Eilen äpolil käyty rvk 35+0 aiempien keskenmenojen ja tuskallisen lantion löystymisen vuoksi. Tytyn painoarvio oli 2,9 kg, eli jos laskettuun (19.2) asti menis hän olis n. 3,9kg. Sisäkohdunsuu oli jo sormelle auki.
Alustavan tavoitteen mukaan käynnistys on rvk 39 12.2, mutta mikäli elämä kipujen kanssa alkaa syödä voimat loppuun ni mahdollisesti jo rvk 38.
Tällä hetkellä taistelen sisäisesti sen kans, et olenko valmis vastaanottamaan sossusta apua kodin ylläpitoon ja esikoisen tarhaan kuskaukseen. Mies on arjet toisella paikkakunnalla töissä, joten arjen kannattelu on täysin mun harteilla ja tukiverkko on 850km pääs.
Kivut on sitä luokkaa, että en pysty kävelemään 300m matkaa tarhalle ja takaisin. Kun oon moista hampaat irves yrittänyt, oon koko loppu päivän maannut tuskissani kotona. Käytännössä tuntuu siltä, että lantio räjähtää joka liikahduksesta ja särkylääkkeet ei auta mtn. Autolla ajokin on riskaabelia kun kytkimen polkaisua on alkanut pelkäämään, ku jokainen polkaisu tietää kipua. Nukkuminenkin on mitä on, ku jokaiseen kyljen kääntöön tarvii valmistautua henkisesti kivun kohtaamiseksi.
Käytännössä mun siis pitää nyt vaan kärsii rauhas seuraavat kolme vk, et vauva on riittävän valmis ja selvitä jotenkin. Tuska alkoi 19.12 ja pitkä matka on vielä edes
Jos jtn positiivista tarvii asiasta hakee, niin tän jälkeen supistusten sietämisen raja on varmasti korkealla ku tän kaa joutuu viikko tolkul elämään. Ja onneksi esikoinen on sen verran iso, et osaa jo itse käydä vessassa, pukeutua, ymmärtää puhetta ja tykkää auttaa pikku asioissa, kun häneltä niitä pyytää. (pudonneiden tavaroiden lattialta noukkimiset, esineiden hakemiset muista huoneista ja pyykkien ojentaminen koneesta ripustettaviks).
Harmittaa kun enää ei pysty touhuilemaan hänen kanssaan kuten ennen, saatika leikkimään lattialla.