Ultrakuulumisia

Pistetääs nyt tännekin, vaikka intouduin jo tuolla esittelypuolella kertoilemaan ultrasta:wink
Eka ultra oli edellispäivänä, tällöin viikkoja oli 12+1, ja kaikki oli oikein hyvin kaikesta mun jännityksestä huolimatta (Luojan kiitos!). Pituutta oli pienellä 52,6mm ja niskaturvotus oli 0,6mm. Aluksi nukuttiin, sitten herättiin liikuskelemaan ja raaputettiin korvaa:D
LA 20.3.2014, mutta tuon ultran mukaan mentiin 2pvää pidemmällä,(eli LA 18.3.) mutta sitä ei kuitekaan muuteta.. Eli tänään 12+3. Nyt koitan relata ja uskoa vihdoin että pienokainen sieltä on tulossa :Heartred
 
Nyt on meilläkin yksi jännitysetappi ohi! Nt-ultrassa nähtiin elollinen pieni olento, joka oli kasvanut hurjasti sitten viime näkemän. Pituutta oli nyt 6,2 cm ja vastasi viikkoja 12+5 (viime arvion mukaan olisi ollut 12+3). Turvotusta oli vajaa 1,4 eli ihan normirajoissa. Tyyppi otti aika rennosti ja esitteli enimmäkseen selkärankaansa. :) Välillä kävi sormi suussa ja heiluteltiin vähän raajoja. Hassusti se liikehti, ikäänkuin sätkähdellen. Ei taida olla vielä oikein tahdonalaisia kaikki liikkeet. Olisi pitänyt kysyäkin tuosta, mutta en huomannut siinä tilanteessa kysyä.
 
Eka ultra takana tänään, eli 12+1, ja olihan se ihan mahtavaa. En meinannut uskaltaa kävellä sisään koko rakennukseen ensin huonojen uutisten pelossa, mutta kaikki vaikutti olevan oikein hyvin siellä ja asia konkretisoitui entisestään sekä itselle että miehelle. Vauva löytyi ihan heti ja näkyi tosi hyvin vatsan päältä. Ollaan ihan innoissamme täällä niinkuin olla pitääkin!

Kätilökin oli tosi ihana ja tunnelma kiireetön. Saatiin rauhassa kysellä yhtä sun toista. Olisipa yhtä hyvä tyyppi mukana synnytyksessäkin.
 
Rv16 täynnä ja vaavilla jo viides tai kuudes ultrakuvaus takana, vaikeuksista johtuen, mutta nyt ei ole tarvetta lisäultrille ennen rakenneultraa joka tuossa 4-5 viikon päästä, joten nyt aihetta iloon! :) Vaavi on tosi aktiivinen ja nyt mikä oli uutta ja mahtavaa oli se että hänelle on kehittynyt täydellinen 4-lokeroinen sydän! :happy7Pää oli vielä viikolla suurempi suhteessa vartaloon mutta sen mitta ja reisiluun mitta ovat kasvaneet hyvin ja vastaavat viikkoja. Aijai kun ihana nähdä häntä aina kehittyneempänä!
 
Piti muuttaa rakenneultran ajankohtaa viikolle 19+1, jotta mieskin pääsee mukaan. Nyt kuitenkin mietityttää, että pitäiskö varata vielä aika erikseen myös yksityiselle viikon-parin päähän siitä. Tämä siksi kun kätilö sanoi aikaa muuttaessa, että 19+1 on vähän aikainen, että vauvan sydämen näkisi kunnolla. Sikäli outoa, koska monessa muussa paikassa lukee, että ultra tehdään viikoilla 18-20. Onkohan hullu ajatus teettää periaatteessa sama tutkimus kahdesti..? Kyllähän se muutenkin rauhoittaisi mieltä.
 
Kittis niinku mä jo yllä mainitsin, rv16 tehdyssä ultrassa näkyi meidän vaavilla 4-lokeroinen sydän mutta tokihan en tiedä kuinka tarkkaan niiden pitää sydän nähdä.. Mutta ehkä ne sanoo siel rv19 ultrassa jos tarvii sen vuoksi käydä vielä uudestaan, muutoinhan voit aina peruuttaa sen toisen ajan :)
 
Niinpä. Ihmettelin tuota kommenttia kyllä, että 19+1 olisi aikainen, mutta en tosiaan tiedä mitään näistä jutuista vielä ja mitä pitäisi näkyä. Sinänsä luotan kyllä julkiseen puoleen, ainakin jos on yhtään niin osaavan tuntuinen ultraaja kuin viimeksi.
 
Ultrassa oli kaikki hyvin ja tuntuu, että ei oikein malta kirjoittaa, kun oon niin onnessaan! It's a girl! :) 99% varmuudella.

Kohdusta löytyi hematooma, joka selittää alkuraskauden (vk 13 asti) jatkuneet säännölliset veriset vuodot. Kätilön mukaan voin huokasta, se ei ole ollut mitään vakavaa :) Paikat oli kiinni ja kohdunkaula pitkä. Huh, kuinka huojentunut oon. Oikeastaan ekaa kertaa tuntuu siltä, että pystyn nauttimaan kunnolla.

Kaikki muu päästiin tsekkaamaan, mitä rakenneultrassa, paitsi munuaiset näkee siellä vasta. Kaikki siis hyvin ja olo on aivan mahtava! :) Musta tulee pienen tytön äiti, huuuiii! :)

Ps. Kaikki on veikanneet poikaa :wink Kommentit on olleet edellisten ultrakuvien perusteella sitä luokkaa, et IHAN SELVÄ poika :D
 
Ihanaa Eea! Super isot onnittelut tytöstä! :Heartred Vähän alkoi tehdä mieli itsekin ottaa selvää :D
 
Eea ihan mahtavaa! Onnea super paljon!! :dance011


..ai sulla sit kummiski oli se sama riesa ku mulla, eli hematooma. Mulla kesti vuodot rv16 asti, nyt on ihanan seesteistä ollut sen jälkeen ja toivon kans torstaina kuulevani et se on jo täysin ok. Voi hitsit, tuskin maltan odottaa et saa kuulla kumpi tuol omas masus on :blob7
 
Voio että Onnea Eea ja Perhonen*! :)

Meillä oli perjantaina ylimääräinen ultraus verenvuodon vuoksi. Syyksi paljastui kohdunsuun päällä makaava istukka ja päivä pelkoineen oli ihan kauhea, mutta jotain hyvääkin siinä oli: saatiin nähdä pikkuista jolla oli kunnon voimistelu meneillään ja se oli hurjasti kasvanut viidessä viikossa! Myös pienet sydämenlyönnit näkyivät näytöllä ja vilkutukset.

Rakenneultraan vielä lähes kolme viikkoa odotettavaa.
 
Muokattu viimeksi:
Huh, rakenneultra onnellisesti ohi! :) Pikkuinen todettiin hyvinkehittyneeksi ja painoarvioksi saatiin noin 400g. Liikuskeli koko tutkimuksen ajan, ja hikkakin oli aluksi. Hoitaja ihasteli, kuinka hienosti käsi menee nyrkkiin ja aukeaa.

Me ei haluttu tietää sukupuolta, joten sitä ei pyritty selvittämään. Ite en ainakaan nähnyt mitään poikaan tai tyttöön viittavaa.

Lapsivettä oli normaali määrä ja istukka takaseinässä :) Nyt on hyvä jatkaa mahan kasvatusta :Heartred

Hyvä, että selvisitte säikähdyksellä Louhi!
 
Ultrassa käyty ja "normaali" toistuu monta kertaa saamassani raportissa. Istukka on etuseinässä, mikä selittää vähäiset tuntemukset liikkeistä.

Tyyppi oli vähän sitä mieltä, ettei pitäis kuvailla, peitteli kovasti kasvojaan. Aika hyviä kuvia sain silti monia, söpö mutrusuu kaverilla. Kaupanpäällisiksi tuli vielä dvd, jota on varmasti kiva ihailla myöhemmin :love7
 
Louhi varmasti helpotti nähdä hyvinvoiva pikkuinen, itselläkin kun on tuon vuotelun kanssa aiemmin ollut ongelmaa niin aina on helpottanut tieto siitä että kaikesta huolimatta pieni pärjää hyvin. Kolme viikkoa rakenneultraan on pitkä aika mutta kun vuotelun syyn tietää niin yritä nyt vaan ottaa rauhallisesti :)

Nmarie, ihanan 3d kuvan olet saanut pienestä! Kysyitkö kumpi on tuloillaan? :) Kävitkö yksityisellä puolella kuvauksessa vai onko meillä vaan sairaalassa onnettoman vanhaa teknologiaa, eli onko muillakin ollu 3d kuvaukset rakenneultrassa?

Tekisi mieleni vielä käydä 3d kuvassa yksityisellä tässä 1-2kk päästä kun olisin niin mahdottoman utelias näkemään hänen kasvonsa :) Mutta onkohan se ihan turhamaista, jos lapsella muuten on kaikki hyvin eikä muuten tarvetta olisi.. Onko muilla käynyt tällainen ajatus edes mielessä? Maaliskuuhun on niin piiitkä aika... :wink
 
Täällä myös tälle aamu rakenneultra takana :) Kaikki näytti siltä miltä pitääkin ja painoa on kerrytellyt sellaiset 430g. Istukka täällä myös etuseinässä!

Pikkuinen päätti pitää meidät sitten jännityksessä loppuun saakka! Ei nimittäin nähty kumpi sieltä sitten tulee, ja mammaa meinaa vähän ahdistaa :grin :smiley-ashamed004 Olotila vaihtelee ilon ja ahdistuksen välillä :signs001
 
4D-ultrasta ottaisin myös tänne mielelläni kokemuksia jos jollakin vain on. :) Perinteisessä ultrassahan eivät kaikki keihityshäiriöt selviä ja tuttu jolla on LA päivää meidän jälkeen, aikoo ehdottomasti käydä siinä. 4D on kuitenkin paljon tarkempi kuin sairaalan ultraus. Itse olen vähän kahden vaiheilla, onko se nyt tarpeellista vai ei.
 
Tunnin päästä ultra ja nyt alko jännittää ihan hirveesti!!! Huh huh. Sellaista "hyvää jännitystä" kuitenkin. Aika huima oli viimekertainenkin kokemus. 4D ollut vähän mielessä kanssa, eli jos tuntuu että mitään jää nyt epäselväksi, niin pistetään harkintaan. Jos kaikki on selkeästi tosi hyvin nyt, niin sitten varmaan ei ole tarpeen.

Peukut pystyssä, että kaikki on kunnossa, meillä kaikilla!
 
Takaisin
Top