Valitusketju

Kiitos ajatuksistanne. Ma olen kans omaa rauhaa kaipaava ihminen. Joskus raskausaikana pelkasin, miten miehen perhe antaa meidan olla rauhassa, mutta pelko oli turha. Vauva on nyt 5kk ja risat ja koko aikana isin puoleiset isovanhemmat ovat tavanneet pojan vain kerran. Ja sisaruksista itse kukin vain kerran (tosin eri kertoina, joten jokaista on pitanyt passata erikseen, mutta kukaan ei ole kuitenkaan jaanyt meille asumaan.)

Anoppi on kova neuvomaan miesta puhelimitse. Tosin miehella kaikki aitinsa neuvot tuntuvat menevan toisesta korvasta ulos... Joskus vaan kay ilmi joku pieni juttu, ainiiin, tastahan se pojan mummo mainitsi jo 2kk sitten. Mies ei edes muista kertoa minulle kaikkia aitinsa neuvoja vauvan suhteen... Minua anoppi ei juurikaan neuvo, se on varmaan vieraskoreutta. Kainosti vain kyselee, onko kaikki hyvin ja mita pojalle kuuluu. Saimme heilta vauvalahjaksi sellaisen sitrushedelmanpuristuskoneen (tai miksi sita nyt kutsutaankin), jotta voin katevasti tekaista pojalle tuoreet appelsiinimehut. Ilmeisesti pojalle olisi hanen mielestaan pitanyt antaa appelsiinimehua jo uuden vuoden aattona. Pari kertaa ollaan kaytetty, mutta ihan itse olen mehut juonut. :grin

Ensi viikolla minulla on talviloma ja lahdetaan sinne pojan mummilaan ja ollaan jopa yotakin siella. En ole huolissani pojan suhteen, silla han on jo hoitopaikassaan tottunut uusiin naamoihin, ja toiseen lapseenkin. :)
 
Yritin tässä kirjoitella ulkomaalaisen kaverini kanssa englanniksi, ja huomasin, että nähtävästi en enää osaa koko kieltä. Ihan sikavaikeaa oli kirjoittaa lyhyttä juttua, joka sanan oikeinkirjoitusta piti miettiä, ja minä olen aikaisemmin käyttänyt sitä kieltä sujuvasti päivittäin. Ja englanti on mun vieraista kielistä ihan helposti vahvin, muita en taida enää uskaltaa edes ajatella. Nähtävästi aivot ovat regressoituneet pahemman kerran. :sad001 Miten ihmeessä te Sophie, Littlered ja Hildamaija pystytte elämään vieraalla kielellä ja olemaan äitejä samaan aikaan?! :eek:
 
Täällä kans sama! Ihan yksinkertaisiakin lauseita saa lukea kymmeneen kertaan ja tarkistella sanakirjasta että on oikein.. Ja puhumaan en varmasti uskaltaisi lähteä, vaikka ennen pystyi sujuvasti vaihtamaan kieltä eikä tarvinnut miettiä vasta kuin 3 promillen humalassa että mitä sitä sanookaan... Hatunnosto täältäkin näille meidän "ulkomaalaisille" mammoille!
 
Ma nyt en ainakaan ole mikaan kielinero, vaikka kaytankin enkkua paivittain. Oikeinkirjoituksessa pitaa harva se kerta tukeutua googlen apuun jonkun kinkkisen sanan kohdalla. Jos ei ole tottunut kayttamaan englantia, niin kannattaa vaikka lukaista joka paiva uutiset netista englanniksi, niin ei taysin paase ruostumaan. :)
Me ollaan nyt keksitty vetaa lapparista kaapeli telkkariin, jotta poika saa "katsoa" tv-ruudusta suomenkielisia lastenohjelmia (Pikkukakkosia sun muuta Yle-areenalta) omassa sitterissaan istuen. Silla tan lapparin tai puhelimen ruudun lahelta tuijottaminen ei varmaankaan ole kovin tervetta pikkuselle. o_O Olen tehnyt periaatepaatoksen, etta poika katsoo kaikki lastenohjelmat suomeksi. :)
 
Meilla taalla on jo paivasaikaan shortsi-kelit ja nyt ekaa kertaa puin pojalle shortsit ja lyhythihaisen bodyn. Rasvasin aurinkorasvalla kintut ja kasivarret. Poika oli kylla ihan hyvin auringolta suojattuna rattaissaan koko ulkoilun ajan, mutta ma nyt olen aika varovainen tuon auringon suhteen. Arsytti sitten kun kommentoin asiaa kaverille facebookissa, niin han sanoi, etta "ihan turhaan sa sita vauvaa rasvaat, silla teidan vauvallahan on oliivi-iho, joka ei pala koskaan." Just joo...
Ma olen omasta mielestani oikeassa ja rasvaan jatkossakin! Ehka se on jokseenkin totta, etta tummempi iho palaa harvemmin kuin vaikka puna-pigmentin omaava, mutta kyseessa on kuitenkin VAUVA, jonka iho on ohut ja herkka, ihon varista huolimatta. Ja sita paitsi kaikki ihotyypit voivat kehittaa melanooman. Ei ihon vari suojaa ihosyovalta. Risoo taas hieman, kun joku taas "tietaa paremmin" ja koittaa tehda turhaksi jonkin sellaisen asian, jonka otan itse hyvin vakavasti. :mad:
 
Höpö, höpö. Jokainen vauva tulee suojata auringolta. Iho muistaa jokaisen kerran kun se on palanut, ja jokainen kertaa lisää melanooman riskiä. Ihme porukkaa taas.
 
Niin, no taa mun kaveri perustaa kasityksensa omiin lapsiinsa, jotka ovat puoliksi afrikkalaisia. Heidan ihonsa tummuu jonkin verran kesalla ja vaalenee talven aikana, ihan Suomen oloissa siis, eika heidan ihonsa ole koskaan palanut. Lisaksi han on sita mielta, etta D-vitamiini imeytyy huonommin tummaan ihoon, joten sen takia kannattaa ottaa aurinko vastaan ilman aurinkorasvaa.
Ma en oikein ymmarra, mihin tama vaite perustuu, ja eika asia oikeastaan edes minulle kuulu.
Joka tapauksessa me rasvaillaan... :)
 
Ai että on taas hieno mutsi-olo. Heräsin kauhean väsyneenä (taisin nukkua huonosti tjtn) ja äkäisenä kun poika kiljuu sängyssä. Mutisin, ätisin ja paiskoin kaapinovia maitoa laittaessa, nukahdin lattialle pojan viereen tämän syödessä pullosta, kun oli valmis kannoin olkkariin sitterissä ja nukahdin sohvalle. En tiedä mitä teki, mutta yhtäkkiä alkoi itkeä aivan hervottomasti ja heräsin siihen. Tottakai otin heti syliin jne mutta häiritsee aivan hulluna mitä tapahtui ennen heräämistäni kun sai niin hirveät raivarit.. Nyt nukkuu, joten tuskin mitään kovin radikaalia, mutta kyllä taas tulee mietittyä että mitä v*ttua minä kiukuttelen pikkulapselle. Eihän se raukka mitään mistään älyä eikä syyllinen väsymykseen ole. Ei taida tuosta raasusta kovin tasapainosta ihmistä kasvaa kun äiti on tällanen taulapää...
 
Eiköhän jokainen meistä ole jossakin vaiheessa lapsen elämää niin väsynyt ja puhki että voi päästä vähän rumia sanoja kovaan ääneen lapsen edessä, tai suoraan lapselle. Mulla tuli pariin otteeseen nyt suomessa ollessa kun laitoin yksin pojan nukkumaan joka ilta kahden viikon ajan, ja pikkuinen teki hampaita ja sen takia siitä tuli sellainen kahden tunnin taistelu joka ilta.... :sad001). Ei kai yksikään lapsi niistä murru, jos nyt muuten suurin osa elämästä menee positiivisissa merkeissä :Heartred
 
Niin, tottahan toki vauva vaistoaa äidin/isän mielentilat. Mutta kun kiukku laantuu, niin on hyvä seurustella vauvan kanssa ihan normaalisti, niin muksu näkee, että kaikki on taas ok. Isomman lapsen kanssa on varmasti helpompi kun voi sanoa "äiti on vähän väsynyt ja siksi sitä ja tätä".

Mä oon opetellut nyt sen verran itse hillintää, että hoidan homman loppuun coolisti (tai jätän kesken jos mahdollista tai isi jatkaa), ja käyn sitten kiroilemassa nurkan takana oikein kunnolla. Tuo muksu alkaa imeä kohta itseensä noita sanoja ja puheita, niin parasta alkaa katsoa mitä laukoo ja missä.

Poika pelästyi mun huutoa viime viikolla ihan hirveästi, kun raivosin koiralle sen tutkiessa kauppakasseja. Hirveät itkut ja kyllä siinä sai selitellä ja sylitellä, että mistä oli kyse. Kavereita oltiin kuitenkin kaikki taas keskenämme hetken päästä :)
 
Tykkäykset siis sille, että en oo ainut... Jotenki vaan tulee aina toisista äideistä se kuva, että ne ei ikinä suutu, vauva-aika on niiiiiiin ihanaa ja leppoisaa, lapsi ei ikinä ärsytä... Ja niin edelleen. Vähemmästäkin tulee huono omatunto kun itsellä kilahtaa :dontknow
 
Mun täytyy sanoa, että olen aika kykenemätön ärtymään tuolle lapselle (toistaiseksi, katsotaan sitten, kun poika alkaa vähän enemmän ymmärtää asioita, tai viimeistään sitten, kun hän on teini :grin), eli ärräpäitä ei tule hänelle heiteltyä tai muutenkaan kiukuteltua (poikkeuksena tosin ne pari ekaa kertaa, kun hampaat olivat puhjenneet ja piti kokeilla niitä tissiini) lapselle suoraan. Toki meillä on myös ollut onnea siinä, että poika on aika helppo tapaus.

MUTTA en ole mitenkään immuuni turhautumiselle ja varsinkin väsyneenä pinna on sitten noin yleisesti kireällä, jolloin paha tapani on purkaa sitä mieheen :oops: Enpä usko, että se on paljon fiksumpaa, vaikka miehen kognitio tietysti osa jäsennellä tuollaiset asiat vähän paremmin. Ja on poika välillä läsnäkin niissä tilanteissa, ja myös niissä, joissa koirat saavat verbaalisesti "terävämpää" palautetta.

Olen samaa mieltä edellisten kanssa siitä, että vauva varmasti aistii kireän ilmapiirin ja vanhempien stressin (tapahtui kiukuttelu sitten salassa tai julkisesti). Mutta minusta Sophie sanoi asian hyvin, että kun suurin osa elämästä on positiivista niin tuskin nuo niin kamalia traumoja saavat. Ja minusta on oikeastaan ihan hyvä, että lapsi kasvaa ilmapiirissä, jossa tunteita ylipäänsä ilmaistaan, osataan riidellä ja myös sopia. Ei kai sellainen aurinkoinen kulissikaan, missä kierrellään ja haudotaan asioita, oikein toimi.
 
Kyllä täälläkin tulee joskus kivahdettua pojalle ihan syyttä, jos on tosi väsynyt, kiire tai muuten vaan pinna kireällä. Tai vähintäänkin meuhkattua itsekseen ja kyllähän poika senkin varmasti huomaa/vaistoaa. Ja kyllä se lapsi joskus ärsyttääkin, kun on ollut koko päivän yksin pojan kanssa, itsellä on väärä mielentila ja poika ei ole sitten millään tyytyväinen. Ja sitten heti tulee huono omatunto ja haluaisi jotenkin hyvitellä sitä; sylittelee ja halii poikaa ja juttelee mukavia.

Pisteet mulle kyllä siitä, että pinna kestää nykyisin miljoona kertaa paremmin kuin ennen lasta. Oon aina ollu tosi herkkä hermostumaan, menettämään malttini tyhmistä jutuista ja rähjäämään sitten milloin miehelle ja milloin koiralle. Toki silloinkin on kaduttanut heti sen jälkeen. Pelkäsinkin että miten oikein voin pärjätä vauvan ja myöhemmin uhmaikäisen lapsen kanssa ja aloin tehdä tietoisesti hommia sen eteen että opin laskemaan kymmeneen tietyissä tilanteissa. En tiedä mitä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta en ole ollut ollenkaan sellainen hermoheikko lapsen syntymän jälkeen. Jopa hermostuttavimmissa tilanteissa olen pystynyt hillitsemään itseni ihan kiitettävästi. On kaikin puolin jotenkin rauhallisempi olo ja tuntuu siltä että kestän mitä vaan, jos nyt noita satunnaisia inhimillisiä heikkoja hetkiä ei lasketa. Kaipa tää on sitä "kasvamista äitiyteen" :)
 
Minulla on mennyt kuin sumussa nama pari viimeisinta kuukautta, joten ei kannata ihmetella, jos kirjoittelen taysin epajohdonmukaisia ja epaoleellisia juttuja. Olen koko ajan stressaantunut. Vauvan kanssa on harva se kerta pinna kireella. Minulla on aina kiire saada se nukkumaan, jotta itsekin ehdin nukkumaan. Aika usein valitan vauvalla, en kiroile, mutta syyllistan ja valitan. Esim. Miksi sina AINA teet noin, mama on nyt niin vasynyt sinuun. Ja TAAS sina kiljut ihan turhaan, teet kaikki hulluksi. Sina et KOSKAAN osaa laittaa kiltisti nukkumaan, kukaan ei tykkaa sinusta enaa... Sitten tietenkin tulee morkkis omista sanomisista ja lohduttaudun silla, ettei vauva oikeasti ymmarra sanojani. Jos mies on kotona, niin se nukuttaa vauvan. Ma hoidan ruokkimiset ja vaipat. Minulle tuo nukuttaminen on meidan aiti-vauvasuhteen kompastuskivi ja tiuskimisen aihe. Minun hermot ei vain kesta, jos nukkumaanmeno viivastyy, hyssyttelen vauvaa hermostuneesti, heiluttelen sylissa kiivaasti ja syyllistan vauvaa. Mies osaa tuon nukuttamisen niin paljon paremmin, ja ma voin tehda omia juttujani nukuttamisen ajan, kayda suihkussa, ottaa iltapalaa... Aika huonosti kestan huonotuulista vauvaa. Kun vauva on aurinkoinen, niin olen itsekin.
 
Voi luoja minulla on maailman arsyttavin tyokaveri, taysin hyodyton ihminen. Jos meilla on englanninkielisia asiakkaita useampi jonossa, niin ko. espanjalainen naikkonen vain lymyilee taustalla, on lukevinaan jotain tarkeeta, kaivelee kaappeja muka etsien jotain kuumeisesti, siis ihan mita tahansa, jotta ei tarvitse puhua sanakaan englantia!!! :mad:

Sitten jos ma pyydan apua, niin han tuijottaa kanssani nayttopaatetta niin keskittyneen oloisesti, ettei edes ota mitaan katsekontaktia asiakkaisiin. Puhumattakaan siita, etta ottaisi jonosta hoidettavakseen seuraavan ulkomaalaisen asiakkaan.

Jos puhelimen naytossa nakyy jokin vieras maanumero, josta soitetaan, niin han ei vastaa puhelimeen! :angry4 Ja jos ma olen just silloin puhumassa toisen asiakkaan kanssa kasvotusten, niin on aika helkkarin kiusallista, jos puhelin vain soi ja soi, paikalla olevat asiakkaat katsovat tilannetta holmistyneena ja se muikkeli ei tee asialle mitaan!!!
Sitten minun pitaa keskeyttaa asiani ja rynnia puhelimeen ja siita takaisin tiskille. Tai jos han vastaakin puhelimeen niin hokee vain moment moment ja heiluttaa luuria kasi ojossa minun suuntaan ja pyorittelee silmiaan samaan aikaan. Voi v*ttu ma inhoan sita silmien pyorittamista! :mad:

Ja naiden kiusallisten tilanteiden jalkeen han vaihtaa heti keskustelun aihetta johonkin leppoisaan, kuten ruuanlaittoon tai lapsiin ja utelee muka-kiinnostuneesti, mita meidan poika jo osaa, onko hampaita jne. Ihan vain rauhoitellakseen minua, kun ma pyyhin hikea otsaltani. :mad:
Ma en kuitenkaan ole niin tyhma, etten nakisi hanen lavitseen. :grin Kuitenkin olemme toisillemme kohteliaita. Koskaan en ole sanonut hanelle pahaa sanaa tai kyseenalaistunut kelleen hanen kaytostaan. Ma olen muutenkin aika kiltti ihminen, olen aina valtellyt kaikenlaisia konflikteja niin toissa kuin perhe-elamassa.
Ja tata on jatkunut jo monta vuotta. o_O

Jos nyt jotain positiivista haluaa hakea, niin ainakin stressi laihduttaa! Nyt menossa lahtopaino miinus yks kilo ja en edes ehdi/jaksa harrastaa liikuntaa. :p
 
Muokattu viimeksi:
Mä hehkutin tuolla äsken että farkut pyörivät jaloissa ja ihmettelin että mihin se yksi kilo on piiloutunut. No vaikka tuossa vatsassa on vielä tuota löllöä, niin äsken kun kokeilin kaikki mekkoni läpi kun kuukauden päästä on yhdet häät... Siis mun rintakehä on liian suuri jokaiseen mekkoon. Perseen ja mahan yli mekot menee hyvin, mutta rintamuksesta ei mene vetoketju kiinni o_O Ja ehei, kuppikoko on sama niin onko ne mun vauvaan liittyvät tissiläskit siirtyneet johonki selkään, vai häh?

Voi luoja että ottaa päähän ihan kaikki taas tänään :smiley-angry016
 
Rintakehän alue laajenee raskausaikana ja mulla ei myöskään ole palautunut. Ahdistaa tämmöinen amatsoniolo.
 
Mua niin ottaa päähän nyt kaikki, lue: mies.
Ehkä mäkin oon ärsyttävä ja kiukkuinen, mut se tuntuu ainakin olevan maailman epäempaattisin ihminen.
Toissailtana mulle nous yhtäkkiä kuume ja oli tosi kurja olo. Mietin oisko tulossa flunssa, niin se sanoi, että toivottavasti ei sit häneen tartu kun hän oli just kipeenä! :O :O
Onneks se kuume laski yhtä nopeesti kuin nousikin, mut sitpä tyttö tietenkin valvotti puoli yötä. Sain unta ekan kerran klo 3 ja senkin jälkeen herätys tunnin välein.
Eilinen meni vähän sumussa. Ja unohdin ottaa aamu(epilepsia)lääkkeen ja senkin takia ei ollu fyysisesti mun päivä.
No nukuttiin aamulla 3 h päikkärit ja sit ip puol tuntia. Ja illalla seiskalta mies pakottaa lähteen iltakävelylle koko poppoon. Sanoi, että tyttökin nukkuu varmaan paremmin. Olin eri mieltä, mut lähettiin sitten. Vieläpä pitempää reittiä, niin, että kotona oltiin 10 vaille kasilta. Niin ja kasilta yleensä tytön nukkumaanmenoaika...
Lenkillä mies eka työnsi vaunuja ja mä vein koiraa, mut ku koira oli "pikkuisen" ylienerginen, ni mies hermostui ja otti senkin ittelleen. Sit se käveli siinä tempoileva koira toisessa kädessä ja lykkäs vaunuja toisella. Ehdotin, että se pistäis koiran vaunuihin kiinni, kuten mä aina teen. Eka ei ees kelvannut?! Yritin vaan olla avulias.. Kyl sit lopulta suostui ja meni heti sujuvammin. Puolessa välissä tyttö hermostui totaalisesti (kuten muuten ennakoin. Krhm) ja kotiin tultiin niin, että mä kuljetin tyhjiä vaunuja ja koiraa ja mies kantoi tyttöö.
Yritin iltakylvyn avulla saada tytön nukkuun, mut se oli niin riehaantunut ja virkistynyt lenkistä, että suostui nukahtaan vasta kympiltä.
Mä olin ihan poikki ja päässä pyöri ja särkyjä monessa paikkaa ja halusin ite nukkuun kans. Ja mies suunnilleen suuttui kun en halunnu enää kattoo telakkaa sen kans. Enhän mä tietty unta saanu ku tv pauhas taustalla ja tyttökin heräs 23 ja 00, sit sen jlk vasta sain unta. Ja herätykset 01.30, 02.45, 03.45, 05 ja ylös 06.50.
Vielä yks juttu. Mun kaveri kysyi voisko ne tulla yöksi meille parin vkon päästä ja olettaen miehen vanhojen kommenttien perusteella aattelin sen olevan samaa mieltä. Mut sepä suuttuikin ja sanoi, ettei haluu tänne yövieraita, varsinkaan ketään puolituttuja. Kahville tai jotain saa tulla käymään. Mutku me asutaan täällä hornan kuusessa, niin eihän kukaan mun kavereista, jotka asuu 300 km tai yli päässä tuu vaan kahville..!
Kaveri pisti vielä viestiä, että he vois olla toisenkin yön. Aamulla mietin ääneen miten voisin sanoo kaverille, että ei onnistu ja ekakin yö pitää pistää kyssärille. Mieheni sano, että ei oo hänen ongelmansa! Oli muuten pikkuisen nöyryyttävää pistää tieto eteenpäin.
Saatoin sanoa, että ei oo kovin kiva jos meille ei saa tulla eikä mekään käydä missään (joulureissu porukoille siirtyi pääsiäiseksi ja nyt mies perui senkin ja mennään vasta kesällä.. Enkä tiedä ehtiikö tyttö ikinä nähdä ees isopappaansa, joka niin ootti pääsiäisenä meidän tuloo, kun se on aika huonossa kunnossa jo. :'( No siihen kaikkeen mies sit tokas vaan, että ei meillä oo rahaa lähtee ja jatkoi, että hän käy jo kokopäivätyössä, mut mä tienaan niin vähän "mene töihin. Jos sä haluat johkin päästä niin mene töihin tienaamaan".
That's about it. Tää aamu. Aaaaargh!

Okei, kukaan tuskin jaksoi lukea koko vuodatusta, mut toteen yhteenvetona, että en ymmärrä, miks koko mun ns asiantuntemus vauvan hoidosta, hyväksi havaitut keinot, huomiot rytmin suhteen jne kaikuu kaikki kuuroille korville ja kaikki pitää kokeilla kantapään kautta ja sit mä hoidan kuitenkin seuraukset (kiukuttelut, valvomisen). Ja sit ei löydy ymmärrystä tai myötätuntoo, kaikki otetaan itteensä.
No joo, mies on lääkityksellä ja sillä on menossa nyt masisvaihe, mut voisko se ees yrittää?! :(

Tytsy on raivonnut jo pari päivää jokaisesta lusikallisesta ruokaa ja käytännössä ollaankin menty maitolinjalla. Silti sillä on järkyttävän kivuliaita ilmavaivoja joihin se sit heräilee vähän väliä yölläkin.
Ugh. -.-'
 
Voi jaksamista Murmeliini! Nuo parisuhdejutut ottavat kyllä ihan hirveästi energiaa, ja varmasti tuollainen tilanne, kun toisella vielä masennuslääkitys (jos oikein ymmärsin), ottaa vielä enemmän. En osaa mitään neuvoja antaa, mutta toivotan kovasti voimia sinne päin. Toivottavasti vertaisverkoston kanssa jaettu huoli on edes vähän pienempi huoli, kun asiaa saa hieman jäsenneltyä paperille (tai viestikenttään) oman pään sisältä.

Minuakin harmittaa mies, tosin asia on ihan pikkujuttu: meillä mies unohti mun avaimet omaan taskuunsa, asia selvisi äsken kun oltais oltu pojan kanssa jumppaan lähdössä :mad: Olemme nyt siis kotona, kunnes mies tulee kotiin. Mun päivä ei kaadu siihen jumppaan mitenkään, mutta harmittaa pojan puolesta, toinen kun on aina niin liikkis ja innoissaan kaikesta katsottavasta ja koettavasta, mitä hän kahvakuulan roolissaan saa. Nyt jää sitten ensi viikkoon :sad001
 
Meillä mies on luvannut meidän kaikkien puolesta, että ollaan menossa hänen sukulaisilleen pääsiäisenä. Mitähän sinnekin kestää, varmaan 3 h ajoa, mutta nyt kun on muksukin vähän isompi, niin voi olla, että pitää välillä pysähtyä vähän poikaa viihdyttämään ja kenties syöttämäänkin. Ei se jaksa välttämättä nyt koko matkaa kaukalossaaan yhtä soittoa.

Ja voi että mua ketuttaa lähteä! Matkoihin menee ikuisuus ja tavaraa pitää taas pakata vaikka miten paljon mukaan parin yön tähden. Ja koira pitää saada johonkin (mun sukulaisille) hoitoon ja blaablaa. Ja miten poika sitten nukkuu vieraassa paikassa? Ja se kökkiminen siellä toisten nurkissa, voi blääh!

Pieni murhe tämä ja totta kai kiva että poika näkee sukulaisiaan (vaikka vierastaakin hitokseen, eikä muutenkaan ehkä sitä reissua vielä arvosta :P ). Mutku ei vaan kiinnostais.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top