Valmisteluita ja hankintoja

Tarvisi myös lähteä vaunuostoksille ja ilmeisesti todella pian, koska luin netistä, että esimerkiksi Emmaljungan toimitusajat voivat olla jopa 6 kk. Ohhoh! Samaisella saitilla sanottiin myös, että yleinen toimitusaika olisi n.4kk ja sekin tuntuu melko pitkältä ajalta, vaikkakin ymmärrän tietysti, ettei varmasti tässä maailman taloustilanteessa kannata hirveästi vaunuja tehdä valmiiksi varastoon, vaan vasta asiakkaan tilattua ne. Mutta onkos teillä kanssasisaret tietoa toimitusajoista? :)
 
Me ostettiin esikoiselle uudet emmaljungat vähän viime tingassa ja lastentarvikeliike selvitti, mitä värejä meidän valitsemassa mallissa on valmiina varastolla. Aika paljon vaihtoehtoja oli ja parissa viikossa vaunut olivat meillä.
Äitiyspakkaus tuli eilen ja etenkin talvihaalari oli mieleinen, vaikka ostin alkuun pienemmän toppahaalarin, kun lokavauva varmaan hukkuu alkutalven tuohon pakkauksen haalariin.
Mulla olis nyt joku ilta projektina käydä läpi noi vaatteet vaatehuoneessa, niin saan jonkun tolkun, mitä kokoja/vaatetta ehkä tarvitsee vielä ja onko jotain turhaa kirpparille vietävää. Kodinhoitohuoneen remppa tehdään vasta syksymmällä, niin silloin pesen ja viikkailen vaatteet vasta valmiiksi. Samalla sitten pinnasänky kasaan ja viimeiset vaippa/liivinsuojahankinnat kaupasta. Mutta muuten vauvalle kaikki jo on. Tietysti ne ihanat heräteostokset :love017
 
Me haettiin vaunut eilen! Kävi ihan mahtava tuuri ja saatiin juuri ne, mitkä oltiin haluttukin! Olivat viime vuoden mallia ja viimeinen kappale, niin hintakin jäi alle viiden sadan!! Ja mikä parasta, nyt ei tarvitse stressata, etteivät ehtisi tehtaalta meille riittävänä ajoissa :) Tuntui tosi kummalta kantaa vaunuja ylös kerrostalossamme ja omaan asuntoomme, siis meille, meidän vauva, näihin tulee ihan ihka oikea vauva, meille tulee vauva! Ihanaa!! <3
 
Meille tuli pakkaus myös. Ne vaatteet ei ehkä kaikki ole maailman kauneimpia, mutta varsinkin valkoiset bodyt, puolipotkarit ja villahaalari tulee varmasti käyttöön. Potkaritkin varmaan yökkäreiksi. Minä en tykännyt talvihaalarista, joten sen tilalle tulikin jo hommattua ticket to heavenin baby baggie. On se kuitenkin kiva laittaa tytölle vähän jotain vaaleanpunaista tyttömäistä ja sitä rataa <3 Minä hommasin vaunut ajat sitten ja sain silloin 100 euron lahjakortin samaan kauppaan. Nyt tuli sitten kyseisessä kaupassa tripp trapp syöttötuolit tarjoukseen, niin lähti sellainen tilaukseen. Tuon lahjakortin jälkeen jäi sitten ihan kohtuullinen hinta maksettavaksi. Muutenhan tuo tripp trapp on kallis. Tosin tuolihan vaati tietty vauvasetin ja sen kävin tänään hakemassa pois. Meiltä ei nyt oikeastaan puutu muuta kuin vauvan amme ja pinnasänky. Vaatteita olen hommannut käytettynä ja uutena (alesta, koska olen merkkivaatefriikki) jo niin paljon että onkohan minulla jo jotain liikaakin ;) No kiertoon sitten vaan. Ajattelin myydä samantien eteenpäin varsinkin uusimmat merkkivaatteet, kun omalta pikkuiselta jää pieneksi. PS. komppaan kyllä tuota lakanaa, se on aika ruma kuosi. muuten petivaatteet on hyviä.
 
Tuo Sophien laittama lista oli kyllä melkoinen, ihan kaikkia ei ehkä kantsi kuitenkaan suinpäin ostaa. :)
Esikoisen kanssa en koskaan tarvinnut esim. Cuplatonia, maidonpakastuspusseja, rintakumeja, villanhoitoaineita, vaipparoskista...rintapumppukin meillä jäi parille käytölle. Ja vauvaöljyä ja lansinoh-voidetta sain neuvolasta ja synnäriltä näytteet joilla pärjättiin pitkät tovit. Toki joku saattaakin tarvita sitten vaikka mitä tarvikkeita, mutta saahan niitä kaupasta sitten jos siltä näyttää. :) Silleen "omalla järjellä" hyvä mennä.

Meidän hankinnat aika snadit kai vielä, esikoisen kaikki vaatteet yms kamat on tallella, niin yhden tyttövaatteen olen vasta ostanut...ja tuplarattaat saatiin eilen :)
 
Meillä on hankinnat edelleen muuten vasta suunnitteluasteella, mutta tänään pistettiin vaunut tilaukseen. :) Tarkoitus oli etsiä käytetyt, mutta päädyttiin lopulta kuitenkin hommaamaan esikoiselle ihka uudet kiesit. En malta odottaa, että pääsen niitä ihmettelemään... :D
 
Jee! Vihdoin tuli päätös äitiyspakkauksesta, se odottaa mua siskoni luona kun tulen suomeen ensi viikolla!!! Aloin jo huolestumaan kun päätöksen saaminen kesti yli kk. Mutta onneksi ne vähän-sinne-päin käsinkirjoitetut raskaustodistukset meni läpi :)

Viime viikolla käytiin alennusmyynneissä ostamassa tutteja, tuttipulloja, kylpyamme, leikkialusta jne jne.. kaikkea pikkusälää siis :happy093Niin ja rintapumpun tilasin netistä, kaverit kehuivat niin paljon ja kellään heistä jotka ovat pumpannet ei oo tullut tulehdusta rintoihin, ainoa joka ei oo käyttänyt on saanut useamman tulehduksen. Pelataan siis varman päälle :)

Vielä on suurimmat hankinnat (sänky, hoitopöytä, vaunut ja sitteri) hankkimatta, mutta ne ostetaan syyskuussa kun oon palannut suomen lomalta :)
 
Huiii tänään tehtiin isoin investointi eli vaunut! Päädyttiin ottamaan Emmaljungan Edget classic rungolla, ja kyllähän se lompakkokin hupeni huomattavasti. Tämä oli meille tosi kätevä vaihtoehto kun kaikki tarvittava kuului samaan pakettiin, eikä tarvinnut alkaa sitä itse kokoamaan. Liikkeestä suositeltiin senkin puolesta, että jos vaunuihin kuuluu istuinosakin, niin esim. ainakaan Brio merkkisissä vaunuissa ei ole lapsi mahtunut talvivaatteet päällä hyvin istumaan niin pitkälle kuin Emmaljungissa. Haluttiin kerralla hyvät, jotka menee sitten lapselta toiselle :) Kaikki alkaa jo olemaan valmiina vauvaa varten, vaikka laskettuun aikaan vielä se 3 kk. Pinnasänky ostettiin käytettynä, ja ikeasta käytiin shoppailemassa tekstiilit sun muita tarvikkeita. Vaatteita saatiin hirmusesti hyviä ilmaseksi käytettynä tutuilta, ja kaikki on jo valmiiksi viikattu pikkuisen omaan vaatelipastoon <3
 
kauanko muilla on kestänyt äitiyspakkauksen saaminen hakemuksen jättöpäivästä lukien ? .. Niiin malttamattomana odotellaan täällä,
 
Meille taisi tulla päätös hakemuksen (lopullisesta) jättämisestä seuraavana päivänä ja pakkaus siitä sitten viikon päästä, nettipalvelun kautta haettiin. Olisi varmaan tullut nopeammin, jos olisin alun perin muistanut laittaa raskaustodistuksen mukaan hakemukseen (miten niin hajamielinen?) :laughing001
 
hoitopöytä ja rintapumppu CHECK :)

ootteko te muut hankkineet lypsykoneen? kaverit vannoivat sen puolesta niin kovaa ja pelottelivat rintatulehduksilla, että päätettiin hankkia...
 
Meille ainakin tullaan rintapumppu hankkimaan. Meinasin kyllä imettää tai ainakin kokeilla imettämistä, mutta sitten myös kerätä maitoa jemmaan, että mieskin voi joskus vauvan syöttää. ;) <3
 
Ei omasta mielestä välttämätön (ainakaan heti) jos meinaa imettää.. käsin lypsämällä saa usein sen pahimman paineen pois että vauva saa sitten otteen/ olo helpettuu jos on tukalan täynnä.. plus sitte mitä enemmän pumppaa imetysten ohella sitä enemmän maidon tuotanto kiihtyy... sain ite pakkaseen maitoja talteen maidon kerääjän avulla. Toinen tissi holotti niin paljon kun toisesta syötiin.. pumpun hankin sitten kun aloin luopumaan täysimetyksestä. Mut kaikki tavallaan, ihan vaa niitä aatellen kirjotin ketkä kauhistelee näitä heti tehtävien hankintojen määrää! :)
 
Minä hankin pumpun, sähkö/käsikäyttöinen. Olen kuullut kehuja, joten ajattelin panostaa. Rinnat on tuntuneet alusta asti enemmän ja vähemmän kipuisilta, joten haluan varautua kaikin mahdollisin helpotuskeinoin.
Tavaraa alkaa olla paikat pullollaan, hurjasti sitä kertyy, nähtäväksi jää mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee. Onneksi iso osa on saatu tuttavilta tai ostettu edullisesti kierrätettynä. Melkein käyttämätön pinnasänky löytyi ja maksoi puolet alkuperäisestä hinnasta. Tavoitteena on myös laittaa tavaraa kiertoon sitä mukaa kun jää tarpeettomaksi. Nyt voisi olla hyvä aika hankkia vauvakirja, tulisi täyteltyä muistoja jo odotusajalta.
 
Tuosta pumpusta vielä sen verran, että sillä saa toivottavasti maidon tuotannon kiihtymään niin kuin La MaMa kirjoitti... meidän suvussa äitien maito ole yleensä riittänyt... mutta eipä ole myöskään pumppua ennen käytetty, saas nähdä. Pumppu tuli postissa tänään, pitää illalla miehen kanssa ihmetellä sitä :)

Meillä on myös aika paljon pikkusälää hankittuna, varmuuden vuoksi halvalla kun on saanut alennusmyynneistä.. (seli seli..). Tosiaan suvussa on kaksi muutakin raskaana, joten kyllä ne tavarat jollekkin meistä tulee tarpeen :)
 
Vihdoin ensimmäiset vauvan tavarat saatiin kannettua kotiin :) Käytiin eilen ostamassa turvakaukalo ja matkarattaat kun olivat viimeisiä päiviä tarjouksessa. Loppu ilta menikin sitten niitä ihastellessa.




Pinnasängyn olen päättänyt haluta koottavaksi makuhuoneeseen sitten kun äitiyspakkaus rantautuu kotiin. Olen odottanut päätöstä jo 2viikkoa, taitavat olla kesälomilla tuon viiveen perusteella.. ? Eikait siinä hakemuksessa mitään epäselvääkään voi olla ja liitekin on netissä laitettu hakemuksen kanssa.




Mua ainakin jo jännittää kovasti, enää 13viikkoa laskettuun aikaan! (3kuukautta kuulostaa paljon pidemmältä ajalta, puhun siksi viikoista :) ) Huh huh .. Kyllä tuo töissä istuminen tuntuuu välillä puuduttavalta mutta jospa sitä vielä 8viikkoa jaksetaan käydä töissä..
 
Hei se maidonkerääjä on ihan ykkösjuttu!
Mulla tuli esikoista imettäessä ihan valtavat määrät maitoa, ja sitä tuli aina toisesta rinnasta samaan aikaan kun toisesta imettää, joten niitä suosittelen lämpimästi, säästyy "pumppaamisvaivalta". Pumppukin hankittiin jo viimeksi, sellanen käsikäyttöinen, ja rintamaitoakin tuli pakastettua hirmuiset määrät, mutta sitten kävikin niin ettei vauva huolinut tuttipulloa eikä tuttia lukuisista yrityksistä huolimatta. Pumppu oli kyllä hyvä sellaisina hetkinä kun tuntui että kohta tulee rintatulehdus, eli sillä sai helposti poistettua painetta tissistä. Mutta se oli sitten myöhemmin kun alettiin syödä kiinteitäkin eikä rintamaitoa enää mennyt tasaiseen tahtiin.
Kankaisia tissinsuojia suosittelen tuhannennen kerran lämpimästi, samoin villaisia sellaisia talvella (ainakin imsevimseltä löytyy) - lämmittävät ja suojaavat rintatulehdukselta talven pakkasilla! :)
 
Mulla on aina välillä hirvee paniikki, että apua, meillä ei ole vielä mitään (vaikka oikeesti onkin :)), ja välillä taas sitten tulee varusteluahdistus, kun tuntuu, että se tärkein eli lapsi unohtuu kaiken tavaran ja pähkäilyn keskellä. Lisäksi asumme kaksiossa, jonne en haluaisi tuoda yhtään ylimääräistä kamaa (jollei mies yhtäkkiä muutu suureksi siivous- ja järjestelyfriikiksi, epäilen suuresti :laughing005 ), enemmän olen nyt keskittynyt miettimään, miten saataisiin mööpelit järjestettyä ja ylimääräistä säilytystilaa hommattua niin, että selvittäisiin tässä kämpässä vielä vaikka lapsen ensimmäinen vuosi.

Makuuhuoneeseen saa tilaa lapsen sängylle sekä imetysnurkkaukselle, ja vauvantarvikkeita varten hommasin jo ison lipaston käytettynä. Haluaisin myös vähän piristää makuuhuoneen ilmettä uusilla verhoilla ja päiväpeitoilla, niin saisi siitä muutenkin nykyistä kodikkaamman. Hoitopöytää en luultavasti ala ahtamaan kotiin vaan hankin pesukoneen päälle jonkun sopivan hoitotason. Lisäksi hommaan kylppäriin seinään ripustettavia koreja tms. vaippoja ja kylppärisälää varten.

Kaikki on toteutusta vaille valmiina, katsotaan, kuinka paljon on samassa jamassa sitten loka-marraskuussa, kun kotiudutaan käärön kanssa! :)
 
Takaisin
Top