Eilen kävin np-ultrassa ja etukäteen pelotti mennä sinne, koska oli ihan semmoinen tunne että masussa ei ole enää elämää. Syitä tuohon tunteeseen oli lyhyehkö oireeton jakso ja mahan "kutistuminen". Oireet olivat kuitenkin palanneet takaisin paria iltaa aikaisemmin, mutta pelko ei ollut väistynyt silti.
Jouduin odottelemaan lääkärin saapumista, joten hoitaja piti sillä välin seuraa ja kyseli kaikkea. Kerroin hänelle sitten tuntemuksistani ja jäi jotenkin kurja olo kun hän sitten kysyi tympeä ilme naamallaan, että haluatko sä edes vauvaa?! Joo haluan mä, oon kerennyt jo totutella ajatukseen..
Viimein se lääkärikin sitten saapui paikalle ja aloitti ultraamisen. Siellä se pikkuinen sitten pomppi, oli hassun näköistä :D Turvotusta oli 1,7 ja olin paria viikkoa aikasemmin käynyt verikokeissa seulontoja varten, joten lääkäri sitten laittoi koneen laskeskelemaan riskilukuja ja niiden suhteen ei mitään erikoista ollut.
Laskettu aika muuttui päivällä ja on nyt sitten 17.2, tällä hetkellä 12+4. :)