Valitusketju

No on kyllä ihme käytöstä, karvat nousee pystyyn täällä! Ja miten ihmeessä se muija voi edes villeimmissään kuvitelmissaan luulla että espanjassa on paremmat systeemit saada ja hoitaa vauva!??!!? Voi luoja mikä valittaja!
 
Ja mua taas vitu**aa kysymykset että onko isä vaatinut isyystestiä ja onko nyt varmaa että poika on puoliksi espanjalainen. Siis eikö ihmiset yhtään mieti että tuo HAUSKA juttu on äärimmäisen loukkaava meitä kohtaan?? Poika on kyllä tosi vaalea, siis melkein valkoinen tukka ja kirkkaan siniset silmät, ja myös iho hyvin vaalea. Joten ymmärrän että tuo kysymys herää, mutta pitäköön mölynsä mahassaan. Ja sitten on toinen ryhmä jotka nostavat mun verenpainetta, nimittäin ne kaikkitietävät jotka joka kerta jankkaavat että kyllä tuo tuosta tummaksi vielä muuttuu. Juu, kyllä varmaan meidän 100% blondi yhtäkkiä saa runsaasti tummaa pigmenttiä... Miksi mun pitää aina selittää että miehen perheessä on vaaleita yksilöitä, puolet pojan serkuista espanjassa on sinisilmäisiä. Joutuuko muka muut selittämään lapsensa ulkonäköä?? Voi helv... että ottaa päähän.
 
Sympatiat littlered :/ v-ttumaisen kuulonen akka.
Sophie, tuo "onkohan isänsä poika ollenkaan"!! Jukolauta, jos kylän muilla akkoilla on tapana juosta parisuhteessa n*ssimassa kaikki kylän miespuoliset läpi niin se ei tarkota että minä niin tekisin!! -KELE että tuollanen pistää kiehumaan!

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Huh huh, sympatiat teille molemmille Sophie ja Littlered! Ja tosiaan ihme touhua tuo, että muka hauskana juttuna aletaan vääntää vitsiä siitä, kuka on lapsen isä :mad: Toivottavasti osaavat pitää suunsa kiinni, kun poika on sen verran isompi, että ymmärtää tuollaiset jutut.
 
Jotkut ihmiset ovat vain yksinkertaisesti sivistymattomia. Omasta jorinastani viela sen verran, etta kuitenkin me olemme tehneet kaikkemme, etta ko. pariskunnalla olisi kaikki hyvin. Se ei ole tapahtunut sormia napsauttamalla, vaan seka me miehen kanssa etta mun vanhemmat ovat auttaneet paljon. Ja sitten sielta suunnalta ei tule kuin kuravetta niskaan. Ja sitten ollaan kateellisia vauvasta. Niin kateellisia, ettei voi edes tulla tapaamaan poikaa tai edes kysya sen kuulumisia. Onneksi pojalla on kuitenkin roppakaupalla muita sukulaisia seka minun etta isin puolelta, jotka ovat kiinnostuneet meidan perheesta ja poika on heille rakas ja tarkea.

Ja nuo isyystesti-heitot ovat kylla jostain tosi syvalta. Veikkaisin, etta siella taustalla on jotain kateutta. Kaunis vaalea lapsi, jolla on siniset silmat. Varmasti herattaa ihailua, ja kateuttakin. Toisesta korvasta ulos vaan tollaset kommentit.:mad:
 
On se ihmisluonne niin outo, miten ihmeellisistä asioista voi nousta kateus ja millaiseen typerään käytökseen se voikaan johtaa. Ja varsinkin kun se kohdistuu vauvoihin ja lapsiin jotka eivät saa tutustua läheisiin henkilöihin yllämainittujen mielitilojen takia. Hohhoijaa.. Ja pistäähän se vihaksi kun yrittää auttaa ja tukea, ja kiitokseksi saa tuollaista älytöntä käytöstä. Saako udella miksi he halusivat muuttaa suomeen, kun se kerran on niin p*ska maa?
 
Valitettavasti meillä on vähän samantyyppinen ongelma. Mieheni toinen sisko ei pidä meihin tällä hetkellä käytännössä mitään yhteyttä. Hän on koko elämänsä ollut hieman hankala tapaus ja meidän välinen ystävyys (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua) on ollut niin tuulinen että ihan melkein naurattaa. Hän on riidoissa milloin kenenkin kanssa, aina perheenjäsenistä kavereihin, pitää yhteyttä miten huvittaa jos huvittaa. Välillä on kivaa ja hengaillaan tiiviistikin, hetken päästä aivan tuntemattomasta syystä yhteydenpito katkeaa ja aistin että nyt ollaan taas "riidoissa". Tätä on siis jatkunut vuosikausia, aina tuolta teini-iästä asti. Tuntuu että hänellä on jotenkin erityinen viha-rakkaus -suhde meikäläiseen. Tietääkseni en ole koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa tms, hän vain kehittää omassa päässään erinäisiä ongelmia joiden antaa paisua liian suuriksi. Joskus en sitten enää jaksa edes yrittää pitää yhteyttä vaan annan vaan olla. En tarvitse sellaista kaveria elämääni. Tiedän että hän on myös kateellinen (ja katkera) meidän lapsesta ja varmasti lapsella on hänen mielestään väärä äiti ja hänen veljellään väärä vaimo. Tiedän että itse hän ei ole vain saanut aikaiseksi ryhtyä edes yrittämään lasta vaikka onkin naimisissa (no se parisuhdekin on mitä on...) Joka tapauksessa, en voi olla ihmettelemättä miten hän kehtaa olla pitämättä mitään yhteyttä kuukausiin. Kysyisi edes veljeltään mitä pojalle kuuluu, saati sitten että haluaisi joskus oma-aloitteisesti nähdä poikaa. Välimatkaa meidän välillä on tunnin ajomatkan verran, joten se ei ole mikään syy olla tapaamatta. Eihän minun tarvitse olla paikalla jos se tekee liian tiukkaa, tai sitten voisi vaan käyttäytyä niinkuin aikuiset ja edes yrittää olla ihan vaan neutraali. Mietin tässä vaan, että mitäs sinne kun poika alkaa puhua ja ymmärtää asioista, näkee joskus tätinsä ja kysyy että kuka toi on?! Kyllä harmittaa pojan puolesta tämä homma, ja mieheni myös. Hän jopa kerran tuumasi, kun puhuimme tästä aiheesta, että joskus hän suorastaan unohtaa että hänellä on tämä toinenkin sisko. Jotenkin surullista!

Tulihan avauduttua kun osui aihe oikein kohdalleen :D
 
Mulla tuli Henun tekstistä vähän oma sisko mieleen. Hän on toisaalta aivan ihana ja sydämellinen ihminen, ja todella tärkeä, koska minulla ei ole ketään toista ihmistä, joka voisi ymmärtää meidän vaikean lapsuuden jättämiä traumoja/katkeruuksia (isoveli jäi vanhempien erossa isällemme, ja heillä on ollut suhteessaan omat vaikeutensa, mutta isäni ei kuitenkaan ole alkoholisti, kuten isäpuoli). Toisaalta siskoni on lapsesta asti laskenut sellaisia asioita, kuin kuka on saanut kalliimman syntymäpäivälahjan. Ajattelin, että tämä menisi aikuisena ohi, mutta nykyisin lasketaankin meidän lasten lahjoja ja esim. sitä, kuinka paljon äitini on ollut lapsenvahtina kenelläkin. Tämä on aika raivostuttavaa, kun siskollani on myös tapana unohtaa kaikki, mitä hän on itse saanut, ja hän osaa myös vääristellä asioita todella pahasti. Hän ei esimerkiksi ymmärrä sitä, että kun veljeni asuu samassa kaupungissa, niin äiti on hänellä useammin lapsenvahtina kuin siskolla, joka asuu kaukana. Hänen mielestään äitini pitäisi vissiin sanoa, että nyt en voi olla teidän kanssa ennenkuin serkut ovat taas käyneet, lasketaan sitten kuinka monta tuntia he ovat meillä ja katsotaan uudestaan...? o_O En oikeastaan jaksa selittää enempää. Kuitenkin meilläkin on välillä ollut kuukausia ettemme ole käytännössä missään tekemisissä, ja sitten sisko onkin yhtäkkiä kuin paras ystävä. Tuo on kuitenkin monella tapaa stressaavaa, koska pitää aina vähän kuulostella millä tuulella toinen on, ja esim. jos saan vanhemmiltani jonkin lahjan tms. en uskalla kertoa siitä, koska seurauksena olisi jonkinasteinen maailmansota.
 
Kummallisia ovat ihmiset. Ei voi olla kuin onnellinen, että suhde omaan siskoon on hyvä, enkä voisi koskaan edes kuvitella, että meille tulisi kateellisuuteen liittyviä ongelmia puolin tai toisin. Miehen sisko on meille etäisempi eikä ole nähnyt poikaa kuin pari kertaa sitten tämän syntymän. Tavallaan on sääli, ettei poika ole juurikaan tutustunut tätiinsä, mutta toisaalta minusta mieluummin on hieman etäisempi täti kuin sellainen, joka ramppaisi meillä pakotetusti. Ja onneksi väleissä ei kuitenkaan sinänsä mikään hierrä, ei vaan olla niin läheisiä hänen kanssaan ja kun ei asuta samalla paikkakunnalla, ei treffejä tule niin luontevasti tehtyä.

Meillä ei ole kovin iso suku ja omien serkkujeni kanssa ei olla kovin läheisiä, joten tavallaan harmi, että pojan perhepiiri tulee omasta takaa olemaan pienehkö (jollei me nyt innostuta ihan hurjasti lapsentekoon :) ). Mutta toivottavasti aikanaan saa hyviä ystäviä, jotka kompensoivat :)

Eipäs tullut oikein valitettua, meni enemmän yleisfilosofiseksi pohdinnaksi :grin
 
Täytyy kyllä vielä lisätä, että huomaan tämän hetkisen väsymyksen olevan ajoittain niin kova, että ärsytyskynnyskin on aika matala. Pahoitan mieleni välillä ihan turhista asioista, ja sellaisetkin ihmiset, joista pääsääntöisesti pidän ovat tuntuneet ärsyttävän. Lähinnä mies ja vauva ovat enää säästyneet angstiltani. :confused:

Tässä pari päivää sitten olin ärsyyntynyt jopa miehen veljeen, jota ei ole aikaisemmin käynyt. Vietämme paljon aikaa hänen perheensä kanssa, mutta yleensä olemme aina heidän luonaan, osittain varmaan siksi että heillä on omakotitalo ja iso piha, eli enemmän tilaa kuin meillä. Nyt olisin kuitenkin meidän unirytmiin takia toivonut, että olisi voitu olla meillä, mutta se ei langolle käynyt, ja lopulta me päätimme joustaa, kun saimme autokyydin. Minusta kuitenkin tuntuu myös, että menemme aina heidän aikataulujensa mukaan. Heillä siis on kolme lasta joilla kaikilla pari harrastusta ja vanhemmilla molemmilla vuorotyö, joten usein meidän aikataulut ovat todella helppoja siihen verrattuna. Toisaalta tuntuu, että he ovat myös tottuneet siihen, että muut pystyvät joustamaan, ja itselleni jää välillä olo, etteivät ymmärrä ajatella, että esim. jos tehdään yhdessä ruokaa, niin klo 19 muualla kuin kotona on meille ihan liian myöhään. Asia varmaan korjaantuisi, jos sanoisin sen ääneen, mutta en ole saanut aikaiseksi, jotenkin tuntuu että haastaisin riitaa. o_O No sitten eilen kun se meidän pupu katosi, niin miehen veli ja lapset tulivat vastaan, ja olivat tosi kilttejä kun auttoivat etsimään, ja minua ihan hävetti kun olin miehelle valittanut noinkin pienestä asiasta. :oops: Sekin olisi hyvä muistaa, että jokainen ihminen tekee välillä jotain ärsyttävää, ja teosta voi ärsyyntyä vaikka ihminen olisikin mukava.
 
Sophie82 sanoi:
On se ihmisluonne niin outo, miten ihmeellisistä asioista voi nousta kateus ja millaiseen typerään käytökseen se voikaan johtaa. Ja varsinkin kun se kohdistuu vauvoihin ja lapsiin jotka eivät saa tutustua läheisiin henkilöihin yllämainittujen mielitilojen takia. Hohhoijaa.. Ja pistäähän se vihaksi kun yrittää auttaa ja tukea, ja kiitokseksi saa tuollaista älytöntä käytöstä. Saako udella miksi he halusivat muuttaa suomeen, kun se kerran on niin p*ska maa?
Click to expand...

Ma en oikeastaan ole enaa tuohtunut asiasta. Olkoot rauhassa ja pitakoot tunkkinsa. Alunperin he halusivat Suomeen, koska olivat tyottomia ja heidan kaveripiirissansa oli silloin joku buumi, etta moni lahti ulkomaille. Kuitenkaan nailla kahdella ei ummikkoina ollut rahkeita lahtea ominpain mihinkaan, joten siksi autettiin. Lisaksi heilla oli tai on edelleen asuntolaina, jota ilmeisesti pystyvat Suomesta kasin nyt maksamaan, vaikka molemmat ovat matalapalkkaisella alalla. Varmaan vauvan lisaksi ovat kateellisia myos meidan taloudellisesta tilanteesta ja kauniista kodista. Mutta meidan poika oli varmaankin se viimeinen tikki, mika ns. katkaisi kamelin selan. Whatever. :mad:
 
Nyt sitten arsyttaa, kun tuntuu miten menee monta paivaa, etta laitan nukkumaan ja minulla ei ole koko paivan ajalta ainoatakaan positiivista muistoa pojasta! Tulen iltapaivalla kotiin, haen pojan hoidosta tai poika on jo valmiiksi kotona miehen kanssa. Ja sitten koko loppuilta menee poraamisen ja natinan kanssa, jopa ruokaillessa. Poika saattaa olla kiukkuinen koko illan, nukuttamisfarssien lisaksi. Ja sitten kun viimein nukahtaa 19.30-20.00 valilla, niin eka poraus alkaa onneksi vasta aamuvarhaisella.

Jotenkin tuntuu nyt, etta meidan yhdessaolo on pelkkaa kiukkuamista nyt. Kamalaa sanoa, mutta saattaa menna siis kokonainen vuorokausi, etten ole lainkaan nauttinut vauvan seurasta. :sad001 Ihan kuin mun ainoa missio olisi duunien jalkeen vaan saada sille maha tayteen ja mahdollisimman pian nukkumaan. :sad001
Missa hitossa. meidan ns. laatuaika on??? o_O
 
Tää ei nyt hirveesti liity asiaan, mutta tuli tosta Littleredin kälystä jotenkin mieleen... Mä olin joskus aikoinani vaihtareitten tuutori yliopistossa, ja mun ryhmässä oli paljon espanjalaisia, koska olen opiskellut kieltä jonkin verran. No, poikia oli viisi, ja mun piti mennä niitä vastaan juna-asemalle, ja olin kirjoittanut niistä yhden kanssa mailia, ja se oli vastannut ihan sujuvalla englannilla. No se eka tuli yksin, ja loput neljä seuraavana päivänä porukassa. Se eka pääsi Joensuuhun asti, mutta äkkiä paljastui, että se ei osaa yhtään englantia. Sanoin sille, että tämä on minun autoni, ja se ei ymmärtänyt. Kysyin lopulta espanjaksi että miten se sai ne sähköpostit lähetettyä, niin se sanoi, että sen sisko oli lähettänyt ne. o_O No ei siinä, seuraavaksi se kertoi, että hän tuli ensin yksin, koska puhuu heistä parhaiten englantia! :eek: Aloin sitten kauhulla odottaa seuraavaa päivää, että mitä kun ne neljä tuota huonommin englantia osaavaa poikaa lähtee Helsinki-Vantaalta junailemaan Joensuuhun? No huonostihan siinä kävi, pari päivää kesti ja herrat olivat ensimmäisen päivän ajelleet paikallisjunilla PK-seudulla, sitten selitin puhelimessa, että pitää mennä isoon junaan, niin olivat menneet Turun junaan. Siellä konnari oli ihan helisemässä niiden kanssa, ja taas soittivat mulle. Lopulta ne lähetettiin jostain väliasemalta takaisin Helsingin junaan, jossa tuli VR:n toimistolta joku espanjaa puhua tyyppi, talutti ne Joensuun junaan ja vannotti pysymään siellä kunnes minä haen ne... No sitten kun lopulta olivat täällä, niin eivät uskaltaneet junasta ulos, minä sitten etsin ne sieltä tyhjästä junasta ja sanoin että mä oon teidän tuutori ja nyt saatte tulla ulos. :laughing021

Niin tää tuli vaan mieleen siksi, että musta on kyllä ihme, miten tänä päivänä nuori ihminen EU-maassa voi ollakaan täysin ummikko? o_O
 
Onko muilla ollu jotain jäätäviä raivareita? Oon nyt taas ollu joka aamu ihan hiton pahalla tuulella, tuntuu etten kestä aamusin vähääkään mitään. Kaikki vaan yksinkertaisesti vituttaa ihan armottomasti. Eka tekee mieli riehua ja heittää astioita seinään ja sen jälkeen alkaa itkettään.. Mulla nyt ekaksi tulee mieleen nuo pillerit syypääksi, koska entisekki on aiheuttanu tällasta ja alotin joku aika sitte toisen liuskan. Mutta ääneen miehelle en sano mitään ennenku ite ehottaa niitä syypäiksi, koska se oli sitä mieltä että "kuhan ei ois luulotautia ollu ne aikasemmat". En mää kyllä hirviän kauan tällasta jaksa, mutta seuraillaan tilannetta. Ens tauollahan se viimeistään selveää jos pikkusen helpottaa kun ei tartte syödä noita.

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Minkä merkkisen pillerit sulla on? Mulla aikoinaan kokeiltiin useampaa merkkiä, ja parikin sai aikaan pään sekoamisen. Lopulta sellainen kuin Yasminelle sopi, se oli aikoinaan uutuus, jotenkin se coktaili niissä on miedompi.
 
Tää on seittämäs merkki mitä kokeilen... :D Nää on jotain uusia, zoely on merkki. Kaikista on muistaakseni tullu tätä samaa..
Neuvolatädin mielestä tää pitäs sopia niillekkin joille ei muut hormonaaliset sovi. NOT.
Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Ai että näitä päiviä kun mikään ei oo pikkuherran mielestä kivaa kuin ohikiitävän hetken verran. Itkua ja kitinää on piisannut. Jossain kohti loppuu viihdyttämisideat, etenkin kun pää on sumeana väsymyksestä. Poika roikkuu lahkeessa, haluaa syliin ja sitten samantien pois. Ulkona olis kiva olla ja konttailla, mutta äitiä ottaa pattiin kun kaikki kiviä myöten pitää tunkea suuhun ja sitten niihin meinaa tukehtua tai vaihtoehtoisesti ne oksennetaan pois. Rattaissa ei todellakaan viihdytä ellei olla jatkuvasti liikkeellä. Sisälläkin tutkitaan kaikki mahdolliset ei-toivotut paikat mitä ei ole aiemmin keksitty ja bonuksena kiivetään ekaa kertaa portaalle seisomaan. Sinänsä ihan kiva uusi taito, mutta ei tänään. Tää päivä on ollu jotenkin spesiaali rasittava ja jokainen tunti yksin pojan kanssa tuntui ainakin kahdelta tunnilta. Olisi pitänyt laittaa mansikoita pakkaseen, no tuolla ne edelleen odottaa jääkaapissa. Ekat päikkärit kului lähinnä muihin pakollisiin kotihommiin ja itsensä ravitsemiseen, toisten päikkäreiden kohdalla luovutin ja menin itsekin nukkumaan, olin vaan niin poikki. No, onneksi näitä päiviä ei ole kovin usein. Mikä siinä onkin että sitten pitää vielä tuntea jotenkin huonoa omaatuntoa siitä kun aina ei olekaan kivaa ja siitä ettei enää jossain kohti yksinkertaisesti jaksa viihdyttää lasta? Tämähän on kuitenkin ihan normaalia ja kaikille tulee näitä päiviä. Eiks niin?
 
Heh, mullakin on usein huono omatunto, kun en jaksa koko ajan seurustella ja leikkiä pojan kanssa. Silloinkin, kun poika tutkii itsekseen ihan tyytyväisenä jotain... Ajattelen heti, että nyt se tuntee itsensä hylätyksi eikä kehity normaalisti ja traumatisoituu pahimmassa tapauksessa... En kyllä tiedä mistä tämmöinenkin tulee. Ehkä alitajunnassa on kuitenkin joku "kyllä hyvä äiti jaksaa vaikka mitä" -myytti :confused: :grin
 
Mulla on 38 astetta kuumetta... :sad001 En ihan pysy ton neidin perässä, ja herra tietää kuinka paljon paperia tänään on syöty. Anoppi tulee onneksi kohta apuun, ja mies tulee töistä normaalia aikaisemmin. Mutta tää on näitä, että jos ois töissä niin sitä vaan jäis kotiin, mutta kotiäidin pitää vaan jaksaa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top