Ultra- ja neuvolakuulumiset

Mulle ultrassa lääkäri sano että ultrallakin tehty arvio voi hyvin heittää 10-15% suuntaan ja toiseen. Mulle ma arvio 4kg ja ti synty 4170g eli haarukassa pysy :-)
 
Eilen oli pitkästä aikaa terkka-neuvola (edellinen ennen joulua) viikoilla 37+4 ja kaikki hyvin edelleen! Hemoglobiini oli noussut hurjaa 139:aan, eli rautaa ei tarvitse enää syödä. Vauva oli laskeutunut mutta ei täysin kiinnittynyt ja taisi hermostua dopplerista kun rupes jumppaamaan ja sykkeet hyppäs :D. Hoitaja vaihtui taas, eli neljäs kierroksessa, onneksi tämäkin oli ihan ok.

Ihmetyttää vaan kun viime kerralla ennen joulua tuli kommenttia siitä että paino ei oo noussut juuri yhtään ja nyt sit kommentoitiin että onpas tullut ja enää ei tartte nousta ollenkaan... On siis tullut nelisen kiloa tässä välissä lisää. Joo, ei varmasti tarvitsekaan, mutta kokonaisnousu on kuitenkin vaan sen kymmenen tai vähän päälle, riippuen uskooko kotivaakaa vai neuvolan, eikä mulla ole mitään muita ongelmia. Verenpaineet on olleet koko ajan tosi hyvät ja samoin sokerirasituksen arvot oli hyvät. Että onko se lievä ylipaino (oli siis jo ennen raskautta) muka yksinään niin vaarallista? Kun ei se mulla ole tullut siitä että söisin mitenkään epäterveellisesti, oon vaan syönyt sen terveellisen kasvisvoittoisen kotiruoan lisäksi niitä herkkuja :D
 
No herranen aika RoseRed, onhan nipottaja-täti sulla siellä! Siis jos ennen Joulua on punnittu viimeks ja siitä tullut se 4kg niin ei ole pahakaan! Mulla oli kahdessa viikossa tullut 3kg ja mun terkka vaan nauroi :)
 
Kiitti Happy :). Aion siis jättää ton kommentin ihan omaan arvoonsa, kun onhan tää painonnousu ollut aika maltillista, mutta piti vähän purkaa ärsytystä :D
 
Neuvolas käyty, 1700g tullu viikossa!! Joku ihmeen turvotuksen loppukiri menossa! Kaikki hyvin :) ens viikon maanantaina taas neuvola, ku ei tää bebe vielä varmaan synny vaik laskettu on nyt sunnuntaina.

Mut kuulkaa, päivän paras juttu! Mun nenä ja kasvot on terkan mielest levinny, JEEEES! (Jotain merkkejä että synnytys alkais joskus :D ) ensimmäistä kertaa elämäs ku siitä tulee iloiseks et joku sanoo et mä oon turvonnu :D
 
Mulla turvottaa kans.. Varmaan 1,5-2kg tullu viime neuvolasta taas.. Mut huomaa kyllä jaloista ja käsistä et turvottaa.. :| en usko et oisin normi kasvispitoisella kotiruualla saanu lihotettua itteeni ihan 4 kiloa kuukaudessa. Kun viimeksii oli tullu vajaa 2kg n. kahdessa viikossa.. Saas nähdä huomenna mitä vaaka sanoo kun viimenen neuvola :) en kyl haluis ees tietää :D
 
Ai et naaman ja nenän leviäminen oikeesti meinais synnytystä? :D mulla on nenä omasta mielestä kyllä vähän.. Mulle vaan viimeks sanoi et koitas saada turvotukset pois.. Ananasta, mansikoita ja vettä.. Niin auttaaa synnytyksessäki.. Mitenhä se siihen nyt sit vaikuttaa? Mulla ei kyllä nuo temput toimi... Kävely ja vesi ehkä vähän mut ei kyllä kokonaan.

Veikkaan et se synnytys mulla vasta auttaa kokonaan viemään pois turvotukset :wink
 
Mun täti sano mulle sunnuntaina, että se ei usko, että synnytän ihan pian kun en näytä naamasta siltä. Tarkottikohan se tota samaa leviämistä? Pitääpä ruveta peilailemaan tarkemmin :wink

Niin ja Lottie: mun sisko syntyi yli 2 vko myöhässä aikanaan ja painoi "huimat" 3200g. Ei ne aina oo isoja ne vauvat :)
 
Äippä polilta kotiin menossa...vitutus asteikko on 1000000000 miljoonaaa!! Sanoin sille ämmälle et mul on paikat kipeet oo hellä nii vitut! Itkin ja huusin kivusta ja sanoin et ota se v*tun käsi pois sieltä ja se ei sit totellu nii jouduin ite sen repimään..istumaan en nyt pysty kiitos sen ämmän!! Sano mulle et jos en yhtä sisätutkimusta kestä en kestä käynnistystä..Ois määränny särkylääkettä,mut oon sille allerginen,joten ei auttanu paljoo määräillä sitä...3.3kg oli vauvan arvio..epäkypsä tilanne ja sen takii ei käynnistä ja niitten mielestä liiottelen mun väsymyksen et ku sanon etten jaksa synnyttää nii vastaus oli vaa niin ne kaikki sanoo ja hyvin on jaksanu..Täst itkusta ei tuu loppuu ku oon henkisesti niin loppu..
 
Mulle sanoi ultraava lääkäri viimeksi ettei ultralla nähdä vatsan ympärillä olevaa rasvaa jotta voitaisiin ihan oikeasti antaa luotettavia painoarvioita. Nehän mittaa vaan niitä osia jotka näkyy ultratessa ja siinähän ei kaikki näy, kuten se rasvakerros...
 
Mun paino ei oo noussut tasaisesti vaan hypäyksittäin joten siinä mielessä on kiva ettei täällä Tanskassakaan tuijoteta noita grammarajoja joiden mukaan yli 750 g nousu / viikko voi olla merkki radista / pre eklampsian kehityksestä.
Mun paino vaihtelee ilman raskauttakin jopa yli kilo päivästä toiseen yli 500 g rehua pvä + proteiini ja hiilarit. Nyt on vaaka stopannut 65 kg eikä ole noussut enää kävi 66 mutta oksu ja kakka tyhjennys vei kilon pois ja nyt poks 39.
Ja raskauden aikana on saattanut viikossa tulla 1-1.5 kg ja sitten taas kasvu on ollut nolla hetken.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Toi on muuten jännä miten erilailla terkkarit neuvoloissa suhtautuu painonnousuun. Mä keräsin alussa hirveän turvotuksen itteeni vaikken mitään saanut alas, ja mulle vaan tokastiin että "se on kuule sulle itelle vaan isompi homma saada niitä sitten pois vauvan synnyttyä jos annat painon nousta näin" :O Olipahan kivaa kuultavaa. Sit se nousu tasoittui mutta nyt otin tähän loppuun vielä sellasen turvotuksen ettei sormet taivu ja nyt terkka sanoi punnituksessa että "selkeästi johtuu nyt turvotuksesta" kun kaksi kiloa oli tullu viikossa. Kiitos ja Halleluja :D Ei se aina tarkoita et äiti vetää kaksinkäsin ruokaa naamaan, paino nousee sen minkä nousee ja that's it.
 
Mä oon tosiaan vähän laihtunut kun ei maistu eikä mahdu ruokaa oon sitten tietoisesti ottanut pieniä paloja suklaata/ pähkinöitä yms korkeakalorista ettei tuu huono olo, mulle kätilö sanoi että mun kropan koostumuksella ja lähtöpainolla voidaan odottaa sellaista 13-16 kg kokonaisnousua ja siinä ollaan nätisti pysytty nyt kiloja 13 ja risat alkupainoon nähden ja koskaan ei oo saarnattu painosta.
Inhottava kommentti Helena tuosta painon pudottamisesta, faktahan se on että mun 14 kg maks 5-6 jää synnärille ( vauva 3 kg, istukka 1 kg , lapsivesi ja veri ja neste 1 kg ) niin onhan mullakin vielä melkein 10 kg jäljellä karistettavaksi vaikka olen painoa kerännyt jetsulleen suositusten mukaan.
Ei 10 kg painon pudotus ole helppoa kenellekään muille kuin reilusti ylipainoisille joilla alkuun saattaa pudota rajustikin.
Eli kyllä se joka tapauksessa vaatii pitkäjänteisyyttä ja imetysaikanahan ei saisi laihduttaa.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Oli tänään neuvolalääkäri.. Terkka sano viime viikolla että saan painoarviota kun käyn lekurilla.. Noh, pää tuntu samalla kun kokeili kohdunsuun tilannetta, todella lyhyt ja pehmeä. Kysyin painoarviota johon sain vastauksen "sf-mitta menny sulla niin ihanasti keksikäyrää että se mahtuu tulemaan varmasti." Niin? Ei kyllä mulle avautunut yhtään tää painohomma. Kerpele.
 
Eihän se sf-mitta kerro mitään vauvan koosta! :eek: Mulla on sf reilusti alimman käyrän alla ja vauva kuulemma silti keskikäyrillä. Mitähän Heidukan lääkäri oikein tarkoitti?

Tiadalle paljon voimia! Nyt vaan makaat ja lepäät etkä tee mitään ylimääräistä, mikä saattaa viedä energiaa. Ei välttämättä oo helppoa vaan levätä, jos on tottunut olemaan toimelias ihminen, mutta kyllä se vaan kannattaa. Pistät miehen ja äidin ja kaikki passaamaan sua nyt. Ei sulla enää montaa päivää voi olla jäljellä, joten kyllä sä jaksat!
 
Ompas ollu kurja lääkäri tiadalla.. Mullaki viimeks kun tutki kohdunsuun tilannetta niin teki tosi kipeetä. Eikä se sit pitkään viitsiny mua kiusata kun näki et koskee.. Vähän vois ymmärrystä kyllä olla enemmän :/ koitat nyt levätä parhaasi mukaan.. Vaikka ei sekään helppoa ole jos kivut on pahat.
 
Takaisin
Top