Meidan mummoilla on toistensa kasitoista tietamatta ilmeisen tarkka tyonjako asian suhteen. Minun aiti tekee vauvalle villaneuleita ja villasukkia. Miehen aiti tekee pitsitoita (en ole koskaan edes nahnyt hanella sukkapuikkoja). Anopilta saatiin vauvalahjaksi vauvan pellavainen pussilakanasetti, johon oli virkattu reunoihin pitsit, joitain kukkakuvioita ja nimikirjaimet tyynyliinaan. Nuo pitsijutut ei ole oikein minun tyylisia, mutta onhan ne ihan kauniit.
Nyt sitten anoppi oli tehnyt lisaa pitsiluomuksia ja keksinyt lahettaa ne meille bussikuski-sukulaisensa mukana, jotta ei tarvitse maksaa postikuluja.
Ma tulin toista, hain pojan, oltiin tunti kotona ja lahdin odottamaan sita bussikuskia linja-autoasemalle. Ei kuulunut bussia tai kuskia. Soitin peraan ja minulle selvisi, etta ollaan ihan vaaralla asemalla. (siis kuinka monta bussiasemaa meidan kaupungissa oikein on???) Etsiskelin uutta paikallisbussia, joka veisi meidat sinne toiselle asemalle. Nousin yhteen, joka jatti meidat 500 metrin paahan. Talsin henkihieverissa eteenpain vaunujen kanssa.
Sitten kun paasin perille niin se bussi olikin jo jatkanut matkaansa! Soitin taas peraan ja se hittolainen kertoi jattaneensa mun paketin info-pisteeseen. Jonotin pojan kanssa lippuluukulla ikuisuuden ja virkailija sanoi, ettei tanne mitaan pakettia ole jatetty. Soitin kolmannen kerran sille bussikuskille, joka kertoi, etta kyse EI ole lippuluukusta VAAN rahtitavaroiden toimipisteesta!!!
Silloin meinasi tulla itku. Lahdin etsimaan sita toimipistetta. Paikka oli ihan jarjettoman sekava ja siinakin meni varmaan se puolisen tuntia.
Sekoilua, sekoilua, sekoilua...
Lopulta sain paketin kouraani ja tassa vaiheessa vauva sai julmetut raivarit. Tajusin olleeni liikenteessa jo melkein kolme tuntia. Onneksi olin tehnyt maitosatsin mukaani. Marssin tuttipullon kanssa lahimpaan kahvilaan, join itse kahvit ja poika imi maitoaan. Siina sitten mielenkiinnosta availin anopin lahettamaa pakettia. Olin herannyt klo 5 aamulla. Fiilis oli tosi hervoton ja poika roikkui sylissa, joten laikytin sitten kahvit sen halvatun pellava-virityksen paalle.
Hah. Meille ei ihan oikeasti tarvitse lahettaa enaa yhtikas mitaan vauvajuttuja ellei niita tuoda suoraan kotiovelle.
Onneksi vauva on jo untenmailla, minulla on huomenna vapaapaiva, mies tulee ihan kohta kotiin ja saadan rentoutua ihan kaksistaan pieni hetki. :)