemmän kuin mitään muuta - miks meitä rangaistaan näin???
Kyllä mä tiesin että keskenmenot ja tuulimunat on todella yleisiä ja yritin varautua siihen että kesken voi mennä. Pieni toive oli kuitenkin että meidän vastoinkäymiset olisi jo käyty ja meille tulee vihdoinkin vauva. No, ei tule.
En tiedä miten jaksan, jäin tänään töistä pois koska en tee muuta kuin huutoitken.
Mä en kestä tätä..
Kävin tänään hcG verikokeessa josta tulee huomenna tulos. Sitten uusi verikoe perjantaina ja ensi maanantaina menen ultraan jossa selviää sitten tilanne paremmin. Kaikki lohduttavat että ei tämä pieni vuoto vielä keskenmenoa välttämättä ole mutta kyllä minä kropastani tunnen - ei siellä mitään kehittyvää enää tapahdu.

Eikä :arghh: Olen NIIIN pahoillani! Ja valitettavasti tunnistan tuon tunteen, kun itse tietää ettei kaikki ole hyvin. Silti vasta ultrasta/verikokeesta tulee lopullinen tulos, ja aina voi toivoa että jospa kaikki olisikin hyvin vielä on toivoa nämä ei ole koskaan reiluja :arghh:

 

[Pikkupikkupikkunen]

Minäkin tunnistan tuon tunteen. Oon niin pahoillani.

Meillä on vähä samanlaista taustaa, pcos, lapsettomuus hoidot, pitkä odotus ja toive omasta vauvasta. Tuntuu epäreilulta, että tien vanhemmuuteen täytyy olla joillekin niin haastava.

Minulla tuli keskenmenosta sama olo, että kaikki ei ole kunnossa ja nyt se oli tässä. Itkin asiaa jo edellisen illan, kun seuraavana päivänä alkoi vuoto kunnolla. Pääsin heti verikokeisiin ja ultraa. Hcg arvo oli pudonnut jo alle sataan ja siihen mennessä vuoto olikin jo niin runsasta ja täynnä hyytymiä yms raskausmateriaalia, että ei tilanteesta kyllä voinut enää muuta epäilläkään.

Toivotaan, että teillä kuitenkin olisi kaikki hyvin ja saatte vauvan syliin asti.

 

[Jesssu]

HCG-arvo oli yli 10 000, eilen oli siis rv 5+5.
En kyllä pientä arvoa odottanutkaan kun vuotoakaan ei ole paljoa tullut.
Katsotaan perjantaina uuden verikokeen tulos (toivottavasti ehtii ennen vklp:ua)

Nyt jännitetään

 

[Pikkupikkupikkunen]

HCG-arvo oli yli 10 000, eilen oli siis rv 5+5.
En kyllä pientä arvoa odottanutkaan kun vuotoakaan ei ole paljoa tullut.
Katsotaan perjantaina uuden verikokeen tulos (toivottavasti ehtii ennen vklp:ua)

Nyt jännitetään

Toivotaan parasta

 

[Jesssu]

Hcg noussut tiistaista 10 000 -> 32 000. Tänään siis rv 6+1. Nyt vielä jännitetään maanantain varhaisultraa mutta keskenmenoa vuoto ei siis ainakaan ollut

 

[Vargynja]

Ihana kuulla ettei kyseessä ollutkaan keskenmeno Jesssu. Toivottavasti ultrassa varmistuu että kaikki on hyvin.

 

[Pikkupikkupikkunen]

Hcg noussut tiistaista 10 000 -> 32 000. Tänään siis rv 6+1. Nyt vielä jännitetään maanantain varhaisultraa mutta keskenmenoa vuoto ei siis ainakaan ollut

Ooo todella hyviä uutisia siis ihanaa kuulla. Tuu kertomaan ultrankin kuulumiset.

 

[jamm]

Hcg noussut tiistaista 10 000 -> 32 000. Tänään siis rv 6+1. Nyt vielä jännitetään maanantain varhaisultraa mutta keskenmenoa vuoto ei siis ainakaan ollut

Ihanaa, varmasti kaikki hyvin

 

[Jesssu]

Tulen tännekkin kertomaan,
Varhaisultrassa käyty tänään rv 6+4
Jos kaikki menee hyvin meitä on loppuvuodesta neljä.
Kaksosia siis pukkaa! Molemmilla sydämet sykki hienosti ja erimunaiset ovat

 

[Nacre]

Jei! Onnea Jesssu!

Mä sydän syrjälläni täällä odottelin uutisia, meillä oli kehitys jäänyt 6+ viikoille, huomattiin 8viikon kohdalla ja kuitenkin verikokeiden mukaan hcg nousi vielä silloin. Meillä ei edes sydämensykettä saatu koskaan näkyviin. Istukka hoiti hommaansa, mutta työnjohto oli poistunut.

 

[Pikkupikkupikkunen]

Ihanaa ja onnea aivan super paljon Jesssu

 

[Seepra]

Ihanaa, että kaikki oli hyvin Jesssu! Ja vieläpä löytyi tuollainen ylläri
Nyt vain paljon jarrusukkia pikkuisille ja sinulle onnellista odotusaikaa.

 

[Riqsu]

Ekan raskauden km nyt aikaa puoli vuotta. Osaako joku samastua siihen, että vieläkin asia ahdistaa kun uutta raskautta ei vain kuulu? Menimme naimisiin viime kesänä ja vähän riskillä jätin ehkäisyn pois muutamaa kuukautta ennen. Riskillä siksi, että ihon kunto oli työstressin ja työuupumuksen takia vähän huonossa kunnossa. Noin kaksi kuukautta häämatkan jälkeen havahduin lokakuussa siihen, että menkat oli jääneet pois ja tein raskaustestin ihan pari päivää poisjäännin jälkeen (aika säännöllinen kierto alkoi heti pillereiden lopetuksen jälkeen, tosin aika pitkä 34-35 pv). Mulla oli vaikeuksia uskoa olevani raskaana, tein varmaan kolme raskaustestiäkin. Ekojen viikkojen aikana ei juuri ollut oireita, muuta kuin vähän turvotti alavatsaa. Näiden vuoksi käytiin varhaisultrassa, siellä arvioitiin viikoiksi 6+0, ei ollut ihan varma sykkeestä, mutta ei tuossa kohtaa välttämättä edes näy. Kaksi viikkoa myöhemmin alkoi kesken työpäivän vuoto. Menin ihan paniikkiin. Neuvolasta rauhoiteltiin, että ei hätää ja onko alavatsakipuja. Seuraavana päivänä vuoto oli ihan kirkasta, vatsaa kramppasi ja olisi pitänyt keskittyä todella tärkeään työjuttuun. Sen sijaan tärisin ja itkin toimiston vessassa. Oli perjantai, eikä yksityisilläkään meinannut olla vapaita aikoja. Lopulta sain ultra-ajan yksityiselle. Siellä totesi km viikoilla 6+4, eli joko oli tuulimuna alun alkaen tai sykkeet loppuneet heti alettuaan. Ohjeet olivat, ettei mitään kipulääkettä tarvitse ja anna valua vain pois. Kun pyysin varoiksi polille lähetettä jos tarvitsee kun vkl tulossa onneksi kirjoitti sen.
La aamulla oli niin kovat kivut, että vaikeroin ääneen enkä voinut liikkua pariin tuntiin kuumasta suihkusta. Polilla 14kpl cytotecejä n. 12h aikana ja opioidilääkitys. Ei millään lailla helpottanut ja lopulta imukaavinta. Oli aivan järkyttävä kokemus ja tuosta sitten kirjoitettiin 3pv saikkua. Nyt ollaan siitä asti yritetty. Mies suhtautuu ovulaatiotikuttamiseen aika huonosti, joten päätin, että seuraavaksi en kerro hänelle. Useampi ystävä on raskaana ja en vain pysty vaikka haluaisinkin olla iloinen heidän puolestaan. Nyt pelkään juhannuksen viettoon lähtiessä, että oma ahdistus puskee päälle kun tuttujen raskaus toki kaikessa esillä, mm. ihan mitä syödään ym. Absurdia. Meillä ei missään vaiheessa ollut olo, että tässä jotenkin menetettiin vauva. Mutta se oman pettymyksen käsittely ja kun uudelleen ei ole tärpännyt vielä lainkaan sen jälkeen on aika lannistavaa. Miten sitä yhtäkkiä haluaakin jotain niin kovasti millä aiemmin ei ollut niin väliä? Tunnistaako joku tämän. Tiedän kuulostavani itsekkäältä, ja vaikka empaattisena ihmisenä toki olen tuttujen puolesta onnellinen, lyö se aika kovin vasten kasvoja ja korostaa sitä omaa puutetta kun uutta raskautta ei kuulu.

 

[Maria92]

Mä olen tällä hetkellä tuolla "Laskettu aika 2021" helmikuisissa. Tällä hetkellä siis viikot 5+5. Viikon verran vatsa ollut sekaisin, ja ollut pientä tuhruvuotoa. No, tänään vuoto sitten yltyi, ja mukaan on tullut vatsakrampit. Selvältä keskenmenolta näyttää..

Harmittaa kun niin tohkeissani olen soittanut jo neuvolaan heinäkuulle ensimmäisen ajan ja ladannut raskaussovelluksen yms. Ja sekin ihmetyttää, että tein positiivisen testin vasta alle 2 viikkoa sitten, miten mä oon näin poissa tolaltani? Ja meillä on jo ennestään aivan ihana vuoden ikäinen esikoinen. Mua silti vaan itkettää ja harmittaa. Ei tää oo ikinä helppoa.

Ainoa "positiivinen" asia on se, että onneks tämä keskenmeno tuli jo näin varhaisilla viikoilla.

 

[Iiris_]

^ Voimia sinulle!

 

[Pingviiniemo]

Hei! Tulin kysymään kokemuksia, kun vähän ahdistaa.

Eli kuukautiset tuli ajallaan ja oli tosi runsaat. Raskaustestiin tuli haamu vikana vuotopäivänä, joka on nyt lähtenyt haalistumaan mutta ei ole vielä kadonnut. Vasemmalla puolella lantiota tuntuva kipu, joka on oletettavasti munasarjassa sai minut tekemään testin ja mietityttää oisko kyseessä kohdun-ulkoinen. Vaikka viiva on haalistunut, niin lievä kipu/ jomotus tuntuu edelleen. Kuinka kauan kestää, että kohdunulkoisen kivut lähtee sen jälkeen kun raskausmateriaali on poistunut?

 

[Pikkupikkupikkunen]

Voimia kaikille! Keskenmeno on raskasta aina. Tuli se miten aikaisin vain.

Minulla keskenmeno tuli n. 11 viikkoa sitten. Vieläkään ei ole kuukautiset tulleet. Enkä siis toisaalta raskaanakaan ole.
Nyt on syötynä Terolut kuuri ja oottelen vuodon alkua tänään tai toivottavasti viimeistään huomenna.

 

[Maria92]

Voimia kaikille! Keskenmeno on raskasta aina. Tuli se miten aikaisin vain.

Minulla keskenmeno tuli n. 11 viikkoa sitten. Vieläkään ei ole kuukautiset tulleet. Enkä siis toisaalta raskaanakaan ole.
Nyt on syötynä Terolut kuuri ja oottelen vuodon alkua tänään tai toivottavasti viimeistään huomenna.

Toivottavasti pian kierto starttaa :) ja ihan totta, keskenmenon rankkuus ei ole kytköksissä raskausviikkoihin, jokaisen tilanne on erilainen ja yksilöllinen:

Minulla on tuttava joka kertoo ettei ole juuri surrut keskenmenoja, koska raskautuminen on kuitenkin käynyt niin helposti. Hän on saanut lopulta kolme tervettä lasta useista keskenmenoista huolimatta.

Sitten mulla on läheinen ystävä, ja hän on miehensä kanssa ollut pitkään erilaisissa hedelmöityshoidoissa. Lopputulemana kaksi raastavaa varhaista keskenmenoa, ja nyt he ovat hetkeksi luopuneet koko lapsihaaveesta. Hänelle keskenmenot ovat olleet oikeasti todella rankkoja, monen vuoden yrittämisen jälkeen..

 

[zar_]

La aamulla oli niin kovat kivut, että vaikeroin ääneen enkä voinut liikkua pariin tuntiin kuumasta suihkusta. Polilla 14kpl cytotecejä n. 12h aikana ja opioidilääkitys. Ei millään lailla helpottanut ja lopulta imukaavinta. Oli aivan järkyttävä kokemus ja tuosta sitten kirjoitettiin 3pv saikkua. Nyt ollaan siitä asti yritetty. Mies suhtautuu ovulaatiotikuttamiseen aika huonosti, joten päätin, että seuraavaksi en kerro hänelle. Useampi ystävä on raskaana ja en vain pysty vaikka haluaisinkin olla iloinen heidän puolestaan. Nyt pelkään juhannuksen viettoon lähtiessä, että oma ahdistus puskee päälle kun tuttujen raskaus toki kaikessa esillä, mm. ihan mitä syödään ym. Absurdia. Meillä ei missään vaiheessa ollut olo, että tässä jotenkin menetettiin vauva. Mutta se oman pettymyksen käsittely ja kun uudelleen ei ole tärpännyt vielä lainkaan sen jälkeen on aika lannistavaa. Miten sitä yhtäkkiä haluaakin jotain niin kovasti millä aiemmin ei ollut niin väliä? Tunnistaako joku tämän. Tiedän kuulostavani itsekkäältä, ja vaikka empaattisena ihmisenä toki olen tuttujen puolesta onnellinen, lyö se aika kovin vasten kasvoja ja korostaa sitä omaa puutetta kun uutta raskautta ei kuulu.

Sä olet käynyt läpi isoja asioita, on ihan normaalia, että tunnet edelleen surua tai pettymyksen tunteita. Keskenmeno voi olla todella stressaava ja jopa järkyttävä kokemus. Mun keskenmeno oli spontaani ja kaikki tuli kerralla pois, vaikka epäiltiin kohdun ulkoista, sillä toinen munasarjoistani oli kiertynyt kiinni kohdun taakse. Nyt tuosta keskenmenosta on aika tasan puoli vuotta ja olen surrut sitä paljon. Mä sairastuin fyysisesti keskenmenon jälkeen, minkä vuoksi uutta raskautta ei voitu edes yrittää. Mun hormonitoiminta oli totaalisen sekaisin, kierrot lähes 50 päiväisiä, en ovuloinut ja kärsin tiputtelusta. Tätä ei helpottanut se, että lähipiirissäni raskaus-uutisia on tänä vuonna ollut melkein parikymmentä. Mä otin keskenmenon todella raskaasti, aluksi se tuntui äärimmäisen musertavalta, mutta ajan kanssa tunteetkin asettuivat omiin uomiinsa.

Joka tapauksessa vasta nyt tuo suru on alkanut hellittämään ja uuden yrityksen aloitamme kesän jälkeen. On musertavaa kierrosta toiseen toivoa tärppiä tiedän, mekin aloitimme jo viime vuoden (-19) heinäkuussa yrittämään, eikä edelleenkään ole sitä vauvaa sylissä saakka. Kuitenkin haluan sanoa, että joskus km jälkeen estrogeenitasot voi laskea niin matalalle, että keho ei ole valmis uuteen raskauteen, ei aina edes puolen vuodenkaan jälkeen, vaan joskus menee jopa vuosi, että uusi raskaus alkaa. Kehon hormonijärjestelmä ikään kuin vähän sekoaa, samoin kun monella käy synnytyksen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan kaikille tapahdu, mutta itse sain sen huomata, että kuuluin tähän ryhmään, joissa hormonaalisista muutoksista toipumiseen menee runsaasti aikaa.
Suru kulkee silti varmasti mukana vähän aina, olihan se menetetty pieni meidän ensimmäinen yhteinen lapsi
On kuitenkin ihan ok, vaikkei tuntisi menettäneensä vauvaa, sillä jokainenhan meistä reagoi omalla tavallaan. Keskenmeno on kuitenkin hyvin kehollinen tapahtuma ja vaikuttaa naiseuteen sekä omaan kehonkuvaan monella tavalla. Siksi kaikki tunteet on ihan yhtä sallittuja, jopa helpotus siitä, ettei raskaus edennyt pidemmälle, vaikka sitä toivoikin kovasti. Joskus sen vaan tietää, kun kaikki ei ole kunnossa itsellä tai vauvalla.

Voimaa ja tsemppiä sinulle, mutta myös kaikille muillekin näiden asioiden kanssa painiville

 

[TheRoad]

Mä olen tällä hetkellä tuolla "Laskettu aika 2021" helmikuisissa. Tällä hetkellä siis viikot 5+5. Viikon verran vatsa ollut sekaisin, ja ollut pientä tuhruvuotoa. No, tänään vuoto sitten yltyi, ja mukaan on tullut vatsakrampit. Selvältä keskenmenolta näyttää..

Harmittaa kun niin tohkeissani olen soittanut jo neuvolaan heinäkuulle ensimmäisen ajan ja ladannut raskaussovelluksen yms. Ja sekin ihmetyttää, että tein positiivisen testin vasta alle 2 viikkoa sitten, miten mä oon näin poissa tolaltani? Ja meillä on jo ennestään aivan ihana vuoden ikäinen esikoinen. Mua silti vaan itkettää ja harmittaa. Ei tää oo ikinä helppoa.

Ainoa "positiivinen" asia on se, että onneks tämä keskenmeno tuli jo näin varhaisilla viikoilla.

Minäkin tulin sieltä tänne lukemaan juttuja vaikka ei ole edes varmuutta vielä. Ruskeaa vuotoa tulee edelleen, hcg oli perjantaina matala viikkoihin nähden. Mutta vatsakivut on hellittänyt, toisaalta raskausoireetkin käytännössä loppu.