Ultra-ja neuvolakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ninspe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänää äippäpolilla. Verenpaineet loistavat, pissa ok, rt ja painosarvio 1300g. Kaikki visusti kiinni ja kiinteästi.
Nyt odottelua ja kesänviettoa. Rdn vuoksi kokoarvio Rv 36 eli heinäkuun ekalla viikolla. Ihanaa! Saa huokaista. Mitää ei oo kielletty mutta omien fiilisten mukaan. :) ehkä muutamaan kesäreissuum uskaltaudun. Ihan päiväseltään ja heinäkuu ootellaan sit vaavia ja isukkikin käväsee töissä silloin vähän ennen isyyslomaa. :)

Ihanasti säät nyt hemmottelee meitä. Nauttikaa! :)
 
Rv 32, 140 sykkeet, RT, SF 28,5 cm, paino oli tällä kertaa laskenut 400g, nyt yht. 9kg ja rr oli ihan bueno. 3 viikkoa töitä jäljellä ja sitten vain odotellaan :)
 
Kävin tänään neuvolassa (33+0). SF-mitta ei ollut juuri kasvanut kahdessa viikossa, joten pyysivät viikon päästä kontrollikäynnille. Jos ei ole sittenkään kasvanut, lähettävät eteenpäin. Painoa oli kuitenkin tullut lisää, joten en nyt vielä ole juuri huolissani.
 
Eilen oli 31+2 neuvolakäynti.
Painoa itelle tullu n. 700g (233g/vk) viime käynnistä.
SF mitta 27cm. Kasvaa nätisti omalla käyrällään, hieman keskikäyrän alapuolella.

Kerroin pelkopolin ukon huonosta palvelusta, ja neuvolatäti vaan voivotteli että ikävä juttu. Eipä ole sieltäkään vielä vastausta kuulunu...
 
Eilen oli neuvolakäynti 31+3, verenpaineet ja pissa ok, vauvan sydämensyke ja liikkeet ok ja muutkin mitattavat kaikki ok. Painoa minulle kertynyt raskauden aikana yhteensä 6-7 kg. Varattiin minun jaksamisen takia aika tälle pvälle neuvolalekurille. Olin viime viikon väsymyksen takia saikulla ja tällä viikolla ei ole jaksanut edelleenkään töissä kunnolla olla ja suppareita tullu päivittäin ja tuntuu, et ne oisi jotenkin muuttunut. Aateltiin sit, että oisi ihan hyvä jäädä taas lepäilee. Oisin saanut saikun ilman lekurikäyntiäkin, mutta ummetuksen takia täti oli sitä mieltä, että pitää ihan käydä siellä. Hyvä, kun kävin....

Viikko sit katottu kiinteä kohdunkaula on nyt pehmentynyt ja kohdunkaulan mitta on 2,5cm ja jäin nyt suoraan lopputyöajaksi saikulle, jotta voin vähä puuhastella ja liikkua ja lepäillä ihan rauhassa ja tarpeen mukaan. Ensi viikolla äippäpolille tiiraamaan pientä ultraan, oisiko ruvennut kasvamaan pikkuinen (viikko sitten oli ihan kasvukäyrän alarajoilla, pitkä ja hoikka tyyppi) ja samalla saavat nyt kattoa tuota alapään kehitystä. Ummetukseen sain magnesiamaitoa.

Jonain päivänä voisi käydä töissä tyhjentää työhuoneen. Muutto uuteen kotiinkin on parin vkon päästä, onneksi ollaan pakkailtu jo yli kuukausi, niin kaikki on hyvällä mallilla. Nyt sitten keskityn olemiseen ja odotteluun. :)
 
heip. Nyt alko täällä loma! Viel ois viikko ollu töitä mut nyt oon loppuajan saikulla. Laittelinki aiemmin tuol toisessa ketjussa ku kävin alkuviikosta synnärillä yöpymässä mahakivun takia. Siellä heräs huoli lapsiveden määrästä ja siks siellä uus kontrolli reilun viikon päästä. Tänää sit neuvolalääkäriltä asiasta kysyin ku jotain aina välillä "lirahtaa" ja kun koko raskauden on ollu tosi hyvin lapsivettä. Lekuri oli sitä mieltä et voipi hyvinki olla kalvoissa reikä ja tihkutella lapsivettä. Mut odotellaan sinne kontrolliin jos vauva liikkuu ja jakselen hyvin. Mut voihan se olla et vähän jänskättää se seuraava käynti.... Vauva myös painaa ihan kamalasti tuonne alas ja on jo aika reilusti laskeutunu. Et saapa nähä kauanko masukkina viel viihtyy...
 
Hui. Meitä lepäilijöitö onkin jo monta. :)
Loppu häämöttää. Välillä tulee touhuttua liikaa (kuten tänään) ja loppu ilta sitten levätäänkin pötköttäen. Onneksi mies sitten riekkaa lasten kanssa! :) ihana kun pukeminen on hivenen helpompaa näillä säillä, niin äitillä kuin lapsillakin. :)

Yllärinä meillä ois huomenna näyttö. Saa nähdä päästänkö vielä muuttamaan ennen vauvaa. Jännittää! :) saisin olla organisaattoei muiden paiskiessa muuttokuormaa! ;) ;)

Lepoa jokaiselle masulle! Nauttikaa lämmöstä sopivasti. :)
 
Täällä kans yks lepäiliä. Olen ollut kotona jo yli kuukauden supistusten ja kovan selkäkivun takia mutta viime viikolla neuvolatätikin sanoi että en enää missään nimessä saisi olla töissä.
Neuvola on nyt muutenkin kun toinen koti, käyn siellä joka maanantai ja nyt olin myös torstaina. Verenpaineet olleet koholla ja haluavat sen takia tarkistaa pissan ja sydänäänet joka viikko. samoin myös tarjonnan.
Vauva on edelleen perätilassa ja painaa kyllä todella ikävästi rakkoon koko ajan. toivon että kääntyy ennen kun on liian ahdasta.
Nyt verenpaineet todella hyvät mutta päänsärkyä jo melkeen viikon verran. Sain kotiin verenpainemittarin ja niitä pissaliuskoja jotta voin itse seurailla onko pissassa proteiinia. tuntuu ettei kohta tarvii enää neuvolaan mennäkkään kun kotoa löytyy puolet rekvisiitasta laughing7
paino stressaa mua ihan hirveesti kun sitä on tullut jo 13kg!!! enkä saa sitä pysähtymään vaikka syön todella niukasti ja terveellisesti. Ei ehkä kannata ottaa siitä liikaa ressiä mutta otanpahan silti..
hemoglogiinikin vaan 106 mutta maha ei vaan kestä niitä rautalääkkeitä, toivottavsti löytyis joku hellempi vaihtoehto.
 
hei mun on pakko kirjoittaa tänne vinkki tuosta rautalisästä joka ainakin mulla toimi vallan loistavasti,on nestemäinen ei niin herkkupalan makuinen mutta imeytyy loistavasti (ainakin minulla) Strath :) luiontaistuotekaupoista esim löytyy (Life tai vastaava)
 
Täällä ollut väsymystä ilmassa, mutta ei niinkään johtuen omasta voinnista, vaan pienestä kevätflunssasta joka jyllää pojissa... Ke-to yön sain ottaa kakkosen tunnin välein syliin pystyasentoon, kun oli ainoa mikä helpotti yskään, mutta sitten torstaina meninkin kasilta nukkumaan poikien kanssa :). Päivällä kyllä meinasin töissä nukahtaa, kun en edes voinut jäädä silloin kotiin, kun oli opiskelijoilla projektitöiden esittelyjä, joten mies oli poikien kanssa kotona. Viime yönä tuli testattua, että vielä taivun tämän mahan kanssa istumaan lapsen kanssa vessan lattialla, kun kakkonen sai vaan yhden yskänkohtauksen, mutta limaa oli niin paljon että yski tunnin sylissä ja tuntui että limaykä voisi lentää milloin vaan, joten istuttiin sitten vessassa. Onneksi on sunnuntai, niin sain aamulla nukkua pidempään. Nyt on esikoinen kuumeessa, joten katsotaan miten käy huomisen työpäivän, viimeiset kaksi päivää opetusta jäljellä, joten en millään haluaisi jäädä kotiin.

Tosi monella tuntuu olevan jo vaivaa supisteluista ja muusta, saa nähdä koska saadaan lisää vauvoja :). Mullakin kostautuu pitkät päivät aina, tällä viikolla oli useampi päivä kun oli työpäivän jälkeen vielä joku iltameno (ja sitten vielä nuo yövalvomiset), joten supistellut on paljon. Mutta ensi viikon pitäisi olla kevyempi, joten eiköhän tämä tästä. Yritän kyllä ottaa lyhyitä lepotaukoja aina kuin mahdollista, töissäkin kellahdan välillä kahvihuoneen sohvalle kyljelleni :). Mutta alkaa kohta olemaan sellainen olo, että vauva saisi syntyä ihan koska vaan, pääsisin eroon mahasta ja tukisukista.

Mulla muuten tuohon raudan syömiseen auttoi se, että otan rautatabun aina öisin vessareissulla. Mulla on käytössä ihan perus-Obsidan, joka ei ole se vatsaystävällisin, mutta öiseen aikaan ei aiheuta mulle mitään vaivoja, päivällä otettuna tuli huono olo.
 
Mariannu: Ihan kuin minä olisin kirjoittanut väsymisestä ja sen syistä. Mulla on melkein kuukaudelleen samanikäiset lapset kun sulla ;)

Tsemppiä kaikille lepäileville odottajille ja lippu korkealle! Kirjastoon, hyviä leffoja ja muuta mukavaa puuhastelua toivottaen.

Mulle ei sovi tuo Obsidan myöskään, kikka millä sen saa pysymään sisällä on syödä se noin vartti ruoan jälkeen. Tiedän ettei se imeydy kunnolla niin, mutta kun se rautamehuvalmiste ei nosta hemglobiinia mulla ollenkaan, niin tuolla keinolla saan sentään jotain imeytymään. Eli syön siis Obsidania lähes joka päivä. Olen kokeillut eri raskauksissa viittä eri rautavalmistetta, edellisellä kerralla toimi mehu, nyt tuo Obsidan pienellä kikkailulla.
 
Täältäkin neuvolakuulumisia, kävin viime torstaina, sillon 32+3. Ennen mulla on ollu kaikki arvot jees, nyt oli pissatesti siinä rajoilla että piti mennä viemään labraan näyte. Ja hb oli tipahtanu 103 paikkeille vaikka aina ollu yli 120 joten kävin jättään verikokeenki perjantaina :oops: Täti kyseli oonko ollu väsyny mutta kun on ollu väsyny viime marraskuusta asti niin ei täs ny tunnu mitään suurempaa muutosta käyneen... Sit neiti oli ilmeisesti kääntyny oikein päin, maha on laskeutunu ja (oletettavasti) pää oli tosi alhaalla. Hauska kun duunikaveriki sano edeltävänä päivänä että mun maha on "tipahtanu". Sf-mitta oli noussu huimasti, mutta varmaan johtu vauvan asennon muutoksesta. Koitin tänään jo soitella noita tuloksia muttei neuvolassa vastattu, kiva kun on tunnin soittoaika keskellä työpäivää, siin ei hirveesti ehtis soitella... Nyt on niin vähän työpäiviä että vedän ne vaikka päällä seisoen, vaikka mulla on ollu harkkarisuppareita pitkän aikaa, lukemattomia päivässä niin ei ne ilmeisesti mitään haittaa, neuvolassakin vaan täti meinas et ei oo tarkotus tyypin tulla etuajassa ulos mutta ei se mitään saikkuakaan ehdottanu joten meen tälleen maalaisjärjellä näitten olojen kanssa, vapaa-ajan ongelmia ei ainakaan oo, kun menee koomatessa sohvalla o_O
 
Täällä on tänään ja eilen ravattu labrassa, neuvolassa, lääkärissä. Eilen aamulla heräsin järkyttävään kutinaan ympäri kehoa, ja nokkosihottuman kaltaista näppyä ja punaisia läiskiä oli ympäri kehoa.
Maksa ja sappikokeissa käyty, ne onneksi puhtaat eli hepatoosia ei ole.
Tänään lisäksi jalat ja kädet tuhottoman turvoksissa.
Lääkäri sattui onneksi olemaan nlalääkäri joka otti tk:n puolella vastaan. Tarkistettiin verenpaine, pissa ja kerrattiin r-myrkytyksen oireet, niihin ei viitteitä. Nokkosrokkoa tässä ilmeisesti sairastellaan joka voi myös aiheuttaa turvotusta joka toivottavasti on sitä. Allergialääkettä saa tarv. ottaa. Itse pelkäsin r-myrkytystä kun turvotus alkoi niin yhtäkkiä ja on vähän samanlaista kuin esikoisesta kun oli alkava raskausmyrkytys.

Toivottavasti tää rokko nyt menee ohi ihan kivuttomasti eikä kehitä mitään muuta kuin nuo punaiset läiskät iholle. Vauvalle se ei ole vaarallinen. Että koskaan ei voi raskausaikana tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, sen olen saanut monesti huomata. :D
Muuten voidaan hyvin, vielä ois vähän matkaa jäljellä, nautitaan nyt vatsassa olevista potkuista, kohta ne tulee koko perheen iloksi. :)
 
Täällä on tänään ja eilen ravattu labrassa, neuvolassa, lääkärissä. Eilen aamulla heräsin järkyttävään kutinaan ympäri kehoa, ja nokkosihottuman kaltaista näppyä ja punaisia läiskiä oli ympäri kehoa.
Maksa ja sappikokeissa käyty, ne onneksi puhtaat eli hepatoosia ei ole.
Tänään lisäksi jalat ja kädet tuhottoman turvoksissa.
Lääkäri sattui onneksi olemaan nlalääkäri joka otti tk:n puolella vastaan. Tarkistettiin verenpaine, pissa ja kerrattiin r-myrkytyksen oireet, niihin ei viitteitä. Nokkosrokkoa tässä ilmeisesti sairastellaan joka voi myös aiheuttaa turvotusta joka toivottavasti on sitä. Allergialääkettä saa tarv. ottaa. Itse pelkäsin r-myrkytystä kun turvotus alkoi niin yhtäkkiä ja on vähän samanlaista kuin esikoisesta kun oli alkava raskausmyrkytys.

Toivottavasti tää rokko nyt menee ohi ihan kivuttomasti eikä kehitä mitään muuta kuin nuo punaiset läiskät iholle. Vauvalle se ei ole vaarallinen. Että koskaan ei voi raskausaikana tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, sen olen saanut monesti huomata. :D
Muuten voidaan hyvin, vielä ois vähän matkaa jäljellä, nautitaan nyt vatsassa olevista potkuista, kohta ne tulee koko perheen iloksi. :)
 
mulla oli käynti kans eilen neuvolassa,rv 32+1...paino oli noussut parissa viikossa aika reilusti 1,167/vko (tähän mennessä kokonaisuudessaan paino on noussut 6,7kg), pissa oli miinuksella eli siellä kaikki hyvin,hemppa oli laskenut 112 joten kotiin tultiin luontaistuotekaupan kautta ja haettiin uusi pullo Strathia :D jotta saan taas virtaa..paineet oli tosi hyvät 128/69,sf-mitta oli nyt puol senttiä vähemmän kun edellisellä kerralla opiskelijan mittaamana eli 29cm. liikkeet kahden plussan arvoiset,sykekin plussalla ja jotain 148..tarjonta oli rt2
<3 eli mansikka oli vaihtanut puolta,mutta oli onneksi edelleen "oikein päin" <3
Täti kyseli kans suppareista ja kerroin niitä olleen ja joitakin kivuliaitakin..supisti siinä samalla kun hän tutki vauvan tarjonnan..oli "huolissaan" ja katsoi lääkärin olevan aika pitkän ajan päästä,sanoin itse että ei se sieltä vielä ole tulossa että odotellaan vaan sitä varattua aikaa.tässä kotona esikoisen kanssa en oikein voi alkaa himmata ja makoilla..meillä kun ei ole tuo tukiverkosto sen mallinen että olis joku joka vois olla sitten vanhemman kanssa jos minä hölläilisin...harmillista...
mutta siis olo on hyvä noin kaikenkattavasti vaikkakin alkaa jo tuntua että vatsa on tiellä <3 onneksi on lämmin ja aurikoinen sää <3
 
Täällä myös maanantaina oli neuvola Rv 31+4 :)
Pienellä kaikki hyvin, nyt kääntynyt vihdoinkin raivotarjontaan jippiii!

Sf-mitta ei ollu edelliskerralta kasvanut, mut luulen et juuri tuo asennonvaihdos vaikuttaa asiaan,seoli nyt siis taas sen 29cm. Painoa tullu 500g/vk, nyt tuli 10kg täyteen, hui! Esikosta tuli siis vajaa 10kg koko raskausaikana... Pissa puhdas niinku aina, RR 114/76, Hb 126 ja silti väsyttää ihan ylipaljon -.- Seuraava neuvola 5.6, sitä odotellessa :)
 
Maanantaina kävin neuvolassa viikoilla 31+2 ja kaikki suht ok. Hb laskenu 109 joten pitäs muistaa taas napsia rautaa. Meinaa vaan unohtua, ku eri aikaan pitää ottaa ku toi thyroxin.. Paino ei ollu noussu kolmeen viikkoon grammaakaan, JES! Verenpaineet hyvät, minun syke oli 105 (mutta eipä tuo kätilö mitään siitä sanonu), sf 26, raivotarjonnassa ja vauvan syke 135+
Kahden viikon päästä taas neuvola :) Painoarviota (raskausdiabeteksen takia) jo innolla odottelen, kesä-heinäkuun vaihteessa pitäis päästä. :)
 
Täälä oli tiistaina neuvola ja viikkoja oli tasan 33!(suluissa rv30+3)

HB: ei mitattu(133)
Pissa: - -(--)
Verenpaine: 134/90(138/91)
Paino: +100g(+50g)yhteensä 11kg.
Turvotus: - (+)
Sf-mitta: 31cm (30cm)
Sydänäänet; +155 (+150)
Liikkeet: ++(++)

Seuraava neuvola onkin jo 30.5. Eli tästä nyt alko sitten noin viikon välein ramppaaminen neuvolassa, vaikka piti vasta siellä 36viikolla alkaa! Osa syyks neukku sano, että hän haluaa ottaa nyt tässä vaiheessa jo tiheemmin kun on hoitanut äitiysneuvolaa vasta tän vuoden alusta, eli kaikki on vielä ns. uutta!
 
Neljäs neuvolakäynti takana ja jäi aika hyvä mieli, vaikka ei mitään kummempia ollutkaan; ehkä kun nyt jo tiesi kunnolla mitä siellä tehdään ja puhutaan, osasi itsekkin ottaa rennommin.
Paino oli noussut 632g edellisestä, joka kuulemma turhan reilun puoleisesti mutta täti totesi sen johtuvan liian vähäisestä nesteytyksestä; painonnousu on siis turvotusta ja nesteen kertymistä.
Sen nyt tiesinkin, että juon liian vähän ja nyt veden juontia tosiaan pitää lisätä, ettei tartte loppuraskautta pelkissä crocseissa vetää ja turvotus laskisi. Ja sietää myös se jatkuva pissatus ja vessassa ravaaminen :D
Verenpaineet 115/72, hyvä edelleen, mutta hemppa oli taas laskenu 120->110 jatkuvasta rautakuurista huolimatta. Ja miekin oon ottanu raudan yön vessareissulla, ettei ruokailu sotkis imeytymistä. Hyvä vaan, että Pikku-Mursu vie mitä tartte, ei siinä mitään, mutta jännä että laskenu taas; voinnissa/jaksamisessa tuo lasku ei ole kuitenkaan tuntunut.
Sf oli 26cm (edel. 23), käyrän alla mennään, mutta normaalisti. Kuulemma lapsivettä vähänlaiseen, kuitenkin riittävästi Pikku-Mursulle. Pituuteni ja lapsivedenmäärä vaikuttaa mahani kokoon, ettei se miltään viimeisen kolmanneksen kummulta näytä. Hurjalta kuulosti, että 1,5 dl lapsivettä riittää vauvalle, sehän on ihan hirmu vähän!
Liikkeistä Mursunen sai ++ ja sykkeitä täti ei tapansa mukaan merkannut, mutta sanoikohan 132, hyvät siis <3

Seuraava neuvola 19.6. ja lääkäri 2.7. Kättärille mennään tutustumaan 10.6. Kuulosti ihan kivalta kun kätilö sanoi että aikaa saa varata sen pari tuntia. Perusteellinen käynti siis varmaankin :D
 
Täällä käytiinkin "jo" tänään neuvolassa, kun ensi viikkoista aikaa piti siirtää.. Viikkoja nyt siis se 31+1 ja viimeksi oli 29+0. Sf-mitta huitelee edelleen ihan "taivaissa", oli nimittäin 32cm nyt.. Verenpaineet, pissat ok, ei turvotusta edelleenkään, mut hb taas laskenut, oli nyt 109. Pikku herra molski ja polski tyytyväisenä, sykkeet 130 ja liikkumisesta samaiset ++ vko toisensa jälkeen.
Vaikka nyt osviittaa mistään raskausmyrkytyksestä tm. ei ole, niin hoitaja halusi mulle kuitenkin lääkäriajan jo ensi viikolle, ylimääräisenä, et katsotaan, miltä "tuolla sisällä" näyttää. Oon voinut vähän heikosti viime päivinä ja on ollut menkkamaisia kipuja, ja runsaasti kivuttomia harkkareita, niin nyt sitten katsellaan, mikä tilanne on. Oon paraikaa sairaslomalla (loppuviikon) lanneselän löystymisen/kipujen takia, joten oli nyt sitten ihan viisasta varmaan ottaa lisätarkastus tuohon ensi viikkoon, et mikäli jotain muutoksia on, niin sitten lepäilään loputkin jäljellä olevat työviikot. Mietitään samalla tota hb:n pomppimista, vauvan veikkailtua isoa kokoa jne..
 
Takaisin
Top