Ultra-ja neuvolakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ninspe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Loistavaa, Asteroidina! Mullakin se oli ihan pelastus, kun en saanut millään tuota rautaa syötyä muuten. Nyt se on jo rutiini, kun menen yöllä vessaan, nappaan kapselin samalla.
 
Neuvolasta terkkuja, rv 33+3. Kaikki oli hienosti, pissa puhdas, hemoglobiini hyvä, verenpaine hyvä, painoa tullut 510g/viikko (raskauden alusta 7kg). Sf-mitta 30,5 ja terkka mittasikin sen jo vauvan selkärangan mukaan, eikä vaan navan kohdalta. Oli samaa mieltä kuin itsekin olen, että vauva tuntuu tosi selvästi mahan päältä, selkäranka ja peppu on tuossa oikealla puolella ja tunsi myös jalan selvästi vasemmalla puolella. Lapsivettä tuntuisi käsikopelolla olevan kuitenkin ihan normaalisti. Ja tuumasi että pitkiä supistuksia jo tulee, kun rupesi tietysti supistelemaan siinä kun tutki mahaa. Mutta tuumasi perään että ihan normaalia näillä viikoilla, etenkin uudelleensynnyttäjälle.

Jonkun synnytyssuunnitelma-monisteen lykkäsi mulle, mutta sanoin etten jaksa moista miettiä, kun synnytystapana on kuitenkin sektio ja vauvan syntymän jälkeen mennään sitten mun ja vauvan voinnin mukaan. Mies tietää synnärillä sanoa, että mielellään ei vauvalle lisämaitoa sillä välin kun mä olen heräämössä, mutta toisaalta jos katsovat parhaaksi antaa, niin vauvan paras menee aina mun toiveiden edelle.

Maanantaina sitten taas Naisteklinikalle ultraan ja kahden viikon päästä seuraava neuvola.
 
hitto mikä päivä! neuvolatäti soitti amulla ihan vaan labratuloksista jotka kaikki täysin ok ja siinä samalla sitten kyseli vointia ja muita oireita. Sanoin vain ohimennen että toissapäivänä oli iha pientä veristä vuotoa mutta sekin meni jo ohi päivän mittaan. Ja supistellutkin on mutta vain välillä ja kipeitä vielä harvemmin.
No sitten hän katsoi parhaaksi että tulisin lääkärille näyttäytymään jos on vapaita aikoja, ja olihan siellä hetipä melken yksi.
Menin sinne ja lääkäri tutki hiljaa ja pitkään ja sanoin sitten että kohdun suu on jo ihan pehmeä ja että olisi vain 1cm kohdunsuuta enään kiinni... apua! paniikki päälle ja lähete kättärille päivystykseen.
viikkoja vasta 32+6. ei vielä tarttis aueta eikä todellakaan syntyä!
No siellä sitten ei onneksi ollu ruuhkaa eikä tarvinnut odotushuoneessakaan istua ennen kun jo pääsin sisään, ottivat 30min sydänäänikäyrää ja supistuksia. kaikki ok, supistuksia tuli mutta mietoja. Sitten ultrattiin ja kyllä kohdunsuu on jo ihan kypsä ja pehmeä mutta tuo 1cm jäljellä olikin vähä liian dramaattinen tulos. Todellisuudessa olen vielä melkeen 3cm kiinni eli ihan normaali. pääsin kotiin onneks lepäämään jo 1,5h jälkeen :) kaikki siis hyvin ja päivä kerrallaan nyt lepäillen.
 
Rv 34+3
RR 127/73
U-Prot. +/-
U-Gluk. -
Lapsiveden määrä N
Paino-arvio 2851g
Tarjonta RT
Sydämen syke 158
Liikkeet ++

Kohdunsuu vähän pehmennyt, mutta kiinni. Pituus 3 cm.

Magneettikuvaus on nyt takana, sinne mut tunneliin pistettiin. Sain käteen kellon mitä soittaa, jos tulee joku hätä ja peltorit päähän ettei nakuttava ääni kuulostais niin kovalta. Vauvahan siinä vähän innostu/pelästy ääniä ja pitkäkestonen supistuskin tuli. Helpotti vasta kun pääsin sieltä tunnelista pois :D
Hoitaja otti ensin verenpaineet ja sitten lääkäri teki kohdunsuun tutkimuksen ja totesi sen olevan vähän pehmennyt. Sitten ultrattiin ja kaikki vaikutti muuten hyvältä, paitsi kasvukäyrälle piirrettynä mahan ympärys ois yli yläkäyrien, joten jälleen kontrolliultra 2 viikon päästä, mutta jo senkin takia, että nähdään (edellisen) sektion takia kohdun seinämän paksuus. Nyt sitä ei pystynyt katsomaan, kun olin just antanu virtsanäytteen. Neuvolan pitää tehdä kuulemma sokerirasitustesti, niin voidaan ainakin sulkea piilevä diabetes pois. Magneettikuvien perusteella mulla ei pitäis olla mitään ongelmaa synnyttää vaikka perätilassa oleva saati sit tollanen 4kilonen :) hope so!
Kaikin puolin virkeä ja terve(?) vauva tulossa täältä maailmaan!
 
hemppa ootko alottanu just obsidanin tms? Luin tässä sitä selostetta pitkästä aikaa ja siellä mainittiin harvinaisiks oireiks mm. nokkosrokko.
 
Kävin pe-aamuna äippäpolilla mittauttelemassa onko pieni kasvanut, edelleen kasvun alakäyrillä mennään. Seuraava aika taas varattuna reilun parin viikon päähän. Seuraavat kai nyt loppuun asti, et ees jollain tasolla on kasvua,. Viikkoja on 32+4 ja painoarvio nyt on vajaa 1,8 kg. Syntymäpainoarvio nyt oisi tämän hetkisen mukaan semmoinen 3 kg, pitkä ja tosi hoikka tyyppi.
Pikkuinen oli niin virkeänä, että kätilöllä oli vähän pulmia välillä saada virtauksia mittailtua. Mut niin se on päivittäin villinä, joten kyllä uskon hänen olevan ihan energioissaan ja haluavan vain itse määrittää oman kasvutahtinsa. Kätilö ja hoitaja pitivät vaan erikoisempana sitä, että pitkä nainen saisi niin pienen vauvelin. Olen 179cm pitkä (mieskään ei lyhyt) ja tän pitusen pitäs saada yli 4 kg vauvoja.
Nukuin edellisen yön tosi hyvin pitkästä aikaa ja tänä yönä en nuku sit varmaan ollenkaan. Pikkuinenkin nukkuu, joten yksinäni saan ihmetellä.
 
Monenlaisia oireita ja ongelmia kuulostaa olevan itse kullakin. Hyvä, ettei kellään kuitenkaan sen vakavampaa :)
Olette te muut saaneet painoarvioita pikkuisistanne? Jos olette niin paljonko ja millä viikoilla? Meillä poju sai arvioksi 2,2kg rv 31+0 v! Minusta se kuulostaa hurjan isolta... Lääkäri kyllä ei mitään sanonut.
 
kuullostaa aika islota mutta mulle ainakin sanottiin että antavat vähän yläkanttiin sen arvion :)
eilen 32+6 ja arvio oli 1800g. ja käyrillä se sioittui keski ja alakäyrän väliin mutta iha hyvältä näytti kuitenkin :)
 
herran isä miten vähän kaikille on tullu tuota painoa omaan verrattuna! mulla oli nyt +20kg tähän mennessä tullu ku tuo lähtöpaino oli sen 72kg! oon siis 175cm pitkä et ei tua ny hirveesti näy tuo 20kg mut et jollain tullu vaan +6-13kg! mulla oli ny viimeks neuvolassa päiviä 32+3 ja kaikki oli muuten hyvin vaikka 2cm auki ollaan oltu jonkin aikaa ja selästä melkeen koko raskaus oltu kotona... no tosin sain nyt taas lisää kieltoja mitä on siis ennestään jo paljon nyt on lisäksi ajo-kielt pitkille matkoille.. eli ei sukoloida eikä haeta kissoja hoidosta ennenku tyllerö syntyy...
 
Ei hätiä mitiä,täällä on levitty kans tasaiseen tahtiin. Kiloja nyt +16 ja lähtöpaino 77, joten
ei oo hurraamista. Jätin jo yhdessä vaiheessa hetkeksi testimielessä iltapalan pois, mutta paino jatkoi runsasta nousuaan. En herkuttele, en syö isoja annoksia. Joillekin sitä vaan tulee. Jospa se sitten lähtiski yhtä tehokkaasti. Hope so. Tässä varressa nimittäin näkyy! !
 
Tuo painonnousu on tosi yksilöllistä ja yhtä yksilöllistä on se, miten kilot raskauden jälkeen katoaa. Tuntuu, että osalla kavereista se +20kg on kadonnut parissa kuukaudessa, itse olen aina saanut taistella jokaisen lähtevän kilon eteen. Esikoisesta sain raskauskilot tiputettua poitsun 1-v synttäreihin mennessä, kakkosesta jäi pysyvästi +5kg. Pojista mulla tuli kyllä painoa enemmän kuin nyt, nyt olen herkutellut selvästi vähemmän, tosin ihan sen takia että herkut ei vaan maistu. Ruisleipä ja näkkäri senkin edestä.
 
No mulle on tullut se +6kg, mutta olenkin 155cm pitkä (lyhyt) ja ennen raskautta olin normaalipainon ylärajoilla. Olen jättänyt herkuttelun pois, koska vatsa alkaa olla oikeasti aika iso. Tietenkin aina silloin tällöin syön jotain makeaa, mutta katson aika tarkkaan, mitä laitan suuhuni. Olo on iso jo muutenkin :rolleyes:
 
Mulle on painoa tullut yhteensä 8kg. Lähtöpaino oli hieman vajaa 45kg. Neuvolassa ei ole kommentoitu suuntaan eikä toiseen, niille on riittänyt kun vakuuttaa syövänsä kunnolla.
 
Ancylla ei oo kyllä ollu päätä huimaava lähtöpaino, ainakin noista sun laittamista kuvista tonne toiseen osioon niin saa sellasen kuvan, että oot aika pitkä kuitenkin? Mulla oli lähtöpaino 65kg tässä raskaudessa. Edellisen lähtöpaino tais olla joku 57kg ja turposin siinä raskaudessa 21kg, josta 5kg jäi vaan mukaan kun sairaalasta lähdin. Mulla oli 5l pelkkää lapsivettä ja sitä turvotusta ihan kamalasti! Vauva paino sillon 3300g.
Mutta tän päivän kuulumisiin:

Rv 34+6
Painon muutos/vko 700g yhteensä 11,3kg (edellisessä 15-16kg tähän mennessä)
Turvotus +
RR 120/79
U-Prot. -
U-Gluk. -
B-Hb 117
Sf 32
Tarjonta RT
Sydämen syke 160-180
Liikkeet ++

Mut tutkittiin siinä samassa kun esikoisella oli 3v-neuvola. Sain lähetteen sinne sokerirasitukseen, minkä hämeenlinnasta pyysivät neuvolan tekemään ja sain ajan perjantaille. Jos tuomio siitä on paha niin saan puhelun jo perjantaina, mutta muuten sitten uus nvla-aika jo maanantaille, niin saadaan se streptoB näyte otettua.
 
Miks mohomahalla on lähete sokerirasitukseen tässä vaiheessa? Onko sulla jo kertaalleen se ollut? Mulla huitelee tuo sf-mitta samoilla tietämillä kuin sulla, viime viikolla 33+4 oli 31,5cm. Sanoi neuvolassa, että ompa mielenkiintoista nähdä mitä ne sanoo kokoarvioksi synnytystapa arviossa. o_O Mielenkiintoista tosiaan. Tuli itelle sellanen olo, että kohta lähetään synnyttään viiden kilon vauvaa. Mulla sokerirasitus on ollut puhdas ja painoakin on tullut painoindeksiin nähden kohtuu maltillisesti (12kg, bmi alussa 20). Äiti kyllä sanoi hänelläkin sf-mitan huidelleen ylkäyrillä ja lapset olleet kaikki n. 4kg. Mulla kaikki maha on tuossa edessä. Ilmeisesti kohtu vain kasvaa ylöspäin, koska tilaa ei ole paljon muissa suunnissa ollut ja olen melko pitkä. Noh, jää nähtäväksi. Kahden viikon päästä on synnytystapa arvio ja siihen asti jännätään. :)
 
Heissan ja lämmintä viikon alkua. :)

Neuvola oli 30+1 eli viime ke. Painoa täällä nyt noin 9kg tähän asti. Toki en ole vielä edes siinä mikä lähtöpaino ollut edellisestä lapsesta. :) 11kg olisi matkaan siihen mitä yleensä painettu ennen synnytystä. :)
Kaikki ok ja viimeisen kerran tapasinkin neuvolatädin sillä kesäksi vaihtuu työpaikka hänellä. Onneksi tuttu täti tulee tilallekin. :) Sf-mitta 29cm ja ja tulult nyt yläkäyrältä keskikäyrällä. Jotenkni tuo vatsda vaan voimakkaasti pullahti esiin näin kolmatta odottaessa ja tasoittui hiljalleen. :)

Lääkäri mulla onkin enää polilla. Rv36 sain jo kontrollissa ajan. Meidän vaavi oli 29+0 1300g. Ja synnärillä käydessä 27+3 oli arvio 1000g eli hyvin kasvelee. Rv 36 oli painoarvio tosikosta 2600g ja syntymäpainoa arveltiin 3400g poika syntyi LA:na ja 3414g Että hyvin meni arviot sillon ainakin nappiin. Vaikka sokereita on seurattu niin ei ole mun vauvoja kasvattaneet mitenkään. Hyvinpä arvot nytkin ruokavaliolla kurissa. :)

Obsidania jatkettiin ja nyt tuntuu väsy iskeneen joten hyvähän tuota on napostella. :) Aamulla oon ottanut mutta törkeää ummetusta lyö päälle. Pysyy jotenkuten vatsa toimivana kun syö luumukiisseliä puuron kera. :)

Aijai. Se oois enää 9 viikkoa laskettuun aikaan. :) Alkaa jo jännittää! Meillä olis näillä näkymin muutto edessä viim. 1.8 Saas nähdä, taitanee muuttaa kaikki muut paitsi minä. :D Onneksi ei stressiä asiasta ja matkakin aikas lyhyt.. :) Tavaraa aattelin vähä perata myyntiin ja roskiin.. kaikkea sitä kertyykin vuosien mittaan.. Muuten hommat saa hoitaa ihan joku muu. :)
 
Terveisiä Naistenklinikalta ja kasvukontrolliultrasta (taisi muuten olla 11.kerta kun vauvaa tässä raskaudessa ultrataan...)! Siellä se neiti kasvaa tasaisesti -2 käyrällä, joten kaikki on oikein hienosti. Liikkui vilkkaasti ja painoarvio nyt 1982g, syntymäpainoksi tuolla käyrällä tulisi n.2800g. Eli ihan hyvän kokoinen. Kohdunsuulla ei ollut kovasta supistelusta huolimatta tapahtunut yhtään mitään, ihan niinkuin itse veikkasinkin. Seuraava ultra sitten taas kahden viikon päästä ja sitten saankin jo sektioajan. Pitäisi siihen mennessä päättää että haluanko synnyttää Naikkarilla vai Hyvinkäällä (joka oli se meidän alkuperäinen valinta). Saatetaan kyllä päätyä Naikkariin, ihan varmuudeksi, että jos vauvalla jotain todetaankin vielä syntymän jälkeen niin olen sitten itse lähellä myös jos joutuu Lastenklinikalle.
 
Takaisin
Top