Ultra- ja neuvolakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja PePa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sophie, mullakaan ei vielä sisätutkimusta tehty, nyt sain valita itse näin tokalla kiekalla että haluanko alkuraskauden lääkärikäynnin vai en, ja tuumasin etten varmaan tarvii. Eli mulla lääkärineuvola sitten ensi kuussa. :)

Tänään kävin neuvolassa, ja nyt oli mullakin kohtu noussut tuolta alhaalta luukuopastaan sen verran ylös että sydänäänet löytyi heti - JEE! :) Hyvillä mielin voi taas jatkaa. Paino ei ollut muuttunut vielä mihinkään, verikokeet ja muut oli ok.
Ens kuussa sit tosiaan rakenneultra, tavallinen nvla-käynti ja lekurinvla-käynti.
 
Sophie82: Aattelin vastata sulle vaikka en ole täällä kirjoitellutkaan. Mulla on laskettu aika 16.10., toista lasta odotan ja tämäkin tulee syntymään Saksassa. Kuulun Suomen sosiaaliturvaan kuten ymmärtääkseni sinäkin. Ainakaan meidän kotikaupungissa Saksassa ei yksikään yksityinen lääkäri ole huolinut eurooppalaista sairasvakuutuskorttia, vaan pitää joko olla paikallisen sairaskassan kortti (joka laskuttaa sitten Kelaa) tai maksaa itse ja hakea korvausta Kelalta jälkeenpäin. Ainoastaan yliopistosairaala on hyväksynyt kyseisen kortin. Synnytystä varten kannattaa ehdottomasti pyytää Kelalta E112 lomake, jolla sitoutuvat maksamaan synnytyksen kustannukset. Eräs mieheni sukulainen nimittäin sai noin 20 000 € laskun synnytyksestä kun ei ollut paikallista sairasvakuutusta eikä tuota lomaketta.
En olisi huolissaan ettei sisätutkimusta ole tehty, mitä vähemmän ronkitaan sen parempi jos ei mitään oireita/ongelmia ole. Ensimmäisessä raskaudessa mullakaan ei tehty kertaakaan, kyselin sitten tädiltäni joka on neuvolalääkäri ja hän ei nähnyt mitään syytä tehdä kun ei ollut suppareita tms.
Tsemppiä ja toivottavasti raskautesi menee hyvin :)

OonaCee, kiitos vastauksestasi! Kyllä, kuulun suomen sosiaaliturvan piiriin. Olemme nyt käyneet julkisella jossa pienen kinastelun jälkeen kelpuuttavat euro-kortin. Meillä on vetämässä hakemus saada Madridin oma KELA-kortti. Siihen on nyt mennyt jo 3kk. Lähettelevät papereita edes-takas suomen viranomaisten kanssa. Viimeksi piti lähettää selvitys miksi mä tarviin sen kortin täällä. Lähetettiin paikallisen virkailijan kanssa paperi jossa merkitty että olen raskaana, ja nyt odotellaan mitä suomessa vastataan. Vaikka saisinkin sen kortin, niin siirrymme ensi kuussa yksityiselle koska mieheni vakuutus kattaa nämä ultran ym. tutkimukset ja myös synnytyksen. Parhaillaan selvitetään että miten hänen vakuutus sitten kattaa jos mulle käy jotain synnytyksessä ja sitten mitä kontrollikäyntejä on myöhemmin. Saas nähdä, aikamoista paperisotkua:dance011
 
Mietin itsekin tuota 4D:tä, jos tavallisessa rakenneultrassa ei sukupuoli selviä. Viimeksi ei haluttu tietää etukäteen, mutta nyt ihan käytännön syistä haluan tietää. Vahva tunne on, että toinen tyttö tulossa, kun raskaudet aikalailla samanoloiset. Mutta jos olisikin poika, niin voisi myydä tytön vaatteet ja tavarat eteenpäin.
 
Ihanaa TestaRossa! :) Itse odotan malttamattomana 4.6 rakenneultraa... Voiko kysyä, että paljon teillä se 4D kustans? Olis ihana mennä sinne ihan mielenkiinnostakin!
 
Minäkin varasin ajan 4D ultraan. Se on juuri juhannusta ennen itselläni on silloin viikot 23+1 :) Sitä ennen onneks on se virallinen rakenneultra 31.5. josko siellä se sukupuolikin selviäisi... toivottavasti tyyppi tyyppinen näyttää paikkansa ;) <3 En malta odottaa!
 
La MaMa, kelakorvauksen jälkeen jäi maksettavaa noin 200e. Käytiin Femedassa Helsingin keskustassa Bruno Cacciatoren ultrattavana.
 
heippa! Täälläkin toinen neuvola oli eilen, viikot 19+3. Mitään uutta siellä ei nyt juurikaan tullut, perus verenpaineet ja testit ja yleistä höpötystä. Tietenki sydänääniä oli kiva kuunnella <3 Rakenneultra sitten kahden viikon päästä.

Mites teillä helsinkiläisillä, kun ootte ultrissa käynyt niin onko koskaan julkisella sattunut 4D-laitetta kohdalle? En tiedä olenko välttämättä niin kiinnostunut ylimääräisenä sinne menemään, mutta eräs tuttuni oli Tampereella mennyt viime vuoden puolella johonkin kaupungin tarjoamaan ultraan ja se oli sattumoisin 4D, siellä niitä kuulemma on muutamia niiden normaalien vempaimien lisäksi.

Tutkin tässä mielenkiinnosta oman äitini äitiyskortteja kun hän on ne vuosikymmenet säästänyt. Hauskaa että melkolailla samanlainen juliste se on tänäpäivänäkin. Yksi merkillinen juttu oli, että 80-90 luvulla kun äitini on meidät lapset tehty neuvoloita oli paljon useammin. Laskin, että esimerkiksi minua odottaessaan (-90) hän oli 20. raskausviikkoon mennessä käynyt neuvolassa kuusi kertaa, kun nykyäänhän siellä käydään ennen puoliväliä vain kahdesti + ultrat. Äiti kyllä sanoi että hänen mielestään niitä oli ihan liikaa, että ei siellä koskaan melkein mitään uutta tullut esille ja tuntui että koko ajan sai olla töistä pyytämässä muutaman tunnin vapaita sen takia.
Vaikka toisaalta nyt tuntuu että saa odottaa liiankin kauan, varsinkin ensikertalaisena kun on ihan pihalla ja mitään potkujakaan en vielä usko tuntevani. Vaikka joku siellä välillä epämääräisesti hyörii :)

Tsemppiä kaikille, nythän niitä ultria ja neuvoloita varmaan alkaa meille lokakuisille taas tulla.
 
Puolivälissä!! Eilen oli rakenneultra ja pieni oli kunnossa ja virkeänä .. Istukka vain edelleen kohdunsuulla, siispä kontrolliin ä-polulle vko:lla 28.
 
Eilen oli neuvola, eikä mitään ihmeellistä sieltä kuulunut. Hieman kylmää hikeä pukkasi, kun todella kokenut terveydenhoitaja ei meinannut löytää sydänääniä dopplerilla. Säikäytti kyllä pahanpäiväisesti. Lopulta löytyi, mutta aivan todella alhaalta. Itsellä onkin ollut tunne, että tämä vauva on jo alun alkaen huomattavasti alempana kuin esikoinen. Liikkeetkin tuntuvat aivan vatsanpohjassa.
Hemoglobiini ei ollut laskenut oikeastaan ollenkaan. Painoa jonkin verran lisää, muttei mitään hälyttäviä lukemia. Puoliväli saavutetaan jo ensi viikolla. Mennyt raskausaika jotenkin nopeasti. Tietysti oman aikansa ottaa tuo 2-vuotias esikoinen, niin ei ehdikään miettiä raskautta kaiken aikaa. Seuraava neuvola kesäkuun puolivälissä ja silloin saan jo kelan paperit täytettäväksi. Sitä ennen silti rakenneultra. Puolitoista viikkoa vielä pitää malttaa :happy7
 
Minulla oli (toka, jos np-ultraa ei lasketa) neuvola torstaina ja sielläkään ei ollut mitään ihmeempiä, arvot olivat ihan kunnossa ja sydänäänet kuuluivat selvästi n. 145 iskun tahdilla. Eli hyvä näin :) Terkkari totesi sydänääniä kuunnellessa mun mahasta, että "oho, onpa se tullut hyvin esiin", saa nähdä mikä jättimaha sieltä vielä kasvaa :D Joku gyne totesi jo vuosia sitten, että kohtuni olisi aika edessä (en tiennyt, että paikka voi vaihdella), johtuisiko sitten siitä.

Hönttinä olin huolissani pissatestistä, luulin, että jotain on pielessä kun testitikku ei vaihtanut väriä. No, terkkari siihen hymyili, että eihän sen kuulukaan väriä vaihtaa, jos kaikki on mallillaan...

Vielä kolme viikkoa puoliväliin, ja rakenneultra vasta 14.6., niitä etappeja odotellessa!
 
Höh.. mä haluun kans lisää käyntejä neuvolaan ym. Täällä ei vissiin edes ole mitään varsinaista neuvolaa, kerran viikolla 4 tai jotain käytiin jonku ns kätilön juttusilla. Nyt alkoi juuri viikko 18 ja tosiaan kerran otettu verikokeet (viikolla 6) ja sitten viikolla 12 oli se np-ultra ja sen yhteydessä kuunneltiin sydän. En edes tiedä millä sykkeellä sydän löi :( Noh, pian saadaan vaihdettua yksityiselle niin eiköhän palvelu ala sitten pelaa. Onneksi pikkuinen liikkuu ahkerasti joten kaiken pitäisi olla kunnossa :love017
 
Torstaina minulla oli toinen katilo-tapaaminen (edellinen oli maaliskuussa). Kokemus oli ihan positiivinen. Punnittiin ja mitattiin paineet. Ja sitten kuunneltiin vauvan sydanta. Tama tehtiin muuten ihan samantapaisella koti dopplerilla kuin ne netissa myytavat angel sounds-vehkeet, merkki vain oli eri. Ensin katilo kuunteli itse ja antoi sitten kuulokkeet minulle. Jotenkin olisin kuvitellut, etta siella terveyskeskuksessa olisi ollut jotain parempaakin teknologiaa... Itse tilasin oman dopplerini netista ja se saapui jotain viikko sitten, joten tuo nyt ei sinansa uusi kokemus ollut. Katilo totesi vain "kuulostaa hyvalta". Mahaa han ei tunnustellut/painellut lainkaan, se ei kai tassa vaiheessa ole edes tapana?

Sain myos kauan kaivatut 12 viikon nt-ultran+verikokeen viralliset tulokset. Ja kuulemma ihan ok olivat nekin. Niistahan stressasin aikaisemin paljonkin.

Tassa on nyt reilun viikon verran ollut aika runsasta valkovuotoa, joka on ajoittain hairinnyt niinkin paljon, etta olen joutunut pitamaan ohutta pikkuhousunsuojaa. Otin asian esiin katilon kanssa ja sain tehda samaten sellaisen liuska-testin (nimi meni toisesta korvasta ulos), jossa liuskan vari muuttuu, jos kyseessa on lapsivesi. Ei onneksi ollut. Samalla sain lahetteen hiivanaytteeseen, hain neuvonnasta puikon, otin naytteen terkkarin vessassa ja toimitin sen itse laboratorioon. Tuloksista katilo soitti heti samana iltapaivana. Kerrankin nopeaa toimintaa! Ei ollut hiivaakaan. Minulle kerrottiin, etta runsas valkovuoto on ihan normaalia tassa vaiheessa, toki jos vuoto muuttuu haisevaksi/limaiseksi/muhkuraiseksi, on kipuja/kutinaa tai tulee lorisemalla alas, niin silloin yhteys lekuriin.

Tosin kammottaa ajatus jonkun hiostavan suojan kanssa kulkemisesta kuumilla ilmoilla! Toivottavasti vaiva ei jatku koko kesan yli! Ehdin jo iloita, miten kivaa on olla ilman menkkoja, ja sitten tuli tammonen juttu... o_O

Seuraava katilo-tapaaminen menee heinakuulle. Ja sita ennen kauan odotettu rakenneultra! Liikkeita en edelleenkaan tunne, mutta ainakin pieni sydan siella pomppii... :happy090
 
Littlered, aa.. ok, espanjassa on siis myös neuvolatoimintaa.. miksiköhän meillä ei ole..? Kuulemma jokaisella sairaanhoitopiirillä on omat käytäntönsä Espanjassa. Esim. Madridissa ei ilmeisesti ole tapana täyttää mitään neuvolakorttia jota äiti pitää mukanansa. Oon tätä vähän ihmetellyt, että mitä jos tulee hätätilanne ja meijen pitää mennä sairaalaan- koska mitään tietoja ei säilytetä sähköisesti joten toinen sairaala ei saisi tietojani. Niin pitäiskö meidän ottaa toi nippu A4-kopioita mukaan ja niitä sitten selataan siellä hädän keskellä, että saadaan tietää esim raskausviikot ja veriryhmä...?

Mutta ihana kuulla Littlered että kaikki on hyvin siellä ja homma toimii nyt vähän paremmin :smiley-bounce012
 
Sophie82, minulla on se kortti, mutta ei siihen nyt merkitty mitaan muuta kuin seuraavan tapaamisen ajankohta! En oikeastaan edes tajua sen kortin funktiota tai en edes tieda, mita suomalaisiin neuvolakortteihin merkitaan... Tuossa on nyt vain minun perustiedot, jotka merkittiin jo silloin maaliskuussa ja A4:set sailon muovikansioon...
Tuossa pikaisesti laskin, etta seuraavalla tapaamisella olisi rv28 silloin heinakuussa ja se on kolmas tapaaminen.

Tassa nyt edelliseen kommenttiini viitaten olen miettinyt, etta miksikohan talla kertaa ei saanut lahetetta veri/pissakokeisiin? Ainakin Suomessa tassa vaiheessa kuulemma ne olisi... Ja tuohon vuoteluun liittyen varmaankin pissakokeella olisi saanut selville, jos on jotain tulehdusta... Harmi, etten osannut itse sita vaatia siina tilanteessa...

En antaisi hirveesti arvoa noille katilon 15-20 min. pika-tapaamisille... Laakarin tapaamiset on eri juttu, silloin ultrataan ja saadaan todellista tietoa... Rakenneultra meilla 12.6. JEE!

muokkaus: ei oo muuten meitsin veriryhmaakaan siina kortissa! Juuri tarkistin!
 
Littlred, me ei olla saatu oikeastaan mitään tietoa lääkärikäynneillämme, "todos bien" ja "mas o menos" ovat ne yleiset vastuakset.. :rolleyes: Me ei edes tiedetä vauvan sykettä silloin kun se viikolla 12 katsottiin :confused: No, kohta puolessa välissä, nii eiköhän me tässä loppuun asti mennä, sen verran vilkas kaveri vaikuttaisi olevan :love2 Ja jos espanjalaiset pärjää näillä käynneillä niin sitten minäkin!

Tsemppiä sinne!!
 
Onkohan tällä palstalla sattumoisin muita kaksosodottajia LA lokakuussa?

Meillä tosiaan ekassa ultrassa 12+9 todettiin että täällähän on näitä kaksi ja siitä lähtien on kyllä olo ollut tuplasti onnellinen :) Tällä viikolla sitten neuvolassa kahdet pienet sydänäänet laukkasi oikein hyvin ja reilun viikon olen pientä möyryämistä tuntenut masussa :love017 Vatsan päältäkin EHKÄ jotain tuntee jo. Nyt kasassa siis 17+2.

Onneksi kaikki mennyt tähän asti ainakin hyvin ja toivottavasti menee jatkossakin. Seuraava ultra on muutaman viikon päästä 4.6. ja sitä tässä kovasti odotellaan..
 
Tänään (19+3) oli viimeinkin kauan kaivattu rakenneultra jossa kaiken todettiin olevan vallan mainiosti! IHANAA!
Olin jo nimittäin ehtinyt salaa olla muutaman viikon huolissani kun liikkeitä ja potkuja ei tunnu edelleenkään (vaikka tämä on toinen raskauteni), ja muutenkin olo on ollut "huolestuttavan" oireeton, joten helpotus oli suuri kun vauvalla on kaikki niin kuin pitääkin.
Eli nyt voin siis relata ja nauttia oikeasti siitä että alkuraskauden pahoinvointi on historiaa ja loppuraskauden ihaniin vaivoihin on vielä muutama kuukausi....

Laskettu päivämäärä heitti päivällä eli the day on 10.10.
Istukka on kohdussa etupuolella joten liikkeitä saa kuulemma vielä odotella.
Aavistukseni sukupuolesta piti paikkansa: meille on tulossa pikkusisko! JEE! :happy093


 
Takaisin
Top