Ultra- ja neuvolakuulumiset

Sellanen pissasta katottava testi on! Ja se luotettavuus arvostelu riippuu vähän siitä mitä sivustoa lukee.. on niissä virhemahdollisuus ja niin on ultrassakin.... On ollu jenkeissä jo piiiitkään myynnissä ja toimii kyllä ymmärtääkseni suurimmalla osalla! Tehtiin testi aamulla ja siinä selkeästi tyttötulos! :)
 
Ultrakuulumisia.. Rakenneultrassa käyty nyt kolmannen kerran. Eka kerralla viikkoja olikin vasta niin vähän, että ei löytynyt kolmisuoniristeystä (vai mikä se nyt sit olikaan), samoin sintti oli niin alhaalla, ettei uä-hoitaja päässyt näkemään pikkuaivoja. Tuolloin viikkoja oli neuvolan mukaan 19+3, ultran mukaan 18+5 eli ei suurta heittoa.

Uusintakäynti oli viime viikolla, pikkuaivot ja kaikki muutenkin ok, mutta sitä suonten risteystä hoitaja ei kunnolla nähnyt. Viikkoja 22+3, ultran mukaan 21+3. Molemmilla kerroilla oli tuleva isikin mukana. Hoitaja varasi vielä kontrolliajan eri hoitajalle

Tänään sitten menin kontrollikäynnille. Risteys löytyi ja oli kuulemma juuri sellainen kuin pitääkin. Kun tämä toinen hoitaja sitten kysyi, tarviko muuta katsoa, totesin ettei edellisillä kerroilla ole juurikaan laitettu mitään mittoja yms. ylös. Sitten ultrattiinkin varsin pitkään, otettiin mittoja joita en tietenkään muista eikä mihinkään merkattu, mutta sintin mahan ympärys on pari viikkoa pienempi kuin mitä viikot näyttää, ja päälaen mitta antaa kolme viikkoa pienemmät viikot. Sydämen kammiosta löytyi kalkkikertymä ja aivoissa kuulemma molemmin puolin kystat.

Tässä vaiheessa hoitaja kävi lääkärin juttusilla (miksei lääkäriä pyydetty tähän hoitohuoneeseen, en tiedä) ja lääkärin mielestä on aiheellista tehdä lapsivesipunktio. Tänään viikkoja mukamas 23+4, ultran mukaan 21+3 ja sen pään mitan mukaan 20+3. Viime viikosta sintti on saanut painoa lisää 8 g, hoitaja oli huolestuneen oloinen kun ei ole kasvanut yhtään. Kuulemma pienikasvuisuus ja nuo löydöt yhdessä on riskipisteitä.

Olipa ihan kauhea käynti, turha varmaan mainitakaan, että itkuksihan se meni.. mielessä vilisi kysymyksiä miksi viime viikolla on kaikki ollut toisen hoitajan mielestä ok.. Ja tietysti just tällä kerralla kävin siellä yksin. Nyt tässä sitten odotellaan ensi tiistaita ja sitä lapsivesipunktiota, kamala kun pelottaa ajatuskin että mahaa tökitään neulalla!!

Tuleva isi on päivän mittaan etsinyt tietoa näistä löydöistä, ja ne kystatkin on jonkun lähteen mukaan melko tavallisia, kehitysasteeseen kuuluvia ja ajastaan häviäviä. Nyt olis sitten muutama päivä koitettava ajatella jotain ihan muuta..

Meille sintin sukupuoli tulee olemaan yllätys, ei haluttu tietää etukäteen. Kovasti se mahassa myllää.. :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Salme, voimia sinulle! Luotetaan siihen, että löydöt ovat ohimeneviä juttuja. Tsemppiä jatkotutkimuksiin, koita nauttia vauvan liikkeistä!
 
Voimia Salme teidän perheelle! Toivottavasti ei mitään hälyyttävää. Helpotuksen sanoiksi voin kertoa että siskollani aiheutti pienikasvuisuutta istukan koko. Hänellä todettiin vaan jossain vaiheessa pieni istukka mistä syystä vauva ei ihan kasvanut sitä tahtia mitä piti. Tänä päivänä tämä ilopilleri on 7 vuotias ja voi hyvin.
 
Isi tässä kirjottelee..

Itsehän en menny tuonne kontrolliin, koska alunperin kyse oli vain siitä että piti tarkistaa tuo verisuonien risteys koska niitä ei aiemmin nähty kunnolla ja tuon piti olla vain apout 5 minuutin juttu. Nyt sitten kun en ollu paikalla niin ammattitaidoton kätilö lojautti tollaset asiat pöytään ja itteäni ihmetyttäää suuresti mm:

1. Miksei tämä kätilö kertonu paniikissa olevalle ja itkevälle vaimolleni että nuo kystat ovat täysin normaaleja ja kuuluvat noiden viikkojen kehitysasteeseen?? Ite piti tuokin googlettaa.

Ultraäänitutkimuksessa raskauden aikana nähtävät sikiön plexus chorioideus -kudoksen kystat eli nesterakkulat ovat yleensä osa normaalia sikiön kehitystä. Plexus chorioideus -kudos sijaitsee aivopuoliskojen keskellä olevien aivokammioiden katossa. Sen yksi tehtävistä on aivokammio/selkäydin -nesteen muodostaminen. Ilmeisesti sen seurauksena kudokseen syntyy joskus nesterakkuloita, jotka häviävät raskauden kuluessa näkyvistä.

Toivon mukaan siis tuosta on kyse eikä mistään muusta.

2. Sydämen kalkkikertymistäkään ei kertonu sanallakaan että myöskin nuo ovat normaalia eikä syytä paniikkiin.

3. Ite luin että eri mittaaja aiheuttaa helposti eri mittatuloksia, joten miksei tämä kätilö käyny pyytämässä tosiaan tuota lääkäriä paikalle samalla kun kävi kysymässä että mitäs tehdään.

Tuon kätilön/hoitajan mikälie, toimista jäi kyllä kokonaisvaltaisesti ammattitaidoton kuva ja jos nyt osottautuu että oli väärä hälytys, aion mennä tuon ihmisen juttusille asian tiimoilta.
Toki, hoitaja sanoi itekin vaimolleni että hän on mielellään väärässä näissä asioissa ja jos osottautuu vääräksi hälytykseksi, niin saa tulla näyttämään pitkää nenää..
Toivotaan nyt siis että on todellakin väärä hälytys.
 
no kieltämättä isille siellä itsellekin tuli sellainen fiilis että aika "harjoittelija" siellä nyt on toiminnassa ollut... minkähänlaiset laitteetkaan ollut kun noin monta ihmistä on tarvittu kokonaisuutta hoitamaan.. eikä mitään mittoja ole kirjattu minnekään?! melkoisen amatööriä. Missähän päin Suomea on tällaista?
 
Haluaisin tuoda esiin oman kantani tähän ultrakäyntiin.

Meillä rakenneultrassa oli yksi Suomen parhaimpia ja kokeneimpia ultraajia. Loppuvaiheessa ultraa lääkäri kertoi, että meidän pojalla on molemmissa aivopuoliskoissa 3:n millimetrin nestekertymät/kystat ja siksi hän haluaa katsoa normaalia tarkemmin nyt sydämen ja kaikki mitat. Ennen kuin edes jatkoi ultrausta päästä alaspäin, halusi korostaa, että nestekertymät ovat todella tavallisia sikiöillä jossain vaiheessa kasvua ja kystan virallinen millimetriraja on 7-8mm ja siitä ylöspäin, eli perjaatteessa tuo 3mm ei viitannut edes varsinaiseen kystaan. Kystat (eli nuo yli 8mm kokoiset) häviävät 98% raskautta ja loput 2% vauvan synnyttyä ensimmäisinä päivinä, eivätkä vaadi toimenpiteitä.

No, sitten aloitti, että mikäli sydämestä löytyy kalkkikertymiä, se nostaa kromosomihäiriöiden riskiä seitsemällä prosentilla, verrattuna täysin "terveeseen" raskauteen, eli tässä vaiheessa ei vielä yleensä lähdetä tekemään istukka/lapsivesinäytteitä, koska riski tosiaan on noin pieni ja näytteenotoissakin on tietty riskinsä. Meillä sydämestä ei onneksi löytynyt mitään, mutta sitten oli se ratkaisivimpien asioiden tarkastus eli mittojen otto ja suoliston tarkastus. Jos suolisto on normaalia tiiviimpi, riski kromosomihäiriöihin nousee 15 prosenttiin ja mikäli mitoissa tavataan yli 2 viikon vajavuutta, eli pää- tai vatsamitta heittää viikkoja taaksepäin riski kromosomihäiriöihin nousee 30 prosenttiin, mutta tällöin niskapoimu-ultrassa yleensä jo seula on joko hälyttänyt tai juuri riskirajoilla (niskaturvotus yli 2, lähempänä kolmea).

Toivotan tuhannesti tsemppiä ja jaksamisia teille, voin vain kuvitella miltä tuntuu stressata näitä asioita! Itsestä tuntui, että pelkät nestekertymälöydökset nostivat hieman palan kurkkuun, mutta kun lääkäri oli sitä mieltä, ettei edes seurantaa vaadita ja se realisoi minulle sitä, kuinka kyse ei ole mistään vakavasta.
 
Tämä kätilö oli ulosanniltaan muutenkin aika omituinen mumisija, tutkinnan aikana ei montaa sanaa sanonut ja nekin niin hiljaa että hyvä kun kuuli. En kyllä itsekään osannut kauheesti mitään kysellä, jotenkin sitä ajatteli että hoitaja kyllä kertoo mitä tekee. Ja sitten tuli ihan shokkina tuo punktiosuositus, eipä sitäkään osannu käydä kyseenalaistamaan. Toki se mainitsi pariin kertaan, että saattaa olla vainoharhainen, mutta "parempi katsoa kuin katua."

Laitteessa ei sinänsä kai ole moitittavaa, joka ikinen kerta ollaan nähty myös 4D-kuvaa ja nytkin sain kaksi kasvokuvaa mukaani.

Alkaa hivenen rauhallisempi mieli olemaan kun on saanut vähän lisää tietoa noista. Piti tänään esimiehelle mainita asiasta kun se aika on työaikana ja tarvin tuuraajan, itkuhan siinäkin pääsi.. Kovin oli ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Töissä ei tuosta sintistä tiedä vasta kuin pari ihmistä ja ajattelin kokeilla, miten pitkälle pääsee ennen kuin ihmiset alkaa huomaamaan ja kyselemään. :)
 
Tsempit Salme vielä täältäkin! Kurjaa tuollainen kätilön toiminta ja vielä kurjempia tietysti epävarmuutta aiheuttavat löydökset. Toivottavasti tosiaan osoittautuvat juurikin niiksi kehitysvaiheelle normaaleiksi jutuiksi, jotka häviävät itsestään.

Meilläkin on nyt vihdoin rakenneultra käytynä ja onneksi kaikki oli hyvin. Vaikka ei ollut mitään oikeaa syytä epäillä, että jokin olisi pielessä, jännitin käyntiä kamalasti etukäteen. Kaikki mitat olivat kuitenkin kohdillaan, ainoastaan vatsan ympärysmitta oli hieman pienempi mutta heitti ihan vain parilla päivällä keskiarvosta, eli täysin normaalin rajoissa mennään. Meidät tutkinut kätilö saa vain kiitosta, selosti hyvin tarkasti - ja maallikolle jakeluun menevällä tavalla - mitä ruudulla milloinkin näkyi, ja kävi vielä kuvista jälkikäteen läpi, mitä mikäkin esitti.

Istukan paikaksi määriteltiin ylhäällä edessä, eli ihan ok paikka ja selittää osaltaan, miksen ole tuntenut vielä liikkeitä kovinkaan paljoa (yksi syy, miksi jännitin niin paljon, vaikka järki sanoikin että ihan normaalia se on...).

Sukupuolesta saimme kivesten ja pippelin perusteella vahvan poika-"arvauksen" :)
 
Punktio takana ja vaikka pelotti niin mielettömästi etukäteen että yöunetkin meni, itse toimenpide ei ollutkaan mikään ihan hirveä. Verikokeeseen verrattavissa.

Tuloksissa menee kuulemma viisi päivää, nyt sitten vaan odotellaan ja toivotaan parasta..
 
Rakenneultrassa käyty ja kaikki kuulosti olevan kunnossa. Kuvia ei saatu ko yks kädestä ja toinen jalasta. Toukka oli raivotarjonnassa eikä suostunu näyttämään kasvojaan. Harmittaa vaan ko ei saatu kunnon kuvia, mutta pääasia että mitään huonoa ei tullut ilmi. Hirvittämään alkoi myös se että hoitaja sanoi että seuraavan kerran sitten tullaan sairaalalle ensisynnyttäjän tutkimukseen jossa katsotaan synnytystapa ja ultrataan. Täällä on kuulemma tapana ultrata vielä kuukausi ennen laskettua-aikaa ensisynnyttäjiä. Tuntuu että no siihenhän on vielä aikaa.. mutta eihän siihen kyllä oikeasti olekaan niiiiin pitkä aika..
 
Meillä oli viime viikolla neuvolassa ns. laaja terveystarkastus, mutta käytännössä aika normisetti - täyttämämme kaavakekaan ei tullut sen suuremmin käsiteltyä, kun totesin, että ei ollut sellaisia aiheita, mistä emme muuten voisi keskustella. Ja olimme olleet miehen kanssa kamalan yksimielisiä ja ongelmattomia, vaikka ihan erikseen kaavakkeet täytimme :D

Kiva oli kuitenkin saada raskaustodistus ja vihdoin pääsin myös hakemaan äitiyspakkausta Kelalta :) Ja arvot ja sykkeet muutenkin ihan ok.

Mutta hyi, parin viikon päästä pitää mennä sokerirasitukseen - löytyykö muita, joilla on sama riemu edessä?
 
Itse kävin viime viikolla sokerirasituksessa ja omalta kohdalta voisin sanoa, että minua peloteltiin etukäteen ihan turhaan. Litku oli makeaa mutta ihan helposti juotavaa, eikä tarvinnut oksennella missään vaiheessa. Kokeen jälkeen jaksoin hyvissä voimissa juosta iltavuoron töissä.
 
Juu sokerirasituksessa olin viime viikolla. Ei minunkaan mielestä ollut mitenkään kamala. Ei tarvinnut ku kaks mukia juoda sellasta vadelmamehutiivisteen makusta juomaa. :) nälkä rupes tulemaan kyllä sen toisen tunnin aikana ku odottelin verikokeeseen.
 
Tänään oli lääkärineuvola, rv 26+4 menossa. Viime päivinä on vauveli alkanut painaa alas päin ja eilen holahti vetistä limaa housuun ihan kunnolla, joten aattelin, että oiskohan alkanu jotain tapahtuu. Onneksi oli kaikki kunnossa, paikat kiinni. Lääkäri oli selkeesti joku kesäkandi...ei ollu lukenu mitä aijemmin oli kirjotettu, esim. raskaasta työstä...kun sanoin, että alkaa olla aika rankkaa, niin voisitkohan keventää... :angryfire ...
 
Takaisin
Top