Meilläkin tuntuu, että elämä on välillä yhtä harmi-itkua, kun tyyppi ylettyy kaikkeen, ja aika moni asia on pakko ottaa siltä pois, ja itkuhan siitä tulee. Ja sohvalle pitäisi päästä, mutta taidot ei riitä, eikä vanhemmat tajua maata lattialla kiipelytelineinä. Itku.
Ja sitten kun jotenkin kuvittelen, että nää itkut olisi vaan kestettävä, esim. sehän toimisi hyvin, että kun saa äidin kännykän ja se otetaan pois, tulee itku, niin silloin kun antaisi käteen vaikka isän vanhan puhelimen, niin itku loppuisi... Mutta sitten se oppisi siihen, että aina saa jotain, joten varmaan olisi vaan hyvä kerralla oppia, että elämä on täynnä pettymyksiä. :/
Terveisin nimimerkki "haluaisin siivoojan, mutta itse on siivottava".
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Mitenkähän mun tuttavapiiriin onkin eksynyt niin paljon ihmisiä, joiden mielestä lapsi menee pilalle jos sen laittaa hoitoon ennen lukioikää?!
No se ei tajua, kun on itse alalla, jolla töitä riittää, mutta ei se kyllä ole veljen asia sittenkään.
Ehka ma jatkossa menen julkisilla, vaikka se ois sitten taas uus rasite ja aikaa menisi hukkaan. Parkkipaikkojakaan siella ei ollut, vaan auto piti jattaa keskelle katua vilkut paalle. 
Mä olen sanonut hoitoasiakyselijöille aika suoraan, että katsotaan, kuinka pitkään rahat ja korvien väli riittää kotona olemiseen, asuntosäästöt eivät kotihoidontuella oikein kerry ja kaksiossa tämän lauman kanssa on toisinaan hieman stressaavaa (puhumattakaan sitten kaikesta muusta mökkiytymisestä, mitä ajoittain on ilmassa). Tosin kärkkäimmät muistavat vielä kertoa siihenkin, että puoli vuotta tai vuosi on lyhyt aika asuntosäästämisessä mutta merkittävä aika lapsen kehityksessä. Äh. Tervetuloa tänne kokeilemaan, miltä elämä kaksiossa maistuu vilkkaan naperon ja kolmen koiran kanssa 
