Valitusketju

En tiiä mitä nyt haen tällä avautumisella, myötätuntoa vai neuvoja vai mitä, päälimmäinen aate taitaa olla vaan saada "puhua" anonyymisti asiasta....

Mää en tiiä ennää mitä mun pitäs tehdä ton miehen kans. Musta tuntuu ettei mulla oo oikeutta valittaa, koska se on muuten kyllä hyvä mies, täydellinen suorastaan ja sanotaan että kaikissa on joku vika, mutta miks sen pitää aina mulla olla tuo juominen...
Raskausaikanakin (kuten ehkä muistattekin) meillä oli aika paljon ongelmaa sen alkoholin kans, mutta uskoin ja luotin miehen sanaan että se loppuu tai ainakin rauhoittuu paljon kun poika syntyy. Useampaan otteeseen ei silloinkaan pitänyt lupauksiaan, lähti baariin vaikka oli luvannut tulla kotiin tai saattoi ilmestyä vasta 8-9 aikaan aamulla tuhannen humalassa. Pari kertaa myös loiventaminen lähti käsistä kun olin jossain muualla. Tällöin sanoin että homman on oikeasti muututtava kun jätkä on täällä, minä en ala kattoon että laps joutuu kattoon samaa kun ite ku oli lapsi. Jos ei muutu niin minä lähen ja vien lapsen mukanani. Ja taas lupasi muuttua.
No, nyt tässä oon katellu tätä hommaa reilu 6 vko, eikä se oo muuttunu. Tai on sillä tavalla ettei enää oo baariin ees yrittäny, mutta juo kotona. Ja paljon. Mikäli mahdollista niin musta alkaa tuntumaan että jopa enemmän kuin ennen.. Sillä kesti aika kauan älytä sekin, että poikaan ei kosketa enään kahen 0.33 kaljan jälkeen, se on raja. Mitä "hyötyä" mulle on miehestä, joka on joka ilta (lähes) humalassa? En mää voi antaa jätkää sille syliin edes siks aikaa että saan ite järjestäydyttyä imetystä varten. Lisäksi mua vaivaa tuo ihan äärettömästi, mulle tulee jotenki sellanen tunne että meidän kans on niin hirveä olla että on pakko juoda, ja että oon taas epäonnistunu ja hävinny taas viinalle.
Sanoin miehelle silloin odotusaikana, että tiiän kyllä millon oon hävinny, ja nyt musta alkaa tuntua että kaikki keinot on käytetty. Ei auta vaikka oon yrittäny puhua, kiristää, suostutella ja uhkailla. Nyt viimisempänä yritin tehä diiliä että ei jois kotona niin vois ens kuussa lähtä viettään "oikiat" varpajaiset kavereiden kans, suuttui ja sanoi ettei tykkää tollasista lapsille tarkotetuista karkkitempuista ja painu kaljakauppaan. Eli ei toiminu sekään.
Mulla alkaa loppua ideat miten saisin sille perille että vois aika reilulla kädellä leikata tuota juominkien määrää. Anyone? Huutaa en jaksa, oon edellisessä suhteessa ja isän kans huomannu että siitä ei oo mitään apua, saa vaan itelle pahan olon. Kaikista pelottavinta on se, että oon alkanu henkisesti valmistautumaan siihen, että jos musta tuleeki yksinhuoltaja. Mää en kuitenkaan haluais lähtä, rakastan tota miestä ihan äärettömän paljon, ja kun siinä ei muuten kyllä oo mitään vikaa! Mutta tuo pirun viina... Mikä mussa on vikana ku aina se vie multa kaiken rakkaan?
 
Mun lähipiirissä yks poika, tai mies jo, on kasvanut tuommoisessa perheessä. Sen isä oli vielä aloitteleva alkoholisti kun poika oli pieni, mutta vuosien saatossa alkoholista tuli elämän sisältö ja ainoo, millä on väliä. Muu perhe muutti pois kun poika oli viis ja aina isältä tuli lupauksia, että lopettaa juomisen jos ne palaa takaisin. Kolmeen kertaan vaimonsa uskoi ja joka kerta joutuivat lähteen uudestaan. En sano, että pois muuttaminen olis ratkaisu, joitain se saattaa herätellä, mutta toisia, kuten esim tuota isää ei oikeestaan. Arvojärjestys oli muuntautunut jo niin kieroksi. Mutta alkoholismi on sairaus, joten siihen pitää suhtautua sillä tavoin.
Joka tapauksessa juttuni ydin tuota perhettä kuunneltuani on se, että ne, jotka alkoholiin ovat jääneet koukkuun, keksivät aina tekosyitä, syyttävät toisia. Tuo isä vieritti kaiken vaimolleen, meinasi, ettei hänellä mitään ongelmaa ollut, vaimo jätti muuten vaan, varmaan toisen miehen takia. (Ei siis totta). Ja aina kun pullo avautui, hän sanoi, ettei muuten joisi, mutta vaimon jättäminen ajoi juomaan. Aina uusi tekosyy, eikä elämänsä loppuun saakka myöntänyt, että alkoholi olisi ongelma.
Haluan vain rohkaista, että vaikka siltä tuntuisi, et todellakaan itse ole syypää. Ja kuulostat tosi upealta äidiltä, kun asetat lapsesi tarpeet omiesi edelle ja huolehdit, ettei isä kännissä aiheuta vahingossakaan vahinkoa.
Halaus ja voimia tilanteeseesi sekä siihen, mitä ikinä päätät tehdä!
 
Muokattu viimeksi:
Todella vaikea tilanne sinulla, Kyumin. Olen itse kasvanut alkoholistiperheessä, mutta mitään hienoa ratkaisua en voi tuohon tarjota, lähinnä sympatiaa. Luulen, ettei alkoholi jää, ennen kuin mies itse ymmärtää sen olevan ongelma. Nyt kuulostaa siltä, ettei ymmärrä, vaan kuittaa sinun tunteesi jonkinlaisena nalkutuksena.

Olisiko sinulla joku sellainen ihminen, jolle voisit puhua tästä ja pyytää apua? Ehkä miehellesi olisi herättävä kokemus jos joku ulkopuolinen ottaisi asian puheeksi, ja sanoisi että olet nyt todella lähellä menettää perheesi? Vähän niinkuin interventio jenkkisarjoissa. Tiedän yhden tapauksen, jossa vaimo sai tämmöistä apua anopiltaan. Miestä hävetti pahemman kerran, kun oma äiti puuttui alkoholin käyttöön, mutta se oli sitten tarpeeksi iso herätys ja jonkinlaista parannusta tilanteeseen tuli.
 
Niin ja vielä, ei sussa todellakaan ole mitään vikana! Alkoholismi on surullisen yleistä, ja sulla on käynyt huono tuuri. Ongelma on enemmän suomalaisessa kulttuurissa, jossa alkoholismia ei nähdä sairautena, ja juomattomuutta täytyy selitellä. Minä jouduin jopa raskausaikana selittelemään miksi en juo, kun "ihan hyvin voit lasillisen ottaa".

Melkein pahempi on muuten oman kokemukseni mukaan tuo kotona juominen. Meillä isäpuoli joi kotona, ja ulospäin yritti pitää yllä kuvaa onnellisesta perheestä. Olisikin mennyt baariin ja haastanut riitaa siellä, mutta kotiin piti jäädä räyhäämään. Aikuisena, kun tilanne oli tullut ulkopuolisillekin selväksi, tätini sanoi että kaduttaa ettei auttanut meitä, mutta kun ei tiennyt millaista meillä kotona oli.
 
Kiitoksia Lady Murmeliini, piti ihan ruveta pillittään tuolle viestin loppuosalle.. :)
Latteäiti, on kyllä itsekkin sanonut tiedostavansa alkoholin olevan ongelma, muttakun ei rupea asialle tekemään mitään! Ja todellakin kuittaa kaiken mitä puhun (näköjään, kun ei asiat muutu) vain nalkutuksena.. Anopille (tai oikeastaan kellekkään muullekkaan) en viitsi sanoa mitään, veikkaan että sen jälkeen ois sellanen riita pystyssä ettei mitään rajaa. Katsokaas kun häpeää itsekkin juomistaan viikolla, huomasin raskausaikana kun ketään ei voinut käydä jututtaan ku oltiin kylällä autolla liikenteessä. Nostaisi varmasti metakan tästäkin jos tietäisi että olen hänen juomisestansa täällä puhunut...
No tämä mies ei onneksi haasta riitaa ainakaan minun kanssani, eikä ole millään tavalla tai tasolla väkivaltainenkaan.. Jos näin olisi, niin häipyisin sen siliän tien :p
En kyllä tiedä mitä tekisin, aikalisä varmaan olisi ihan hyväksi mutta kun tuo poika on niin pieni... Omat sukulaiset kun asuu niin kaukana. Kai vaan pidän turpani kiinni niin kauan että joku päivä vaan alan pakkaan kamppeita kun ei nätisti sanominen näytä auttavan.

Muoks:
Tai sitte vaan jatkan jankuttamista ja se menee perille tai totun tuohon :P Täytyy kai kokeilla VIELÄ kerran sanoa sille asiasta ja kertoa että nyt alkas olla oikiasti viimisiä hetkiä muuttaa käytöstään..
 
Muokattu viimeksi:
Kuulostaa tosi hankalalta tilanteelta, Kyumin :sad001 Itselläni ei ole niin kamalasti kokemusta alkoholismista, ex-poikaystävälleni "yhden" kaljan juominen oli tosin aina vaikeaa eli joi mielellään itsensä kaatokänniin ja usein, ja minusta se oli jotenkin ällöttävää ja elämä oli pitkään "harmaata"....onneksi kysessä on ex. Tämänhetkinen mieheni ja lasten isä on onneksi kuten itsekin, eli ei olla absolutisteja, mutta lasten tultua alkoholi on vaan jotenkin jäänyt pois kuvioista. Melkolailla kokonaan. Me ollaan lipitetty lohdukkeena alkoholitonta skumppaa tai olutta kun on juhlimiseen ollut aihetta :D Toivottavasti saat apua tilanteeseesi tai miehesi tajuaa viimeinkin lopettaa tai edes vähentää juomisen. Hankalaa että jossain rakkaassa ihmisessä on sellainen piirre joka hankaloittaa elämää.
Sitten omaan valitusaiheeseeni: vauva-arkiketjussa olenkin jo kertonut sairaalakeikoista ja vauvan sairastusmisesta, suurkiitos vielä tukikommenteistanne!!! Nyt ollaan siis kotona ja vauva voi hyvin mutta mä itse olen edelleen jotenkin ihan apaattinen ja itkuinen. Mikään ei ole ihanaa, vaikka tiedän että kaikki on hyvin ja vauva onkin ihana. En vaan jotenkin osaa iloita. Tää voi olla ehkä jotain sairaalakokemuksen jälkeistä stressin purkautumista, väsymystä tai sitten vaan niitä synnytyksen jälkeisiä hormoonipuuskia...Itkeä pillitän täällä kotona ihan koko ajan. Toivottavsti kyseessä ei ole mitään jälkeinen masennus, vaikka masentunu olo mulla kyllä on, ei tää mitään ihan normaalia ainakaan ole. Enkä oikein osaa määritellä että mikä tässä mättää ja mikä masentaa kun kaikki on kuitenkin ok. Huomenna on neuvola, pitää varmaan ottaa siellä puheeksi. Pläh.:sad001
 
Kyumin, todella surullista kuulla ettei miehesi ole saanut itseään otettua niskasta kiinni.

Itselläni on myös alkoholismista ikäviä kokemuksia, äitini ratkesi kun olin ala-asteella ja juomista kesti n. 20 vuotta. Mitkään uhkailut, neuvot, itkut, anelut, rukoilut, lukuisat "läheltä piti" tapaturmat, teho-osastot eivät saaneet häntä lopettamaan juomista. Kaikki perheessämme syyttivät itseään, varsinkin isäni joka masentui. Lopulta kun ihmeen kaupalla äitini löysi elämälleen uuden tarkoituksen (ensimmäinen lapsenlapsi) ja sai taisteltua itsensä kuiville. Lapsenlapsen ensimmäisinä vuosina hän vielä joi, mutta luulen että ratkaiseva asia hänen raitistumiseen oli se ettei hän saanut nähdä lasta pitkään aikaan juomisen takia. Hänelle todennäköisesti myös valkeni se tosiasia että on vaaraksi omalle lapsenlapselleen alkoholinkäytön takia. Nyt perheemme on taas ehjä 20 vuoden jälkeen, ja äitini on mitä ihanin isoäiti.

Pointtini on etten toivo kenenkään joutuvan kokemaan samoja asioita alkoholistivanhemman kanssa mitä itse olen kokenut. Mutta rakkaasta "luopuminen" alkoholin takia on äärimmäisen vaikeaa, enkä edes osaa kuvitella miten vaikea tilanne sinulla on. On kuitenkin tärkeää että tiedät ja uskot sen ettei miehesi juominen ole sinun vikasi. Tiedän että se on vaikeaa, mutta kukaan ei ole kaatamassa viinaa hänen kurkustaan alas. Hän tekee itse päätöksen joka kerta kun avaa pullon. Alkoholismi on sairaus josta ei parane ennen kun alkoholisti itse tiedostaa ongelmansa, ja sen vakavuuden ja haluaa parantua. Ja parantuminen on mahdollista. Mutta omien kokemuksien perusteella luulen ettei tätä tapahdu ennen kun on ihan oikeasti menettänyt jotain itselleen rakasta alkoholin takia.

Paljon voimia Kyumin <3
 
Kyumin, sinun tulee asettaa lapsesi ja itsesi etusijalle, mitä tekoja se ikinä vaatikaan. Älä anna tilanteen jäädä vellomaan, ettet löydä itseäsi tilanteista joita edellä on kerrottu. Rohkeasti ulkopuolista apua hakemaan! Miehesi on tajuttava, että hänellä on vaakakupissa valittavanaan perhe tai viina. Parhaassa tapauksessa saat raittiin, ihanan miehen ja voitte jatkaa perhe-elämää. Tämä vaatii sinulta ponnistuksen, mutta kun saat apuja niin ei tarvitse jaksaa niin paljon yksin. Tee se lapsen takia. Voimia!
 
Tsemppiä täältäkin Kyumin. Todella kurja tilanne, ei ole oikein kerta toisen perään joutua pettymään toisen lupauksiin.
 
Kiitokset kaikille tsempeistä :smiley-angelic003 Keräilen täällä rohkeutta ja yritän miettiä sopivaa tapaa ilmaista asiani, katsotaas miten käy kunhan uskallan suuni avata (vihaan yli kaiken tappelemista, sen takia en yleensä sanokkaan mistään).. Eilen ja toissapäivänä en saanut unta kun mietin myöhään yöhön asiaa :/ Varmasti kirjottelen tänne kunhan asialle tulee jotain ratkaisua...
 
Nojaa, eipä sitä tilanteen käsiinräjähtämistä tarttenu kauaa ootella. Lähti eilen käymään kaverillansa saunomassa (ihan luvan kanssa, sanoin että saat mutta kotona ei sitte enää oteta), en ees jaksa selostaa tilanteen etenemistä mutta meni koko homma taas ihan poskelleen. Kielsin jo tulemasta enää kotiinkaan, tuliki vasta aamulla ja pasautin sitten kaikki ulos kerralla. Ompahan nyt tietoinen etten ota enää vastaan epämääräisiä lupauksia, ja jos hommalle ei tuu muutosta lähiviikkoina niin minä keräilen kamppeeni. Kysäisen toki vielä kun tuosta herää että muistaako keskustelun, uskoisin kyllä muistavan kun oli aika hyvin selvennyt jo siihen mennessä. Eikä tarttenu ees huutaa! O.o Yritetään vielä kerran, jospa se nyt kun on sanottu selkeästi että nyt on oikeasti viiminen mahollisuus, eikä enempää tuu. Mistähän mää muka oon tällaset lehmänhermot periny :D
 
Voimia sinulle Kyumin, on kyllä vaikea tilanne ja vielä niin huonoon aikaan kun sun nyt pitäisi saada nauttia pikkuisesta eikä murehtia yhtään mitään muuta! Mitä ikinä päädytkin tekemään, niin se on aivan varmasti juuri oikea ratkaisu sinulle ja vauvalle, kukaan muu ei tiedä sinua paremmin minkälaiselta teidän arki näyttää ja mitä ratkaisuja sun pitää tehdä jotta vauvalla ja sinulla on hyvä ja mukava elämä!

Tsemppiä, tsemppiä!
 
Kiitokset! :) Joo no oon tullu siihen tulokseen että oon tosielämän superman kun pystyy vieläki toimiin normaalisti ja vielä löytämään hetkiä, jollon pystyy täysin keskittyyn jätkään ja nauttiin siitä, että on tollanen rääpäle :) Aikaisemmin kun olisin vaan henkisesti romahtanu.
Jaksan vieläki uskoa tuohon mieheen että se ottaa itteään niskasta kiinni, kun ei se kuitenkaan ennen tätä raskaushärdelliä ottanut läheskään noin paljon. On se sama mies vielä siellä jossain... Ja yritän kyllä viimiseen asti kaivaa sen esille jos se yhtään itekkään alkaa yrittään. Tiiän että mulla ois hyvä ja turvallinen olla sen kans ja osaa varmasti olla loistava isä pojalle, kunhan saatas se korkki pysymään vähän enemmän kiinni :)
 
Mua on alkanut ärsyttää, kun tossa ostarilla kaikkien pitää käyttää hissiä, vaikka ei olis mitään tarvetta. Siinä on kaksi kerrosta ja useammat rullaportaat, mutta kaikki teinit ja eläkeläismummot menee hissillä. Ja itse kun on vaunujen kanssa niin on vaan pakko odottaa kun noi muut pääsis aika helpolla muutenkin. Ylipäätänsä kaupunki on alkanut näyttää aika erilaiselta, kun aina pitää etsiä hissit ja liuskat ja yrittää itse saada ne ovet auki, kun kukaan ei auta.
 
Just tota. Eilen bussissa meinasi (tai siis meni) hermot mennä ihan kunnolla kun kuljettiin bussilla. Siellä oli myös toiset vaunut niin ei päästy istumaan siihen vaunujen viereen. Niillä penkeillä siinä vaunujen takana istui n 30 yliblondattu naikkonen joka lässytti purkkaa ja leikki puhelimellaan, eikä tehnyt elettäkään että olisi vaihtanut paikkaa vaikka bussi oli tyhjä ja seurasi sitä meidän säätöä vaunujen kanssa. Istuin sitten hänen viereen ja mies muualle. Roikuin puoliksi käytävän puolella että sain pidettyä vaunuista kiinni (jarrujen lisäksi kun oon vähän tällainen hermoilija...). Siis helv... ei voinut siirtää sitä purkkaa mässäävää persettään muualle. Onneksi matkaa oli vain viitisen minuuttia.
 
Latteaiti, hyvin sanottu. Kaupunki tosiaankin on erilainen vaunujen kanssa. Sekin on aika ikavaa, etta joskus jalkakaytavat ovat niin kapeita ettei mahdu kunnolla kulkemaan vaunujen kanssa. Tai mahtuu, mutta vastaantulija joutuu hyppimaan ajotielle. Vaunujen kanssa kulkija on se kingi, jota vaistetaan sellaisissa tilanteissa. :wink

Olen itsekin kohdannut rasittavia ihmisia vauvan kanssa. Kaikista raivostuttavin oli se kun oltiin viimeeksi terveyskeskuksessa kaymassa ja odotin vauvan kanssa bussia niin siihen tulee yks romanialainen nainen kauppaamaan ruusuja. Teen aika selvaksi, ettei mua kiinnosta tippaakaan. Sitten yhtakkia nainen laittaa ruusun vaunukoppaan sisalle vauvan paan viereen, koskee nopeasti vauvan kasvoja ja sanoo jotakin, et onpa kaunis lapsi ja pyytaa rahaa ruususta. :mad: Ma sitten otan ruusun pois ja tuuppaan sen takasin muijan kateen ja oikein sihahdan, etta ala koske mun poikaan ja siirryn pari metria syrjaan. Hyh! Miten se kehtasikin koskea likasilla sormillaan vauvan kasvoja, hyh hyh hyh... :mad:
Normaalistihan mulla on se harso siina kopan edessa ihan jo auringon ja tuulenkin takia, mutta just silloinpa ei sita harsoa ollutkaan.
 
Minä hommaan kohta vaunuihin pyörän soittokellon, jospa nuo ihmiset oppisi kävelemään toisessa laidassa. Mummot on pahimpia, siellä työnnetään rollaattoreita rinta rinnan eikä tule pieneen mieleenkään, että joku saattaa haluta ohi. Yleensäkin kaikenlaiset leveilevät hiipijät edessä ärsyttää suunnattomasti, me kun porhalletaan kaikista ohi.
 
Rollaattorit on saatanasta. Ja monet vaunuilijat myös. Miks kaupassa tarvii parkkeerata ne vaunut kaks kappaletta poikittain siihen käytävälle eikä vaikka peräkkäin siihen reunaan niin että yhä välistä pääsee hyllyille? Välillä ei yksin kävellessäkään mahdu mistään suunnasta ohi...
 
Oikeestaan koko päivä olis kuulunu tähän ketjuun.. Mies on kitissyt joka toisessa lauseessa sitä, kun mä "en halua" ja hänellä on tarpeita.. No (plussaa) tänään saatiin baby pistettyä uneen (ei piikillä unilääkettä, ehkä huono sanavalinta) ja päästiin makkariin. Yritin tsempata itteeni ja olla urhee ja kaikkee, mut ei kyllä alkua pidemmälle päässy ku sattu niin heleskutin älyttömästi. Kaks kuukautta sitten punnersin "jalkapallon" pihalle ja nyt.. Huaah.. Nobody told me.. Shit. Saa nähdä jäikö sit kumminkin ensimmäiseksi ja viimeiseksi ipanaksi. Kuulin, että monesti laskeuma pahenee vielä toisen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Can't wait..!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top