Jotta ei ihan jäisi valittamatta, tänään on sellainen päivä, että eniten vituttaa kaikki. Anteeksi jo etukäteen, tämä on ihan puhdasta kiukuttelua, mutta joskus vaan kaikki ärsyttää ja nyt varmaan raskaushormoonitkin tekevät jo tepposia.
Me ollaan pojan kanssa molemmat vähän nuhaisia eikä niinsanotusti kumpikaan ihan parhaimmillamme, väsyneitä ja vähän kärttyisiä siis. Poika ei viihdy kahta minuuttia itsekseen mutta ei oikein halua roikkua mukana minunkaan puuhissani, minun taas pitäisi saada vähintään ruuat tehtyä. Kun huomiota ei pysty antamaan, alkaa pahanteko, roikutaan koirien hännissä, revitään tavaroita kaapeista ja hyllyistä, kiipeillään, yritetään kaataa huonekaluja (tuolia isompaan tuo ei onneksi kykene), räpsitään valokatkaisijoita edestakaisin jne. jne. En yleensä ikinä huuda pojalle (minusta siitä ei vaan ole mitään apua) mutta tänään otin hänelle itkupotkuraivarit kesken ruuanlaiton, mistä tuli tietysti ihan hirveä syyllisyys ja paskamutsifiilis. Ruoka valmistui lopulta noin tunnin myöhässä (vajaan puolen tunnin sapuskan tekoon meni puolitoista tuntia, huoh...) ja saimme syötyä, jonka jälkeen akuutein taistelu vähän helpotti mutta jatkoimme kuitenkin puolin ja toisin kiukkuilua pottailun sun muun merkeissä, nyt poika on sentään päikkäreillä vaikka sekin meni (häneltä) huutamisen kautta
Sitten ärsyttää mies, joka on dieetillä ja haluaa tehdä omat sapuskansa, mistä koituu minulle lähinnä ylimääräistä siivoamista ja ärtymystä, kun joku tuntuu koko ajan olevan tiellä keittiössä ja tarvitsemani välineet ovat tiskissä ja raaka-aineet "lainattu" loppuun. No joo, tuo on pientä eikä mitenkään ihan yksiselitteistä tai edes reilua valitusta (esim. mies kyllä tekee siivoushommat ainakin jos pyydän, mutta meillä ei keittiössä vaan voi iltaisin kolistella tiskien kanssa, kun pojan makkarin ovi on vieressä), mutta ärsyttää kuitenkin. Lisäksi miehellä on nyt taas aika kiirettä töissä, mikä vaikuttaa meidän arkeen. Sitten ärsyttää oma äiti ja hänen tenttaamisensa siitä, onko lapsella tarpeeksi vaatetta, kun menemme ulos. Ja sokerina pohjalla myös anoppi, osittain niiden iänikuisten imetysuteluiden vuoksi (ei, en edelleenkään halua keskustella aiheesta hänen kanssaan kahvipöydässä), mutta myös siksi, että hän on nyt niin kovin pahoillaan, kun etsimme asuntoa pk-seudun ulkopuolelta. Nyt kun hekin asuisivat ihan lähellä. No, meidän asuntotarpeemme ovat isohko omakotitalo ja väljä tontti, mielellään ei naapureita ihan vieressä. Sellaista ei meidän rahoilla saa pääkaupunkiseudulta enkä tiedä saako kenenkään muunkaan rahoilla, kun ei sellaisia täällä edes ole. Ja nuo speksit olivat kyllä tiedossa jo ennen kuin anoppi muutti meidän lähelle, joten ihan en jaksaisi kuunnella harmittelua. Ja mitä hittoa, ihminen on itse ulkomailla monta kuukautta vuodessa ja sitten me ei saataisi muuttaa liian kauas?!
:arghh:
:arghh:
No joo, ei ole vissiin minulla mitään tarpeeksi isoja ongelmia, kun näistä pitää valittaa. Mutta välillä täytyy vähän ventiloida. Eli anteeksi vielä ja kiitos kun sain avautua!
ja poika menee ihan solmuun jos siellä toisessa päässä oikeasti on joku ja hädissään tunkee puhelinta meille 
Se oli oikeastaan tosi suloista, miten toinen aina juoksun kanssa lahti hakemaan uutta lelua. Kaikki pakolliset hommat ruokailuineen sun muineen olen kylla hoitanut yksin ollessani, mutta en ole viikkoon kaynyt edes ulkona pojan kanssa. Onneksi mies on ollut 4 iltaa kotona ja hoitanut pojan. 
(Ja miks ei pienen tytönkin)
