Valitusketju

Valitan kestoaiheestani, eli äidistä. Äiti ensinnäkin puuttuu lastensa asioihin ihan liikaa. Hänellä on myös hirmu voimakkaita mielipiteitä, jotka eivät oikeastaan perustu muuhun kuin mielikuviin. Silloin kun asuimme Helsingissä hän jankkasi jatkuvasti siitä, että meidän pitäisi muuttaa takaisin Itä-Suomeen. Kun sitten muutimme tänne hän on ollut tyytyväinen. Nyt sitten PK-seudulla olisi yksi mulle aika täydellinen työpaikka, joten tietysti hain sitä. Täällä meillä on ihan kaikki ja multa pääsee aika iso itku jos joudutaan muuttamaan, mutta jos pitää valita työttömyys täällä tai unelmatyö toisaalla, niin kyllä mä sen työn valitsen. Eikä sillä, että siinä on vielä hakuaikaakin jäljelle, joten turha sitä on kovin pitkälle miettiä. Äidin mielestä kuitenkin jo pelkkä hakeminen on ihan typerää. Kyllä pitäisi miettiä että miten siellä Helsingissä nyt lasta kasvattaa ja ketä pyytäisitte lapsenvahdiksi ja kun siellä on niin turvatonta ja diipadaapa. Yritin selittää, että aika moni siellä kasvattaa lasta ja kyllä meillä on siellä tuttuja enkä kokenut sitä turvattomana kun siellä asuttiin. Eniten ärsyttää kuitenkin se, että oikeasti tämä on se kaupunki missä haluaisin asua, mutta valitettavasti se ei näytä olevan mahdollista koska täällä ei ole töitä. Minä olen mielessäni alkanut luopua esim. siitä edusta, että anoppi asuu lähellä ja on tytölle tosi läheinen, eikä se ole ollenkaan helppoa. Äiti tekee sen vaan vielä todella vaikeammaksi jankkaamalla noita omia mielipiteitään.

Toinen juttu on hänen tapansa juoruilla. Nyt hän on viikon soitellut mulle, koska ilmeisesti siskollani on jonkinlaisia avio-ongelmia. Onnistuin pari kertaa vaihtamaan puheenaihetta, mutta tänään oli pakko sanoa sille, että asia ei kuulu mulle enkä halua puida siskoni asioita. Jos siskollani on ongelmia ja jos hän haluaa puhua niistä kanssani, niin hän soittaa minulle itse. Tuloksena äitini suuttui minulle. Ja tässä pahinta on se, että musta tuntuu että äiti jotenkin kummallisella tavalla nauttii siskon ongelmista. Mun vanhemmathan ovat eronneet, ja jotenkin aina kun joku eroaa niin äiti sanoo että "sattuu sitä paremmillekin ihmisille". Siskoni on aikoinaan ollut todella katkera monista vanhempien eroon liittyvästä asiasta, ihan aiheellisesti, ja varsinkin teininä otti äidin kanssa rajustikin yhteen. Ja nyt äiti sanoi mulle, että nytpä saa miettiä uudemman kerran mitä tuli huutaneeksi. Mulla on jotenkin ihan hirveä olo, että kuka oikeasti nauttii oman lapsensa ongelmista? En vaan jaksa ymmärtää. :sad001
 
^Totta, aikas moni lapsi elaa turvallista lapsuutta vaikkapa just Helsingissa ja viela suuremmissakin kaupungeissa. Ja se johtuu ihan siita, etta lapsella on hyvat ja huolehtivat vanhemmat, jotka pitavat lapsen turvassa. Ymparistoa suurempi tekija on siis koti, ja nimenomaan hyva koti. :) Tottakai kannattaa tavoitella unelmaduuniaan ja pyrkia eteenpain elamassaan. Kotona ehtii olemaan toidenkin ohella. Ehkapa jotkut eivat vain ole tyytyvaisia omaan elamaansa ja sen takia haluavat laittaa kapuloita rattaisiin niille eteenpain pyrkiville. o_O Samaten joillakin on ihan liikaa aikaa ja liian vahan omaa elamaa, joten on pakko sotkeutua toisten elamaan. Voimia! :)
 
Kuulostaapa kurjalta Latteäiti, tsemppiä! Minusta tuntuu, että jotkut ihmiset nauttivat siitä draamasta, mitä ongelmat ja juoruilu tuovat elämään, vaikkeivät ehkä sinänsä ongelmia lähipiirilleen haluaisikaan.

Olen Littleredin kanssa samaa mieltä siitä, että työnhakuun vaan!
 
Joo, kyllä siellä Helsingissä/PK-seudulla elää ihan kivasti lapsenkin kanssa, asunnot vaan ovat törkeän kalliita. Se siellä on mielestäni huonommin, että etäisyydet ovat pitkiä eikä ketään kerkeä oikein nähdä. Täällä asutaan keskustassa ja kaikkialle on lyhyt kävelymatka, ja kavereita näkee paljon useammin kun ne saattavat vaan soittaa että olen kaupungilla nyt, voinko tulla. Helsingissä tuntui, että kaikki piti sopia paljon ennen, enkä itsekään jaksanut työpäivän jälkeen lähteä minnekään. Mutta ei elämässä aina voi saada kaikkea, sitä paitsi minä olen saanut hyviä asioita aika paljon: ihanan miehen ja lapsen sekä olen saanut opiskella unelma-alaani. Jos sitten saisin vielä oman alani töitä, niin olisin kyllä valmis tinkimään asuinpaikasta.

Mitä tohon juoruiluun tulee, niin se on äidille jonkinlainen elämäntapa. Omassa elämässä ei oikein tapahdu mitään, niin jää liikaa aikaa muiden asioille. Jos kyse olisikin siitä, että hän olisi huolissaan ja miettisi miten auttaa, niin asia olisi ihan eri. Nyt hän valitti siitä, että siskon luona oli likaista. Yritin sanoa, että siskolla on kaksi lasta, pitkät työmatkat ja vaativa työ, joten ei se ehkä ole ihme jos ei jaksa siivota. Äiti halusi luetella mitkä kaikki asiat oli tekemättä. Sanoin sitten, että mitä jos auttaisit, antaisit vaikka joululahjaksi lahjakortin jolla saisi siivoojan? Ei, eihän hän nyt millään ja kyllä se pitäisi itse siivota tai ainakin ymmärtää itse hankkia se siivooja. Mua ärsyttää se, että sisko on varmasti väsynyt ja saattaisi kaivata apua, ja äiti haluaa vaan mässäillä sen tilanteella. Ehkä ostan itse sille sen siivoojalahjakortin tai edes jotain omalle budjetilleni sopivampaa, kuten suklaata.
 
Pk-seudulla se on mielestäni hyvä, että vaikka välimatkat ovat pitkät, ovat yksittäiset alueet sen verran isoja, että lapsiperheille on tosi paljon alueellisia palveluja, joissa tapaa sitten esim. uusia mammakavereita. Allekirjoitan kyllä Latteäidin molemmat pointit, maksaisin mieluusti vähemmän vuokraa ja kavereiden (jos niitä paikallisia mammoja ei lasketa) näkeminen on aina oma säätönsä, kun treffit pitää yleensä tehdä keskustaan.

Oma valitukseni on niinikään kestoaiheesta, eli anopista. Vaikka otankin hänestä aina välillä ärsyjä, ovat valituksen aiheet kuitenkin tosi pieniä ja välit anopin suuntaan ihan jees, siksi aina vähän hävettää ottaa asiaa edes puheeksi. Mutta mutta, jotenkin homma vaan tuntuu takkuavan. Haluaisin nimittäin kovasti, että pojalla olisi hyvät ja läheiset suhteet kaikkiin isovanhempiinsa ja että kaikki isovanhemmat olisivat joltiseenkin tasa-arvoisessa asemassa mitä tulee pojan näkemiseen ym. Ja samalla, että isovanhemmat olisivat nimenomaan läsnä, eivätkä sellaisia rahan ja tavaran antajia.

Minun perheeni kanssa homma toimii todella hyvin, mutta anopin kanssa tuntuu, että kaikki on melkoista säätämistä, vaikka (ihan oikeasti) yritämme tehdä näkemistä mahdollisimman helpoksi eikä välimatkaakaan ole kovin paljon. Nyt on ollut jonkin aikaa tilanne, että toisaalta hän on marttyyrinä meidän suuntaamme, kun "ei ehditä" häntä näkemään, ja toisaalta taas sitten meidän ehdottamamme ajat ja ratkaisut eivät millään onnistu, vaikka puhutaan eläkkeellä olevista ihmisistä. Anoppi itse aika harvoin mitään tapaamisia ehdottaakaan. Nyt sitten viimeisimpänä kutsuimme pojan synttäreille taannoin, johon sanoivat, että pääsevät ehkä, kunnes ilmoittivat nyt lähtevänsä reissuun ao. ajankohtana. Mulle oikeastaan ihan sama, mutta mies oli ymmärrettävästi vähän harmissaan.
 
Meillä on taas parina päivänä päiväunille meneminen ollut sellainen show että on itkenyt ja huutanut sekä poika että äiti :sad001. En tajua miksi se raastaa hermojani niin paljon. Oon normaalisti tosi kärsivällinen ihminen ja monet työkaverit aina vitsailee että osaatkohan edes olla vihainen. Miksi sitten suutun tuolle pienelle rakkaalleni kun se ei halua nukahtaa vaikka on ihan selvästi väsynyt ja hieroo silmiään kun niissä on unihiekkaa, mutta silti vaan venkoilee ja huutaa ja nousee seisomaan? Meillähän on aina toi nukkumaan meneminen ollut hankalaa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Yöt meillä nukutaan nykyään melko kivasti. Harvoin joutuu enää nousemaan itse, vaikka poika vähän yön aikana pitäisikin ääntä. Silti tuntuu etten koskaan saa levättyä kunnolla. Jotenkin se univelka mikä tässä reilun vuoden aikana on kertynyt alkaa tuntua liian painavalta. Oon vihjaillut miehellekin siitä, mutta se ei jotenkin tunnu tajuavan. Vaikka hyvinä öinä saan nukuttua seitsemänkin tuntia lähes putkeen, ei ne tunnu korjaavan yli vuoden kestäneitä katkonaisia öitä. Ennen raskautta tarvitsin 8-10 tuntia unta että tunsin itseni kunnolla levänneeksi. Enkä osaa nukahtaa päiväunillekaan kun poika nukkuu. Pienempänähän se nukkui max. 40 minuuttia, mutta nykyään usein sentään 1,5h. Jotenkin se aika vaan menee kotitöitä hoitaessa ja sohvalla Ipadillä.
 
Antonia, jaksamisia! Meilläkään mies ei ihan tuota asiaa ensin tajunnut ja vetosi yöherätyksissä siihen, että hänen täytyy jaksaa töissä, joten ei mielellään viikolla ottaisi yövuoroja. Siihen kuitenkin auttoi, kun selitin vähän kärjistettynä, että hänen työssään ei pääse syntymään (hengen)vaaratilanteita, jos tarkkaavaisuus ei pysy yllä 24/7, kun taas minun työssäni täällä kotona ei oikeastaan ole varaa herpaantua hetkeksikään, siksi minun on vain saatava sitä lepoa myös viikolla, jos tuntuu, että väsymys alkaa kovasti painaa. Nyt ollaan sitten jaettu yöt aika tasaisesti molempien vastuulle, ja tarvittaessa toinen nukkuu sohvalla korvatulpat päässä. Toimii sikäli, että vaikka väsymys edelleen välillä painaa, on nyt myös enemmän niitä pirteitä hetkiä ja sekin auttaa jaksamaan, kun tietää, milloin saa seuraavan kerran myös kokonaiset yöunet :)
 
Kuulostaa pelottavan tutulta Antonia. Meillakin saattaa olla yhta draamaa nukkumaanmeno. Just tota huutamista, venkoilua ja ylosnousemista. Silmia hierotaan ja ihan selvasti vasyttaa, mutta sitten kuitenkin pitaa huutaa ja pyrkia ylos. :mad: Tuo on oikeasti yksi hermostuttavimmista asioista koko taaperoarjessa...
Valilla ma otan pojan viereeni pimeeseen huoneeseen parisankyyn ja pidan sita toisella kadella molemmista nilkoista kiinni ja toista katta pojan rinnan paalla. :grin Toimii joskus, joskus ei. Siis tuo saattaa kuulostaa aika kamalalta pakkopaidalta, mutta ei se kipeeta tee. Siten poika ei vain paase puskemaan itseaan ylos ja samalla han saa raplata rinnan paalla olevaa katta ja mun sormia, ja toivon mukaan, nukahtaa siihen.
Toisaalta ei pitaisi valittaa, silla vaikka nukkumaanmeno saattaakin olla haasteellista, niin yot nukutaan kuitenkin ihan hyvin... :)
 
Meillä oli tuo vaihe kesällä, nukkumaan ei menty millään vaan huudettiin tunti-pari putkeen. Silloin myös herättiin keskellä yötä monta kertaa huutamaan. Oli aivan äärettömän rankkaa aikaa! Epäilin silloin että nukkumaanmenot olivat niin hankalia koska poika oli just oppinut konttaamaan ja sitten kävelemään, eli jotenkin poika oli niin ylikierroksilla kaikesta uudesta oppimastaan, ettei osannut rauhoittua niin että saisi unen päästä kiinni. Nykyään mennään unten maille nopeasti ja kiltisi. Nyt vielä jos nukkuisi koko yön putkeen, niin elämä alkaisi kirkastua myös täällä..
 
Nukkumaan menoa on tuskailtu täälläkin. Meillä onneksi yöt sitten nukutaan ja nykyisin päiväunille menee aika helposti, usein jos ollaan kaupungilla niin nukahtaa matkalla, minä vaan nostan syliin ja kannan portaat ylös ja laitan parvekevaunuihin. Siinä saattaa vähän havahtua, mutta paria heijausta enempää ei tarvitsee.

Illalla onkin sitten toinen juttu. Tyyppi valvoisi jonnekin kymmeneen, saattaa joskus vielä nukahtaa tissillekin, mutta heti kun laittaa sänkyyn tuo hyppää istumaan ja huuuutaaaa. :( Aiemmin lattefaija sai sen tassuteltua, mutta nyt alkaa älytön hilluminen ja juttelu jos isä on siellä. Mun kanssa vaan huutaa, kummassakaan tapauksessa ei ala nukkumaan. Erinäisiä konsteja on kokeiltu, tänään esim. otin syliin jossa heiluttelin ja siihen nukahti aika pian, mutta taas sänkyyn siirtäessä heräsi heti. En tajua miten se on päivällä niin helppoa ja illalla vaikeaa.

Olen miettinyt sitäkin että oisko se vaan iltahilluja ja tämän kanssa pitää elää, mutta Sophie sai toivoni heräämään, oisko se kuitenkin taas noita uusia taitoja? :o Onhan tuo kävellyt jo pari viikkoa, mutta nyt taito on jo aina hyvä, ja melkein meillä päivät menee kävellessä. Ja nyt kun se on opittu on sanat alkaneet tulla useammin ja selvemmin. Eli onhan sillä kelattavaa...
 
Muistaakseni illat helpottuivat n kk sen jälkeen kun poika oppi kävelemään... ja tosiaan, nyt poika simahtaa parissa minuutissa ja alkaa jopa pyytämään nukkumaan siinä seitsemän aikaan. Ja kun pääsee sänkyynsä, niin jää sinne makaamaan tyytyväisenä. Yöllä vielä heräilee, tai ainakin metelöi niin että me herätään, varsinkin nyt tuon räkätaudin ja tosi karsean yskän seurauksena... Anyway.

Mutta se rankka vaihe kesti tosiaan pari kuukautta ja luojan kiitos että olin silloin suomessa vanhempieni luona, koska silloin meinasin ihan oikeasti räjähtää lopullisesti ja vain huusin pojalle, joten onneksi pystyin viemään pojan vähäksi aikaa vanhempieni tykö, jossa poika yleensä rauhoittui ja nukahti äitini syliin, josta olikin sitten helppo siirtää omaan sänkyyn (vaikka siitäkin suutuin äidilleni että onko pakko opettaa poika nukahtamaan syliin. Miten typerä olinkaan.. hohhoija...). Kesä oli sen verran rankkaa aikaa että silloin poika nukkui vieressäni koko yön (oli siis muuten aina aikaisemmin nukkunut omassa sängyssään, elämänsä ekoja viikkoja lukuun ottamatta), koska muuten ei oltaisi nukuttu edes niitä muutamia tunteja yössä. Ja otettiin myös yömaidot uudestaan kehiin, että sain pojan rauhoittumaan yöllä. Voi helv.. mitä aikaa se oli. Onneksi aika kultaa muistot!

Mutta joo, kunhan nuo naperot oppivat kunnolla kävelemään ja liikkumaan, muuttuvat vauvoista taaperoiksi, niin pakkohan niiden on olla niin väsyneitä iltaisin että jossain vaiheessa tajuavat sen itsekkin että kannattaisi varmaan lopettaa se kiukuttelu ja saada mahdollisimman paljon unta palloon :)

Paljon jaksamisia ja piiiiitkiä hermoja kaikkien kiukkupussien äideille ja isille, toivottavasti teillä helpottaa pian :Heartred
 
Meillä herätään siinä 8 aikaan, nukutaan yhdet 1-1,5h päikkärit 12 aikaan ja sitten 19 poika on jo aika valmista kauraa, ja 19:30-20 poika nukahtaa. Miten paljon teillä nukutaan yöllä/päivällä? Meillä siis 12-13h + 1-1,5h.

Muuten, yksi tärkeä tekijä että illat rauhoittui ja poika menee kiltisti nukkumaan oli se kun poika alkoi nukkumaan vain yhdet päikkärit!
 
Sitä on liikkeellä, täällä myös känkkäränkkä vierailee iltaisin.
Varmasti noihin taitoihin ja touhuihin liittyy. Onhan sitä itsekin joskus tosi väsynyt, mutta liian monta asiaa meneillään ja pää käy ihan ylikierroksilla, eikä saa unta..

Meillä vaikeuttaa ehkä sekin, että koitan saada tyttöä nukkuun ilman tissiä, välillä onnistuu, välillä ei. Päikkäreille laitto käy jo lähes napsauttamalla keneltä vaan, mut iltaisin tarvitaan äiti ja maito viimeiseen saakka mielellään.

Eletään toivossa, että ois lyhyt kausi. Ja että tyttö alkaisi meneen jo ennen kymmentä (ees ennen 11) nukkuun ja nukkuisi kerrankin pitkän yön!
Ei mulla muuta. :p
 
Meillä taas menee niin päin, että illalla poika nukahtaa yleensä hyvin, ja se helpottaa omaa jaksamista kun tietää, että iltaisin on sitten vähän taattua omaa aikaa klo 20.30-21 jälkeen. Tosin meilläkin annetaan vielä tissiä illalla ja se varmaan rauhoittaa, vaikka tissittely ei ole ihan vikana ohjelmassa. Kysykää muutaman viikon päästä uudestaan, kun vieroitus etenee :grin Olen huomannut, että välillä tuo parkaisee perään kun lähden makkarista, mutta se tuntuu enemmän olevan sellainen "menetkö sä nyt oikeesti" -parkaisu kuin mikään hätä, koska se loppuu yleensä yhden huudon jälkeen.

Mutta vastapainona sitten yöllä on jonkun verran kitinää ja heräämistä, varsinkin aamupuolella. Yleensä poika ei edes kunnolla herää. Usein hän rauhoittuu tassuttelulla mutta välillä tulee sellainen olo, että herätänkö mä hänet jos menen silittämään kun toinen kuitenkin unissaan kitisee :confused:
 
Meilläkin on ongelmana just noi päiväunet vaikka poika on nukkunut vaan yhdet päikkärit varmaan jo yli kuukauden. Välillä saattaa mennä yli tuntikin että nukahtaa, vaikka on jo sänkyyn laskettaessa selkeästi väsynyt. Saattaa jo näyttää siltä että alkaa nukkumaan, mutta sitten yhtäkkiä piristyykin ja alkaa hääräämään. Meillä usein huudetaan perään vähän enemmänkin jos lähtee huoneesta. Mutta yhä useammin vaan hääräilee sängyssä ja heittelee pehmoleluja pois sängystä, jopa sen tunninkin, ellei sitten ala huutaa, tai vahingossa satunnaisesti nukahda. On vaan hemmetin ärsyttävää ettei voi heti nukahtaa kun saattaa olla jotain menoa myöhemmin päivästä, että on sitten pakko herättää toinen unilta kun ei voinut alkaa ajoissa nukkumaan.

Meillä herätään aamulla 7-8.30, päiväunille lounaan jälkeen 12 aikoihin, tosin välillä nukahtaa vasta yhden aikaan, nukkuu useimmiten 1,5h ja nukkumaan menee 20-21, paitsi jo ollaan tultu vasta vähän ennen nukkumaanmenoaikaa kotiin jostain kylästä niin nukkumaanmeno on vaikeampaa ja saattaa venyä. Oon huomannut että helpompaa poika on saada illalla nukahtamaan mitä lähempänä kahdeksaa, tai jopa ennen, saadaan sänkyyn. Mies vaan usein vetkuttelee iltatoimien aloittamisen kanssa ja sitten on vähän vaikeampaa. Ehkä se ajattelee että nukkuupahan aamulla pidempään kun laittaa myöhemmin sänkyyn, mutta meillä ainakaan ei asia ole niin. Poika saattaa nimittäin nukkua sen 12h putkeen jos saadaan jo kasilta nukkumaan, mutta jos joskus nukahtaakin vasta lähempänä 22, ei varmana nuku aamulla kymppiin.
 
Piti ihan tarkistaa, olenko valittanut tästä jo, ja ilmeisesti en. Minkä :smiley-angry019 takia nykyisin on omat rekrysivut valtiolla, joka kunnalla ja kaikilla muilla mahdollisilla tahoilla? Ja niihin kaikkiin pitää aina näpytellä koko CV erikseen sen sijaan, että sen esim. liitetiedostona vaan lisäisi sinne? Mä olen nyt hakenut vähän eri puolilta Suomea töitä, niin nää päikkäriajat meneekin sitten hakemus per päivä periaatteella, ja kaikki muut hommat (kuten syöminen) saa odottaa, koska sitten jos neiti kerkeää herätä en saa sitä valmiiksi ja joissain sivuissa on vielä sellainen systeemi, että tiedot ei tallennu, vaan häviää ja sitten seuraavana päivänä on otettava koko homma alusta.

Ja toinen juttu sitten kun siinä ilmossa on joku ihminen jolta voi kysyä lisätietoja, sitten kun on se hetki päivästä että kerkeäisit niille soittaa, niin menee suoraan vastaajaan. :mad:
 
I feel you, Latteäiti! Mä niin inhoan tuota samaa asiaa. Mulla on myös vähän oma lehmä ojassa, koska ne rekrysivut eivät oikein palvele, jos CV:ssä on useita päällekkäisiä työtehtäviä ja opiskeluja (niinkuin mulla on, kun olen tutkinnot opiskellut samalla, kun olen jo ollut töissä, ja työelämässä on saattanut olla sellaisia monen hatun rooleja), avoimessa hakemuksessa saa sellaiset asiat selvitettyä paljon helpommin.
 
Pikkuisen vielä töitä jäljellä, mut niin hurjat kivut, että pitää huilata vähän joka välissä. Mikä sekään ei oo hyvä, kun pääsee aina vain myöhemmin kotiin..

Tällä olotilalla jos niitä menkkoja ei ala kuulua, niin jo on! Tein r-testinkin aamulla kun jatkuu ja jatkuu, mut negaa näytti.
Eikä tietty tullu särkylääkettä mukaan ja aamukahvikin jäi ottamatta.
Plus viime yö sama kuin toissa, ylös tunnin välein.
 
^ Eipä näy menkkoja edelleenkään. Kivut kesti vahvoista lääkkeistä huolimatta pari päivää ja kotiin päästessä olin kehittänyt migreeninkin siihen asteeseen, että seuraavat 5 h pääasiassa nukuin ja oksensin. Jippii..
Tää on elämää. Vatsalihakset oksentamiseks kipeet edelleen, mutta onneks on muuten normaali olotila tänään.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top