Valitusvirsiä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja suvitus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
NM, siinä on mennyt neuvolantädillä ammatinvalinta lastenneuvolassa ihan nappiin jos ei itkua siedä kuunnella. Voi vauvaa itkettää jo pelkästään tädin nuiva asenne, isompia myös. Oikein rupesi ärsyttämään puolestasi!
 
  • Tykkään
Reaktiot: NM
Blaah. Huono äiti-fiilis, kun hermostuin tytölle. Se kitisi viidestä lähtien, eikä mikään tuntunut auttavan. Iltapuuro ei maistunut, maitoakaan ei huolinut. Nukkumaan ei voinut laittaa kun ei ollut syönyt. Supon laiton, 30 min valvomisen ja kainalossa roikottaen kanniskelun jälkeen maito maistui ja sain heivattua tytön pinnikseen nukahtamaan. Helpotti kun pääsin nauttimaan omasta rauhasta, mutta huono mieli jäi kun itse lähdin mukaan kiukutteluun.
 
Kukapa sitä ei joskus kiukuttelisi lapselle takaisin. Samasta syystä on itsellä ollut surkufiilis kerran jos toisenkin, yksi ystävä on viisaasti lohduttanut ettei ne lapset siitä rikki mene. Haluaisin nähdä sellaisen superhermon joka tyynesti kuuntelee monen tunnin kitinät ilman minkäänlaisia tunteiden kuohahduksia.
 
Samaa mieltä Salmen kanssa. On ymmärrettävää että mekin äidit joskus väsytään vaikkakin jälkeenpäin harmittaa, mutta tämän asian kanssa et ole yksin :Heartred Jokainen joskus kiukustuu ja väsähtää!
 
kuukiurustakesään, paskamutsifiilikset ovat tuttuja, varmasti kaikki koemme niitä! Myös hermojen menetys on normaalia ja ihan sallittuakin, kaikille käy niin välillä! Kaverini hyvin sanoi, että täysin normaaliahan elämäähän se on, että hermot menee ja täytyyhän sen lapsenkin "altistua" muullekin kuin sille, että kaikki on ihanaa ja äitillä hymy korvasta korvaan. Pääasiassahan me kaikki varmasti ollaan niitä iloisia ja onnellisia äitejä lapsillemme :Heartred

Minäkin olin tänään ihan paska, kun laskin lapsen sylistä pois itkemään sohvalle, kun meni hermo. Heilutti käsiään aivan hulluna ja osansa sai tissit ja naama ja korvat... jotain väsyriehumista se oli, mutta yhtään ei jaksanut mitään iskuja ottaa vastaan vaikkei toinen mitenkään tarkoituksellisesti tietenkään lyönyt. Siinä kun sitten niissä paskamutsifiiliksissä möllötin, niin mies sanoi todella hyvin: ei se kannata jäädä kellumaan niihin fiiliksiin, vaan kannattaa miettiä, että mikä aiheutti sen tilanteen, että hermo meni. Sitten kun saa kiinni siitä ideasta, että miksi näin kävi, niin sitten siitä pääsee yli ja ensi kerralla pysty toimimaan erilailla. Minä esimerkiksi tänään olin todella väsynyt ja niin oli poikakin. Siksi mulla meni hermo ja siksi poika riehui.
 
Minä olen ärjy äiti joka päivä ulos lähtiessä, jestas että se voi olla ponnistus joka ikinen päivä ja aina huutaa molemmat ja itse hiki päässä yritän äkkiä saada kummallekin päälle ja itsellekin jotain ja oikeasti se kahden huuto yhteen ääneen ottaa aivoon NIIN paljon! Kun vihdoin pääsee alaovesta ulos niin silloin vasta alkaa se jee-ulos osuus. Mutta tätähän se on. Itseppä haluttiin lapset suht pienellä ikäerolla..
 
Salme niin tuttua.. just lähtemiset kahden pienen kanssa vaatii käsittämätöntä ponnistelua. Ihmettelen, miten useamman lapsen kanssa pystyy olemaan missään ajoissa. Nyt varsinkin on aina kauhea show tämä pukeminen, vähintään toinen hermostuu kun pitää odottaa kuumissa toppavaatteissa että saadaan kaikki mukaan. Mä en tajua, miten tämä joka kerta on niin suuri koitos.

Mulla menee kans hermot helposti, mut koska tiedän tämän, olen yrittänyt todella paljon tsempata ja jopa pyrkiä siihen, etten huutaisi ikinä lapsille. Eipä ole ihan onnistunut. Omasta lapsuudestani on kokemus äksyilevästä vanhemmasta ja se on oikeastaan ollut normi, joka määritti koko perhe-elämän. Jo lapsena päätin, ettei minusta ikinä tule sellaista. No, joko se on geeneissä tai opittua, mutta yhtä lyhyen pinnan olen saanut ja se harmittaa vietävästi. Onneksi tiedostan kuvion niin pyrin toimimaan toisin. Muutaman kerran on tullut kovemmin ärähdettyä lapsille ja siitä on aina kauhea morkkis. Olen kyllä samaa mieltä, että lapsia voi komentaa ja ojentaa sanallisesti jos siihen on aihetta. Mutta on se lapselle huutaminen aina jälkeenpäin ajateltuna jotenkin kammottavaa ja turhaa. En haluaisi, että lapseni muistaa äitinsä olleen väsynyt ja vihainen. Ja kun mietin aina asiaa niin, että mitä jos itselle joku huutaisi niin, kuinka paha mieli siitä tulisi. On tää äitiys vaikeeta! Varsinkin kun väsymys tuntuu olevan yks perustolppa tässä vaiheessa kun on pienet lapset.
 
Juu uloslähtö on hirveää! Tosin meillä vain yksi lapsi mutta samantien kun koirat huomaa, että minä alan raivaamaan eteistä että mahutaan vaunuilla ym etukäteistoimintaa alkaa sellainen jaloissa ramppaaminen että hermot menee, lapsi inhoo pukemista ja itelle tulee hiki ja vaikka kuinka ne koirat käsketään omille paikoille niin sekunnin päästä taas potkaisen vahingossa jotakin kun on tullut takaisin katsomaan etten vain unohda niitä :woot: Sitten kun lopulta on portista päästy ulos niin syvä huokaus!

Meillä alkoi taas ne hammaskarjumiset, rankkoja päiviä kun pitää kokoajan kantaa siis ihan kokoajan tai kuunnella sitä karjumista :meh: Yöt unissaan pyörii ja kääntyy mahalleen, sekunnissa nukahtaa toki takaisin, mutta äiti ei tietenkään... jospa se puhkeaisi jo tänään!!! :shy:

Tunteita pitää purkaa muuten ne jää muhimaan, mutta se purkaus on toki aina hyvä osoittaa johonkin muuhun kuin muihin ihmisiin, vaikeaa :shy:
 
Se tunne, kun oikein odottaa, että lapsi nukahtaa, koska on mielessä monta hommaa, mitkä vielä illan ratoksi voisi tehdä ja sitten se tissitainnutuksen jälkeinen ninjailu ei onnistu :blackalien: Sitten oot taaaaas jumissa tisseinesi hieman pitempään :mad:
 
Mähän en yritä edes poistua huoneesta mutta yritän vaihtaa asentoni hieman kauemmas vauvasta, sekin yleensä herättää ja nukutus alkaa uusiksi, ny on taas toi hirvee hihhulointikausi, unissaankin pitää kääntyä ja kulkea pinniksen reunasta reunaan :bored: nyt meillä on siis ikää 7,5kk

Tämä aamu on ollut helpompi, ei oo karjuttu niin paljoa mut ei tullut vielä hamppi läpi :nailbiting:

Mä teen kotityöt aamupäivästä (siis nyt :hilarious: fb on sama kuin kotityöt) kun vauva nukkuu ekat unet repussa
 
En nyt haluis valittaakaan, mut lähdin maalta kaupunkiin evakkoon kotoa. Meillä meni miehen kanssa niin sukset ristiin ja oon muutenkin ihan loppu koko touhua, että sanoin haluavani erota ja mies veti siitä hirveet herneet nenään ja hääsi mut pois. Vaikka oli itsekin hokenut viikkotolkulla kuinka haluaa erota. Halusin yrittää ja yritinkin, mut se ei riittänyt. Mies haluaa olla oman elämänsä ykkönen ja se ei perheelliselle oikein sovi, kun pitäisi huomioida lapsi ja mieluiten muijakin. Saas nähdä mitä tästä tulee kun mulla ei ole koulutusta saati työpaikkaa ja pitäis asuntokin löytää.
 
Voimia tai yang! Asuntoasia ensin, koulutusta tai töitä voit etsiä sitten kun vauva on vähän isompi ja olet saanut teidän kahden elämän kuntoon, älä niistä vielä huolehdi. Toivottavasti sinulla on ympärillä läheisiä auttamassa!
 
Jaksamista tai yang! :Heartred Juuri näin, ensin sinun ja lapsen elämä kuntoon. Kerkeät kouluttautua sitten kun muu elämä on kunnossa ja olet asettunut aloillesi! Muista että lapsen kanssa yksin elävä saa rahallista tukea kelasta ja sos.toimesta, elatusapu, lapsilisään yksinhuoltajakorotus ja lisäksi myös toimeentulotuki!
harmi että sinun asiat on noin ikävästi, toivon mukaan on paljon läheisiä ihmisiä ympärilläsi :Heartred
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top